Kävelin aamuauringon valossa peltotiellä.  Kesän kukkaloisto on nyt kauneimmillaan.  Tien vierellä kukki päivänkakkaroita, kellokukkia, valkoisia ja keltaisia mataroita, siankärsämöitä, putkiloita ja hiirenvirnoja.  Heleät maitohorsmat olivat täydessä kukassa.  Mesiangervot tuoksuivat.

 

 

 

Kesken kaiken jähmetyin, kun metsä rytisi.  Näin vilaukselta, miten hirvi viuhahti puiden välissä.  Kuvaa en tietenkään ehtinyt saada.  Olen haaveillut, että sirot peurat asettuisivat malleiksi, mutta se taitaa olla turha toivo.  Täällä mökkiläiset vihaavat peuroja, koska ne syövät kasvimaat tyhjiksi.  Kop-kop, onneksi ne ovat pysyneet tänä kesänä poissa meidän pieneltä pihaltamme.  Viime kesänä minäkin tunsin pyhää vihaa, kun punahatuista oli haukattu nuput.  Käyntikorttina kukkapenkissä oli sorkan jälki.