su 28.6.2026

HERKKIÄ KAUNOKAISIA PIHAPUUTARHASSAMME
Sääkartat hehkuvat pelottavan tummanpunaisina. Keski-Eurooppa kärvistelee ja hellettä on luvassa tännekin. Viime yönä oli pakko käynnistää sängyn vieressä nököttävä tuuletin. Se toi nopeasti helpotusta. Parvekkeelle ei päivän kuumimpaan aikaan ole asiaa. Pihapiirissämme on onneksi mukavia varjopaikkoja.

AURINGONSÄTEITÄ OMALLA PARVEKKEELLA
Kesä on kauneimmillaan. Kierrän päivittäin katsomassa puutarhan ja lähikortteleiden kukkaloistoa. Kasvulaatikkoihin kylvetyt siemenet ja istutetut taimet voivat hyvin ja parvekekasvini kukoistavat. Krassit venyvät pituutta hurjaa vauhtia. Nuppujakin on, odotan väriloistoa.

SILMÄNILOA LÄHIKADUN VARRELLA

KELLOKUKAT OVAT SUOSIKKEJANI
Rusakot ovat toistaiseksi jättäneet vihannekset rauhaan, odottelevat varmaan niiden kasvamista. Ylväs lokkiherra, jonka olemme nimenneet Oskariksi, kävelee nurmikolla. Naapuritalon katolla on lokkien pesä. Parkkipaikan puoleiset asukkaat valittavat niiden öisestä kirkumisesta ja parvekkeiden sotkemisesta. Hyökkäyksiltä olemme toistaiseksi välttyneet.
ti 30.6.2026

TUOKSUA AAMULENKILLÄ
Mittarissa on +24 ja ilma on hiostava. Parvekkeella on turhan kuuma. Illat sitä vastoin ovat mukavan leppeitä.

PIHAPUUTARHAN PIONIT OVAT AUENNEET

HELEÄ KUKKARYHMÄ
Pihapuutarha kukoistaa, sillä kesänuoret ovat kastelleet aamuisin istutuksia. Kaksi heistä on jo lähtenyt, mutta vielä on yksi tulossa. Pihapelimme siis jatkuvat.
to 2.7.2026

SADETTA LUVASSA
Tummat pilvet varjostivat ajomatkaa Hämeenlinnaan. Olin liikkeellä Annan kanssa hakemaan taulujani grafiikanpaja Paperihuoneen varastosta. Muuttoa varten hankkimillani jättikasseilla oli uusiokäyttöä, sillä ne olivat mainiota painavien töiden kuljetukseen.
Huhkimme puolitoista tuntia. Saimme autoon mahtumaan paljon, mutta paljon jäi vielä odottamaan seuraavaa kertaa. Toivon saavani varastohyllyt tyhjennettyä kesän aikana, sillä maksan säilytyksestä vuokraa. Nyt käytössäni on kaksi häkkikomeroa. Kaikki tuttavani tietävät, että olen ollut vuosien varrella tuottelias maalari. Sillä on hintansa.

NAPOLILAINEN SAVULOHIPIZZA OLI HERKULLINEN
Kävimme maittavalla lounaalla ennen kotimatkaa. Sade ei yllättänyt.