päivitetty 22.4.2014 Kuala Lumpurissa

MERLION – SINGAPOREN TUNNUS
Uusi seikkailu on alkamassa. Olemme taas kerran Jussin kanssa lähdössä kaakkois-Aasiaan. Se kun on meille tuttu maailmankolkka. Siellä viihdymme, vaikka matka on pitkä ja lämpöä on reilusti 30 astetta. Olemme varanneet Air Francen edulliset lennot Singaporeen. Lähtö on huhtikuun puolessa välissä ja paluu neljän viikon kuluttua toukokuussa.
Olemme lukeneet tuttuja matkaoppaita ja seikkailleet nettisivuilla. Olemme piirtäneet aikajanan, jolle olemme sijoitelleet toistaiseksi tehdyt varaukset. Alustava matkareittimme on Singapore – Johor Bahru – Melakka – Kuala Lumpur – Kota Bharu – Perhentian saaret – paluu Malesian itärannikkoa Singaporeen. Tiedän kokemuksesta, että Aasiassa nettiyhteydet toimivat. Niinpä lupaan päivittää matkakertomusta ainakin lyhyesti paikan päällä. Tulkaa mukaan virtuaaliseikkailuun!

MATKAREITTIMME ALKAA JA PÄÄTTYY SINGAPOREEN
su 13.4.2014 vielä kotosalla
Lisäsin tänään Malesian niemimaan kartan ja siihen isot punaiset täpät kertomaan, missä liikumme. Matkakuume nousee pikku hiljaa. Olemme tehneet tunnollisesti hotelli- ja matkavaraukset Kota Bharuun asti. Liikumme Singaporesta Kuala Lumpuriin pikavuorobusseilla. Niihin voi ostaa etukäteen netistä liput, joissa on paikatkin merkittyinä.
Bussimatka KL:stä KB:hen kestää yhdeksän tuntia. Se ylitti kipurajan. Niinpä varasimme Air Asian halpalennon edulliseen 20 euron hintaan per henkilö. Kehittelemme loppuloman aikataulun ja reitin sen mukaan, miten viihdymme Perhentian saarilla.
Päivitän tätä blogia aikajärjestyksessä – siis uusimmat jutut eivät ole ensimmäisinä. Tämä siksi, että retkemme jälkeen tarina etenee loogisesti. Kirjaan alkuun päivityspäivän. Siitä näkee, onko uusia juttua syntynyt eli kannattaako blogia selata heti vai myöhemmin.
ti 15.4.2014 täpinässä
Rinkat on pakattu. Minun painaa 8,9 kiloa, Jussin 11. Sen lisäksi meillä on matkassa reput ja pikkuläppäri. Lähdemme sandaaleilla (muita kenkiä siellä ei tarvita). Kone lähtee 18:10 Helsingistä. Teimme jo eilen netissä lähtöselvityksen. Koneenvaihto on menomatkalla Amsterdamissa, paluumatkalla Pariisissa. Olemme näillä näkymillä huomenna kello 15:20 paikallista aikaa Singaporessa. Siellä on kello viisi tuntia enemmän kuin täällä. En halua ollenkaan ynnätä, kuinka monta tuntia olemme matkalla.

LITTLE INDIAN KAUNOKAISIA
ke 16.4.2014 perillä Singaporessa
Olipa matka ja olipa päivä. Sitä saa mitä tilaa. Tänään on vuodatettu hikipisaroita enemmän kuin tarpeeksi. Matka sinänsä meni hyvin. Lensimme KLM:llä vaikka alkuperäiset liput tulivat Air Francelta. Amsterdamissa emme ehtineet pitkästyä. Marssimme valtavan kentän D-siivestä E-siipeen vauhdilla. Bording oli menossa, kun ennätimme perille. Kone oli Boeng 777 eli tosi iso. Saimme ikkunan vierestä kolmen tuolin paikat kahdestaan käyttöömme. Täysikuu saatteli meidät matkaan. Ruuat olivat maukkaita ja juomatarjoilu pelasi. Minä vaivuin uneen Metropolitan orkesterin sävelien tuudittamana. Jussikin nukkui kohtuullisesti muutaman tunnin.
Lämpömittari Changin kentällä näytti +33. Taivas oli synkässä pilvessä. Ei siinä mitään. Kaikki alkoi hyvin. Ostimme kentältä ladattavat matkakortit. Tuttu metrojuna vei meidät tutulle Bugisin asemalle. Riemastuneina tuoksuista, markkinahumusta ja lämmöstä istahdimme juomaan matkan ensimmäiset Tiger-oluet Waterloo-kadulle. Olemme asuneet sen varrella aikaisimmilla matkoillamme.
Sen jälkeen kaikki meni pieleen. Olut nosti hien pintaan. Rinkat painoivat. Lähdimme suunnistamaan huolettomasti täysin väärään suuntaan. Noin puoli tuntia marssittuamme tarkistimme kartasta, missä olimme. Ei auttanut kuin purra hammasta ja tehdä u-käännös.

LITTLE INDIASSA OLI JO ILTA, KUN SAAVUIMME
Kaksi hikisen punaista ja väsynyttä reppumatkalaista löysi lopulta perille Little Indiaan ja Hotel 81 Dicksoniin. Hotelli näytti laadukkaalta ja maksoikin kokonaista 43 euroa yö. Huone oli siisti, mutta pieni ja ilman ikkunaa. Suuri taulutelevisio sen sijaan löytyi sängyn päädystä. Näillä mennään.

RUOKATORIN HERKUISSA OLI VALINNAN VARAA
Iltaohjelma sujui jo paremmin. Kuuma suihku virkisti. Emme jääneet päiväunille, vaan suunnistimme tutkimaan lähiseutua. Little India on kiehtovan värikäs. Naiset liikkuvat sareissa, musiikki soi ja suitsukkeet tuoksuvat.
Löysimme parin korttelin päästä paikallisen ruokakioskitorin Tekka Marketin. Tandooriuunissa vastapaistetut rotit, linssimuhennos ja Jussin chicken masala maistuivat herkullisilta. Intialaisten ravintoloiden lisäksi matkamme varrella näkyi kiinalaisia ja thaimaalaisia ruokapaikkoja. Täällä voi syödä halvalla ja hyvin. Ei ole tälläkään lomalla pelkoa laihtumisesta.
to 17.4.2014
Hyvää huomenta. Olemme juuri heränneet 13 tunnin syvästä unesta. Ikkunaton huone oli oiva aloitus. Asumme viidennessä kerroksessa peltikaton alla. Aamuyön sadekuuro kuulosti oikein kotoisalta. Ja on meillä ikkunatkin, muutama pyöreä valoaukko katossa. Nyt päivän seikkailu voi alkaa. Taidamme selvitä kunnialla aikaerosta.

LITTLE INDIAN TYYLIKÄSTÄ ARKKITEHTUURIA
Little India
Yritimme aloittaa päiväohjelman hartaasti. Kävimme katsomassa kaupungin kuuluisinta intialaista temppeliä, joka sijaitsi lähettyvillä. Ikävä kyllä se oli niin tiukassa paketissa, ettemme nähneet siitä vilaustakaan. Siirryimme sitten tärkeimpiin kohteisiin. Söimme yhdistetyn aamiaisen ja lounaan hotellimme lähellä. Jussi sai hyvän mee gorengin (= paistettuja nuudeleita) ja minä tarjoilijapojan suosituksesta kasvisdosan erilaisten kastikkeiden kera.

MEE GORENGIA JA KASVISDOSAA LOUNAAKSI
Haw Par Willa
”Singaporen värikäs ja tyylitön kuriositeetti, joka kannattaa käydä katsomassa”. Näin kirjoittaa Markus Lehtipuu matkaoppaassaan. Minä olen täysin samaa mieltä. Kun kiersi puistoa huumorin pilke silmissä, se oli oikein hupaisa. Valokuvat kertovat kaiken.

HAW PAR WILLAN SISÄÄNKÄYNTI

LEENA JA MERENNEIDOT

JUSSI JA SUMOPAINIJAT

YHTEISKUVASSA HAW PAR WILLASSA
Gardens by the Bay
Päivän toinen kohokohta oli satumaisen kaunis puisto, joka on kohonnut sitten edellisen käyntimme Bayfrontin metroaseman tuntumaan.

SATUPUISTO PÄIVÄNVALOSSA
Ilta pimeni sopivasti, kun kiertelimme vihreällä keitaalla. Puut syttyivät uskomattoman kauniiseen väriloistoon. Tästä ei tunnelma parane.

MARINA BAY SANDS

SATUPUISTO ILTAVALOSSA
Vesisade yllätti
Paluumatka Little Indiaan kesti tänäänkin, sillä minä suunnistin hienosti metrossa, mutta eiliseen tapaan väärään suuntaan. Kun pääsimme kotikulmille, rankkasade alkoi aivan varoittamatta. Pidimme sadetta katoksen alla puolisen tuntia. Se oli käydä kalliiksi, sillä satuimme kultakauppiaiden kadulle. Selvisimme nipin napin ilman ostoksia myöhäiselle illalliselle ja sen jälkeen suoraan hotellille.
Huomenna on tiedossa matkapäivä Malesian puolelle. Seuraava päivitys tulee Melakasta. Täällä Singaporessa minulla on ollut käytössä ilmainen huippunopea nettiyhteys. Toivottavasti sama tahti jatkuu.
su 20.4.2014 valiaikatiedote nettikahvilasta
Perilla Kuala Lumpurissa
Pikainen tervehdys Kuala Lumpurin internet cafesta. Matkamme on edennyt onnellisesti tanne asti. Paasiasruuhkat yllattivat, kun lahdimme Singaporesta Malesian puolelle. Paasimme kuitenkin iltamyohalla Melakaan. Se oli oikein kaunis ja tunnelmallinen paikka. Jatkoimme tanaan matkaa Kuala Lumpuriin. Viivymme taalla kolme paivaa.
Hotellissamme on wi-fi-yhteys, mutta oma tietokoneemme ei tunnista sita. Kirjoittelen raportin valokuvien kera, kun saamme yhteyden toimimaan.
Hyvaa paasiasta toivottavat reppureissulaiset Leena ja Jussi
Tarina jatkuu taas:
pe 18.4.2014
Pääsiäisruuhkassa
Meillä on ollut hyvin hyvin pitkä perjantai. Tiesimme, että Singaporessakin vietetään pyhäpäiviä. Mutta sitä emme tienneet, että puolet kaupunkilaisista halusi matkustaa Malesian puolelle samaan aikaan kuin mekin.

AAMIAINEN LITTLE INDIAN TAPAAN
Queen Streetin linja-autoasemalla lomamatkalaisten jono kiersi koko laajan aukion. Aavistimme vaikeuksia. Asetuimme suosiolla hieman lyhyemmän kimppataksijonon jatkoksi. Kello oli yksitoista ja meidän piti ehtiä Johor Bahrun puolelle kahdelta lähtevään pikavuorovuorobussiin, jonka määränpäänä oli Melaka.
Emme ehtineet. Tunnissa jono oli liikahtanut vain jonkun metrin ja edellämme oli vielä ainakin 50 matkalaista. Jussin pinna paloi. Hän onnistui hankkimaan meille oman taksin. Ongelma oli, että vain malesialaisilla takseilla oli lupa ylittää raja. Vaikka kyyti maksoikin, oli ylellistä istua kyydissä ja ojentaa rajalla passit suoraan lippuluukulle. Bussimatkalaiset joutuvat nousemaan kyydistä kahteen kertaan ja jonottamaan matkatavaroiden kanssa hoitamassa rajamuodollisuudet.
Larkinin bussiasemalla oli tunnelmaa. Meillä on odotusaikaa seuraavaan Melakan bussiin kolmisen tuntia. Istuimme asemaravintolassa maistelemassa ensimmäiset malesialaiset ruoka-annokset kuuman makean teen kera. Puheensorina aaltoili ympärillä ja kaiuttimista kuului tasaiseen tahtiin mullahin rukouskutsuja. Naiset olivat pukeutuneet huiveihin ja pitkiin tunikoihin. Miehillä oli pitkät housut ja umpikengät. Vain turistit liikkuivat shortseissa ja sandaaleissa.
Bussi tuli puoli tuntia myöhässä. Matka kesti kolme tuntia. Ja vielä puoli tuntia päälle täpötäydessä paikallisbussissa Melakan bussiasemalta keskustaan. Matkalla näkyi vain vihreää palmumetsikköä. Jussi sai sisäpiiritietoa kohteestamme, sillä hänen vierustoverikseen sattui paikallinen puhelias nuorimies.

NÄKYMÄ PARVEKKEELTAMME
Melaka
Kaupunki kuuluu Unescon suojelukohteisiin. Saimme illalla saapuessamme jo jonkinlaisen käsityksen jokimaiseman kauneudesta. Majoituimme iltakymmeneltä joen rannalle River One Residenceen. Kävimme pikaisesti kävelemässä yömarkkinoilla, vaikka pitkän päivän rasitukset vaativat kunnon yöunta.

JUSSIN PUSSISSA ON KYLMÄÄ TIGER-OLUTTA
la 19.4.2014
Pääsiäisenviettoa Melakassa
Kaupunki valloitti minut. Joenvarsi on kunnostettu silmiä hivelevän kauniiksi. Kiersimme keskipäivällä aikamoisessa paahteessa vanhassa keskustassa ja joen rantamilla. Aurinkovoide unohtui. Nyt Jussin nenä punottaa ja minun niskani on palanut. Valokuvat kertovat päivän tunnelmista.

JOKIALUKSIA

LAIVA VANHASSA KAUPUNGISSA

NUUDELIKEITTOA JA PIKKUMUNAKKAITA AAMIAISEKSI

AURINKOVARJOT PÄIVÄKÄVELYLLÄ

HAUSKOJA KULKUPELEJÄ TURISTIEN ILOKSI

PÄIVÄN KOHOKOHTA OLI RETKI JOEN VARRELLA

KUKKALOISTOA

ASUIMME YHDESSÄ NÄISTÄ VÄRIKKÄISTÄ JOENRANNAN TALOISTA

SEINÄMAALAUKSET OLIVAT SILMIÄ HIVELEVIÄ
Iltahulinaa ja mereneläväherkkuja
Siestan jälkeen suunnistimme uudelleen kaupungille. Katumarkkinoilla oli myynnissä ihan mitä vaan. Minä ostin vanhoja hurmaavia kiinalaisia painokuvia ja kirjanmerkkejä. Jussi osti uudet lukulasit.
Kyselimme hotellipojaltamme, mitä iltaruokapaikkaa hän suosittelee. Hän piirsi kartalle ruksin paikallisten suosimaan mereneläväravintolaan. Olin täysin häkeltynyt kun löysimme perille. Ihmiset jonottivat pitkien pöytiin ääreen ja meno oli melkoinen.

HUIKEA SIMPUKKAILLALLINEN
Saimme hetken odoteltuamme jakkarat allemme. Tilasimme sujuvasti erilaisia pieniä simpukoita, jättirapuja sekä lautasellisen vihreitä vihanneksia. Ensimmäinen annos simpukoita oli helppo tapaus, ne olivat maukkaita ja kuoret olivat auki. Toisessa lautasessa simpukat pitivät tiukasti kuorensa kiinni. Naapurit neuvoivat, kynnet vaan väliin, kyllä ne aukeavat. Näin tapahtui, mutta ilman apua olisi tullut uskonpuute. Saimme maistaa myös wokattuja ostereita, uusi tuttavuus sekin. Kaikki nämä herkut maksoivat yhteensä 31 ringetteä eli noin 7 euroa. Tämä kaikki tosin lime-mehun voimin. Malesialaisissa ravintoloissa ei ole tarjolla alkoholia. Kiinalaisissa on, samoin kaupoissa. Joten ei täällä ihan raittiuslinjoilla olla.

PÄIVÄN OSTOKSET
Nyt vietämme Melakassa viimeistä iltaa. Oluen voimin. Huomenna suuntaamme pikavuorobussilla Kuala Lumpuriin.

KIINALAISEN KALENTERIN MUKAAN MENEILLÄÄN ON HEVOSEN VUOSI
su 20.4.2014
Kuala Lumpur
Matka taittui paikallisbussilla Melaka Sentralille, siitä pikavuorolla parissa tunnissa Kuala Lumpurin Pudu-asemalle. Kaupunki otti meidät vastaan sateen tihkussa. Söimme nuudelikeitot asemaravintolassa ja odottelimme sateen loppumista. Päädyimme kävelyn sijasta monorail-kyytiin. Lähin pysäkkimme on Raja Chulan.
Hotellimme Rainforest B&B sijaitsee Istana-hotellin takana. Saimme huoneen kolmannesta kerroksesta ilman hissiä. Se tarkoittaa oikeasti neljättä kerrosta. Onneksi apupoika kantoi rinkkani ylös. Hiki tuli muutenkin. Taas kerran.

DURIANAIKA ON PARHAIMMILLAAN
ma 21.4.2014
Kaupunkilomailua
Kolme päivää Kuala Lumpurissa on juuri sopiva kerta-annos. Kaupunki on meille ennestään tuttu. On tosi hauska palauttaa kultaisia muistoja. Asumme Bukit Bintangin ostoskatujen tuntumassa.

SUNGEI WANGIN ILOISET POJAT
Lot 10 ja Sungei Wang tavaratalot ovat kunnon ostoshelvettejä. KL:ssä kaikki shoppailevat. Niin mekin. Minä ostin kirkkaan punaiset sandaalit 40 ringetillä (= vajaat 10 euroa).

LEENA SHOPPAILEMASSA, PUNAISESSA PUSSISSA ON PUNAISET SANDAALIT
Suosikkikatumme on Alor, joka on iltaisin vilkas ruokakatu. Sunnuntaina saimme niin tulista thairuokaa, että Jussikin huokaili ”tuhat hikikarpaloa otsalla”.

RUOKAKATU ALOR
Tänään valitsimme kiinalaisen ravintolan, joka oli täpötäynnä paikallisia. Grillatut mustekalat, wokatut valkosipuli-kaalinlehdet sekä chili-tofupata olivat gourmet-tasoa. Lasku oluen kera oli noin seitsemän euroa hengeltä. Ei paha.
Kävimme samassa ravintolassa vielä viimeisenä iltana emmekä pettyneet. Rapujen kanssa haudutettu munakoiso suli suussa ja vihannesten sekä valkosipulin kera wokattu mustekala oli maustettu makuhermoja hivelevästi. Suosittelen. Paikan tunnus on mikkihiiri.
ti 22.4.2014

MASJID JAMEK
Viikko on vierähtänyt vauhdilla. Hämmästelen, miten paljon viikossa ehtiikään nähdä uutta ja ihmeellistä. Jussi ehti jo toivoa, että pääsisimmepä pian lepolomalle. Se häämöttää lähellä, sillä huomenna lennämme Kota Bharuun itärannikolle. Sen jälkeen on vuorossa saariloma, jos säät sallivat.

KESKUSTAN SEINÄMAALAUKSIA
Täällä Kuala Lumpurissa on vekkuli ilmasto. Kolmen päivän vakaalla kokemuksella tiedämme, että aamulla ja päivällä paistaa aurinko. Iltapäivän tunteina taivas vetäytyy pilveen ja raivokas sade kastelee kaupungin hetkessä tulvivaksi lätäkkömereksi. Salamat välkkyvät ja ukkonen jyrisee. Kunnes kaikki taas rauhoittuu ja illat ovat mukavan kosteanlämpimiä ja tulvillaan tuoksuja.
Ajelimme tänään metrolla Ampang Parkiin, jossa meillä oli tiedossa perinteinen tietokonetarvikekauppa. Taas löytyi edullisia tarjouksia.

PAIKALLISTA MUOTIA

RUIKKIVA SUIHKULÄHDE
Jatkoimme matkaa keskikaupungille, jossa meillä oli tiedossa perinteinen kauppahalli Pasar Seni. Sieltäkin olisi löytynyt vaikka mitä, mutta rinkkamatkailu asettaa tehokkaasti ostorajoituksia.

CHINATOWN

LOUNAAKSI NONYA LAKSAA JA KOOKOSKANAA JASMIINITEEN KERA
Lounaspaikka löytyi Chinatownista. Kun sade alkoi, olimme jo onnellisesti kotimatkalla.

VIIMEISEN KUALA LUMPUR-ILLAN HUUMAA
Hyvää pääsiäistä Tehiltä! Teillä on taas väriä ja kesää. Me istutaan vielä pipo päässä rannassa, paitsi Sampsa. Touko täällä tutustuu savusaunaan. melontaan, papan katiskaan ja olisikin syönyt pikkuahvenet suoraan siitä. Jäät ovat justiin lähteneet lahdelta ja muuttolinnut palanneet kertomaan kesästä. Hyvää matkaa teille! terttu ja immo
TykkääTykkää