AURINGONVARJO SUOJASI PAHIMMALTA HELTEELTÄ

Mama avasi parvekkeen oven kauhistuneena. Kaksi lokkia istui kaiteella ja iso varis nuokkui pöydän reunalla.

— Pojat, herätys, nyt lähdette täältä! Mama kiljaisi.

Lokit lehahtivat lentoon. Varis venytteli sen näköisenä, että unet olisivat vielä maittaneet.

Mama ihmetteli, millä siivoaa kaiteelle jääneet jätökset. Hän päätti pitää visusti oven kiinni silloin, kun ei ollut paikalla. Kesän riemuja, hän puhisi itsekseen hakiessaan siivousvälineet.

Aurinko oli paistanut kirkkaasti jo monta päivää. Sisällä oli tukahduttavan kuuma, eikä parvekkeelle ollut keskipäivällä asiaa. Pyörivä tuuletin toi hetkellistä helpotusta, mutta nukkumaan mennessään Mama sammutti sen hurinan vuoksi. Yöunet olivat raskaita.

Aamupäivän ohjelmassa oli naisten yhteinen tunti talvipuutarhan harrastustilassa. Virikeohjaaja Viivi jakoi osanottajille nimilaput.

— Asettakaa nämä eteenne pöydälle. Koska taloon on tullut uusia asukkaita, pidetään lyhyt tutustumiskierros. Keksikää etunimenne ensimmäisellä kirjaimella alkava adjektiivi, joka kuvaa luonnettanne.

Puheensorinan vaimennuttua Viivi aloitti.

— Olen villi ja vilkas ja innokas keksimään kanssanne mukavaa toimintaa. Jatka sinä Auli.

Kiiltävään brokadipitsimekkoon sonnustautunut Auli kertoi olevansa autuas päästyään ankeasta yksinäisestä kodistaan Puistomereen. — Olen uskovainen ja tämä oli johdatus, hän jatkoi.

— Raikku, miten kuvailisit itseäsi? Viivi keskeytti ennen kuin Auli ehti jatkaa enemmän jumalaisesta johdatuksesta.

— En minä tiedä, mitä piti tehdä?

— Miten kuvailisit itseäsi R-kirjaimella alkavalla sanalla.

— En minä keksi mitään.

— Ei ole pakko, viihdytkö täällä?

— Ei ole mitään tekemistä.

— Raikku, se on itsestäsi kiinni. Osallistu tapahtumiin.

— Joo, joo, Raikku vastasi sen näköisenä ettei voinut vähemmän kiinnostaa.

— Tia, olet meistä vanhin, Joko satavuotispäivä on lähellä? Viivi kysyi Maman vieressä istuvalta reippaan oloiselta asukkaalta.

Tian silmät tukkivat, kun hän kertoi täyttävänsä syksyllä 98 vuotta. — Olen terävä ja pippurinen, se pitää virkeänä, hän hymyili.

— Entä sinä Anni?

— Olen Anni-avulias ja kymmenen vuotta Tiaa nuorempi. Pelaamme usein korttia yhdessä. Tosin tämä Tia on ylivoimainen. Toivottavasti joku innostuu kolmanneksi, niin hän saisi kunnon vastuksen.

Mama veti kiivaasti henkeä. Hänen rukouksiinsa oli vastattu. Toivottavasti hän kelpaisi seuraan.

— Mama, olet asunut täällä vasta pari viikkoa. Oletko kotiutunut?

— Loistavasti ja tunnen oloni mainioksi. Riittääkö?

— Mama-mainio, lämpimästi tervetuloa, Viivi toivotti.

Mama kumarsi kättentaputusten kannustamana. Hän tunsi tulleensa oikeaan paikkaan.

***

— Hyvää huomenta, Mama toivotti ystävilleen mennessään alakerran oleskelutilaan. Tia ja Anni olivat oitis hyväksyneet hänet seuraansa. He hymyilivät ja osoittivat vapaata paikkaa pyöreän pöydän äärellä.

— Pelataanko? Tia kysyi ja nosti Skippo-kortit rollaattorin korista.

Mama hymähti. Liike oli tuttu ja odotettu. Totta kai hän oli valmis pelaamaan. Oleskelutila oli mukavan viileä ja aika kului mukavasti hyvässä seurassa. Tia oli strategian mestari ja päihitti helposti kokemattomat. Mama oli oppinut antamaan hänelle kovan vastuksen. Annilla oli hersyvä huumorintaju. Hän ei jaksanut keskittyä kauankaan peliin. Se ei Tiaa ja Mamaa häirinnyt, sillä oli hauska kuunnella tarinoita värikkäästä menneisyydestä.

— Sopiiko tulla mukaan peliin? Raikku oli tullut paikalle ja istuutui muitta mutkitta pöydän ääreen.

Tia vilkaisi häntä tuimasti ja ilmoitti, ettei kesken pelin todellakaan sopinut.

Mamaa hymyilytti. Tia ja Raikku olivat jatkuvasti sotajalalla. Heillä oli kiistaa milloin mistäkin.

— Epäkohtelias ihminen. Ei tunne sanaa kiitos eikä koskaan laita tuolia paikalleen, Tia mutisi Raikun lähdettyä, sillä hoitaja oli tullut hakemaan hänet rasvaukseen. Raikulla oli ihosairaus, joka vaati jatkuvaa hoitoa.

— Tuolijumppa alkaa kohta, eiköhän siirrytä ulos, niin saadaan paikat aurinkovarjojen alta, Mama huolehti katsahdettuaan turvarannekkeen kelloa.

Vakituinen ohjaaja oli sairastunut ja tilalla oli ruskeasilmäinen Mika, joka viihdytti heitä vitsellä jumppaliikkeiden ohessa.

— Mikä on Puolan kansallispuu?

Kaikki vilkuilivat toisiaan hämmästyneinä.

— Puolapuu, Mika hekotti ja jatkoi. — Millä pandat menevät sairaalaan?

Kukaan ei arvannut.

— Bambulanssilla. Entä kuka varastaa autoista rekisterikilvet?

Mamalla välähti. — Kilpikonna.

Mika vilkaisi häntä yllättyneenä. — Hyvä, entä tämä? Miksi puut tarvitsevat hammaslääkäriä?

Mama pudisti päätään.

— Ne haluavat juurihoitoa.

— Tiedätkös sinä, mikä hevosesta tuli, kun salama iski siihen? Anni kysyi.

Nyt ole Mikan vuoro näyttää hämmästyneeltä.

— Virtahepo tietenkin!

Mama, Tia ja Anni nauroivat vielä sisään palattuaan.

— Olipa hauska poika. Toivottavasti hän tulee uudelleen.

Kaivattu sade alkoi iltapäivällä. Mama oli helpottunut, sillä hän oli kylvänyt salaattia, retiisejä, herneitä ja kehäkukkia pihalla asukkaiden käytössä oleviin kasvulaatikoihin. Tänään ei tarvitsisi kastella. Tosin se oli helppoa, sillä ei tarvinnut tehdä muuta kuin avata vesihana ja suihkuttaa. Paitsi silloin, kun letku oli kerätty kiepille ruohonleikkuun ajaksi ja se piti vetää nurmikentän poikki. Jos siinä oli pahoja mutkia, vettä tuli vain tipottain.

— Tule heti sisälle, siellä sataa. Kohta tulee ukkonen, kaikuva ääni kantautui ylimmältä parvekkeelta.

Mama vilkaisi ylös. Kyllä vain, punapukuinen Tintti vartioi haukan katsein pihaa. Hän oli kääntänyt hyvissä ajoin puutarhatuolit nurin sateelta suojaan.

— Tämä tekee hyvää hipiälle, Mama huikkasi ja jatkoi kävelyä.

— Tule heti sisälle, ei sateella saa olla ulkona, kohta tulee ukkonen, Tintin ääni kohtosi uhkaavasti.

Rauhaa rakastava Mama palasi verkkaisin askelin sisälle, vaikka harmitti. Mikä oikeus jollakulla oli määräillä mitä sai tehdä ja mitä ei.

— Älä välitä, Tintti on lievästi kehitysvammainen. Hänellä on pakkomielle monesta asiasta, pitkään liehuvahelmaiseen mekkoon ja kiiltävään silkkijakkuun pukeutunut Auli valisti.

— Oletko juhliin lähdössä? Mama uteli silmäillessään koraa asua.

— Voi, minulla on vaatekaappi täynnä vuosien varrella hankkimiani muotivaatteita. Hame on Espanjasta ja jakku pariisilaisesta salongista, Auli kertoi selvästi ylpeänä.

Mama vilkaisi mukavaa pehmeää oloasuaan ja tunsi painivansa aivan eri sarjassa.

— Lähdenkin iltatoimiin, hän totesi nolostuneena ja tilasi hissin.

Kakkoskerroksen aulassa oli pieni tehokas kuntopyörä. Mamalla oli tapana polkea sitä joka päivä viisi minuuttia. Sen jälkeen oli mukava keittää kupillinen teetä, sekoittaa siihen tilkka tummaa rommia ja vajota sohvalle La Promesaa katselemaan. Tosin sarjan käänteet tuntuivat keinotekoisilta ja juonittelut ikäviltä. Välillä hän päätti pitää tauon, mutta palasi sarjan äärelleen jo muutaman päivän kuluttua.

***

Mama katseli oleskelutilan lehtienlukupöydän ääreen kerääntyneitä asukkeja. Hän tunsi suurimman osan jo nimiltä. Vaikka palvelutalossa oli väkeä toista sataa, aktiivisia heistä oli vain parikymmentä.

— Tiedättekö, paljonko täällä on keski-ikä? Viivi kysyi.

Arvaukset osuivat 80 molemmin puolin.

— Uskoisitteko, 86 vuotta. Suurin osa asukkaista on naisia. Miehiä on vain kymmenkunta ja aviopareja saman verran, Viivi kertoi.

— Onko täällä syntynyt romansseja? Mama kysyi uteliaana.

— Arvaa vain kuinka monta vuosien varrella, kaikkitietävä Auli ehätti valistamaan. — Uusista herrahenkilöistä kilpaillaan.

Kyllä Mamakin oli huomannut, että jotkut naisista hakeutuivat mielellään miesseuraan.

— Tarja ja Kari kulkevat käsi kädessä, eikä mies muista olevansa naimisissa. Vaimo pitää pahana, kun tapaa heidät yhdessä, Auli jatkoi.

— No, minä en ole kiinnostunut, Mama vakuutti.

Hän oli tyytyväinen omaan rauhaansa. Ei hän osannut kuvitella passausta tai hoitoa tarvitsevaa siippaa rinnalleen.

***

Puistomereen oli tullut kaksi kesänuorta. Hani ja Leevi olivat lukiolaisia, jotka olivat tutustumassa työelämään. Heidän tärkein tehtävänsä oli pitää asukkaille seuraa ja kannustaa heitä osallistumaan virkistysohjelmaan.

— Pihapelejä, sateen sattuessa kortti- ja lautapelejä sisällä, Hani hehkutti.

Maman silmät välähtivät. Juuri sitä hän kaipasi. Tian kanssa vain Skipon pelaaminen onnistui, sillä hänen näkönsä oli huono. Kortit olivat värikkäät ja numerot tarpeeksi isot. Mama innostui Rummikubista, Tia ei, koska hän ei erottunut nappuloiden värejä toisistaan.

Mama, Anni, Hani ja yllättäen myös Raikku pelasivat keskenään. Tosin Hani joutui avustamaan Raikkua laskutehtävissä. Voittoja tuli tasapuolisesti, jännitys säilyi viime hetkiin asti. Mama oli salaa haaveillut löytävänsä Canasta-seuraa. Hani oli kiinnostunut, mutta he olisivat tarvinneet muitakin mukaan.

Kaikkea ei voi saada, Mama mietti haikeana. Oikeastaan Skippo on ihan mukava peli.

***

Aamuaurinko pilkisteli heleänvihreän aurinkovarjon takaa. Maman huulille kohosi hymy. Tänään pihapelit voisivat onnistua. Tia ilmoitti katselevansa. Anni sen sijaan kertoi olleensa nuoruudessaan innokas urheilija, voimaa löytyisi edelleen. Mama ei ollut ollenkaan varma taidoistaan, mutta lupasi selvitä huumorilla.

Maman ja Annin lisäksi vain riemunkirjavaan mekkoon ja kullanvärisiin ballerinatossuihin pukeutunut Auli ilmoittutui mukaan. Mama vilkaisi pölyttyneitä lenkkareitaan, mutta päätti olla välittämättä. Käytännöllisyys oli tärkeintä.

— Täältä löytyy mölkky, petankki ja narupalloja, Hani kertoi tutkittuaan varastoa.

— On myös tikkataulu, aloitetaanko sillä, sehän on kaikille tuttu? Leevi kysyi ja näytti mallia.

Mama ei innostunut. Hän ei ollut koskaan ollut hyvä tikanheittäjä, vaikka olikin kokeillut lajia lukuisissa kesäjuhlissa. Petankki sen sijaan toi mieleen muistoja. Hän ajatteli kaihoisasti kesäkeikkaa, jolloin vapaa-ajalla ei malttanut mennä nukkumaan. Hän oli pelannut yömyöhään petankkia hotellin pihamaalla. Valkoviinipullo oli ollut pystyssä läheisen pihlajan runkoa vasten. Pelin jännitys ja lämmin viini olivat saaneet posket hehkumaan. Yö oli päättynyt kiihkeisiin suudelmiin.

Mama ravisti herkät muistot mielestään ja ehdotti lyhyeksi jääneen tikanheiton jälkeen mölkkyä. Sekin oli tuttu kesälomilta. Leevi asetteli kapulat tiiviiseen rykelmään ja kehotti Annia aloittamaan. Tämä heilautti kättään taaksepäin ja osui heittokapulalla ryhmään. Vain kolme kaatui, sillä osa jäi kallelleen toisia vasten.

— Pistetili avattu, Anni hihkaisi.

— Pelataan 50 pisteeseen, voittoon pitää päästä tasaluvulla. Jos menee yli, pisteet puolittuvat, Hani selitti, kun Mama oli vuorossa.

Hänkin sai kaadettua kolme palikkaa. Anni nosti peukkua. Auli heitti reippaasti, mutta ohi.

— Hani ja Leevi, teidän vuoronne, Mama huolehti.

Nuoret katsoivat toisiaan ja nyökkäsivät. He olivat varautuneet toimimaan huoltajoukkoina, mutta ehtivät hyvin mukaan, kun asukkaita oli näin vähän pelaamassa. Kiinnostusta kuitenkin oli, sillä katsojajoukko oli kasvanut iloisten kiljahdusten houkuttelimina.

Hani kaatoi kaksi palikkaa. Leevi tähtäsi tarkasti ja onnistui kaatamaan numeron 11.

— Johdossa, hän hihkaisi.

Mama sai seuraavalla heitolla puoliksi vahingossa kaadettua kympin.

— Hyvä kakkonen, hän ilahtui.

Peli jatkoi tasaiseen tahtiin. Enemmän tuurilla kuin taidolla, Mama ajatteli, kun kirjaa pitänyt Hani ilmoitti häneltä puuttuvan enää kaksi pistettä.

— Leevi, sinun pitää saada 12, että voitat, hän jatkoi.

Anni ja Auli olivat heittäneet molemmat ohi useamman kerran.

Mama tähtäsi lähimään kahden palikan ryhmään, mutta vauhti oli liian kova. Kolmaskin keila kaatui ja hänen pisteensä putosivat.

— Leevi, yritä numeroa 12, Hani kannusti ja loi ihailevan katseen komeaan nuorukaiseen.

Leevi iski hänelle silmää ja heitti erillään olevan keilan sujuvasti kumoon.

Kaikki taputtivat käsiä. Anni supatti Mamalle, että he harjoittelisivat salaa ja yllättäisivät muut seuraavalla pelikerralla.

***

Maman jääkaappi oli surullisen tyhjä. Hän tutki, mitä alakerran ravintolassa oli tarjolla. Kalakeittoa, se kelpaisi. Mama kuvitteli saavansa mehevää lohikeittoa. Totuus oli toisennäköinen. Kirkkaassa liemessä uiskenteli epämääräistä pakastekalan paloja, epäilemättä seitiä, perunalohkoja ja pilkottua porkkanaa. Mausteet olivat unohtuneet.

Mama päätti tekevänsä jatkossa kalakeiton itse. Kun hän kertoi ystäville kokemuksesta, Tian silmät kirkastuivat.

— Kun menet seuraavan kerran kauppaan, tuo minulle kunnon lohikimpale tuoretiskistä ja puoli litraa kuohukermaa. Mama lupasi aavistellen saavansa herkkulounaan.

***

Mama ja Anni seisoivat sateentihkussa Puistomeren pääoven edessä suuren vaahteran alla. Puu ei juurikaan suojannut kastumiselta, mutta Mama vakuutti pisaroiden tekevän hyvää iholle. Anni tuhahti käyttävänsä mieluummin oikeaa kasvovettä.

Molemmat tähyilivät levottomina pihaan kaartavaa palvelulinjan pikkubussia. Oliko siellä jo monta rollaattoria? Edellisellä viikolla he eivät mahtuneet kyytiin, sillä kärryjä oli neljä kyydissä. Nyt ystävällinen kuljettaja nousi auttamaan heidät sisään.

— Mahdutte hyvin, kauppakeskukseenko menette? hän kysyi.

— Sinnepä hyvinkin, Anni kertoi saatuaan takamuksena kapealle alaslaskettavalle istuimelle.

Mama seurasi perässä ja oli tyytyväinen, kun pääsi pehmustetulle penkille nenä menosuuntaan päin. Hän tiesi, että matkalla olisi monta mutkaa ja käännöstä, sillä auto sukkeloi lähikaduilla.

Matka sujui rattoisasti, suurin osa palvelulinjan käyttäjistä oli ehtinyt tulla tutuiksi. Vaihdettiin sujuvasti kuulumisia ja naurettiin Annin sutkauksille.

Mama ja Anni olivat tottuneet käymään pikaisesti apteekissa ja ruokakaupassa tunnissa, sillä he pääsivät samalla lipulla takaisin. Tia odotteli päivähuoneessa. Mama ojensi hänelle rasiallisen kotimaisia mansikoita, lohifileen ja purkin kuohukermaa.

— Madam, tilauksenne, hän hymyili.

— Olen kuorinut jo perunat, porkkanat ja sipulit. Nautitaan porukalla lohikeittoa puutarhassa lounasaikaan, Tia touhusi. — Olen kutsunut Ellun neljänneksi.

Ellu oli Tian hyvä ystävä. He puhuivat keskenään ruotsia. Venäjääkin Tia taisi, mutta sillä ei ollut juurikaan käyttöä.

Päivä oli helteinen, mutta puutarhapöydät olivat sopivasti puolivarjossa. Köynnösruusu, kuusama ja ensimmäisiä jättisuuria violetinsinisiä kukkia availeva klematis tuoksuivat huumaavasti. Tia levitti valkoisen sinisellä kirjaillun pellavaliinan ja kattoi posliiniastiat. Hän nosti kattilallisen tillikermaista lohikeittoa pöytään ja kehoitti nauttimaan. Ellulla oli tuliaisina kimppu vaaleanpunaisia ja valkoisia ruusuja sekä macarons-leivoksia.

Mama henkäisi, hänen lempileivoksiaan. Ateria ulkona maistui herkulliselta. Maman silmät kostuivat silkasta onnen tunteesta. Mitä hyvää hän oli tehnyt, että oli saanut vierelleen ihania ystäviä, joiden seurassa päivät olivat ihmeellisiä. Tuli mieleen Aulin puheet johdatuksesta. Ehkä niissä oli sittenkin perää.