KESÄN VÄREJÄ

Maman kesä oli edennyt vauhdikkaasti. Hänestä tuntui, ettei omaa aikaa enää ollut lainkaan. Mama osallistui kuntosaliryhmään kahtena aamuna viikossa. Muistin virkistyshetket olivat lähellä sydäntä, sillä Mama rakasti tietokilpailukysymyksiä ja sanaristikoiden ratkaisemista. Kulttuuritarjontaa oli sopivasti, konsertteja alakerran ravintolassa, levyraati ja tuolijumppaa lavatanssimusiikin tahdissa.

Mama venytteli ja katsoi joka-aamuiseen tapaan parvekkeelta, millainen sää oli luvassa. Taivaalle oli kertynyt huolestuttavan mustia pilviä ja ilma tuntui kostealta.

Jaaha, taitaa olla sisäpelipäivä, Mama huokaisi. Hän oli nauttinut aurinkoisista keleistä puutarhassa hehkuvan punaisena kukkivan köynnösruusun katveessa. Vieressä solisi suhkulähde rauhoittavasti.

— Onhan se tunnelmallinen, mutta minua rupeaa pissittämään, Tia myhäili.

— Muistattehan, tänään ohjelmassa on makkarangrillausta, Anni kertoi silmäillessään asukasohjelmaa.

— Toivottavasti ehdimme ennen sadetta, eihän ne miltään maistu sisällä, Mama sanoi huolestuneen näköisenä. Pilviä oli kertynyt lisää.

— Tämä helle on pakahduttava. Toivon todellakin virkistävää sadetta, Anni totesi. — Tekisi mieli riisua vaatteet ja kirmata alasti vesipisaroiden ryöpytessä ympärillä.

Tia katsoi häntä pilke silmäkulmassa.

— Voisit todellakin tehdä sen. Meidän herrahenkilöt pudottaisivat silmät päästään nähdessään rehevät muotosi.

— Ei minusta tiedä, voisin yllättää teidät, Anni nauroi hersyvästi.

Maman mielikuvitus kiiti. Anni antiikin nymfinä, hopeiset luonnonkiharat hiukset sateen kastelemina, muhkeat rinnat pomppivina, vauhdin hurmaa ja kesän riemua.

***

— Tulkaa heti sisälle, kohta sataa, puna-asuisen Tintin kantava ääni kaikui neljännen kerroksen parvekkeelta. — Tuolit pitää kääntää nurin, muuten ne kastuvat. Heti sisään.

— Ei, Anni huusi vastaan. — Ei täällä vielä sada.

— Heti sisään sieltä, pian sataa, tulee ukkonen, tuolit nurin, Tintin ääni kohosi.

— Ei, Anni, Tia ja Mama huusivat kuorossa.

— Jos ette nosta tuoleja, ette saa enää istua siellä, Tintti hermostui.

Mama tukki korvansa käsillä. Tuntui kohtuuttomalta, että joku määräsi, mitä he saivat tehdä.

***

Mama oli seurannut huvittuneena, miten moni ikäihmisistä viihtyi herraseurassa. Pareja oli muodostunut hänen muutaman oleskelukuukautensa aikana.

— Minä en halua vaivoikseni enää yhtään hoitoa vaativaa miestä, Anni julisti päättäväisesti.

Tia oli samaa mieltä. Hän vakuutti viihtyvänsä itsekseen.

— Ja tietysti teidän seurassanne, hän lisäsi nopeasti.

Maman koti oli kakkoskerroksessa talvipuutarhan vierellä. Hän oli vilkutellut ystävälliselle kolmoskerroksessa asuvalle miehelle kaiteen yli, kun he kohtasivat matkalla hisseille.

— En tiedä nimeästi, minä olen Mama, hän tervehti.

— Jösse, mies vastasi ja kumarsi.

Maman sydän läikähti. Selvästi vanhan ajan herrasmies.

— Talar du svenska? hän uteli.

— Bättre på finska.

Mama meni iltapäivällä Pian ja Annin kanssa puutarhaan. Heillä oli vakiopöytä leiskuvan ruusuköynnöksen vierellä. Jösse istui viereisessä pöydässä. Mama pysähtyi juttelemaan hämmästellen, miksi mies istui yksin.

— Viihdyn omassa hyvässä seurassani, tämä hymyili.

Mama jäi hetkeksi juttelemaan. Hän kertoi osallistuvansa luovan kirjoittamisen kurssille. Yksi kirjoitusharjoituksista koski mieleen jäänyttä henkilöä. Kurssin ainoa miespulinen kirjoittaja oli julistanut olevansa itsensä paras ystävä. Mama oli peukuttanut.

Pia ja Anni virnistelivät Maman istuuduttua heidän viereensä.

— Suunniteltiin jo kihlajaisia, Anni hekotti.

Mama pelkäsi punastuvansa. Hän nauroi ja huitaisi kädellä.

— Te hupakot. Enkö muka saa sanoa pari ystävllistä sanaa?

— Juu juu, siitä se alkaa.

Mama tunsi poskiensa hehkuvan.

***

— Ukkonen, akkanen, mur-mur, ukkonen, akkanen, Tintin kantava ääni vihloi Maman korvia.

Sääennuste oli luvannut rankkasadetta pitkin päivää, mutta iltaan mennessä vesipisaroita ei ollut kuulunut painostavasta säästä ja puuskaisesta tuulesta huolimatta. Mama kasteli varmuuden vuoksi parvekekukat. Pahus, krasseissa näykyi olevan mustia ötököitä. Nyt hyvät neuvot olivat tarpeen. Mama tutki netistä ohjeita. Hmm, mäntysuopaliuos, liotettuja pietaryrtin kukkia, Substralia. Taidan valita suihkutettavan myrkyn, hän tuumi ja päätti lähteä seuraavana päivänä ostoksille.

Anni lähti mukaan. Heille oli tullut tavaksi ajella palvelulinjan pikkubussilla kauppakeskukseen. Molemmilla oli rollaattorien korit pullollaan tavaroita paluumatkalla. Mama oli ostanut litran pulleita Tammilehdon herneitä, vaikka hinta tuntui kohtuuttomalta. Annin korissa oli makeita mansikoita ja tummanpunaisina hohtavia kirsikoita. Mama oli joutunut jonottamaan kaupan kassalla kaksi kertaa, sillä Tian tilaama varhaiskaali oli unohtuut.

Pitäisi kirjoittaa ostoslista, hän puhisi harmistuneena itsekseen.

— Onneksi se lihava ukko ei tullut kyytiin, yksi vakioasiakkaista sanoi ja osoitti pysäkillä oluttölkkiä kallistelevaa epäsiistin näköistä miestä. — Mölyää ja läikyttää kaljaa pitkin bussin lattiaa, hän jatkoi.

Tia odotteli tapansa mukaan aulassa.

— Tuotiin yllätyshyvää, Anni hymyili ja ojensi Tialle pussillisen herneenpalkoja.

— Olette ihania, Tian silmät kostuivat. — Pelataanhan taas iltapäivällä.

— Odotinkin jo kutsua, Mama virnisti.

***

Rankkasade kasteli puutarhan. Mama oli tyytyväinen, ettei tarvitsisi kastella istutuksia. Hän oli päässyt jo maistelemaan ensimmäisiä punaherukoita. Mustat viinimarjat olivat vielä raakoja, mutta muutaman viikon kuluttua parhaimmillaan.

Puhelin pirahti. Tuntematon numero, Mama huomasi. Jokin ennakkoaavistus sai hänet vastaamaan.

— Mini täällä, muistatko?

Totta kai Mama hänet muisti. He olivat opiskelleet samalla kurssilla kolme vuotta kuvataidetta. Mini oli puhelias ja sai helposti ystäviä.

— Oho, miten löysit minut vuosien jälkeen?

— Yhteisen ystävämme Siirin kautta.

Mama veti henkeä, maailma on tosiaan pieni. Siiri on 94-vuotias taiteilijaystävä, joka asuu naapurissa.

— Olisi mukava tavata, haluatko tulla käymään?

— Siksi soitankin. Sovimme Siirin kanssa tapaavamme iltapäivällä puutarhassa. Tule mukaan.

Jälleennäkeminen oli riemullinen. Mama halasi kuin he eivät erossa olisi olleetkaan. Edellisestä tapaamisesta oli toistakymmentä vuotta. Mama ja Mini löysivät heti yhteisen sävelen. Mini lupasi tulla seuraavan kerran akvarellilehtiö ja vesivärit mukanaan maalaamaan. Hän oli ihastunut leimuavaan Flammentanz-köynnösruusuun ja nuppujaan availevaan syvänsiniseen klematikseen.

— Akvarellistit rakastavat kukkien maalaamista, niin minäkin, hän hymyili.

Mama oli täsmälleen samaa mieltä. Hän enteili, että kesästä tulisi virikkeellinen.

***

Mama oli ottanut tavaksi kävellä aamuisin katsomassa miten lähikortteleiden pihakukat availivat nuppujaan laji toisensa perään.

— Mennäänkö yhdessä? Anni tarjoutui, kun Mama hehkutti malvojen, kuunliljojen, ritarinkannusten ja hanhikkien väriloistoa.

Päivä oli pilvinen, mutta ei enää sateinen. Anni ehdotti paluumatkaa merenrantaa seuraavaa kävelytietä pitkin.

Mama innostui pahaa aavistamatta. Polku kiemurteli tiheän metsikön ja upeiden sammaleisten kallioiden lomitse. Meri välkkyi rinteen alapuolella. Anni puuskutti ylämäissä ja valitti jalkasärkyä. Mama pärjäsi hyvin kunnes edessä oli jyrkkä alamäki. Sydän hakkasi, kun hän painoi rollaattorin jarrut pohjaan ja otti varovaisia askeleita. Hän pelkäsi kärryn karkaavan käsistä.

Mama ehti jo henkäistä helpotuksesta, mutta polku jyrkkeni entisestään.

En selviä tästä, kävi mielessä, mutta vaihtoehtoja ei ollut. Takaisinkaan ei kannattanut kääntyä, sillä jyrkät ylämäet olivat tuoreessa muistissa.

— Huh, hengissä selvittiin, mutta tuolle reitille en todellakaan tule toista kertaa, Mama julisti heidän palattuaan.

Kotiin päästyään hän kaatoi itselleen tukevan lasillisen yömyssyksi varaamaansa konjakkia.

***

— Tänään meillä on juhlapäivä. Testaamme ensimmäisen itse kasvatetun herneenpalon, Mama hehkutti huomatessaan pullean kaunokaisen.

— Makea, toivottavasti saamme näitä jatkossakin, Anni kehui.

Mama epäili, ettei seuraavista olisi paljonkaan jakoa. Onneksi puutarhan marjapensaat näyttivät kukoistavan.

— Maistetaan, joko puna- ja punaherukat ovat kypsiä, hän vaihtoi puheenaihetta.

— Happamia ovat, Pia totesi hieman pettyneenä.

— Muutama aurinkoinen päivä, yritetään ehtiä ennen lintuja, Mama sanoi katsoen huolestuneen näköisenä ympärilleen. — Näin eilen jättisuuren rusakon, pelkään, että se odottaa kieli pitkällä satomme edistymistä.

— Eiköhän siirrytä sisälle pelipöydän ääreen. Auringossa tarkenee, mutta tuuli on viileä, Pia sanoi kietoen hartiahuivia tiukemmalle.

***

Mama tarkasteli sähköpostiviestiä. Kynäilijät -ryhmän kirjoitushaasteen aiheena oli kesäurheilu. Hän päätti antaa mielikuvituksen kiitää ja kirjoittaa fiktiivinen tarina, jossa toki oli vaikutteita tuoreista tapahtumista.

KESÄKISA

Senioritaloon oli tullut uusi kesänuori Uma. Hän oli kahvinruskea 17-vuotias lukiolainen.

Perinteinen ruumiinrakenne, Mama huomasi tarkastellessaan tytön reheviä muotoja. Mama oli lukenut Alexander McCall Smithin tarinoita Mma Ramotswesta.

Uman tärkein tehtävä oli järjestää virikkeitä talon väelle.

— Haastan teidät viisotteluun. Lajit ovat tikanheitto, mölkky, petankki, rummikub ja tietovisa, Uma yllätti pelattuaan lauta- ja pihapelejä aktiivisimpien asukkaiden kanssa.

— Kiinni veti, olen mukana, Mama ilmoitti tomerasti, vaikka ei ollut varma taidoistaan.

— Minä myös, entinen aktiiviurheilija Anni oli heti valmis.

— Voin minäkin yrittää, kiiltäviin haaremihousuihin ja hentoon vaaleanpunaiseen pitsijakkuun pukeutunut Auli sanoi.

— Löytyykö vielä muita? Eikö kukaan herrahenkilöistä halua osallistua, Ursula kyseli katsellen pihalle kertyneitä ikäihmisiä.

— Jos minä sitten, vahvaa turun murretta puhuva Jösse tuumi.

— Hienoa, aloitetaan tikanheitolla. Paras pistemäärä voittaa.

Mama tikoista vain kaksi osui tauluun. Kopsahdukset taustalautaan kaikuivat ikävästi.

Anni ja Jösse olivat vahvoilla kahden kierroksen jälkeen, Uma oli kolmas. Anni hihkui innoissaan voittaessaan kilpakumppanit yhdellä pisteellä.

Mama arveli olevansa parempi mölkyssä. Hän oli harjoitellut nuoruudessaan kotipihalla. Uma sijoitti puupalikat hiekkakaistaleelle ja piirsi viivan, jonka takaa piti heittää. Auli aloitti reippaasti ja kaatoi neljä keilaa.

— Pistetili avattu, hän iloitsi.

Peli jatkui enemmän tai vähemmän tasaisena. Anni ja Auli heittivät jatkuvasti ohi, Jösse vähän paremmin. Tavoitteena oli tasaluku 50. Jännitys tiivistyi, kun Maman piti saada 4 ja Uman 12. Mama aikoi ottaa varman päälle ja heittää ensin kaksi palikkaa nurin ja seuraavaalla kierroksella toiset kaksi. Uma oli kunnianhimoisempi. Keila 12 oli sopivasti erillään muista, mutta kaukana.

— Täsmäheitto, hän uhosi ja kaatoi keilan, kun Mamalta puuttui enää kaksi pistettä.

— Haa, johdan, Uman riemu oli rajaton. — Seuraavaksi petankki, haen kuulat, hän sanoi kirmaten vaihtamaan pelivälineitä.

— Te saatte pelata joukkueena minua vastaan, hän lupasi auliisti.

Niin vain kävi, että Uma oli aluksi voitolla, mutta viimeisellä heitolla Auli onnistui puoliksi vahingossa klikkaamaan hänen pallonsa kauemmaksi.

— Hurraa, meidän joukkue voitti, Mama iloitsi.

Hän odotti pärjäävänsä parhaiten lautapelissä ja tietokilpailussa.

Auli ja Jösse eivät halunneet osallistua, sillä heille rummikub oli uusi tuttavuus. Anni, Mama ja Uma istuutuivat pihapöydän ääreen.

— Voiko kauniimpaa pelipaikkaa ollakaan kuin vehreä puutarha, soliseva suihkulähde ja hehkuvan punaisena kukkiva ruusuköynnös, Anni huokasi.

— Vain baaritiski puuttuu, Mama mutisi itsekseen.

Anni ja Mama saivat avattua pelin 30 pistellä heti ensimmäisellä kierroksella. Uma joutui nostamaan valkosuklaan näköisiä muovilaattoja pitkään ennen kuin pääsi mukaan. Hän virnisti latoessaan sarjan toisensa jälkeen pöytään. Ennen kuin Anni ja Mama aavistivat tyttö laittoi viimeisenkin laatan pöydälle ja hihkui voittaneensa. Mama päätti haastaa tytön seuraavana päivänä uusintaotteluun.

— Auli ja Jösse, tuletteko mukaan tietokilpailuun? Uma huuteli korjatessaan lautapelin pois pöydältä.

Kun joukkue oli taas täysi Uma jakoi kynät ja paperia.

— Olen kotoisin Kongosta. Piirtäkää Afrikan kartta ja sijoittakaa kotimaahani siihen, hän sanoi.

Oho, Mamalla oli vain hatara käsitys ja kuvakin muistutti epäilyttävästi naurista. Hän arveli Kongon olevan jossain keskivaiheilla. Yllättäen Jösse piirsi täydellisen kartan ja sijoitti Kongon oikealle paikalle. Mama loi häneen ihailevan katseen.

— Nyt on meidän vuoromme kysyä sinulta. Kerro Suomen kansalliskukka, puu, lintu ja perhonen.

Uma mietti hetken ja tiesi kielon, koivun ja joutsenen. Perhosesta hänellä ei ollut aavistustakaan.

— Oletko nähnyt pientä sinisiipeä, se on oikea vastaus, Mama kertoi. — Olisitteko te muut tienneet?

— Ei todellakaan, olisin arvannut nokkosperhonen, Anni vastasi.

— Koska kaikki eivät olleet mukana, en julista voittajia, saatte tasapuolisesti lohdutuspalkinnot, Uma hymyili ja jakoi suklaapusut.

Mama ei hennonut kertoa, mikä niiden nimi oli hänen lapsuudessaan ollut.