kesäpuuhastelua

ma 8.6.2026

ORVOKKIEN KAUNEUTTA

Miten ihanilta aurinkoiset kesäpäivät tuntuvatkaan. Vietän aamupäivisin laatuaikaa omalla parvekkeella. Iltapäivisin siirryn puutarhan puolelle, jonne auringonsäteet osuvat iltaan asti.

KOTIMAALARI VAUHDISSA

Olen aloittanut parin kuukauden tauon jälkeen akvarellimaaluksen. Lähestyvä oman taidenäyttelyn ripustus saa minuun vauhtia. Olen kehystänyt parhaat parin viime vuoden aikana maalaamani työt, mutta lisää mahtuu. Toki voin laittaa esille vanhojakin maalauksia, niitä riittää. Kokonaisuus ratkaisee. Valitsen esille teemaan Oi niitä aikoja sointuvat teokset.

HIEKALLA ON HYVÄ PELATA

Kesänuoret viihdyttävät meitä erilaisten pelien parissa. Tänään kokeilimme hyvällä menestyksellä petankkia ja mölkkyä, tikkataulukin löytyy.

ti 9.6.2026

Tänään oli tiukka aikataulu, se on ihan uutta. Osallistuin aamulla aina yhtä kiehtovaan aivojumppaan, jossa etsimme satokauteen liittyviä sanoja ristikon kätköistä ja keksimme selityksiä KR-alkuisille suomenkielisille sanoille. Tiedättekö, mikä on räätäli, värin puhekielinen nimitys, tulivuori Indonesiassa tai tarkkuuskello? Vastaukset: kraatari, kretuliini, Krakatau ja kronometri.

Pääsin Annan kyydissä laborotorikäynnille terveyskeskukseen ja sen jälkeen kauppaostoksille. Haimme pikaisesti hampurilaiset paluumatkalla evääksi, sillä minun piti ehtiä pelikaveri Anjan syntymäpäiväjuhliin kahdeksi. Ostin komean hortensian tuliaisiksi. Vietimme pienellä porukalla herkkuhetkiä lehtikuohun, kantarellipiirakan ja juustokakkukahvien merkeissä. Olen onnellinen, kun olen saanut uusia hyviä ystäviä.

to 11.6.2026

Keskiviikkona Merikartanon naiset kokoontuivat Vilman johdolla keskustelemaan. Saimme valita korttipinosta aamun tunnelmaan sopivia kuvia. Minua sumuinen metsä ja seeseinen auringonlasku puhuttelivat.

KOSKETTAVIA MAISEMAKUVIA

Jännitin eilen miten maalaustuokio puutarhassa onnistuu, sillä sade kasteli pihapiirin. Sää selkeni kuitenkin sopivasti ja iltapäivällä saimme auringonsäteitä iloksemme. Maalaustapahtuma Kivenlahden kuvataideryhmän kanssa onnistui yli odotusten. Meitä asukkaita oli runsaasti mukana. Levitimme akvarellivärit ja siveltimet pitkille pöydille ja annoimme mielikuvituksen kiitää. Maisemat ja kukat olivat suosituimpia aiheita. Minä tapasin tuttuja taiteilijoita vuosien tauon jälkeen. Oli todella mukava vaihtaa kuulumisia.

ALPPIRUUSUJA

VÄRIEN LEIKKIÄ

Anna poikkesi illalla tuomaan tuoreen korttipaketin postista. Tilaamani taidekortit ovat laadukkaita.

KORTTEJA TULEVAN TAIDENÄYTTELYN HENGESSÄ

Jätä kommentti

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.