ti 4.4.2023

PELKISTETTY FREESIA-ASETELMANI
Vauhdikas viikonloppu on takana ja matkajännitys kasvaa. Lento Istanbulin kautta Johannesburgiin lähtee pitkäperjantaina.
Ikebana kurssi Vanajaveden opistolla oli kuvankaunis. Kuulimme iloksemme, että syksyllä on luvassa jatkoa. Kukkien asettelu on taidetta. Muoto, väri ja sommitelma, kun ne toimivat, asetelmat ovat silmiä hiveleviä kokonaisuuksia.

KEVÄÄN MERKKEJÄ, MUTTA PIIKKIKENGISTÄ EN VIELÄ LUOVU
Jännitys jatkui illalla, sillä minulla oli ilo juryttää Akaan kuvataiteilijoiden näyttely Hämeenlinnan pääkirjaston galleriassa. Töitä oli lähes 50 ja laskin, että seinille mahtuu sujuvasti vain puolet. Sermit tulivat avuksi. Laitoimme ne oviaukon kohdalle niin, etteivät ne häirinneet salin avaruutta. Lopputuloksena 35 työtä pääsi esille.

AKAAN KUVATAIDEYHDISTYKSEN NÄYTTELY
Olin todella tyytyväinen näyttelyn ilmeeseen, sillä ryhmittelin teokset värien mukaan. Teemana oli valo, jota löytyi kaikkien taideteoksista. Juryttäjä kiittää luottamuksesta.
Sain maanantaina yllätysvieraita. Immo kävi hakemassa minut kotoa upouudella sähköautollaan. Se kulki lähes äänettömästi Visarantaan. Jussi ilahtui saadessaan vieraita. Keittelin meille kotona kahvit ja Terttukin ennätti hetkeksi rupattelemaan.
Tänään reippailin jokatiistaiseen tapaan Myllymäelle. Maalaaminen tutussa ryhmässä on mukavaa.

PÄÄSIÄISEN VÄREJÄ
Lisäbonuksena oli Kiipulan opiston pääsiäiskukkamyynti. Tyydyin ottamaan vain kuvia, sillä pääsiäisenä olen jo kaukana kotoa.
to 6.4.2023
Matkavalmistelut ovat loppusuoralla. Kävin eilen hieronnassa ja polskuttelin sen jälkeen uimahallissa. Pyöritin matkavaatteet pesukoneessa. Jääkaappi näyttää mukavan tyhjältä. Menen tänään katsomaan Jussia mämmituokkosen kanssa.
Minusta on tullut verkkokurssien suurkuluttaja. Ilmoittauduin taidepäiväkirjan maalaamiseen. Kaipasin vinkkejä, sillä yksin maalaaminen on välillä puuduttavaa. Eilen oli livemaalausilta. Tehtävänä oli kuvata joku itselle tärkeä paikka. Todellinen tai haavekuva.

MATKALAUKKU ON PAKATTU
En maalannut palmuja, vaikka se olikin ensimmäinen ajatus. Ikuistin lempipaikkani sohvan nurkan, jonka matkalaukku on nyt vallannut.