la 1.4. – su 2.4.2023

HARJOITUSMATERIAALIA
Japanilaisen kukkiensidonnon viikonloppukurssi Vanajaveden opistolla käynnistyi eilen.

OPETTAJAMME EILISABETH ASIKAINEN RAKENSI MALLIASETELMAN
Opettaja on taitava ja innostava. Hänellä on 47 vuoden kokemus tästä taitolajista. Opettajalla oli järviruokoa ja erilaisia oksia harjoitusmateriaalina. Rakensimme oikeaoppisen asetelman putkiloista ennen kuin pääsimme kokeilemaan kasvien parissa.

ENSIMMÄINEN PERUSASETELMANI
Minulla oli mukana koivunoksia, harsokukkia ja valkoisia freesioita. Olin oikein tyytyväinen ensimmäisen päivän aikaansaannoksiini, vaikka opettaja karsikin niitä reippaasti.
Ostin kimpun tumman violetteja krysanteemeja sunnuntaipäivän väripilkuiksi. Päivä oli iloittelua. Pääsimme tosi toimiin, siis kokeilemaan, miten kukat asettuvat myös korkeisiin maljakoihin.

OPETTAJAN MALLIASETELMA MATALAAN MALJAKKOON

OPETTAJAN MALLI KORKEAAN MALJAKKOON
Päivä kului sukkelasti astelmia rakennellessa. Opettaja kävi kaikkien luona katsomassa, miten edistyimme.

MINUN ASETELMANI, EN OLLUT TYYTYVÄINEN KRYSANTEEMEIHIN, SILLÄ NE OLIVAT TURHAN JÄYKKIÄ
Huomasin, että vähemmän on enemmän tässäkin lajissa, sillä karsinta selkeytti linjoja.

VAPAITA ASETELMIA
Teimme lopputyönä vapaita asetelmia, jotka katselimme yhdessä. Opettaja korosti, että maljakon valinnalla on suuri merkitys lopputulokseen.

MINUN PELKISTETTY ASETELMANI
Tässä vielä silmäniloksi kuvia kurssilaisten asetelmista.

FREESIAUNELMA

VÄHEMMÄN ON ENEMMÄN

OKSAT, MALJAKKO JA HEHKUVA KUKKA SOINTUIVAT UPEASTI

KÄPYOKSIA JA HERKKIÄ KUKKIA