pe 30.12.2022

ILTATUNNELMA

Olen tottunut kirjoittamaan vuoden vaihteen tuntumassa, miten vuosi on kulunut. Luin joulukuun alun päivityksen ja totesin, että siinä on kaikki. Jussin vointi on ennallaan. Hän tuntee ja jutteleekin muutaman sanan hoivakodissa käydessäni. Huolettaa, sillä hän on jatkuvasti väsynyt ja nukahtelee lyhyenkin vierailun aikana. Herkut maistuvat, mutta posket ovat entistä kapeammat.

Minä ilahdun aina nuorison vierailuista. Nyt kun harrastukset ovat tauolla, vietän entistä enemmän aikaa uudessa kodissani. Viihdyn, sillä tämä on kodikas, lenkkimaastot ja kaupat ovat lähellä. Taideprojektit ovat tauolla, sillä Galleria Paperihuoneen Neitoperhoja näyttely vei voimat. Kirjastossa on vielä näyttelyni Puuteripölyä esillä loppiaiseen asti.

Toivotan lukijoille ja ystäville Onnellista Uutta Vuotta 2023.

su 4.12.2022

Toinen adventtisunnuntai. Kynttilät palavat keittiön pöydällä. Istun sohvan nurkassa torkkuhuovan alla ja nautin rauhallisesta sunnuntai-illasta. Lunta sataa hiljakseen ja parvekkeella kimaltelee valonauha, jonka hankin valaisemaan vuoden pimeintä aikaa.

Olen yksin. Olen ollut jo runsaan vuoden yksin, kun Jussi joutui viime vuoden lokakuussa sairaalakierteeseen ja sen myötä jouluviikolla ympärivuorokautiseen hoitoon Visarantaan. Reippailen kolme kertaa viikossa runsaan puolen tunnin matkan miestä katsomaan. Reitti kulkee Lahdensivuntietä, jonka varrella asuin lapsena. Olen palannut lähelle juuriani.

Vien herkkuja. Lääkäri suositteli kallista Nutridrink energiajuomaa, sillä Jussi on laihtunut järkyttävän paljon. Vien myös tuoreita viinereitä ja hedelmiä. Tänään juhlistimme pikkujouluaikaa rommiterästetyllä glögilla. Jussin mielestä se oli vahvistavaa. Hän otti mielellään coca-colaa ja tummaa rommia yömyssyksi kotona asuessaan.

Minä sain vuosi sitten terveysherätyksen enkä juuri enää koske vahvoihin juomiin. Olen todennut, että olut, lonkero ja viini ovat ihan hyviä. Nukun nykyään paremmin kuin viime talvena, jolloin huoli Jussin terveydestä ja rahojen riittävyydestä valvottivat. Olen oppinut ajattelemaan, että on asioita joille en voi mitään.

On ollut myös asioita, jotka oli pakko hoitaa. Myin huolettomasti Jussin henkilökohtaiset osakkeet omieni lisäksi. Maksoin huimaavan suuren asuntolainan pois, sillä en olisi selvinnyt lyhennyksistä omalla eläkkeelläni. Veroseuraamukset olivat järkyttävät, kun en tiennyt osakkeiden hankintavuotta ja hankintahintaa. Miika selvitti ne niin perusteellisesti, että olemme nyt vahvoilla.

Myin kolmiomme Palokunnankadulla ja muutin Suomen kasarmille vuokrakaksioon. Vaikka muutto kirpaisi, olen tyytyväinen ratkaisuun. Asunto on viihtyisä ja riittävä yhdelle. Parasta kaikesta, nyt on käyttörahaa elämiseen ja lomamatkoihin.

Yllätin itseni lähtemällä lokakuussa yksin viikoksi Rodokselle. Vapaus tuntui ihmeen hyvältä. Kun ystäväni Mari pyysi matkaseuraksi Roomaan, en epäröinyt hetkeäkään. Kahdeksan päivää ikuisessa kaupungissa oli elämys. Asuimme Trasteveren kupeessa ja nautimme kulttuurista ja hyvästä ruuasta. Kelit olivat vielä kesäiset ja trattoriat kapeiden katujen varsilla avoinna. Kun oli virkistyksen aika, nautin lasillisen proseccoa ja Mari aperolia. Vietimme todellakin makeaa elämää.

Miika on ollut kesästä lähtien isänsä edunvalvoja. Näyttää siltä, että Jussin osuutta asunnonmyynnistä ei voi käyttää muuhun kuin hoitokuluihin. Olimme suunnitelleet, että niillä remontoidaan mökkiä. Mutta se on minun nimissäni, joten homma ei taida onnistua. Entinen maistraatti, nykyinen digi- ja viestintävirasto valvoo rahankäyttöä. Pahus. Tuntuu turhauttavalta, että rahaa on, mutta sitä ei voi käyttää.

Haen keittiöstä viipaleen kauraleipää ja korkkaan karhutölkin. Illan viettoon kuuluu Yle Areenan kautta jakso hurmaavasta sarjasta Berlin Ku’damm. Sen jälkeen siirryn tietokoneen ääreen ja jatkan tunnelmointia kotivideoiden parissa. Minulla on katsottavana 22 tuntia itse kuvattuja ja editoituja videoida 1990-luvun kesänvietoista ja lomamatkoista. Kuvissa paistaa aina aurinko, hyväkuntoinen ja nauravainen Jussi availee kuohuviinipulloja, Pekku haukkuu vieressä ja ryntää korkin perään. Kuvissa ollaan Suvelan mökillä ja Pyhälahdessa Lappajärven rannalla.

Olen vaihtanut mottoni ”nenä kohti uusia seikkailuja” muotoon ”aikansa kutakin”. Se on niin totta. Kun olin Jussin omaishoitaja, väsynyt ja masentunut, mietin että ehkä vielä tulee aika, jolloin olen yksin ja vapaa. Huomasin, että se aika on nyt. Olen selvinnyt jatkuvasta huolesta ja surusta tulevaisuuden suhteen. Jussilla on olosuhteisiin nähden kaikki hyvin. Hän on sopeutunut hoivakodin rytmiin eikä tunnu kaipaavan, vaikka olen muutaman kerran ollut pitemmän ajan poissa. Ilahtuu, kun tuon herkkuja, tuntee ja jutteleekin muutaman sanan. Tosin hän on usein niin väsynyt, että nukahtelee kesken kaiken.

Olen ymmärtänyt vasta jälkeen päin, kuinka lähellä oli kauhukuva, että Jussi kotiutetaan aivoverenvuodon jälkeen sairaalasta ja minä jatkan omaishoitajana. Luvassa oli kotisairaanhoitoa, mutta käytännössä olisin ollut ympärivuorokautinen hoitaja. Olin jo siinä vaiheessa uupunut jatkuvasta huolesta ja päivittäisestä lakanoiden pesusta. Aivoinfarktin myötä Jussin kotiuttamisesta ei enää puhuttu. Kun hoivakotipaikka löytyi keskella koronakaranteenia, olin vähintäänkin helpottunut.

Lapset, sukulaiset ja ystävät ovat olleet tukiverkkona. Anna soittaa joka aamu ja tarkistaa, että olen hengissä. Miika soittaa muutaman kerran viikossa kotimatkalla töistä. Soittelemme Jussin kanssa hänen puhelimestaan sisaruksille. Jussin omahoitaja – nyt jo viides vajaan vuoden sisällä – ilahduttaa soittamalla miehen kanssa silloin tällöin minulle. Olen saanut myös kuvatervehdyksiä Visarannan arjesta.

Olen Jussia katsellessani ymmärtänyt, että terveys ei ole itsestään selvä. Liikun paljon ja harrastan paljon. Jopa liikaakin, sillä huomaan viikonloppuisin olevani uupunut. Ehkä keväällä mietin viikko-ohjelman uusiksi. Toisaalta yhdessä tekeminen on mukavaa ja virikkeellistä. Toivon, että elämä jatkuu ilman suuria tunnemyrskyjä.