kuvaussihteeri lyö klaffia

KLAFFINLYÖNTI TALVIPAKKASESSA

KLAFFINLYÖNTI TALVIPAKKASESSA

Tarinan taustaa

Katselin keväällä 2001 televisiosta Heikki Kahilasta kertovan ohjelman ja hämmästelin, miten hyvin se kantoi. Ajankuva ja tutut ihmiset vuosien varrelta kiehtoivat. Siitä sain ajatuksen kokeilla, miten kirjoitettu teksti toimisi. Minulla on ollut aitiopaikka katsella tv-tekniikan huimaa kehitystä sekä ilo tavata paljon julkisuuden ihmisiä työn merkeissä. Lisäksi voisin kuvitella, että kuvaussihteerin työ ammattina kiinnostaa. Jokaisen tv-ohjelman lopputeksteissä lukee mm. kuvaussihteeri, mutta harva varmastikin tietää, mitä nimike pitää sisällään.

Yksi ajatus on kertoa lapsille (ja lapsenlapsille kukaties), millaista elämä ja työnteko on ollut television alkuaikoina. Itse ainakin olisin mielelläni lukenut vanhempieni nuoruudesta muutakin, kuin isän rakkauskirjeet äidille heidän seurustelunsa alkuaikoina.

ENSIMMÄINEN TYÖHUONEENI OLI LEMUNTIELLÄ

ENSIMMÄINEN TYÖHUONEENI OLI LEMUNTIELLÄ

Kirjoittelin muutamana hiljaisena hetkenä töissä, mitä vuosien varrella on tapahtunut. Pian huomasin istuvani myös työajan jälkeen tietokoneen ääressä muistelemassa menneitä. Loistava apu ja muistinvirkistys ovat olleet ohjelmien sisältöilmoitukset tv-arkiston tietokannassa. Jutussa on liikaakin vuosilukuja, mutta kun ne arkistosta putkahtivat, annoin mennä. Ainakin niiden avulla säilyy jonkinlainen aikajana.

Vaikka lähtökohta oli kirjoittaa pelkästään ammatin näkökulmasta, perhe ja ystävät tunkivat väkisinkin mukaan. He kun ovat olleet vaikuttamassa sekä urakehitykseen että valintoihin. Mitään ”muistelmia” minulla ei kuitenkaan ollut tarkoitus kirjoittaa. Lähinnä sattumuksia, niin kuin otsikkokin kertoo. Aluksi mietin aiheesta jopa artikkelia lehteen, mutta matkan varrella teksti muuttui yhä henkilökohtaisemmaksi. Jos lehtijuttua miettii, näistä aineksista saa kyllä muokkaamalla riemukkaita tuokiokuvia. Siksi tekstissä on mukana kommelluksia roppakaupalla.

LIISA KAUPPINEN, TUULA HAUTAMÄKI JA MINÄ PASILASSA

LIISA KAUPPINEN, TUULA HAUTAMÄKI JA MINÄ PASILASSA

Kirjoittamisen paras anti on ollut hahmottaa, mitä on tullut tehtyä. Tiettyä nostalgisuutta se myös herättää. Olen kohta valmis puhumaan ”vanhoista hyvistä ajoista”. Ainakin runsaasti pioneerihenkeä työssä on ollut. Uskallusta ottaa riskejä ja hypätä uuteen. Hienoja työtovereita. Jussille 10+ pistettä, että hän on kannustanut minua matkustamaan ja hoitanut kiltisti kotijoukot. Tekstissäkin korostuu ulkomailla tehdyt ohjelmat. Ne ovat kuitenkin niitä, jotka ovat parhaiten jääneet mieleen. Suurin osa työsarasta on ollut Pasilassa puurtamista, mutta mitäpä mielenkiintoa siitä on kirjoittaa.

Olen todella sitä mieltä, että olen saanut olla – ja olen edelleen – etuoikeutetussa asemassa työelämässä. Se, että on aamulla mukava lähteä töihin, merkitsee paljon mielenterveydelle ja jaksamiselle.

kirjoitettu Pasilassa 9.1.2002

 

KUVAUSSIHTEERI UT-AUTON RAPPUSILLA

KUVAUSSIHTEERI UT-AUTON RAPPUSILLA

Intro: mitä kuvaussihteeri tekee

Kuvaussihteeri on televisio-ohjelman sihteeri ja ohjaajan oikea käsi. Ihannetapauksessa hän on mukana ohjelmanteossa sen suunnitteluvaiheesta toteutukseen ja raportointiin asti. Kuvaussihteerin kautta kulkevat käytännön järjestelyt: tuotantovaraukset, yhteydenpito esiintyjien, tekniikan ja toimittajien kanssa – hän huolehtii, että kaikki sujuu suunnitelmien mukaisesti.

Mutta työ voi olla paljon muutakin. Nimike kuvaussihteeri on lähtenyt elokuvamaailmasta. Televisiossa toimenkuva on laajempi. Näinä päivinä se muuttuu ja kehittyy koko ajan uuden tekniikan ja uusien toimintatapojen myötä. Suosittu käsite ”moniosaaminen” koskee myös kuvaussihteereitä. Toimenkuvien yhdistäminen on päivän sana. Minäkin olen tehnyt – ja teen – kuvaussihteerin työn ohella ohjaajan, toimittajan, tuotantopäällikön ja graafikon töitä. Moniosaamisessa piilee myös vaara yrittää liikaa laadun kustannuksella, parempi on olla moniymmärtäjä.

Ammatin valopilkkuihin kuuluu, että pääsee tutustumaan sellaisiin paikkoihin, jonne tavallisella ihmisellä ei ole mitään asiaa. Miltä kuulostaa esim. venäläinen vankila, viikko jäänmurtajalla, Pietarin kirkon kattotasanne Vatikaanissa, kaloja kuhiseva lohijoki Sahalinilla, kutsuvieraana presidentin itsenäisyyspäivän vastaanotolla..

Mielenkiintoiset esiintyjät ovat tarina sinänsä, vielä kun pääsee tutustumaan yksityispuoleen. Suuret ”diivat” ovat monta kertaa osoittautuneet viehättävän tavallisiksi. Naisellinen puoli löytyy aina. Jopa maailmannainen Lieko Zachovalova muisti kysyä, että onhan tukka hyvin ja huulipunaa sopivasti.

Kuvaussihteeriksi sattumalta

Minä en tiennyt koko ammattia olevankaan, kun nuorena sihteeriharjoittelijana Helsingin Sihteeriopistossa pääsin opiskelun ohessa muutamaksi viikoksi Yleisradioon työharjoitteluun. Kahvipöytäkeskusteluissa kuuntelin innolla tarinoita television maailmasta. Uusi kuvaussihteerikurssi oli alkamassa samaan aikaan, kun sihteeriopintoni päättyivät. Ei muuta kuin hakemaan kurssille satojen samanhenkisten kanssa. Onnekseni pääsin (ehkä siksi, että tiesin jotain ammatista), enkä päivääkään ole katunut valintaa!

Harjoittelijana Tohlopissa

Yleisradio järjesti tuohon aikaan itse kuvaussihteerikoulutuksen. Kurssi kesti vuoden ja puolet ajasta oli harjoittelua eri toimituksissa. Ensimmäinen harjoittelujaksoni oli TV1:n opetusohjelmissa. Airi Valkaman kanssa pääsin tekemään aikuisopetussarjaa. Kun tarvittiin kuvaa tavallisesta perheestä omissa askareissaan, päädyimme kuvausryhmän kanssa vanhempieni luokse Järvenpäähän.

KUVAUKSET KOTONANI JÄRVENPÄÄSSÄ

KUVAUKSET KOTONANI JÄRVENPÄÄSSÄ

Minulla on vieläkin tallessa valokuva isosta ”plimppi”kamerasta keskellä olohuoneen lattiaa. Kuvauskohteena isä, joka selaa tyytyväisenä sanomalehteä.  Hän oli jatkossakin innokas avustaja. Kävimme vielä 1990-luvulla isää kuvaamassa pihatöissä Hämeenlinnassa ison ulkolähetysauton kanssa. Samalla matkalla olimme olleet Aulangolla Tiistaitiimaa nauhoittamassa.

Toisen harjoittelujakson ajaksi minä ja pari muuta poikamiestyttöä päädyimme kesäksi 1972 Tampereelle. Sinä kesänä aurinko paistoi jatkuvasti. Saimme Katri Ruotsalaisen kanssa tilavan kalustetun vuokra-asunnon Kalkusta. Myös kurssitoverimme Eija Suonperä oli yhtä aikaa Tampereella harjoittelijana – ja myöskin poikamiestyttönä jäi sinne kurssin jälkeen kohtalokkain seurauksin. Silloin vietimme kuitenkin kuumaa ja huoletonta kesää. Myös tuleva mieheni Jussi tuli Tampereen kesäyliopistoon opiskelemaan venäjää. Hän arveli myöhemmin, mahtaako DI:n opinnoissa suorituksesta olla meriittiä..

KUVAUSSIHTEEREJÄ VUOSIMALLIA 1972

KUVAUSSIHTEEREJÄ VUOSIMALLIA 1972

TV2 oli juuri muuttamassa keskikaupungilta uusiin toimitiloihin Tohloppiin. Ruokatunneilla oli ilo pulahtaa uimaan viereiseen Tohlopinjärveen. Vaihdoimme työtehtäviä kollegani Pirjo Haapojan kanssa. Hän oli rinnakkaisella kuvaussihteerikurssilla. Ensimmäinen pestini oli tehdä Filmikalenteria vanhalla Frenckellin studiolla toimittaja Untamo Eerolan kanssa. Toinen hauska komennus oli työmatka – Helsinkiin. Mauri Karjanmaa kuvasi filmille henkilökuvaa Rauni Liukosta. Taiteilijalla oli hauska tapa käyttää savivaloksissa muotteina oikeita ihmisiä.

Ensimmäinen työmatka ensimmäisenä työpäivänä

KUVAUSSIHTEERITOVERIT LEENA FRANSSILA, MAARIT SIUKONEN JA PIRJO ROVI

KUVAUSSIHTEERITOVERIT LEENA FRANSSILA, MAARIT SIUKONEN JA PIRJO ROVI

Kurssi oli ohi joulukuun lopussa ja ensimmäisen työpaikan sain TV1:n Yhteiskunnallisesta toimituksesta, jossa Lauri Markos oli päällikkönä. Aamuvarhaisella 1.1.1973 seisoin Turun moottoritien liittymässä odotellen ohjaaja Mauri Kalimaa. Hänen kyydissä matkasin elämäni ensimmäiseen suoraan lähetykseen uuden vuoden jumalanpalvelukseen, määränpäänä oli Turun tuomiokirkko. En tiedä oliko minusta ohjaajalle paljonkaan apua, mutta suoran lähetyksen jännityksen muistan yhä.

Vanhemmat kollegani olin tavannut hämmästyksekseni virsikirja kädessä veisaamassa virsiä työn lomassa. Jumalanpalveluksen jälkitöitä tehdessä sekin selvisi. Veisuu ei todellakaan johtunut hetkellisestä hartaudesta, vaan seurakunnan laulamat virret kestoineen piti ilmoittaa Teostolle. Siihen aikaan suorat lähetykset menivät kirjaimellisesti taivaan tuuliin, vhs-kasettia ei ollut vielä keksittykään. Ei auttanut kuin itse laulaa ja mitata sekuntikellolla virsien kesto.

Lappia kiertämässä

LAPIN MAAKAUPPOJA KUVAAMASSA

LAPIN MAAKAUPPOJA KUVAAMASSA

Yksi alkuajan kuvausmatkoista suuntautui kesällä 1973 Lappiin, aiheena Lapin maakaupat. Toimittaja ja pitkäaikainen perheystävä Pekka Sjögren Rovaniemeltä otti tulokkaan heti perheen jäseneksi – ei puhettakaan, että olisin saanut asua hotellissa. Hän ja tuore vaimonsa Kaisu majoittivat minut, ennen kuin lähdimme Rovaniemen kuvausryhmän Erkki Kaikkosen ja Esko Rannan kanssa kiertämään Ylä-Lappia.

Päiväksi ei voinut sopia kuin yhden haastattelun pitkien välimatkojen vuoksi. Ihmisiä piti jututtaa ja juoda loputtomasti kahvia, ennen kuin haastatteluista tuli mitään. Aikaa puolen tunnin dokumentin kuvaamiseen kului hyvinkin kolme viikkoa. Nykyisinä tehokkaan toiminnan aikoina pelkkä ajatuskin näin pitkistä kuvausajoista tuntuu ylelliseltä!

VIIMEINEN KATEKEETTA

VIIMEINEN KATEKEETTA

Toisen kiehtovan Lapinmatkan teimme toimittaja Hille Muuraiskankaan kanssa 1977. Otsikolla ”Matka menneisyyteen” kuvasimme Lapin viimeistä katekeettaa Laura Lehtolaa hänen omissa maisemissaan Inarinjärven saarissa. Majapaikat olivat karuja, mutta Lapin luonto lumosi koko ryhmämme niin, ettei turhista valitettu.

KUVAAJA MATTI KURKIKANGAS JA KAMERAMIES RAINO KUISMA

KUVAAJA MATTI KURKIKANGAS JA KAMERAMIES RAINO KUISMA

Yhteistyötä free-toimittajan kanssa

NÄLKÄRADAN KUVAUKSISSA

NÄLKÄRADAN KUVAUKSISSA, TOIMITTAJANA KAUKO AHONEN

Kauko Ahonen, Riihimäkeläinen freelancetoimittaja teki ahkerasti ohjelmia yhteiskunnalliselle toimitukselle 1970-luvulla. Kuvaussihteerin toimenkuva ulkopuolisten kanssa työskenneltäessä korostuu, koska hän voi olla ainoa Yleisradion edustaja tekijätiimissä.

Kesäiset työmatkat muistan erityisen hyvin, silloin kun työ- ja vapaa-aika kuluu yhdessä ryhmän kanssa. Aurinkoisena kesänä 1973 kuljimme kuvaamassa Kaukon ja Jyväskylän kuvaajan Esko Mikolan kanssa kuumissa lasitehtaissa lasinpuhalluksen vaiheita. Myöhemmin yhteisiä projektejamme Kaukon kanssa oli mm. Melu sekä Nälkärata. Jälkimmäistä kuvattiin paukkupakkasissa lumihangessa Hyvinkään ja Lahden välimaastossa, ankeat olosuhteet sopivat hyvin nälkävuosiaiheeseen.

LUNTA OLI ENNÄTYSMÄÄRIN

LUNTA OLI ENNÄTYSMÄÄRIN, KUVAAJANA JUHANI SARRO

 

NÄLKÄRADAN KUVAUKSISSA OLI HEVOSAVUSTAJA

NÄLKÄRADAN KUVAUKSISSA OLI HEVOSAVUSTAJA

Avioliiton turvalliseen satamaan 17.7.1976

VIRALLINEN HÄÄKUVA

VIRALLINEN HÄÄKUVA

Olimme kulkeneet yksissä Juha-Heikki Etulan kanssa jo vuodesta 1970. Jussi opiskeli tavatessamme Otaniemessä sähköpuolella ensimmäistä vuotta. Sihteeritanssit Dipolissa viikkoa ennen vappua saattoivat meidät yksiin. Minä olin muuttanut kotoa Järvenpäästä Helsinkiin, kun pääsin Helsingin sihteeriopistoon. Sain vuokrayksiön yhdessä opiskelijaystäväni Tuula Vaaran kanssa Munkkiniemestä. Tuula seurusteli kiihkeästi vanhempiensa harmiksi lahtelaisen Esa Parikan kanssa ja vietti lähes kaikki viikonloput Esan luona. Niinpä minulla ja Jussilla oli hyvät mahdollisuudet aloittaa seurustelu.

Tuula muutti valmistumisensa jälkeen Lahteen ja meni naimisiin. He saivat Esan kanssa Kati-tyttären. Ei kuitenkaan kulunut montakaan vuotta, kun Tuula ihastui esimieheensä Risto Korvenmaahan. Ihastus oli molemminpuolista, molemmat tahollaan erosivat ja menivät keskenään naimisiin. Tästä liitosta syntyi Matti-poika. Kävin muutaman kerran Tuulaa Lahdessa tapaamassa, mutta sittemmin tiemme erosivat.

Minä sain uudeksi asuinkumppaniksi Kadetintielle atk-instituutissa opiskelevan Sirkka Sirénin. Kouluaikainen ystäväni Ulla Särösuo valmistui näihin aikoihin Tampereen kieli-instituutista saksan kielen kääntäjäksi ja sai työpaikan Hoechst-Fennicalta. Hän etsi yhdessä opiskelukaverinsa Hannele Sallin kanssa asuntoa Helsingistä. Minä tulin kimppaan kolmanneksi. Vuokrasimme Porvoonkadulta kolmion: Ullalla ja minulla oli makuuhuoneet käytössämme ja Hannele sai olohuoneen. Isossa keltaiseksi maalaamassamme keittiössä mahduimme ruokailemaan.

Ei kestänyt kauaakaan, kun Ulla löysi oman tulevan aviopuolisonsa Immo Laineen Bottan opiskelijatansseista. Me Jussin kanssa olimme todistamassa tätä historiallista hetkeä. Ulla ja Immo eivät suostuneet olemaan päivääkään erossa – niinpä Immo muutti meille välittömästi. Lopputulos oli, että Jussikin majaili meillä ja Hannele lähti jossain vaiheessa pois.

Ensimmäinen yhteinen kotimme Jussin kanssa oli Leppävaarassa, vuokrayksiö Harakankujalla. Kalustin sen punavalkoisin värein pirteäksi. Oleskelu jäi kuitenkin lyhyeksi, kun vakuutusyhtiön vuokrajonosta tuli ilmoitus, että Viherlaaksossa Lippajärven rannalla on meille tarjolla kaksio.

Tilaa oli runsaasti, mutta tapetit oli tummanvihreät ja kukalliset ja kaiken kaikkiaan asunto oli aika pimeä ja kylmä. Rakkaus kyllä lämmitti – täällä asuimme vielä kesällä 1976, kun menimme naimisiin. Minä olin löytänyt hääpuvuksi kermanvaaleaa intianpuuvillaa ja Jussille ostettiin vaalea kesäpuku. Häät oli Hämeenlinnan kirkossa ja juhlatilaisuus Suvelassa, jonne äiti ja isä olivat juuri eläkkeelle jäätyään muuttamassa ympärivuotisesti.

Jussin suku saapui Pohjanmaalta ja vanha väki jäi mökille yöksi. Me nuoret sitä vastoin jatkoimme Aulangolla juhlimista. Olin varannut meille kahden hengen huoneen, mutta hotellin johto yllätti majoittamalla meidät ylelliseen sviittiin. Vieraat sitä vastoin vetäytyivät hauskan illan jälkeen retkeilymajaan.

Häämatkan teimme polkupyörillä Gotlantiin. Ajoimme pikkuteitä, kävimme katsastamassa kaikki kivikasat, söimme savustettua kampelaa, nukuimme teltassa ja nautimme kesästä, lomasta ja toisistamme.

Sadas klaffi maljan arvoinen

Jo urani alkuvaiheessa pääsin kokeilemaan näytelmän tekoa. Ohjaaja Arvi Auvinen oli kerännyt ryhmän lupaavia teatteriharrastajia tv-elokuvan tekoon. Vuosi oli 1978 ja ohjelma Aapeli Kaukinen ja kadonnut sukupolvi. Nuori Anne Sällylä tanssi rockia, myöhemmin runoilijana tunnettu Heikki Reivilä ja teatteriohjaaja Maarit Pyökäri kuuluivat joukkoon.

Kuvaukset tehtiin talvipakkasella Turussa. Toimituksellamme oli vakituinen kolmen hengen kuvausryhmä, (jonka kanssa yhteistyö oli alkanut jo Inarinjärven kuvausmatkalla): kuvaaja Matti Kurkikangas, kamera-assistentti Raino Kuisma ja äänittäjä Matti Kaukinen. Ryhmän kanssa sekä työnteko että vapaa-aika sujui toverillisessa hengessä. Vapaa-aika kului pääosin silloin erittäin suositussa ravintola Hämeenportissa.

Kevään korvilla kuulimme, että laboratoriossa osa filmistä oli mennyt ”makkeliksi” – eli muu ei auttanut kuin lähteä uusintakuvauksiin. Kuvaussihteerillä oli epätoivon hetkensä, kun yksi esiintyjistä oli ehtinyt leikkauttaa pitkät hiuksensa, toiselta oli koira repinyt esiintymispaidan ja äänittäjä vielä moitti, että kaikissa ulkokuvissa vesi lotisee, vaikka pitäisi olla keskitalvi ja paukkupakkaset!

Yli sata klaffia tuli lyötyä (klaffin avulla leikkaaja saa eri nauhoilla kulkevan kuvan ja äänen ”synkkaan” eli kulkemaan samanaikaisesti) ja maljojakin muistettiin kilistää.

Sen verran oma taiteen lajinsa draama on, että olen vapaaehtoisesti myöhemmin pysytellyt faktan puolella. Elokuvan teossa kuvausmatkat voivat venyä kuukausiin, se ei ole oikein perheellisen hommaa.

Kolikkoinmäki 1977

Toimittaja Olavi Puusaaren kanssa teimme dokumenttia Kolikkoinmäen asukkaista Iisvedellä Suonenjoen kupeessa. Työn tahti oli verkkaista. Vanhat ihmiset puhuivat mielellään menneistä ja laulaa lurauttivatkin. Lauluntekijä Lauri Jauhiainen on täältä kotoisin. Samoilla matkoilla tutustuin myös Kuopion toimittaja Mirja Karjalaiseen, jonka kanssa teimme ohjelmia yhteiskunnallisista ja terveysaiheista. Molemmat toimittajat ovat jo onnekkaasti eläkkeellä.

Miika Henrikki syntyy 21.11.1978

ESIKOISEMME MIIKA

ESIKOISEMME MIIKA

Olimme Jussin kanssa muuttaneet Viherlaaksonrannasta postin taloon yksiöön, kun ”Retuksi” kutsumamme vauva ilmoitti tulostaan. Tilaa oli niin niukasti, että oli aika ruveta katselemaan omaa asuntoa. Heti kun näimme Karakalliossa tulevan kolmiomme, päätin että tämä on meidän. Kaunis valoisa läpitalon huoneisto Kotkakujalla ylimmässä kerroksessa. Täällä vietin Miikan kanssa onnellisen äitiyslomavuoden.

Sisareni Jaana oli heti ylioppilaaksi kirjoitettuaan valmistunut Aurinkomatkojen oppaaksi. Hän ennätti sentään matkoiltaan tulla Miikalle kummiksi. Jaana oli näihin aikoihin Egyptissä oppaana ja seurusteli algerialaisen Karimin kanssa. He kävivät yhdessä Suomessa Miikan syntymän aikoihin ja Miikalla on vieläkin muistona iso lahjanalle. Muut kummit olivat itse oikeutetusti Ulla ja Immo. Me Jussin kanssa olemme puolestamme heidän vanhimman poikansa Sampsan kummeja. Pojilla on ikäeroa 9 kuukautta.

Jo Karakallion ajoilta tuttu Jussin työkaveri Kai Nieminen lupautui meille lapsenvahdiksi, kun Miika oli muutaman kuukauden ikäinen. Minulla taisi olla silloin kuvaussihteerikokous ammattiyhdistyksen asioissa. Kaitsu otti mukaan tyttöystävänsä Liisa Palomäen. Siitä alkoi perheidemme kesken lämmin ystävyyssuhde. Sattui hauskasti, että heidän nuorempi poikansa ja meidän kummipoikamme Ilari syntyi täsmälleen samana päivänä kuin Miika.

Oma ammattiyhdistys ja kiihkeä lakkotaistelu

LAKKOTAISTELU

LAKKOTAISTELU

70-luvulla elettiin ammattiyhdistysten kulta-aikaa. Kuvaussihteereillä oli oma yhdistys. Minä sihteeriopiston käyneenä huomasin pian olevani myöskin yhdistyksen sihteeri. Iltaisin kokoonnuttiin vasemmistolaisiin opintopiireihin. Oma työehtosopimus oli arvossaan. 1980 kiista työehdoista johti rohkeaan lakkoon, kun kuvaussihteerit naisvaltaisena yhdistyksenä olivat jääneet palkkakuoppaan. Yhteishenki oli vahva ja tunsimme voimakkaasti, että itse hoidamme asiamme kuntoon – Teknisten ja erikoisammattien liitosta ei paljon tukea löytynyt. Lakko kesti kokonaista kuusi viikkoa ja jotain sillä saavutettiinkin. Myöhemmin Kuvaussihteerit ry liittyi RTTL:ään eli Radio ja tv-toimittajien liittoon – sen myötä myös ammatillinen yhteenkuuluvuus hävisi..

Viimeisin aluevaltaukseni ammattiyhdistyksen saralla on liittyminen Naistoimittajien yhdistykseen syksyllä 2001. Kimmokkeena oli 14 naiskollegan kanssa tehty matka Brysseliin EU:hun tutustumaan. Ammattiylpeys oli huipussaan, kun EU:n komissiossa meidät arvostettiin erittäin tärkeiksi vieraiksi!

Kuvasin puolen tunnin matkakertomuksen digikameralla ja sain siitä hyvästä lämpimiä kehuja ammattitaidosta! Meillä on porukan kanssa katselu vielä katselu tiedossa.

Moskova tuli tutuksi

Pekka Holopainen perusti 1980-luvulla oman Dokumenttitoimituksen ja jotenkin minäkin päädyin sinne, Samoin kuin Tampereelta TV2:sta Helsinkiin muuttanut toimittaja Leo Lehdistö, jonka kanssa olemme tehneet yhteistyötä lähes 20 vuotta. Yksi ensimmäisistä yhteisistä työtehtävistämme oli ohjelma Moskovan sirkuksesta 1981.

Siihen aikaan Neuvostoliittoon matkustettiin junalla. Kulttuurishokki oli pienempi kuin lentokoneella matkustettaessa. Pyörällä päästäni olin joka tapauksessa, kun suuri ja mahtava Moskova vyöryi päälle. Seuramatkojen kulta-aika oli vasta tulossa, joten ulkomaan matkat olivat harvinaista herkkua.

Moskovan vanha sirkus oli pieni ja tuoksui sirkuseläimille. Mutta taiturimaiset temput olivat omaa luokkaansa! Kuvaaja Christian Valdes oli Chilestä, yhteystoimittaja Juhan Paadam Virosta, esiintyjät ympäri laajaa Neuvostoliittoa – eli todella kansainvälistä yhteistyötä. Apunamme meillä oli Moskovassa toimittajaksi opiskeleva Ria Karhila, joka meni myöhemmin naimisiin silloisen Moskovan kirjeenvaihtajan Reijo Nikkilän kanssa. Molempia tapasimme jatkossakin Moskovan matkoillamme.

Leon haastateltavana sirkuksessa oli mm. kuuluisaa klovni Juri Nikulin, surullisen oloinen hahmo, joka sai kaikki nauramaan.

Seuraava tapaamisemme Juri Nikulinin kanssa oli vuonna 1999 Novodevitshin hautausmaalla: tuttu hahmo hautakivien välissä veistoksena yhdessä koiransa kanssa.

JURI DERJAPIN

JURI DERJAPIN

Olimme silloin Moskovassa tekemässä henkilökuvaa entisestä Suomen suurlähettiläästä Juri Derjabinista, kovasta kommunistista, josta oli tullut eläkepäivinä uskovainen.

Moskova tuli hyvinkin tutuksi vuosien varrella. Teimme sieltä lukuisia ohjelmia sekä kuvausryhmän kanssa että Gosteleradion studiolla. Oli mielenkiintoista seurata miten kaupunki muuttui yhä länsimaisemmaksi vuosien varrella: hinnat nousivat, presidentit vaihtuivat – kunnes koko suuri ja mahtava Neuvostoliitto hajosi. Vain tavallinen kansa katukuvassa pysyi vuodesta toiseen harmaana.

NATIONAL-HOTELLI MOSKOVASSA

NATIONAL-HOTELLI MOSKOVASSA

Asuimme herroiksi Punaisen torin laidalla vanhassa kunnianarvoisessa National –hotellissa, jossa punaiset matot johtivat ala-aulasta kerroksiin. Ravintolassa kristallikruunut sädehtivät ja tarjoilijapojat kantoivat käsi kohotettuna pään päälle hopeisilla tarjottimilla valtavia keittokulhoja. Huoneiden hintaan sisältyi ylellisesti muutamaksi tunniksi auto ja kuljettaja – kyllä kelpasi ajella Moskovan katuja.

Myöhemmin asumisemme taso aleni. Siirryimme läheiseen tornitaloon Inturistiin, jonka yläkerran ikkunoista oli iltaisin upea näky valaistulle Punaiselle torille. Tv-uutiset kertoivat joulunaikaan 2001, että Inturist –hotelli puretaan kaupunkia rumentavana rakennuksena. Sääli, sillä samalla katoaa myös pala entistä Neuvostoliittoa. Inturistin ”montussa” eli yökerhossa tuli nuoruudessa vietettyä erinäisiä aamuyön tunteja rattoisasti.

Ruplan kurssi muuttui jatkuvasti. Pimeää rahanvaihtoa harrastivat kaikki. Minäkin seikkailin ns. ”pankkiautolla” välillä yksiksenikin ja hyvällä menestyksellä. Opettelin tuntemaan kyrilliset kirjaimet – se sitten riittikin karttojen, katu- ja metrokylttien lukemiseen.

MOSKOVASSA YHTEYSTOIMITTAJA JUHAN PAADAMIN KANSSA

MOSKOVASSA YHTEYSTOIMITTAJA JUHAN PAADAMIN KANSSA

Myöskin ruuan ja juomien tilaaminen venäjäksi sujui kiitettävästi. Tutuksi tulivat erinomaiset kaali- ja bortzkeitot, zakuskat, julienit, blinit ja jopa musta kaviaari sekä tietenkin venäläinen vodka. Siihen aikaan kun söin vielä liharuokia, hotelli Berlinin stroganoffin voittanutta ei ollut. Suosimme myös kaunista gruusialaista ravintola Aragvia sekä Slavianski Bazaaria, molemmat aivan Moskovan sydämessä.

KUVAUKSET MOSKOVASSA SUOMEN SUURLÄHETYSTÖSSÄ

KUVAUKSET MOSKOVASSA SUOMEN SUURLÄHETYSTÖSSÄ

OSTANKINON STUDIOLLA MOSKOVASSA

OSTANKINON STUDIOLLA MOSKOVASSA

Alkuvuosina tuli tavaksi nauttia Suomen asemalla ennen junan lähtöä saattajien kanssa pullo venäläistä shamppanjaa. Myöhemmin lentokentältä kaupunkiin saapuessamme tai sieltä lähtiessämme traditioon kuului juoda pikkupullollinen fernet brancaa panssariesteiden kohdalla.

Pääosassa Sirkka-Liisa Kivelä ja Christina Porkkala

Teimme yhteistyössä nuoren freelancetoimittaja Satu Härkösen kanssa 1980 –luvulla sekä sosiaalipolitiikka- että Pääosassa –sarjaa. Mielenkiintoinen dokumentti syntyi terveyskeskuslääkäri Sirkka-Liisa Kivelän työstä Posion kunnanlääkärinä. Vietimme Kuusamossa pari viikkoa kuvauksissa. Seurasimme Sirkka-Liisan mukana sekä työssä että vapaa-aikana. Tapasin vuosien varrella Sirkka-Liisan lukuisia kertoja sekä Tiistaitiima- että Kuuskyt ja risat –ohjelmien asiantuntijana. Hän muutti myöhemmin Posiolta Oulun yliopistolle vanhustyön professoriksi ja sieltä Turkuun. Todella puhelias ja mukava tuttavuus.

Sadun kanssa olemme myös tavanneet silloin tällöin. Hän meni naimisiin toimittaja Pertti Klemolan kanssa – vaikka ero siitä myöhemmin tulikin. Yhteinen työkokemuskin meillä kolmella oli. Teimme henkilökuvaa Suomi-Neuvostoliittoseuran pitkäaikaiseen pääsihteeristä Christina Porkkalasta – kuvaukset missäpä muualla kuin Moskovassa.

Matkalla sattui hauska tapaus. Olimme säästösyistä varanneet kuuden hengen joukkueellemme seuramatkan. Asuimme hotelli Berlinissä kahden hengen huoneissa. Minä yhdessä Sadun kanssa ja herrahenkilöt keskenään. Viimeisen yön nuori aviopari Satu ja Pepe halusivat kuitenkin nukkua yhdessä. Minä siinä sitten valitsemaan uutta kämppäkaveria. Äänittäjä Juha Alanko suostui pelastajaksi. Onneksi huone oli iso ja sängyt eri seinustoilla. Muistan, että hyvin toverillisesti menimme nukkumaan. Keskustelimme Juhan sambaharrastuksesta.

Kyllä romanssejakin matkoilla syntyy. Eikä ihmekään, olosuhteet siihen ovat monesti hyvin otolliset. Kaikki riippuu omasta suhtautumisesta. Tarjouksia tulee (vieläkin), mutta viisas osaa arvostaa sitä, että koko porukka viettää vapaa-ajat reilusti yhdessä.

Meillä on Sadun kanssa myös yhteinen ystävä ja kampaaja Mari Heininen. Viimeksi tapasimme Sadun kanssa vuodenvaiheessa 2000 Marin viisikymmenvuotisjuhlissa Pakilan työväentalolla. Illan hienosta musiikista vastasi suosittelemani Winntazz –orkesteri, jossa Jaanan poikaystävä Raimo Pokkinen soitti.

Kukkokiekuu syntyy syksyllä 1981

kukko

1980-luvulla aika oli kypsä television aamuohjelmille. Pekka Holopainen ja Leo Lehdistö kokosivat ympärilleen innokkaan työryhmän ideoimaan suoraa lauantaiaamumakasiinia. Suunnittelumatka tehtiin Ruotsiin, jossa Gu’morron Sverige –ohjelma oli jo pyörinyt jonkin aikaa. Samalla matkalla aivoriihi keksi myös nimen ”Kukkokiekuu”.

Työryhmään kuului edellisten lisäksi toimittajat Seppo Seppälä ja Mari Valkama, ohjaaja Mirjam Himberg sekä minä kuvaussihteerinä. Meillä oli omat muusikot. Aluksi Pirjo ja Matti Bergström, myöhemmin kapellimestari Jani Uhlenius, joka hankki ohjelmiin solistit ja soittajat. Kokkina toimi alkuvaiheessa legendaarinen Eero Mäkelä, myöhemmin sellaisia nimiä kuin Gero Hottinger ja Pekka Immonen. Joka lähetyksessä oli taidenäyttely studiossa ja aluestudioiden kanssa tehtiin tiivistä yhteistyötä.

Kun Mari ja Seppo muutaman vuoden kuluttua lopettivat aamuvuoron, saimme joukkoomme uudeksi juontajaksi Leena Hahlan, entisen tv-kuuluttajan. Hän järjesti myös naistenlehdille muotikuvauksia ja myi sitten tutuille puoleen hintaan kuvausvaatteita. En ole koskaan sen jälkeen ollut yhtä muodikas.

Lempin jälkeen remmiin tuli mukaan radiouutisten toimittaja Sinikka Siekkinen. Radiosta tuli myös Terttu Lehmuskoski, hyvä ystävämme edelleenkin, ratsastaja ja puutarhaohjelmien toimittaja. Viimeisin juontajatulokas oli Terttu Levonen, joka avioitui pestinsä aikana Mikko Valtasaaren kanssa.

KUVAUSSIHTEERI LUOSTOLLA

KUVAUSSIHTEERI LUOSTOLLA

Joululähetykset kuvattiin Lapissa, siellä kun oli takuuvarmasti lunta. Luoston kelohonkainen Loso –maja oli kantapaikkamme ja hotellin sielu Kepa Heikkilä apunamme kuvausjärjestelyissä. Ohjelmien budjetit oli laskettu sen mukaan, että parinkymmenen hengen matkoihin oli varaa kerran vuodessa. Luoston rinteessä minäkin opettelin laskettelemaan. Pieniä iloja, joita työmatkat suovat..

VAPAALLA VAASAN KUVAUSRYHMÄN SEURASSA

VAPAALLA VAASAN KUVAUSRYHMÄN SEURASSA

Lapissa vietettiin aina syyskauden loppukaronkka. Sellaista iltaa ei tullut, ettei pitkäaikainen kapellimestarimme Jani Uhlenius olisi osannut soittaa kaikkien toivomuskappaleet! Toinen juttu on, ettei muusikolla ole koskaan vapaailtaa….

JOULUSATU LUOSTOLLA

JOULUSATU LUOSTOLLA

Ohjelman tunnus oli aluksi palapeli ja musiikkina ”Pienten kananpoikien tanssi”. Jossain vaiheessa tunnuksen kuvat haluttiin uusia. Ohjaaja Erkki Määttänen keksi, että tehdään se kotonani, koska meille oli juuri hankittu koiravauva. Idea oli, että Kukkokiekuun tunnussävel soi ja koko perhe ryntää aamiaispöydästä tv:n ääreen. Koira innostuu siitä, hyppää pöydälle ja kaataa lasten maitolasin, muistatte varmaan..

Idea toimi yllättävän hyvin, perhe ryntäsi kiltisti olohuoneeseen ja koira pöydälle – niin että vielä vanhoilla päivilläänkin tiibetinterrierimme Pekku hyppää muina koirina pöydälle ja katselee sieltä mielellään pihajänisten touhua.

Suorat studiolähetykset ovat kuvaussihteerille samoin kuin koko tiimille haaste. Niissä kaikki yrittävät parastaan ja tunnelma on parhaimmillaan kiihkeä. Kuvaussihteerin työhön kuuluu varoittaminen, mitä seuraavaksi ohjelmassa tapahtuu – tätä tietoa tarvitsee sekä ohjaaja että tekniikka. Lisäksi toimenkuvaan kuuluu tarkka ajan seuraaminen, mikään vaihe ei saa ylittää sille varattua aikaa. Jos näin käy, kuvaussihteeri laskee jäljellä olevaa aikaa uusiksi, vähentää sieltä missä se on mahdollista.

Musiikit harjoitellaan etukäteen, joten niiden kesto on tiedossa. Samoin tiedetään valmiiksi kuvattujen inserttien pituudet. Lähinnä juonnot ja studiokeskustelut ovat niitä, mistä voi vähentää. Tiedot toimittajille studioon välitetään joko studio-ohjaajan avulla tai suoraan korvanappiin.

Kuvaussihteeri hoitaa myös lähetyksen tekstit: esiintyjien nimet sekä lopputekstit. Jos esiintyjiä on paljon, kuvaussihteerin muistiinpanot voivat olla hauskaa luettavaa: asiantuntija A: kalju, harmaa takki ja musta poolopaita, asiantuntija B: punaiset hiukset ja vihreä huivi..

Epätoivon hetket koittavat silloin, kun muusikot ovat käyneet harjoittelemassa arkivaatteissa ja palaavat studiolle meikattuina, kammattuina ja pukeutuneina aivan vieraan näköisiksi. Onneksi soittimet eivät sentään vaihdu.

MUSIIKKIHARJOITUKSET TALLINNAN STUDIOLLA, MIRKKU OIKEALLA

MUSIIKKIHARJOITUKSET TALLINNAN STUDIOLLA, MIRKKU OIKEALLA

Yksi hienoimmista tuntemistani ihmisistä oli pitkäaikainen ohjaajamme Mirjam Himberg. Hän tuli Kukkokiekuu –tiimiin suoraan Tv-teatterista. Sieltä hänet muistetaan ainakin ohjelmasta Kustaa III, jossa Lasse Pöysti ihastutti katsojat roolisuorituksellaan.

Mirkku oli meidän nuorten mukana matkoilla välillä hankalissakin olosuhteissa, eikä koskaan valittanut. Hän oli aina tyylikäs ja erittäin huumorintajuinen. Hän muisti pitää työtovereihin yhteyttä vielä eläkkeelle jäätyäänkin. Kävimme ahkerasti ”tyttöporukalla” lounaalla. Mirkun lempiruokaa oli kiinalaisissa ravintoloissa kana chop chue. Mirkku menehtyi sydänleikkaukseen 1990-luvun loppupuolella. Toimituksen väen kanssa itkimme haikeasti hautajaisissa hänen poismenoaan.

Kukkokiekuu vaihtui Lauantai- ja Sunnuntaivekkariksi 1996

Juontajana on siitä lähtien toiminut Inari Uusimäki, joka tuli radion puolelta. Juontajakollegoina ovat ehtineet toimia Lars Lundsten, Susanne Päivärinta ja viimeisimpänä Sakari Heiskanen. Vanha Kukkokiekuu –henki on vaihtunut asialinjalle. Juttu perustuu nykyään pitkälti ajankohtaisiin haastatteluihin. Taidenäyttely on säilynyt, mutta kokit ym. piristeet ovat saaneet väistyä.

Minä tuurasin aina välillä toimituksen kuvaussihteereitä Sanna Ovaskaa ja Maiju Paloa ohjelmassa. Saimme tehdä muutaman lähetyksen jopa yhdessä Sannan kanssa, kun hän innostui kokeilemaan ohjaushommia!

Toinen toimituksen lippulaiva on viime vuosina ollut Sunnuntaivekkari, jota päällikkö Paula Lehdistö ja parisuhdepatologi Raimo Vakkuri vetävät. Ohjelmassa tavalliset suomalaiset kertovat, miten menee. Kollegani Seija Virtanen on skriptannut ohjelmaa vuosia, kunnes Paula sai jossain vaiheessa Seijan ”persoonallisesta” luonteesta tarpeekseen. Näinä päivinä huomaan itse olevani sielunhoitaja, kun Seija käy itkemässä epäoikeudenmukaista kohteluaan minulle, entiselle huonetoverilleen..

Yhteislähetykset Neuvostoliitosta

ENNAKKOTUTKIMUSMATKALLA TALLINNASSA 1982

ENNAKKOTUTKIMUSMATKALLA TALLINNASSA

Aivan ensimmäinen yhteislähetys Kukkokiekuun merkeissä tehtiin syksyllä 1981 Tallinnan studiolta. Kokemus oli ikimuistoinen. Suurimman vaikutuksen minuun teki kuitenkin se, kun tv-talon ruokalassa tarjoiltiin lounasaikaan shamppanjaa!

TALLINNAN STUDIOSSA

TALLINNAN STUDIOSSA

Yhteislähetyksistä tuli käytäntö – vierailimme mm. Tbilisissä Gruusiassa 1983, Riiassa Latviassa 1986, Petroskoissa 1988, Viipurissa (Viipuri 700-vuotias 1993).

SAATTOJOUKKOJEN KANSSA LÄHDÖSSÄ GRUUSIAAN - VUOKKO KUOSMANEN, MINÄ, MIRKKU JA LIISA KAUPPINEN

VUOKKO KUOSMANEN JA LIISA KAUPPINEN SAATTOIVAT MINUT JA MIRKUN MOSKOVAN JUNAAN

Parhaiten mieleeni on jäänyt Tbilisi. Siihen aikaan ravintoloissa pöytiin tuotiin ruokaa niin, että kun tila loppui, vateja ladottiin edellisten päälle. Silloinen TV1:n johtaja Arne Wessberg tuli seuraamaan ohjelman tekoa paikan päälle. Hikihelmet kohosivat hänen otsalleen, kun tamada eli pöydän isäntä ehdotti puheita ja maljoja toisensa perään, datnaa eli malja pohjaan – ja hänellä oli lennon jälkeen vatsa ruikulla.. Tamadan yllytyksestä muistan itsekin käyttäneeni puheenvuoron, että tällaiseen ei ryhdy kuin luovalla tavalla hullu ihminen.

Televisiokeskuksen studioon oli lavastettu gruusialainen ravintola, oli erilaisia koriste-esineitä, taideteoksia ja keramiikkaruukkuja. Ohjelma nauhoitettiin jo aamupäivästä. Hiukan meitä kummastutti, kun orkesterilla oli sitä reippaampi vauhti päällä, mitä pitemmälle nauhoitus edistyi. Kunnes ilmeni, että rekvisiittaruukut sisälsivät aitoa gruusialaista viiniä!

RIIAN STUDIO

STUDIOSSA

Riika oli meille haaste: ”Miljoona miljoona ruusua” oli päivän hitti ja tietysti halusimme ohjelmaan kappaleen säveltäjän Raimond Paulsin. Hän suostui soittamaan yhdessä Jani Uhleniuksen kanssa kahdella flyygelillä ruusulaulun suoran lähetyksen lopuksi. Kommunikointi oli vaikeaa, koska edes tulkkimme ei puhunut latvian kieltä, mutta musiikissa yhteinen sävel löytyi.

JANI UHLENIUS JA RAIMOND PAULS

JANI UHLENIUS JA RAIMOND PAULS

En tiedä, onnistuimmeko edellisenä iltana ohjelman toimitussihteerin kanssa laskemaan keston totaalisesti pieleen. Mutta lopputulos kuitenkin oli, että suoran lähetyksen loppuun oli vielä kuusi minuuttia, kun loppulaulu ”Miljoona, miljoona ruusua” oli soinut jo kerran! Raimond Pauls ja Jani Uhlenius jatkoivat soittamista studio-ohjaajan kehotuksesta kiltisti ohjelman loppuun asti – ja ruusujen ystävät olivat kerrankin tyytyväisiä.

LOPPUJUHLAT RIIASSA, KILISTÄMÄSSÄ PEKKA HOLOPAINEN, SAKARI KIURU JA JANI UHLENIUS

LOPPUJUHLAT RIIASSA, KILISTÄMÄSSÄ PEKKA HOLOPAINEN, SAKARI KIURU JA JANI UHLENIUS

 

LÄHDÖSSÄ PETROSKOIHIN

LÄHDÖSSÄ PETROSKOIHIN

Petroskoissa teimme ohjelmaa alkusyksystä ja asuimme maineikkaassa Pohjola-hotellissa. Lämmitys ei toiminut, huoneet olivat kuin kylmäkellareita ja suihkusta tuli jääkylmää Äänisen vettä. Muutaman päivän paleltuamme päätimme tilata porukalla hotellin saunan lämpimäksi. Oli oikein uima-allaskin. Mutta kun näimme, miten ruskeaa altaan vesi oli, ei sinne ollut asiaa. Mutta sauna oli poikaa.

KUVAUSRYHMÄMME AUNUKSESSA

KUVAUSRYHMÄMME AUNUKSESSA

 

SUUNNITTELUPALAVERI ENNEN SUORAA LÄHETYSTÄ

SUUNNITTELUPALAVERI ENNEN SUORAA LÄHETYSTÄ

 

SOV-EDIT PETROSKOISSA, PUIKOISSA KIMMO PULLI

SOV-EDIT PETROSKOISSA, PUIKOISSA KIMMO PULLI

Suora lähetys tehtiin sataman paviljongissa. Sinne oli kutsuttu Petroskoin suomalaisia, näyttelijöitä, laulajia, muusikoita. Karjalan ulkolähetyskalusto oli vanhanaikaista mutta onneksi toimivaa. Ohjaajamme Erkki Määttänen suoriutui suvereenisti urakastaan. Erkki teki myöhemmin omatoimisesti ohjelmia Venäjän Karjalasta, Pohjois-Karjalan poika kun on.

Ikimuistoinen kokemus liittyy myös Viipuriin. Jaakko Ryhänen oli matkassa solistina, mukana oli myös vaimonsa Sirpa. Vietimme Viipurin kellariravintolassa viimeistä iltaa ennen seuraavan aamun suoraa lähetystä. Jaakko innostui laulamaan venäläisen solistitytön kanssa duettoa Sirpan varotteluista huolimatta (ettei Jaakon ääni kärsi).

Olimme koko porukka niin innoissamme suomalais-venäläisestä yhteistyöstä, että aamuohjelmassa esiintyi Jaakon seurana koko venäläisorkesteri. Äänisuunnittelija Jaakko Eräpuu oli kauhuissaan. Hän ilmoitti pienelle kuvaussihteerille ” jos varaatte iltariennoissanne uusia esiintyjiä, ostakaa ulkolähetysautoon myös lisää äänikanavia!”

Anna Katariina syntyy 9.7.1982

ANNA JA MIIKA KAUKLAHDEN KODISSA

ANNA JA MIIKA KAUKLAHDEN KODISSA

Asuimme edelleen tyytyväisinä Karakalliossa, kun Anna syntyi keskelle kauneinta kesää. Miika oli täyttänyt edellisenä marraskuuna kolme ja oli ylpeä isoveli. Vietin koko talven lasten kanssa kotosalla. Päivisin kävimme Karakallion leikkipuistossa ja Miikalla oli kerhotunnit Viherlaakson ”muskarissa”.

Ullalla ja Immollakin oli iloinen perhetapahtuma runsaan kahden viikon kuluttua Annan syntymästä. Tyttö tuli heillekin, Saana. Anna ja Saana ovat olleet kuin sisaruksia koko ikänsä.

Näihin aikoihin jokaisen suomalaisen haave omasta talosta tuli meillekin ajankohtaiseksi. Kauklahdesta löysimme lehti-ilmoituksen perusteella kauniin rinnetontin, jonne päätimme talomme rakentaa. Tätä ennen olimme käyneet katsastamassa lukuisia huonokuntoisia vanhoja taloja, jotka maksoivat mansikoita. Kun suvusta löytyi vielä arkkitehti Mikko, päätös syntyi nopeasti. Saimme houkuteltua Jussin opiskelukaverin Seppo Äikkään sekä vaimonsa Arjan jakamaan tontti kanssamme.

Keväällä 1984, kun Anna oli vajaan kahden ja Miika viisi ja puoli, pääsimme muuttamaan omaan taloomme. Jussi oli viettänyt viimeisen vuoden kaikki vapaa-aikansa rakennuksella. Nyt elämä taas palasi normaaliin päiväjärjestykseen. Miika aloitti kuusivuotiaana koulun ja Anna pääsi Kurttilan muiden lasten kanssa itse perustamaamme Lintukodon päiväkotiin.

Arja ja Seppo sekä pikku-Tiina (Annaa vajaat kaksi vuotta vanhempi) muuttivat naapuriin vuoden meidän jälkeemme. Ystävien varoituksista huolimatta yhteiselomme on toiminut kaikki vuodet loistavasti.

Myös serkussarja kasvoi. Leenan ja Keijon Tero on vanhin, vajaan vuoden Miikaa vanhempi. Tero oli innokas lomanviettäjä kesämatkoillamme, kun pojat olivat pieniä. Seuraava parivaljakko on Anitan ja Mikon Erkko ja meidän Anna, saman kesän lapsia. Erkko on myös kummipoikamme. Seuraavina Arjan ja Eskon Tuomas ja Teron pikkuveli Teemu. Hännänhuippuina Tuomaksen pikkuveli Timo ja Erkon pikkuveli Jarkko. Siis hyvin poikavoittoinen tämä serkuspesue. Hyvin Anna on kuitenkin porukassa pärjännyt.

Harmaa laatikko 1984

PAULA LEHDISTÖN KANSSA TUKHOLMASSA

PAULA LEHDISTÖN KANSSA TUKHOLMASSA

Äitiysloman jälkeen ensimmäinen työmatkani suuntautui Kukkokiekuun merkeissä Gruusiaan. Työryhmän ennen niin hyvä yhteishenki menetettiin, kun ohjelman juontajista kaksi rupesi seurustelemaan keskenään. Minä siirryin pariksi vuodeksi tekemään muita ohjelmia, kunnes työrauha palasi ja pääsin taas lempiohjelmani pariin..

TAUKOTILA PASILASSA, VASEMMALLA MARJATTA CRONVALL

TAUKOTILA PASILASSA, VASEMMALLA MARJATTA CRONVALL

Harmaa laatikko oli ideakaksikko Paula Lehdistön ja Marjatta Cronvallin puoliksi asia-, puoliksi draamasarja. Molemmilla oli omat roolihahmot ja Marjatta lisäksi ohjasi sarjan. Meillä oli mukavaa, kun kolmeen naiseen ideoimme tulevia osia. Aiheina saattoivat olla kehon kieli tai leivokset, kaikki naisellinen kävi. Teimme jopa riemukkaan kuvausmatkan Tukholmaan.

Pieni kaupunki suuressa metsässä

Toimittaja Ossi Hiisiö muutti 1980-luvulla Hämeenlinnaan ollakseen lähellä siellä opiskelevaa poikaansa. Ohjelma-aiheetkin syntyivät sujuvasti Hämeenlinnan innoittamina. Olin 1985 mukana kuvauksissa kotikaupungissani useampaankin kertaan, kun siitä ohjaaja Jaakko Vihurin myötävaikutuksella syntyi dokumentti. Vanha linna yhtä hyvin kuin Aulangon sambakarnevaalit tulivat kuvausmatkoilla tutuiksi.

Yhteistyö Ossin kanssa jatkui vielä hänen jäätyään eläkkeelle ja muutettuaan Portugaliin. Kävimme jopa perheen kanssa katsastamassa Caldas da Rainhassa Ossin tulevaa loma-asuntoa. Hän olisi mielellään myynyt meille osuuden siitä. Vaikka Portugali onkin yksi lempikohteistamme, emme kuitenkaan halunneet sitoutua yhdelle paikkakunnalle, varsinkaan kun asunto ei ollut rannalla. Ossi itsekin muutti muutaman vuoden kuluttua Algarveen, kunnes tuli keväällä 2000 takaisin Suomeen. Teimme yhteistoimin pienen matkakertomuksen Algarvesta Kuuskyt ja risat –ohjelmaan. Ossi myös ystävällisesti auttoi minua kirjoittamaan Nojatuolimatkojen juontotekstejä (niistä myöhemmin).

Juhlajuna halki Suomen

JUHLAJUNA OULUSSA

JUHLAJUNA OULUSSA

Kesällä 1987 runsas joukko tv:n ammattilaisia kulki VR:n juhlajunan matkassa yhdeksän viikkoa Kemijärveltä Helsinkiin asti. Suoria ohjelmia välitettiin matkan varrelta sekä asia- että viihdelinjalla.

Vanha iskuryhmämme toimittajat Leo Lehdistö ja Pekka Holopainen sekä ohjaaja Erkki Määttänen olivat taas matkassa. Kiertueen tuotantopäällikön raskaan vastuun kantoi Isi eli Markku Korhonen. Hänen epäkiitollinen tehtävänsä oli sovittaa yhteen kolmen toimituksen sekä tekniikan työ- ja matkustusajat niin, että ohjelmat lähetettiin ajallaan radanvarren kohteista.

15.6. kiertue starttasi juhlallisesti Kemijärveltä. Ohjelmanteon lisäksi matkassa oli myös Yleisradion esittelyvaunu, jossa tiedotuksen väki jakoi tietoa ohjelmista ja yhtiöstä. Myöskin edit-yksikkö oli rakennettu yhteen junanvaunuun, joten junasta tuli meille päivittäinen työpiste. Inserttien editoinnin lisäksi kuvaussihteerit naputtivat siellä mm. ohjelmissa tarvittavat tekstit aston-tekstigeneraattorilla, (jota ei ollut maailman helpoin käyttää).

EDIT JUHLAJUNASSA

EDIT JUHLAJUNASSA

Juhannusaatto vierähti Aavasaksalla. Olimme ohjaajan kanssa koostamassa junassa inserttejä melkein lähetyksen alkuun. Tie ylös laelle on niin ruuhkainen, ettei auttanut kuin ottaa Eerikin Lada käyttöön ja ajaa pitkin tienvieriä, että ehdimme ajoissa ohjelman tekoon. Ystäväni Liisa Kauppinen oli mukana matkassa ”tutustumassa tuotantoon”. Hänellä oli ilo kuljetella Sleepy Sleepersejä autolla ajoissa esiintymispaikalle!

AJOLISTOJEN TARKISTUS AAVASAKSALLA

AJOLISTOJEN TARKISTUS AAVASAKSALLA

Juhannuspäivänä meidän tiimillämme oli ansaittu vapaapäivä. Kunnanjohtaja oli niin tyytyväinen paikkakunnan saamaan julkisuuteen, että lupasi tarjota toimituksen väellä illallisen. Toimitussihteerimme ilmoitti, että mehän tulemme tietysti kaikki. Niinpä kunnanisät saivat kunnon laskun, kun parikymmentä henkeä ilmestyi paikkakunnan hienoimpaan ravintolaan ja vielä jatkoille kunnanjohtajan kotiin.

Minun kolmen viikon työrupeamaani kuului vielä Pyhäsalmi ja Oulu. Kesäiltoina lähetysten jälkeen kenelläkään ei ollut kiire nukkumaan. Meillä oli kameramiesten kanssa tapana etsiä sopiva sorakenttä ja pelata vaaleina kesäöinä petankkia. Parhaat ja innokkaimmat pelaajat olivat Ilpo Leino ja Teuvo Karhu. Viinipullo kentän laidalla sopi pelin tunnelmaan oivallisesti.

Koirakatras

PERHEKUVASSA PÄÄOSASSA PEKKU-KOIRA

PERHEKUVASSA PÄÄOSASSA PEKKU-KOIRA

Kotiin oli tällä välin ilmaantunut suloinen pieni pörröhäntä, tiibetinterrieri Pekku. Loppukesä menikin tulokkaan kanssa leikkiessä. Sisäsiistikin koirasta tuli syksyyn mennessä. Nauroin, että meidän kolmas lapsemme on tällainen karvakuono. Ulla ja Immokin olivat kasvattaneet perhettä samoihin aikoihin, heidän nuorimmaisensa Sampo syntyi kesälapsena hänkin.

Jaana hankki samoihin aikoihin vastustamattoman monirotuisen koiranpennun Kairossa. Löytölapsi, jonka vetoavaa katsetta eläinkaupan edustalla Jaana ei voinut vastustaa. Panta maksoi enemmän kuin koira. Shems hurmasi kaikki hymyllä ja naisellisilla tempuilla. Hyppäsi syliin ja nuoli kasvot. Rakasti erityisesti Jussin varpaita. Mökötti Jaanalle, jos tämä oli liian pitkään poissa.

Saimme vielä kolmannenkin koiran samaan katraaseen, kun Liisa hankki itselleen ja Tuomas-pojalleen seuraksi labbistyttö Bellan. Tämä oli kiltti ja arka. Pekku ja Shems pyörittivät isokokoista Bellaa mielensä mukaan. Bella katsoikin viisaammaksi majoittua suoraan keittiöön, kun oli meillä vieraisilla.

Tiistaitiimaa tehtiin 10 vuotta

TIISTAITIIMAN SEMINAARI TUKHOLMAN LAIVALLA

TIISTAITIIMAN SEMINAARI TUKHOLMAN LAIVALLA

 

TIISTAITIIMAN SEMINAARI TUKHOLMAN LAIVALLA

TIISTAITIIMAN SEMINAARI TUKHOLMAN LAIVALLA

Yleisradion perustehtävään kuuluu ottaa huomioon erityisryhmät. Keväällä 1988 aika oli kypsä eläkeläisohjelmien aloittamiseen. Juontajina aloittivat Leo Lehdistö ja radion puolelta tuttu kuuluttaja Maija-Kaarina Lehtovaara (sittemmin Saloranta). ”Remppajengin” puolestaan muodostivat Jutta Zilliacus, Elsi Hetemäki-Olander, Aarne Saarinen, Pekka Silvola ja Sakari Kiuru. Myöhemmin mukana olivat vielä Sinikka Luja-Penttilä ja Tertta Sundholm. Suorat viikoittaiset lähetykset olivat aluksi tunnin mittaisia. Asiantuntija oli studiossa kertomassa ikäihmisiä kiinnostavista aiheista kuten eläkkeistä ja sairauksista. Remppajengistä oli kaksi kerrallaan mukana lähetyksessä. Heidän tehtävänsä oli tehdä kaikki ne tyhmät kysymykset, joita katsojatkin tekisivät.

Maija-Kaarina Lehtovaaran jälkeen uudeksi juontajaksi tuli nuori geriatrian erikoislääkäri Harriet Finne (tuttu vuosien takaisesta Naapurilähiö-sarjasta). Myöskin legendaarinen selostaja Martti Silvennoinen kuului tiimiin. Hänen vastuualueellaan oli lukea viikoittain ”Tiimaset” eli eläkeläisuutiset. Kelalta saimme asiantuntija-apua. Ylilääkäri Antti Huunan-Seppälä toimitti taustatietoa sekä esiintyi ahkerasti asiantuntijana. Hän toimi myös loistavana isäntänä talvisilla lapinmatkoillamme, Kelalla kun on hyvin varustettu mökki uima-altaineen Luostolla.

Tiistaitiiman suosio eläkeläisten keskuudessa oli suuri – olihan se ainoa juuri heille suunnattu ohjelma. Jossain vaiheessa tuli ajankohtaiseksi saada ohjelmalle omat internet-sivut. Yleisradiossa elettiin internetin alkuvaiheessa villiä aikaa. Sivuja tekivät pääasiassa free-lancerit eikä mitään yhtenäistä ilmettä ollut.

Minä innostuin Kuningaskuluttajassa ohjaajana työskentelevän Jussi Mankkisen avustuksella tekemään itse sivut Front Page –ohjelmalla. Lukuisten vaikeuksien jälkeen onnistuin ja ylläpidin niitä Tiistaitiiman viimeiset vuodet. Suosituin sivu oli ilman muuta kilpailuun vastaaminen, palkintona kun oli uutuuskirjoja. Mitä helpompi kysymys, sitä enemmän nettivastauksia ja postikortteja tulvi toimitukseen.

Haikea hetki koitti vuodenvaihteessa 1999, kun TV1:n johtaja Astrid Gartz päätti lopettaa Tiistaitiiman. Viimeinen lähetyksemme tuli suorana joulukaupunki Turusta, jossa olimme samalla matkalla nauhoittamassa piispojen ekumeenista rauhanvetoomusta jouluaatoksi. Leo Lehdistö antoi TV1:n kuulla kunniansa loppusanoissaan. Siitä kirjoitti seuraavan päivän iltapäivälehdetkin. Ja minä jouduin poistamaan loppujuonnon, kun ohjelma aikanaan uusittiin..

Minä pääsin kuitenkin helpolla, kun aloitin heti keväällä 2000 kahdeksan kuukauden vuorotteluvapaan. Täysin pahaa-aavistamaton sijaiseni Pirjo Repo sai ottaa vastaan eläkeläisten vihaiset soitot, miksi juuri heidän ohjelmansa lopetettiin.

Veteraanipäivän ohjelmat

Tiistaitiima muisti huhtikuun lopussa vuosittain veteraaneja. Keväinen kuvausmatka tehtiin monena vuonna vuorotellen kahteen Kelan veteraanikuntoutuskeskukseen: Hotelli Herttuaan Kerimäelle tai Peurunkaan Laukaaseen. Molemmissa saimme vip-kohtelun. Veteraanit osallistuivat innokkaasti ohjelmantekoon. Esiintyjistä ei koskaan ollut pulaa. Myös kuvausryhmä nautti palveluista: käytössä oli saunat ja uima-altaat, seisova pöytä (ruokalappuhintaan), illalla tanssiravintola ja karaoke.

Elämäni ensimmäinen ja ainoa karaoke-esiintyminen oli Peurungassa, onneksi vain pienelle piirille. Kuvaaja Hannu Torvinen ilmoitti meidät laulamaan Dannyn ja Armin kappaletta ”Tahdon olla sulle hellä”. Ei auttanut kuin mennä. Yritin pitää mikrofonia mahdollisimman kaukana, ettei surkea lauluääneni herättäisi pahennusta. Äänisuunnittelija Sakari Virkki kävi minua kesken laulun opastamassa, miten mikrofonia pidetään, että kaikki kuulevat…

Itse asiassa kuultuna

Jorma Vanamo 1980

Tämä oli ensimmäinen yhteinen ohjelmamme Leo Lehdistön kanssa. Kävimme kahdestaan ennakkotutkimuksessa Tukholmassa Suomen suurlähetystössä Jorma Vanamoa tapaamassa. Olin vielä aivan vihreä kansainvälisissä kuvioissa, mutta tarkat muistiinpanot ainakin syntyivät ja ohjelmakin aikanaan tehtiin – Moskovassa. Aivan ensimmäiselle matkalle en vielä päässyt mukaan, mutta jatkossa sitten sitäkin useammin..

Leo Lehdistö kertoo hauskaa tarinaa tältä matkalta: hän oli yhdessä Jorma Vanamon kanssa pimeää rahaa vaihtavan taksin kyydissä. Yhtäkkiä hän tuntee, miten käsi takapenkiltä ujuttaa hänelle vaivihkaa tukun Suomen seteleitä vaihdettaviksi rupliksi.. Suurlähettilästasollakin ymmärrettiin rahan arvo.

Andrei Gromyko (Moskova) 1989

ANDREI GRAMYKO

ANDREI GRAMYKO

Kun Leo Lehdistön hyvä ystävä Hannu Vilpponen oli Moskovassa kirjeenvaihtajana, teimme sieltä ahkerasti ohjelmia. Yksi kunnianhimoisimmista hankkeista oli saada haastattelu presidentiltä. Sitkeän kirjeenvaihdon jälkeen hanke onnistui kesällä 1989. Nauhoitimme keskustelun Gosteleradion studiolla. Suoran simultaanitulkkauksen hoiti Rudolf Sykiäinen ammattitaidolla. Hän käänsi sujuvasti suomesta venäjäksi ja päin vastoin. Minä kirjoittelin koko nauhoitusta edeltävän illan gorpunktissa (Yleisradion Moskovan toimistossa) haastattelua puhtaaksi tietokoneella, joka oli minulle vielä outo tuttavuus.

Studiossa oli kuuma ja haastattelu pitkä. Ihmettelimme, miksei toveri Gromyko suostunut juomaan mineraalivettä, jota oli huomaavaisesti katettu pöytään. Vasta jälkikäteen kävi ilmi, ettei hän voinut turvallisuussyistä juoda, koska pullot oli etukäteen avattu.  Haastattelu oli yksi Gromykon uran viimeisistä. Hän kuoli syksyllä 1989.

Esko Rekola (Saimaan kanava ja Viipuri) 1996

LEO LEHDISTÖ, ESKO REKOLA JA PEKKA HOLOPAINEN

LEO LEHDISTÖ, ESKO REKOLA JA PEKKA HOLOPAINEN

Voiko kauniimpaa matkaa kuvitella, kuin lipua peilityyntä Saimaan kanavaa pitkin ja ihastella Karjalan kesäistä luontoa. Rauha oli niin täydellinen, että toimittajat pystyivät tekemään laivan kannalla haastattelut. Kuvassa maisema vaihtuu verkkaisesti koko ajan.

KUVAUSRYHMÄ HEIMO MERIHEINÄ, MARTTI MIETTINEN JA BALKER HAMID

KUVAUSRYHMÄ HEIMO MERIHEINÄ, MARTTI MIETTINEN JA BALKER HAMID

Viipurikin on kuvissa paljon kauniimpi kuin luonnossa. Rappio ei näy niin selvästi. Kantapaikkamme kuvausmatkoilla Viipurissa on ollut hotelli Drushba, ruma ja kummallinen rakennus Salakkalahden rannalla. Siellä yövyimme nytkin, kun kaupunkikuvat oli jälleen kerran talletettu. Paluumatka tehtiin Sibelius –junalla haastattelujen merkeissä, olihan Esko Rekola toiminut uransa aikana mm. VR:n pääjohtajana.

Paul Verschuren (Rooma) 1996

PIISPA PAUL VERSHUREN

PIISPA PAUL VERSCHUREN

Rooma – ikuinen kaupunki. Hollantilaissyntyisen katolisen piispa Paul Verschurenin tapasimme jo Helsingissä Piispantalossa. Suurin osa kuvauksista tehtiin kuitenkin Vatikaanissa Pietarinkirkon kattotasanteella, josta oli mahtavat näkymät torille.

Jatkokin oli kuin suoraan historiankirjasta: Vatikaanin puutarha, Forum Romanum, Piazza Navona (jolta kuvaaja Jorma Piironen sai lähtökäskyn heti kun otti jalustan esiin), Villa Lante, jonka terassilta on huikeat näkymät alas kaupunkiin. Ystävällinen emäntä Päivi Setälä esitteli meille paikan, kaunis valkea talo kukkien keskellä. Me puolestamme kuvasimme viehättävän talon joka puolelta. Näin syntyi pieni matkakertomus Tiistaitiimaan varsinaisen ohjelman lisäksi.

Jotta kaikki ei olisi ollut pelkkää idylliä, minä sain katkeran opetuksen, ettei pidä olla liian sinisilmäinen. Pitikin mennä ostamaan katukauppiaalta videokamera päivärahoilla.. Jorma oli vielä matkassa huijareiden varalta. Hotellihuoneessa pakettia avatessamme huomasin saaneeni – kilon suolapaketin! Matkalla mukana ollut toimittaja Leo Lehdistö kertoi myöhemmin, että hän on saanut monen piinallisen keskustelutuokion sulamaan nauruun kertomalla minun suolakaupoistani!

Aarne Saarinen (Moskova) 1996

Aarne Saarinen kuului Tiistaitiiman kantajoukkoon lukuisia vuosia. Kun hänen kuulonsa heikkeni, hän jättäytyi vapaaehtoisesti ohjelmasta pois. Oli kuitenkin ilo tavata häntä vielä kerran ohjelman teon merkeissä.

Matkasimme porukalla Moskovaan muistelemaan menneitä. Ohjelman teema oli ”Millaista oli olla suomalaisten kommunistien johtaja kun ”omat toverit” löivät kuin vierasta sikaa ja Moskovassa NKP väitti olevansa erehtymätön ja aina oikeassa, mutta Aarne Saarisen ja Suomen kannalta väärän informaation perusteella. Entä nyt kun SKP on konkurssissa, NKP on lakkautettu, eikä Neuvostoliittoakaan enää ole?”

Majoituimme aivan Punaisen torin laidalle hotelli Moskovaan – suureen ja vanhanaikaiseen, mutta kohtuuhintaiseen hotelliin. Siellä punaisen maton verhoamia käytäviä riittää kilometrikaupalla.

Kuvasimme ympäri Moskovaa Aarnen muisteluita, mm puoluehotellissa ja Danilovskin torilla. Aarne muisteli aikaa, jolloin neuvotteluja käytiin Stalinin datsalla. Siellä vessanpytytkin oli kullattuja. Yritimme löytää paikan, mutta kuvauspaikan vuokra oli niin tähtitieteellinen summa, ettei hanke onnistunut. Taas kerran tuli tunne, että elää keskellä historiaa.

Mirja Bolgar (Pariisi) 1996

MIRJA BOLGARIN KOTONA PARIISISSA

MIRJA BOLGARIN KOTONA PARIISISSA

Tyylikäs ranskankielen kääntäjä Mirja Bolgar oli Pariisissa kuin kotonaan. Aloitimme kuvaukset hänen opiskeluaikaiselta asuinalueeltaan Bulevard Michellellä. Tutustuimme Pariisin vanhimpaan kirkkoon St Julien le Pauvreen. Vierailimme myös Sorbonnessa sekä Mirjan kauniissa kodissa Chatillonissa.

Työmatka Pariisissa on toiveiden täyttymys – ja vielä hyvässä seurassa. Kuljimme vapaailtoinamme kolmestaan Leon ja Jorman kanssa pitkin Seinen rantoja. Vierailimme pienissä bistroissa maistellen ricardia. Latinalaiskortteleiden ravintoloissa herkuttelimme simpukoilla ja ostereilla. Lähtöpäivänä istahdimme juhlistamaan onnistuneita kuvauksia Champs Elyseelle katukahvilaan lasillisilla oikeaa shamppanjaa!

Kalevi Sorsa (Pariisi) 1997

KALEVI SORSA

KALEVI SORSA

Kun Pariisin taika oli löydetty, teimme sieltä heti perään samalla porukalla toisenkin ohjelman. Kalevi Sorsa kulki tyytyväisinä lempipaikoillaan ja kertoili elämästään: kuvasimme muisteloita Le Petit Chatelet -kahvilassa Notre Damen edustalla sekä hänen lempiantikvariaatissaan Shakespearessa. Ehdimme toki kuvata myös hänen työpaikallaan Unescossa sekä tietysti Riemukaaren juurella.

OSTEREITA PARIISISSA

OSTEREITA PARIISISSA

Kuvauksia jatkettiin Suomessa Kultarannassa. On hauska huomata, miten tavallisia ihmisiä meidän vaikuttajamme ovat. Kalevi Sorsa söi ostereita kuin meikäläiset silliä, kertoili hauskoja juttuja ja sai meidät tuntemaan olomme kotoisiksi. Pariisiin olen valmis palaamaan vielä monesti..

Lieko Zachovalova (Praha) 1997

LIEKO ZACHOVALOVAN KOTONA PRAHASSA

LIEKO ZACHOVALOVAN KOTONA PRAHASSA

Praha on hurmaava kaupunki, vaikka olisi matkassa ilman matkatavaroitakin, niin kuin minulle kävi. Matkalaukku nimittäin lennähti jostain kohtalon oikusta Rhodokselle. Meillä oli heti saapumispäivän iltana kutsut Suomen suurlähettilään luona – minun eleganssiini kuului siisti bleiseri ja oloasun housut! Kolmantena matkapäivänä ehdin viimein vaateostoksille Finnairin laskuun, harvoin olen ollut niin ilahtunut PUHTAISTA vaatteista.

Lieko osoittautui viehättäväksi ihmiseksi, joka ajoi mitään pelkäämättä Prahan liikenneruuhkissa – me kyllä pelkäsimme. Ohjelmaa kuvattiin lukuisissa paikoissa, halusimme näyttää suomalaisille Liekon henkilökuvan lisäksi kaupungin arkkitehtuuria. Minulle jäi kaipuu nähdä enemmänkin kuin mitä viikonloppuvierailullamme ehdimme.

Lieko kutsui viimeisenä iltana meidät kotiinsa kaupungin liepeillä sijaitsevalle kukkulalle. Pieni omakotitalo oli täynnä kirjoja ja lehtileikkeitä, niitä oli kirjahyllyjen lisäksi yläkerran portaat täynnä. Kuvasimme täällä hänen kuuluisan puhelinraporttinsa Suomeen Tshekkoslovakian miehityksen alkumetreillä.

Praha on täynnä viehättäviä olutkapakoita. Paikallinen Platan –olut on erinomaista eikä maksa paljoa. Aivan uusi tuttavuus oli Suomessa kielletty absintti – jouduimme kohottamaan vihreän maljan, kun laukkuni vihdoin saapui perille..

Heikki Haavisto 1998

KUVAUSRYHMÄ HAAVISTOILLA SIENIKEITOLLA

KUVAUSRYHMÄ HAAVISTOILLA SIENIKEITOLLA

Heikki Haaviston kotitilalla kuvasimme haastattelun ohessa, miten emäntä leipoi komeita ruislimppuja.  Tekaisipa hän koko ryhmälle maittavan sienikeitonkin.

Mirjam Helin 1999

MIRJAM HELIN

MIRJAM HELIN

Mirjam Helin –laulukilpailut on jo käsite. Madame itse pieni hauras ja tyylikäs vanha rouva. Juuret ovat Pietarissa ja Karjalassa. Venäjälle matkasimme kuvaaja Jorma Piirosen saabilla – herrat etupenkillä, minä ja Mirjam takana. Mirjam tarjoili pienestä taskumatista konjakkia, kun matka eteni. Matka sujuikin muuten rattoisasti, mutta kahdet sakot jouduimme maksamaan: kerran ylinopeudesta (tekaistu syyte), kerran kääntymisestä kiellettyyn ajosuuntaan.

Pietarissa haastattelut kuvattiin Mirjamin asuinpaikoilla, Karjalassa taas Antreassa (nykyisin Kamenogorsk). Ilta ehti pimentyä, ennen kuin kaikki oli purkissa. Ajattelimme jouduttaa paluumatkaa yrittämällä rajan yli Svetogorskista. Turha luulo, se raja on avoinna vain siellä työskenteleville.

Vierailimme kuvausryhmän kanssa myös Mirjam Helinin Lauttasaaren kodissa. Kiitokseksi ohjelmasta Mirjam Helin kutsui Leon ja minut laulukilpailun lopputilaisuuteen Oopperaan!

Harri Holkeri (Belfast) 1999

HARRI HOLKERI BELFASTISSA

HARRI HOLKERI BELFASTISSA

Lento sateiseen Dubliin joulun alla 1998, hotelli O’Connel Streetillä. Junalla heti seuraavana aamuna halki vihreiden maisemien pohjoiseen Belfastiin, rauhanneuvottelijoiden käyttämään Europa-hotelliin. Kaupunkikuvaukset katolisten ja protestanttien kaupunginosissa Shankill Roadilla ja Falls Roadilla. Talojen seinissä toinen toistaan rajumpia poliittisia maalauksia.

Kun Harri Holkeri lensi illalla paikalle, kuvaukset olivat yhtä juoksua hänen kiireisen aikataulunsa vuoksi. Aloitimme kuitenkin haastattelut perinteikkäästi guinnesin äärellä Crown Liquor Saloonin baaritiskillä. Jatkossa näimme kaikki Pohjois-Irlannin politiikan vaikuttajat: George Mitchellin, David Trimblen, Gerry Adamsin, John Humen, David Irvinen. Storemountissa tunsimme ylpeyttä suomalaisuudestamme, kun näimme miten rauhanneuvottelija Harri Holkeria arvostettiin.

Leo Lehdistö seurasi myös ansiokkaasti Harri Holkerin vuotta 2001 YK:n yleiskokouksen puheenjohtajana ”Milleniumista terrori-iskuun”. Ohjelma esitettiin TV2:ssa joulukuussa 2001. Vaikka en virallisesti ollutkaan tuotannossa mukana, hoitelin ohjelmaan tarvittavan arkistomateriaalin Jani Mattssonille Visiotuotannon editiin. Pojilla oli uuden Sphere –editohjelman kanssa vaikeuksia. Ennen kuin arkistokuvat saatiin kopioitua ohjelmaan, Jani joutui ne laitevikojen vuoksi siirtämään kolmeen kertaan. Ja minä tietenkin tilasin ja hain ne Yleisradion arkistosta kolmeen kertaan. Leo kyllä sitten järjesti minulle henkilökohtaisesti ohjelman katselun etukäteen ja tarjosi vielä illallisen viineineen kiitokseksi.

Mikko Pohtola (Suomalainen klubi ja Äyräpää 1999)

Lehtimies Mikko Pohtolan henkilökuva kuvattiin tietysti Suomalaisella Klubilla Helsingissä. Säännöt sallivat näinä päivinä naistenkin pääsyn ”herraklubille”. Kevään kynnyksellä Patentti- ja rekisterihallituksen herrat: viestintäpäälliköksi siirtynyt Leo Lehdistö sekä pääjohtaja Matti Enäjärvi olivat lähdössä työ- ja virkistysmatkalle Karjalan Metsäpirttiin. Kun matkan varrelle sattui sopivasti Mikko Pohtolan sota-aikainen asemapaikka Äyräpää, pääsimme herrojen matkaan. Minulla oli kunnia olla Äyräpäässä – kuvaajana! Siellä kun tehtiin vain yksi haastattelu. Silti olen ylpeä, että kuvaajantaitoihini luotetaan.

Pentti Savolainen (Espanja ja Savonlinna 2000)

PEKKA SAVOLAISEN VIERAANA NERJASSA

PENTTI SAVOLAISEN VIERAANA NERJASSA

Todellisen kuvaushaasteen sain Espanjassa. Ohjaaja Erkki Tiihonen oli matkassa toisen kameran kanssa, kun kävimme Aurinkorannikolla Nerjassa tapaamassa oopperajohtaja Pentti Savolaista hänen loma-asunnossaan. Ekin kanssa kuvasimme ammattimaisesti kahdella kameralla Pentin ja Leon keskustelut auringon alla.

Mutta sitten alkoi tulikokeeni. Samalla matkalla kun tehtiin myös Tiistaitiima-ohjelma. Aiheena Espanjan suomalaiset, pitkäaikainen haaveemme itse asiassa. Eki joutui palaamaan Suomeen ja kuvausvastuu jäi yksin minulle! Kokonainen puolen tunnin ohjelma. Haastattelut onnistuivat kohtalaisesti. Vain yksi ääniongelma tuli, kun yksi mikrofoninappi oli väärässä asennossa. Samoin Leon vastakuvat olivat kamalia. Minä olin lykännyt kakkoskameran Pentille, eikä hänellä ollut kuvasilmää pätkääkään..

Kuvitin haastatteluja ohjelman koostovaiheessa parhaani mukaan. Kävin kiertämässä pikkukameran kanssa kaunista rannikkoa kaikki vapaahetkeni. Joita ei ollut paljon, taas oltiin vain viikonloppumatkalla.

Varsinainen ohjelma Pentti Savolaisesti kuvattiin pääosin Savonlinnassa. Espanjan osuudet olivat vain väriläikkä hänen henkilökuvassaan. Kesäinen Savonlinna ja erityisesti Olavinlinna ovat loistavia kuvauspaikkoja. Hiki tuli, kun kiipeilimme linnan muureilla elokuun helteessä. Yksi aurinkoisimmista ohjelmistamme, tämä Pentti Savolaisen henkilökuva.

Talvisodan päättymisen 50-vuotisjuhla 1990

Musiikki ei ole koskaan ollut vahvinta aluettani. Ohjaaja Ritva Kuusisto luotti kuitenkin kykyihini selvitä mistä vain. Niinpä huomasin, että meillä oli Finlandiatalon juhlakonsertti työn alla. Ritva soittotaitoisena tutki viikkokaudet partituureja ja teki tarkat kuvalistat juhlassa soitettavista kappaleista.

Kun kuvalistat on tehty, kukin kameramies saa omansa. Kuvaussihteerin tehtävänä on valvoa, että oikeat kuvat ovat ajoissa valmiina ja varoittaa ohjaajaa ja mikseriä seuraavasta kuvasta.

Ritva sai aikanaan ohjauksesta kannustusrahan ja runsaasti kiitosta. Erityisesti siitä, että hän näytti patarumpua ennen kuin se soikaan. Näin katsojakin ehti mukaan. Nauroimme kiitosta moneen kertaan.

Solistina oli Jorma Hynninen ja Helsingin kaupunginorkesteri soittamassa, johtajana Ulf Söderblom. He esittivät sävelmän ”Laulu Kuujärvestä”. Kyse oli vain siitä, että innokas kuvaussihteeri oli yhtä kuvaa edellä varoituksissaan ja tunnollinen mikseri Sirkka Merivirta uskoi!

SAHALININ SAARI VENÄJÄN KAUKOIDÄSSÄ

SAHALININ SAARI VENÄJÄN KAUKOIDÄSSÄ

Eksoottisin työmatka: Sahalinin saari 1990

Vuonna 1990 toimittajakaartimme oli jo kyllästynyt vuotuisiin yhteistyölähetyksiin Neuvostoliitosta. He päättivät esittää niin vaikeasti saavutettavaa kohdetta, että hanke kaatuisi siihen. Suuri oli hämmästyksemme, kun ulkomaalaisilta kielletty sotilaskohde Sahalin Neuvostoliiton kaukoidässä hyväksyttiin ohjelman tekopaikaksi!

Taas kerättiin vanha iskuryhmä: toimittaja Leo Lehdistö sekä kirjeenvaihtajat Hannu Vilpponen Moskovasta ja Yrjö Länsipuro Kaukoidästä, ohjaaja Erkki Määttänen, yhteystoimittaja Juhan Paadam, kuvaussihteerit Marjo Lundvall ja minä.

Sahalinille lähetettiin tiedustelu, millainen sää siellä syyskuussa vallitsee. Vastaus oli: ”vaihteleva”. Varauduimme varmuuden vuoksi lämpimin asustein. Minä olin lukenut ainoan löytämäni ”matkaoppaan” Anton Tsehovin ”Sahalin”-kirjan. Siinä vakuutetaan, että seutu on Venäjän sateisinta.

Jo matka oli seikkailu. Herrat Lehdistö, Vilpponen ja Määttänen matkasivat etujoukkoina Moskovaan ja sieltä täpötäydellä koneella Krasnojarskin kautta suoraan Juzhno-Sahalinille. Marjo, minä ja Juhan matkustimme vuorokautta myöhemmin ylellisesti puolityhjässä Aeroflotin koneessa perästä. Kostea tropiikin lämpö löi vastaan, kun astuimme koneesta.

Viikon aikana aamuisin koetin valita kahdesta mukana olleesta t-paidasta vähemmän kostean päälleni. Toimittajiemme tuttu Finnairin osastopäällikkö Seppo Sarlund saapui joukkueemme vahvistukseksi puolessa välissä viikkoa ja toi tuliaisina meille tytöille puhtaat Finnairin t-paidat. Harvoin olen ollut yhtä ilahtunut.

Olin kuvitellut, että Venäjän kaukoitä on jotain todella eksoottista. Kaikkea vielä: samat harmaat kerrostalot, leveät kadut, ihmismassa. Ainoat väriläikät katukuvassa olivat korealaiset.

Työnteko Sahalinilla oli kuitenkin mielenkiintoista. Olimme varautuneet alkeelliseen tekniikkaan, mutta hämmästykseksemme studiot ja edit-yksiköt oli viimeisintä uutta – olihan Japani vain muutaman kilometrin päässä. Saimme runsaasti valmista kuvamateriaalia paikallisen televisioyhtiön arkistosta. Hienoja maisemakuvia mm. läheisiltä Kuriilien saarilta.

OHJAAJAMME EKI OHOTANMEREN RANNALLA (kuvan lähetti Marjo, kiitokset)

OHJAAJAMME EKI OHOTANMEREN RANNALLA (kuvan lähetti Marjo, kiitokset)

Kuljimme toki myös paikallisen kuvausryhmän kanssa tekemässä omia juttuja. Mieleenpainuvin oli ilman muuta retki Lesnojoelle kalanjalostus- tai oikeammin kalanriistotehtaalle. Itämainen lohi eli carbusa nousee jokeen kutemaan niin sankoin parvin, että joen yli voi kirjaimellisesti kävellä kalapaljoudessa! Tehtaalla ei tarvitse kuin nostaa haavilla kalaa niin paljoin kuin halutaan. Kaikki kalat pakastetaan ennen kuin ne myydään.

Onnistuimme kuvausmatkalla ostamaan seurueellemme muutaman kalan illalla hotellissa laitettavaksi. Vaikka keittiöhenkilökunta vähän hämmästelikin tuoretta kalaa, illallisesta tuli niin ylellinen snapseineen ja viineineen, että se muistettiin kauan. Sahalinin parhaat ravintolat ovat korealaisia, viikon aikana tuli syötyä runsaasti terveellistä merilevää.

Itse ohjelman teko studiolla sujui tehokkaasti. Ainakin sitten kun kirjeenvaihtaja Yrjö Länsipuro onnistui sääongelmista huolimatta saapumaan ajoissa nauhoitukseen. Me Suomeen lähtijät Marjo, minä, Juhan ja Seppo Sarlund kuljetimme valmiin ohjelmakasetin mukanamme. Herraseurue taas jatkoi maailmanvalloitusta: Eki lähti Japaniin ja muut Kiinaan lomailemaan.

5 yli 5 eli Torstaitiimi Kuopion studiolla

RIITTA LAUNIS, JUSA SIMONEN JA KUVAAJA HARRI KOIVISTOINEN

RIITTA LAUNIS, JUSA SIMONEN JA KUVAAJA HARRI KOIVISTOINEN

Aluestudiot siirtyivät vähitellen TV2:n alaisuuteen, mutta Kuopion studioon TV1:llä oli Kuningaskuluttaja –ohjelman myötä kiintiö. 1994 ruvettiin miettimään, voisiko joku muukin viikoittainen ohjelma siirtyä sinne tuotantoon. Näin syntyi 5 yli 5: suora lähetys Kuopiosta joka torstai kello viisi yli viisi. Toimittajana Riitta Launis (nykyään Granath) ja ohjaajana Juhani Simonen.

Kuvittelin suostuessani sarjaan kuvaussihteeriksi, että lennähdämme Kuopioon kerran viikossa torstaiaamuisin. Todellisuus oli toisen näköinen: yhtiön autolla köröteltiin kerta viikkoon keskiviikkoisin kuutisen tuntia Kuopioon. Jusa ajoi ja me tytöt rupattelimme takapenkillä. Asuimme torin laidalla hotelli Kuopiossa, jossa sauna oli aina kuumana saapuessamme. Paluupäivä oli vasta perjantai, niin että viikot kuluivat vauhdikkaasti matkustellen.

Kuopion tiimi otti meidät hyvin vastaan. Kuvaajat Harri Koivistoinen ja Jari Koponen tekivät kunnianhimoista ja ammattitaitoista työtä. Mikseri Mauri Piira jaksoi kärsivällisesti opettaa minulle taas uuden tekstigeneraattorin Quanta 500:n käyttöä. Kokeilu kesti vain vuoden. Sen jälkeen aluestudioiden käyttö jäi lähinnä Kotimaan katsauksen varaan, kunnes televisiotoiminta keskitettiin vain muutamaan suurimpaan.

Veteraanien kanssa Karjalaa kiertämässä

Kesä 1944 –kolmiosaisen ohjelman kuulutusteksti kertoi: ”Maaselän-Kannaksen taisteluihin osallistuneita veteraaneja junamatkalla taistelupaikoille muistelemassa elämää asemasodan aikana”.

Hankkeen kantavat voimat Olli Haanpää ja eversti Vilho Tervasmäki keräsivät veteraanijoukon kesällä 1994 matkaan. Meitä toimitusväkeä oli taas mukana Leo Lehdistö ja Hannu Vilpponen sekä monessa mukana ollut kuvausryhmä Jorma Piironen ja Seppo Schalin.

KULLEROITA KUVAUSSIHTEERILLE KARHUMÄESSÄ

KULLEROITA KUVAUSSIHTEERILLE KARHUMÄESSÄ

Omalla veteraanijunalla matkattiin Joensuun ja Wärtsilän kautta aina Karhumäkeen saakka. Siellä kohokohtana oli yhteinen juhla suomalaisille ja venäläisille veteraaneille. Kuvaajalle tuli hiki, kun tilaisuus piti ikuistaa omaksi ohjelmaksi maljapuheineen ja kuorolauluesityksineen.

Veteraanit muistivat yllättävän hyvin aikoja ja tapahtumia. Maasto Karjalassa oli kuitenkin niin muuttunut, että useamman kerran etsittiin vanhoja taistelupaikkoja tuntikausia.

Tunnelma junassa oli lämmin, saimme matkan aikana paljon ystäviä. Onni Korpela soitteli hanuria ja oli liikuttunut, kun veimme hänelle syntymäpäivälahjaksi Petroskoista konditoriasta ostetun kakun. Onnin vaunuosastossa juotiinkin sitten maljoja kolme päivää.

VETERAANIT PETROSKOISSA

VETERAANIT PETROSKOISSA

Seuraavana kesänä 1995 lähdimme samalla kuvausporukalla uudemman kerran Karjalaan. Nyt bussilla Laatokan ympäri JR8:n eli Tuntemattoman sotilaan rykmentin kanssa. Matti Uurasjärvi Tampereelta johti Väinö Linnan joukkuetta innolla katsastamaan vanhoja taistelupaikkoja. Petroskoi, Sortavala, Käkisalmi – tuttuja nimiä, mutta jälleen kerran maasto yllätti veteraanit. Rankin kuvauspäivä meillä oli tiettömässä maastossa, kun kymmenkunta vetreintä veteraania lähti etsimään vanhoja asemapaikkojaan. Koko joukkueemme eksyi pahemman kerran ja retki kesti tuntikausia. Kaikkein rankinta jälleen kerran oli kuvaajalla, joka kantoi painavaa kameraa olalla.

ÄÄNITTÄJÄ SEPPO SCHALIN JA LUOTTOKUVAAJAMME JORMA PIIRONEN KARJALASSA

ÄÄNITTÄJÄ SEPPO SCHALIN JA LUOTTOKUVAAJAMME JORMA PIIRONEN KARJALASSA

Ohjelma leikattiin ristiin oikean ”Tuntemattoman sotilaan” kanssa, liikuimmehan samoissa maisemissa ja saman rykmentin kanssa. Otsikkokin tehtiin samaan tyyliin. Veteraanit olivat erittäin tyytyväisiä lopputulokseen. Matti Uurasjärvi jopa kutsui Leon ja minut Tampereelle kotiinsa illalliselle. Muistoksi veteraaneilta saimme tuohesta itse punotut korit.

Veteraanit tekivät seuraavana kesänä vielä yhden matkan Karjalaan, niin paljon jäi eksyminen harmittamaan!

Uudet jalat

UUDET JALAT

UUDET JALAT

Eivätkä veteraaniohjelmat tähän loppuneet, vaikka TV1:n johto ei niitä kovasti arvostanutkaan. Kesän 1994 kiertueelta tutut veteraanit Olli Haanpää, Matti Kaukoranta ja Åke Lundström lähtivät saman vuoden syksyllä kanssamme Moskovaan viemään entiselle viholliselle Pavel Nikolajevits Reznitshenkolle uudet jalat hänen sodassa menettämiensä tilalle. Kelan ylilääkäri Antti Huunan-Seppälä lähti asiantuntijaksi matkaan.

Junalla ensin Pietariin. Kostean illallisen jälkeen matka jatkui yöjunalla Moskovaan. Veteraanimme ottivat matkasta kaiken ilon irti. Iloluonteinen Åke varasi niin paljon juotavaa matkaan, ettei kenelläkään jano päässyt yllättämään.

Pavel asui pienessä asunnossa Moskovan laidalla. Hän liikkui pyörälaudan varassa ketterästi huoneesta toiseen ja valmisti koko seurueellemme loistavan ruoka- ja juomatarjoilun.

Ohjelmakin saatiin kuvattua. Matkassa oli Moskovassa paljon töitä tehnyt kuvaaja Kari Ahola ja tulkkina monelta matkalta tuttu Rudolf Sykiäinen. Juttu huipentui siihen, kun uudet proteesit saatiin asetettua jalantynkiin ja Pavel nousi seisomaan. Kaiken kokeneet veteraanimmekin liikuttuivat, maljoja kilistettiin ja luvattiin tulla tekemään myöhemmin seurantaohjelma.

Sellainen syntyikin: Pavel ei kuitenkaan koskaan oppinut kävelemään proteeseilla, koska ne olivat hänen mielestään liian korkeat ja pelottavat. Hän myi jalat ja osti rahoilla tietokoneen, jolla kirjoitti historiikkia sodasta.

Atk tulee

KUVAUSSIHTEERI JA KLAFFI, KUVAAJANA ESKO KOHONEN

KUVAUSSIHTEERI JA KLAFFI, KUVAAJANA ESKO KOHONEN

Urani alkuvaiheessa toimenkuvana oli lyödä ”kentällä” (kuvauspaikalla) klaffia ja pitää kuvausraporttia. Nyt kuvaussihteeri istuu suurimman osan työajasta tietokoneen äärellä. Kuvausryhmien koko on pienentynyt ja kuvauskalusto keventynyt. Filmistä on siirrytty videoon. Nykyään jopa yhden miehen ”ryhmät” ovat yleisiä uutis- ja ajankohtaistuotannoissa. Käytännössä kuvaaja ja toimittaja tekevät yksinkertaiset jutut kahdestaan. Kuvaussihteerin työnä on hoitaa varaukset ja kuvausluvat sekä raportoida ohjelmassa esitetystä materiaalista. Työvälineinä puhelin, sähköposti ja lukuisat tietojärjestelmät.

Niitä syntyikin 1980-90 luvun vaihteessa useita ”helpottamaan” työtä. Alussa vastustus oli suuri: Monet pelkäsivät omaa kykyä oppia uusia työtapoja. Yksi ensimmäisistä keskuskonesovelluksista oli TVTOJ eli tuotannonohjausjärjestelmä. Sen avulla varataan tuotantoresurssit kuten studiot ja kuvausryhmät, edit, lavastus, naamiointi, puvustus, rekvisiitta ym.

TYÖHUONE PASILASSA

Minä olin päässyt tietokoneaikaan mukaan heti ensimmäisten joukossa. Kävin toimituksemme toimittajien kanssa ensimmäiset tekstinkäsittelykurssit ja toimin tukihenkilönä. Atk-suunnittelija Ulla Eloranta otti minut erityisopetukseen, koska tarvitsi apuopettajaa keskuskonepohjaisen TVTOJ-järjestelmän kouluttamiseen koko kuvaussihteerikunnalle. Niinpä vietinkin atk-luokassa lukuisia tunteja, ensin opetellen ja myöhemmin opettaen kollegoja. Ei kestänyt montakaan kuukautta, kunnes paperityöskentelystä oli siirrytty tietokoneaikaan.

Olin myös mukana kehittämässä pc-pohjaista Oskari-toimitusjärjestelmää, jota käytettiin mm. tv-ohjelmien ajolistojen teossa. Sen avulla makasiiniohjelmien työryhmän jäsenet voivat päivittää ohjelman osasten tiedot niin, että tietojärjestelmä laski sujuvasti kokonaiskestoa muutosten jälkeenkin.

Yleisradiossa tietokonekanta oli aluksi kirjavaa ja käyttöjärjestelmäksi oli valittu OS/2. Todella pitkä tie on kuljettu nykyiseen Windows NT:hen ja selainpohjaisiin tietojärjestelmiin. Pitkä tie on vielä edessäkin ennen kuin keskuskoneesta voidaan kokonaan luopua.

Olen jatkossakin toiminut atk-tukihenkilönä. Yleisradio on kiitettävästi kurssittanut minua. Vapaa-ajallani mutta työnantajan kustannuksella suoritin Rastorissa mikrotukihenkilötutkinnon ja myöhemmin ATK-instituutissa tietokoneen ajokortin.

Hyvä esimerkki tietokoneohjelmien kirjavuudesta on televisio-ohjelmissa käytettävä grafiikka. Yleisradiolla on toki ammattitaitoiset graafikot, jotka suunnittelevat uusien ohjelmien ilmeen: tunnukset, välikkeet, tekstityypit. Käytännössä kuvaussihteerin tehtäväksi jää korjata ja kirjoittaa uudet tekstit entisten päälle sekä painaa ne lähetykseen.

Grafiikkaohjelmia on urani aikana ollut jo kymmenkunta. Alkuvaiheessa tekstit tehtiin letrattavin kirjaimin mustalle pahvipohjalle, josta ne kuvattiin vidikonkameralla lähetykseen. Muistan miten erinäisiä kertoja istuin työmatkoilla hotellihuoneessa letraamassa seuraavan päivän suoran lähetyksen nimitekstejä, kun muu porukka oli työpäivän jälkeen rentoutumassa soittoruokalassa.

Vasta uusin type deko –ohjelman on pc-pohjainen ja todella monipuolinen käyttää. Nykyisin olen oman toimeni ohella epävirallinen graafikko ja opettaja..

10 vuotta Linnan kutsuja

LÄHDÖSSÄ ENSIMMÄISIIN LINNAN JUHLIINI 1989

LÄHDÖSSÄ ENSIMMÄISIIN LINNAN JUHLIINI 1989

Pitkä iltapuku, juhlakampaus, ammattitaitoisen naamioijan tekemä meikki, kutsuvieraana suoran lähetyksen jälkeen presidentin itsenäisyyspäivän vastaanotolla, siinä ammatin tuomaa glamouria!

Käytännössä kuukausien valmisteluja: pitkiä kokouksia tekijöiden kanssa, pöytäkirjan pitoa, yhteydenpitoa linnaan, tekniikkaan, toisiin tv-lähetysten tekijöihin, esiintyjiin. Kutsuvieraslistojen lukua ja muistiinpanojen tekoa, estyneiden huomioonottamista, protokollan selvittelyä, tietojen hankkimista ja jakelua, ajolistan päivittämistä.

LINNAN JUHLAT 1994, MARJO LUNDVALL, ASKO RANTAKOSKI JA MINÄ

LINNAN JUHLAT 1994, MARJO LUNDVALL, ASKO RANTAKOSKI JA MINÄ

Minä oli alkuvuosina ulkolähetysautossa ohjaaja Ritva Kuusiston apuna. Jossain vaiheessa urheiluohjaaja Kalevi Uusivuori alkoi hoitaa tehokkaasti myös linnan kutsujen tv-lähetystä kuin urheilutapahtumaa. Jaoimme kollegani Marjo Lundvallin kanssa työvuorot uusiksi Hän istui UL-autossa ja minä liikuin kuvausryhmän kanssa jo tutuksi tulleissa linnan saleissa. Kaikki sala- ja keittiökäytävät tulivat tutuiksi, kun jouduin nopeasti kuljettamaan vasta kuvattuja kasetteja valtiosalin salaoven taakse rakennettuun edit-yksikköömme. Oli seikkailua kerrakseen liukastella linnan jäätikköisellä sisäpihalla korkokengissä ja pitkässä hameessa. Sisäpiha oli nimittäin oivallinen oikotie ohi kättelytungoksen.

LINNANJUHLAT 1996

LINNANJUHLAT 1996

Yleensä sitä oli niin kypsä lähetyksen jälkeen, että jo ensimmäinen boolilasillinen tehosi. Presidentin linna on yllättävän pieni ja tv:n tehokkaat lamput ja vierastungos lämmittää salit nopeasti. Alkuvuosina jaksoin hämmästellä, miten paljon ”tuttuja” kasvoja juhlissa onkaan. Myöhemmin huomasin, että oli ilo päästä tanssimaan valtiosalin parketille. Varmimmin se onnistui, kun kävi itse pokkaamassa tummapukuisia tekniikan herroja. Parhaita tanssittajiani vuosien varrella olivat Immo Puustinen ja Markku Heltimoinen. Yleensä tanssiinkutsu oli voimassa vielä jatkoillakin..

LINNANJUHLAT 1998

LINNANJUHLAT 1998

Eniten olen nauttinut linnan kutsuista sen jälkeen, kun annoin (vapaaehtoisesti) vuoron nuoremmille. Olemme Liisan ja Jaanan kanssa luoneet uuden perinteen istumalla saunapuhtaina kotisohvalla katsomassa tv-lähetystä kuohuviinin ja kommenttien kera.

Luontovesseleiden kanssa oli hauska tehdä ohjelmaa

LUONTOILLAN KUVAUSSIHTEERIT MARJALEENA JA ANNAMARI KAREKSELA SEKÄ OHJAAJA PIPSA POSKELA

LUONTOILLAN KUVAUSSIHTEERIT MARJALEENA JA ANNAMARI KAREKSELA SEKÄ OHJAAJA PIPSA POSKELA

Kun radion puolelta tuttu Luontoilta siirtyi myös televisioon, se sai pelkästään kiitosta. Vetäjänä toimi Veikko Neuvonen ja vakituisina asiantuntijoina Harri Dahlström, Kauri Mikkola, Ilkka Koivisto, Seppo Vuolanto, Seppo Vuokko ja Matti Helminen. Kurssitoverini Pipsa Poskela ohjasi sitä vuosia. Me kuvaussihteerit suorastaan kilpailimme, kuka tai ketkä pääsivät mukaan tuotantoon. Työnjako suorissa lähetyksissä oli, että toinen toimi kuvaussihteerinä ja toinen graafikkona sekä ennakkovaroittajana.

Ohjelmat tehtiin talvikautena studiolla. Keräsimme mahtavan luontokuva-arkiston ja sille toimivan haku- ja varoitusjärjestelmän. Niinpä sitten meillä oli siili tai hirvi jo starttaamassa monitorissa ohjaamossa, kun katselija vasta esitti suorassa lähetyksessä asiantuntijoille kysymystä.

LUONTOILTA VESANNOLTA 1999

LUONTOILTA VESANNOLTA 1999

Luonto”keikkoja” tehtiin eri puolille Suomea. Asiantuntijaraati istutettiin yleensä taivasalle ja koko tiimi rukoili poutaa. Kerran jouduttiin pystyttämään sadekatoksia kesken suoran lähetyksen, kun sadepilvet kohosivat yllättäen taivaanrantaan. Ruissalossa taas sattui, että ohi kulkeva kerrostalon korkuinen Ruotsinlaiva katkaisi linkkiyhteyden kesken lähetyksen.

Veikko Neuvonen oli ahkera poika tekemään ohjelmiin ”inserttejä” eli etukäteen kuvattuja juttuja. Yleensä hän toi meille tytöille pinon betakasetteja, jotka piti koodata kuva kuvalta leikkauksen jouduttamiseksi. Siellä oli taatusti hauskoja hetkiä, kun kuvaluettelossa luki ”keltainen kukka” tai ”mustavalkoinen pikkulintu”. Lajimääritys kun ei ollut vahvimpia puoliamme.

Kerran olin Veikon mukana oikein kuvausmatkalla Ahvenanmaalla pitämässä kirjaa paikan päällä. Hieno kokemus: kukkaniityt olivat satumaisen kauniita kevätloistossa ja Veikko kuin luontosanakirja vierellä. Sattui niin, että hän oli tenttinyt opiskeluaikanaan kasvit ja linnut ruotsinkielellä. Kun kuvaajakin vielä oli ruotsinkielinen, minulla oli ilo kotona matkan jälkeen kääntää muistiinpanot sanakirjan avulla suomeksi.

Pääsin jossain vaiheessa myös koostamaan näitä juttuja kaksin leikkaajan kanssa. Ihka ensimmäinen leikkausjuttumme oli linnunpöntön rakentaminen. Kuvaaja oli tunnollisesti kuvannut kaikki rakennusvaiheet. Me sitten leikkaajan kanssa pyörittelimme pönttöä joka kulmasta ja koetimme saada sen kasaan mahdollisimman lyhyessä ajassa.

Toinen hauska juttu oli, kun naispuolinen leikkaaja ilmoitti, että hän ei kestä katsella kuvia, ilmoita vain aikakoodit, niin hän koostaa jutun. Aiheena kun oli kyykäärmeet.

Alvar Aalto ja Jyväskylän kesä 1996

Yksi vauhdikkaimmista kesä”reppareista” oli vierailu Jyväskylän kesässä toimittaja Jaana Semerin kanssa. Olimme aloittaneen projektin siirtämällä Yleisradion tv-arkistosta tuntimäärin materiaalia Alvar Aallosta. Nauhoittaja kysyikin, kuinka pitkä sarja meillä on tekeillä. Hiukan hävetti tunnustaa, että yksi puolituntinen vain…

Samoin kävi Jyväskylän kuvausryhmän kanssa. Kaikki mahdollinen asiaan liittyvä ja vähän vierestäkin kuvattiin. Kun viikonlopun vapaapäivätkin oli muutettu kuvauspäiviksi, Juhani Voutilaisen kärsivällisyys loppui. Vihonviimeisenä kuvauspäivänä hän omakätisesti vei meidät Helsingin junaan ja sanoi, ettei ainakaan pariin vuoteen ole takaisin tulemista!

Muuten meillä oli mukavaa. Asuimme yhdessä Suomen tyylikkäimmistä pikkuhotelleista ”Yöpuussa”. Siellä kaikki huoneet ovat persoonallisia, naisen käden jälki näkyy.

Jaana on siviilissä rempseä ja mukava, yksi Valopilkun toimittajista. Kävimme katsomassa kaikki Jyväskylän kulttuuririennot. Minä opin paljon saralta, jonne siirryin myöhemmin. Sinä hetkenä henkäisin kuitenkin helpotuksesta, kun ohjelma oli leikattu. Tuntui, että kesäloma oli todella ansaittu.

Turun tuomiokirkko 700 vuotta

Ammatti suo mielenkiintoisia tilaisuuksia oppia koko ajan uutta ja päästä tutustumaan paikkoihin, joihin muuten ei olisi mitään asiaa. Kuten esimerkiksi Turun tuomiokirkon hautaholveihin. Ikivanhat arkut on pinottu huolettomasti päällekkäin ja kammioissa näkee jopa peittämättömiä luita ja pääkalloja ..

Mainiona oppaanamme oli kirkosta kaiken tietävä Aiju von Schöneman. Hän kertoili kirkon historiaa niin hauskasti, että nautimme koko joukko kuvauksista: Leo, Ville Jäppinen, Jani Mattsson ja minä.

Turussa vierailimme lukuisia kertoja. Tuomiokirkon lisäksi myös Koroisissa piispantalon raunioilla, Aboa Vetus –museossa, Turun linnassa, Luostarinmäellä, Turun birgittalaisluostarissa, Åbo Akademissa.

Lopputuloksena oli lähes tunnin dokumentti. Istuin erinäisiä päiviä editissä Minna Nuotion kanssa juttua koostamassa. Leo oli tehnyt tarkan käsikirjoituksen ja valinnut haastatteluista oikeat kohdat. Me tytöt hoidimme jutun kuvituksen. Materiaalia oli kertynyt tosi paljon ja historiallisesti kuvat piti istua täsmälleen oikeille paikoille. Onnistuimme kohtuullisesti, sillä juhlallisessa katselussa Turussa Hamburger Börsissä saimme asiantuntijoilta pelkkää kiitosta.

Suomen Turku julistaa joulurauhan

JOULURAUHAA

JOULURAUHAA

Turussa tuli käytyä muutenkin usein. Jouluviikon Tiistaitiimat tehtiin monena vuonna Brinkkalan talossa, samalla kun Turussa nauhoitimme piispojen ekumeenisen rauhanvetoomuksen osaksi perinteistä joulurauhan julistusta. Jouluaattona en ollut kuin yhtenä vuonna Turussa – ohjaaja ja minimitiimi hoitivat suvereenisti suoran 15 minuutin osuuden. Suurin osa ohjelmaa oli siihen mennessä jo koostettu etukäteen ja nauha lähetettiin Pasilasta. Kun kello löi 12.00, kuva siirtyi Turkuun ja joulu voi alkaa.

Minun mielestäni joulurauhan julistus aloittaa joulunvieton ja olen ylpeä, että olen saanut osallistua perinteen vaalimiseen.

Suomikoti Tukholmassa

MATKALLA SUOMIKOTIIN, MUKANA JUTTA ZILLIACUS

MATKALLA SUOMIKOTIIN, MUKANA JUTTA ZILLIACUS

Tukholmaan suomenkielisille vanhuksille perustetusta Suomikodista tuli Tiistaitiimalle lähes kummipaikka. Kävimme siellä tapaamassa perustajajäsen Hilja Jenseniä useita kertoja. Vierailuista tuli melkeinpä ”palkintomatkoja”. Ne kun tehtiin Lapinmatkojen loputtua yleensä joulun alla. Pari kertaa budjetissamme oli varaa matkustaa oikein Silja-luokassa laivalla. Tällaiseen ylellisyyteen ei oma matkabudjetti ole koskaan riittänyt.

Muistan hyvin erään matkan, kun järjestimme kuvausmatkan yhteydessä laivalla Tiistaitiiman seminaarin. Minä toimin lippu- ja järjestelyvastaavana – ensimmäisen ja viimeisen kerran, mikäli minulta kysytään. Porukkaa oli toistakymmentä, tiimalaisten lisäksi mm. Aarre Elo ja Eläketurvakeskuksen johtaja Matti Uimonen. Eläkeläiset olivat liiankin omatoimisia. Aina oli joku hukassa tai väärässä paikassa ja minä yritin epätoivoisesti pitää laumani kasassa. Aikana kun kellään ei ollut vielä kännykkää taskussa..

Vuorotteluvapaalla lähes koko vuoden 2000

Kahdeksan kuukautta vapaalla ja kesäloma vielä päälle – se pitäisi jokaisen pitkään töissä olleen kokea! Meillä oli vielä onni olla vapaalla ylellisesti yhdessä Jussin kanssa. Espoon Sähkössä vuorotteluvapaa oli vielä uusi asia, mutta Jussin esimerkki innoitti jatkossa muitakin hakeutumaan vapaalle.

Lähdimme tammikuun lopussa seitsemäksi viikoksi Thaimaahan tukikohtana Phuket. Sisareni Jaana ja miesystävänsä Raimo viettivät loman ensimmäisen viikon siellä kanssamme. Eniten nautin puhtaista vesistä, snorklauksesta, auringosta ja ihanasta thairuuasta. Kun työläiset aikanaan palasivat Suomeen, lähdimme Jussin kanssa reput selässä kiertämään Etelä-Thaimaata: Koh Phi Phi, Ao Nang, Koh Samui, Nakhon Si Thammarat, Hat Yai. Lautalla Malesian puolelle Langkawille viikoksi. Paluu Phuketiin Koh Lantan ja Phi Phin kautta.

Kirjoitin Kodin Kuvalehteen retkestämme pitkän kolumnin Hämeenlinnan aikaisen luokkatoverini päätoimittaja Leena Karon myötämielisellä tuella. Juttu ilmestyi lokakuussa 2000 ja sain paljon kiittävää palautetta.

Thaimaan seikkailumme jälkeen kulttuurishokki oli täydellinen, kun matkasimme perhe Niemisen kanssa Saariselälle huhtikuun keväthangille hiihtämään.

Ja siitä muutaman viikon kuluttua pakkasimme laukkumme jälleen. Tällä kertaa väljemmin, sillä otimme Scodillacin mukaan. Rahtilaivalla ensin Saksaan ja sieltä Hollannin, Ranskan ja Espanjan kautta Portugaliin.

Kevät oli kauneimmillaan. Hollannissa kukkivat tulppaanipellot, Espanjassa unikot. Suurin seikkailu matkalla oli, kun Visa-kortti hävisi ja saimme viikon tulla toimeen niukalla budjetilla.

Kuuden viikon matkan jälkeen ehdimme parahiksi Suomeen kevään ylioppilaita onnittelemaan, mm naapurin Tiinaa. Tästäkin matkasta raportoin Kodin Kuvalehteen. Juttu julkaistiin otsikolla ”Omin päin maailmalla”. Samaan lehteen oli kerätty erilaisia matkakokemuksia ja käytännön neuvoja.

Totesin että kirjoittaminen on hauskaa ja mieltä virkistävää luovaa työtä. Ja mukavaa kun siitä vielä maksetaan ihan kohtuullisesti. Nytkin odottaa vielä yksi hyväksytty matkakertomus julkaisua, viime kesän 25-vuotishäämatkaltamme Unkarista.

Vuorotteluvapaamme loppuaika sujui nopeasti. Kesäkuukaudet kuluivat mökillä mm. matkakertomuksia kirjoitellen ja valokuvia liimaillen. Syksyllä patikoimme Saariselällä ja lennähdimme vielä kesää etsimään peruutuspaikoilla Kefalonian aurinkoon. Säästöt hupenivat, mutta loma oli kyllä sen arvoinenkin! Aivan vihonviimeisen lomaviikon vietimme keittiöremontin merkeissä.

Yhteistyö ulkopuolisten firmojen kanssa

Yleisradiossa on viime vuosina siirrytty ns. tilaajajärjestelmään. Yhteistyö ja tilaukset ulkopuolisilta eli INDI-yhtiöiltä on tullut jo käytännöksi. Hinta kun on halvempi kuin itse alusta alkaen tehty. Ahkerimpia tv-työläisiä ovat Tarinatalo Oy, Filmiteollisuus Oy, Production House sekä Broadcasters.

Kollegani Sanna Ovaska oli aloittanut yhteistyön Filmiteollisuuden kanssa Ben Furman –ohjelman teolla. Kun aikanaan palasin vuorotteluvapaalta, siirryin tekemään tätä keskusteluohjelmaa. Sanna kun oli sopivasti jäänyt äitiyslomalle.

Kokemukset olivat pelkästään myönteisiä. Ulkopuolisten kanssa työskenneltäessä kuvaussihteeri pääsee ”helpolla”. Tuotantoyhtiön toimittajat tulevat kuin tuulispää studiolle, esiintyjät on hankittu ja käsikirjoitus tehty. Kuvaussihteeri on nauhoituksessa ohjaajan apuna ja hoitaa nauhan lähetyskuntoon sekä tekee ohjelmasta tarvittavat jälkityöt tietojärjestelmiin, niihin kun ei ulkopuoliset pääse. Mutta kaikki alkuvalmistelut jäävät pois, samoin palkkioiden maksu. Tässä niin kuin monessa muussakin on hyvät ja huonot puolet. Hyvät siinä, että toiminta on nopeaa ja tehokasta. Huonot taas, ettei ohjelman sisällöstä ole etukäteen juurikaan tietoa eikä siihen pääse vaikuttamaan.

Kuuskyt ja risat kakkoskanavalle

Kun Tiistaitiima-ohjelma oli aikoinaan lopetettu, sen ohjelmapaikalla aloitti uusi sarja Vierivät kivet, työnimi 50+ kertoo kohderyhmästä.

Leo Lehdistö sai viritettyä vanhojen tuttujen kanssa TV2:n puolelle uuden eläkeläisohjelman kevätkaudeksi 2001. Minä pääsin mukaan työryhmään lukuisten vaikeuksien jälkeen, tällä kertaa sekä kuvaussihteerin että ohjaajan rooleissa! Sopimus sisälsi kokonaispalkan sekä henkilökohtaista lisää 1500 mk kuukaudessa.

VILLE JÄPPINEN JA JANI MATTSSON

VILLE JÄPPINEN JA JANI MATTSSON

Hannu Vilpponen toimi tuottajana , Leo Lehdistö ja Harriet Finne jakoivat tuttuun tapaan juontovuorot. Hyvät ystävämme ja yhteistyökumppanimme jo vuosien takaa Eero Pihlaja, Ville Jäppinen ja Jani Mattsson Visiotuotannosta hoitivat teknisen puolen.

Käytännössä ohjelmat kuvattiin kahdella betakameralla pääosin Helsingissä. Jani ja minä istuimme sitten viikoittain kahdestaan Visiotuotannon edit-yksikössä koostamassa ne. Hauskinta ja tehokkainta pienryhmän kanssa toimimisessa oli itsenäinen työrytmi ja joustavuus – oli todellakin ILO tehdä työtä.

Minä sain kokeilla kykyjäni myöskin sekä dv-kuvaajana että toimittajana. Olin juuri suorittanut toimittajille suunnatun kuvauskurssin RTI:ssä Arto Kaivannon ja Tero Kinnusen tiukassa valvonnassa.

Ohjelmasarjaamme sisältyi Nojatuolimatka –sarja, eli noin viiden minuutin mittaisia eläkeläisille suunnattuja elämysmatkoja. Sekä Leo Lehdistö että minä olemme olleet innokkaita digikameran käyttäjiä matkoillamme, nyt oli tilaisuus hyödyntää kuvattua materiaalia.

Minun vuorotteluvapaalla ja lomamatkoilla kuvaamiani matkakertomuksia esitettiin kahdeksan: Etelä-Thaimaa, Langkawi, Islanti, Algarve, Kefalonia, Hollanti, Loiren laakson linnat, Granada ja La Alhambra, Kuvat kantoivat hyvin samoin musiikki. Apuna minulla oli Inge Vivolin Yleisradion tv-levystöstä. Hänellä on kyky löytää juuri tunnelmaan sopivat sävelet. Vaikeinta oli tarpeeksi informatiivisen ja eläkeläispainotteisen spiikkitekstin tekeminen. Otimme muutaman kerran yhteen Harriet Finnen kanssa, joka halusi laveita kokemusperäisiä juontotekstejä eikä uskonut että kuvalla ja musiikilla pystyy antamaan elämyksiä.

Sain toisenkin kuvaushaasteen: vastaperustettujen kunnallisten vanhusneuvostojen edustajia kutsuttiin ohjelmaan haastateltaviksi. Minulla ja Jussilla oli ilo kiertää ympäri Suomea esittelemässä heidän kotipaikkakuntiaan. Minä kuvasin (oikein jalustan kanssa), Jussi toimi autonkuljettajana, roudarina ja vapaaehtoisena esiintyjänä, kun kuviin tarvittiin jotain liikettä! Nautimme molemmat näistä viikonloppumatkoista ympäri kaunista Suomea. Pekkukin näki takapenkiltä paljon uusia maisemia.

Kuuskyt ja risat –ohjelmaa esitettiin vain sovitun kevätkauden. Lama iski Yleisradioonkin, ohjelmia vähennettiin ja omaa väkeä haluttiin työllistää. Minun oli aika palata organisaatiouudistuksen myötä syntyneeseen TV1:n Ykköstoimitukseen. Samaan aikaan alkoi television historian ehkä suurin uudistus eli digiaika.

Digiaika alkoi 27.8.2001

Vaikka digilaitteet eivät olleet Suomessa myynnissä suunnitellussa aikataulussa, Yleisradio päätti kuitenkin aloittaa digilähetykset alkuperäisen aikataulun mukaan. Uusia digikanavia perustettiin viisi: TV1D, TV2D, FST, YLE24 eli uutiskanava sekä YLE Teema: kulttuurin, oppimisen ja tieteen oma kanava. Teeman kantavat voimat ovat ohjelmajohtaja Ismo Silvo. ohjelmapäällikkö Leena Pasanen ja tuotantopäällikkö Niina Tynkkynen. Helmikuussa 2002 Ismo Silvo aloittaa sekä TV1:n että Teeman päällikkönä. Nähtäväksi jää, miten se vaikuttaa digikanavan tulevaisuuteen.

Tuotantopäälliköksi YLE Kulttuuriin

Vasta perustettu Kulttuurin osaamiskeskus oli aivan pulassa, kun tuotettava tuntimäärä kasvoi digilähetysten myötä kolminkertaiseksi, mutta henkilömäärä ei. Avuksi Elina Paloheimo kyseli meitä vanhoja konkareita muista toimituksista.

Päällikköni Paula Lehdistön suosiollisella luvalla ja kannustuksella siirryin elokuussa 2001 ”lainaksi” kulttuuripuolelle. Toimenkuvassani nimike on tuotantopäällikkö/ kuvaussihteeri. Eli käytännössä kuvaussihteerin töiden lisäksi taas kerran uuden opettelua: ohjelmasarjojen perustamista tietojärjestelmiin (TVTOJ, Plasma ja Fina), budjetin laadintaa ja seurantaa (Disco), neuvotteluja TVTP:n kanssa.. Hyvinä opettajina vanhat ystäväni Liisa Kauppinen ja Kirsi Karpo (entinen Pylväläinen). Liisan kanssa seurasimme vuosia Kirsin ja Hannu Karpon romanssia, kunnes kesällä 1999 saimme kutsun häihin. Morsiustyttönä ja –poikana hurmasivat yhteiset lapset Juhana ja Kanerva.

YLE Kulttuurissa sain heti kättelyssä kahden uuden viikoittaisen ohjelmasarjan kuvaussihteerin työt vastuulleni. Taavi Vartia Tuotannot tekee Aleksis K –kirjallisuuskeskustelua, jota Taavi Vartia itse ohjaa ja Esa Silander juontaa. Todella mielenkiintoinen sarja, jossa tapaa kaikki Suomen eturivin kirjailijat.

Toinen keskustelusarja on Tarinatalon tuottama T-klubi. Taavi Vartia ohjaa sitäkin ja historioitsija Jukka Relander toimii keskustelun vetäjänä. Aiheet ovat filosofisia ja kestoakin on 50’ kerrallaan, tavalliselle katsojalle aika raskassoutuista.. Yhteistyö Tarinatalon kanssa on myös vähän takkuista, he kun ovat sitä mieltä että kaikki ”yhteistyö” tapahtuu heidän ehdoillaan. Onneksi kollegani Lea Loiri jakaa vuorot kanssani.

Tuotantopäällikön toimien opettelua minulla on lähinnä Fresco-sarjassa, jossa esitetään kuvataidetta, muotoilua ja arkkitehtuuria esitteleviä ohjelmia. Mielenkiintoiset ostetut sarjat ”Värien valtakunta” ja ”Suomalaisia lähetystöjä” ovat aloittaneet ohjelmiston. Jatkossa tehdään omatuotantoista uutta ohjelmaan, mm. Ikoni ja Indeksi tekee kuvataidesarjaa nimeltään ”Nimetön”. Keväällä 2002 aloitamme myös ”Visio”-sarjan, jonka toimittavat Tina Cavén ja Katja Härkönen. Näillä sarjoilla on omat kuvaussihteerit, Nimettömässä Annamari Kareksela ja Visiossa toimituksen uusin tulokas nuori ja herttainen Essi Moilanen.

Digitaalisuus on tuonut tullessaan kuvasuhteen 16:9, joka antaa uusia haasteita kuvasuunnittelun suhteen. Myöskin internetin mahdollisuuksia on hyödynnetty tehokkaasti. YLE Teemalla on omat internetsivut, joissa perinteisen tekstin lisäksi käytetään runsaasti kuvia ja videoklippejä, koko T-klubin lähetyksen voi kuunnella netissä jne. Nyt odotellaan vaan Super-tekstitv:n mahdollisuuksia.

Vuoden valopilkku 2001

Kulttuuritoimittajat näyttävät rakastavan kokouksissa istumista. Ainakin Valopilkun porukka. Kun vuoden valopilkku –gaalaa ruvettiin suunnittelemaan, kukin toimittaja mietti kokouksessa ääneen, mitä esityksiä oli vuoden mittaan nähnyt. Siitä sitten esiintyjäkaarti muotoutui vähitellen, mutta aikaa ja kahvia kului.

Valopilkun kuvaussihteeri Tuija Kulppi ei ollut tehnyt suoria lähetyksiä. Siksi minä pääsin tai jouduin työryhmään mukaan. Juhla- ja lähetyspaikka oli viimevuotiseen tapaan Botta. Juontajina Valopilkun toimittajat Minna Joenniemi ja Jouko Salokorpi. Taavi Vartia ohjasi ja Marjaana Mykkänen toimi tuottajana. Maiju sekoitti 16,5 tuntisen työpäivän aikataulun kerralla, kun hän lisäsi urakkaamme 25 minuutin voittajien keskustelutuokion. Se nauhoitettiin juuri ennen suoraa lähetystä ja esitettiin nauhalta suoran jälkeen. Voittajien juhlatunnelmasta ei ollut tietoakaan, kun nauhoitushetkellä ei palkintoja oltu vielä jaettu..

Valopilkku-ohjelman alussa sitä vastoin oli glamouria kerrakseen: juontajat saapuivat Bottalle kahdella museoautolla. Jokella oli kullanvärinen Bentley ja Minnalla metallinsininen Jaguar. Tervapadat paloivat ja savukone savutti, kun he kävelivät punaista mattoa pitkin juhlapaikalle. Meillä oli kamera kraanan varressa ja tunnelma kuin elokuvissa ikään. Paitsi että olimme koko porukka syväjäässä hyytävässä pakkasessa, kun kuudetta ottoa kuvattiin..

Meillä oli loppujen lopuksi tasokas esiintyjäkaartikin: muusikko Tommi Lindell, Fredi laulamassa kappaletta ”Aina nälkä ja koko ajan jano”, Vuokko Hovatta (laulaja Ultra Bra-yhtyeestä), Yrjänä Sauros ja Pedro Hietanen, neljän tytön lauluyhtye Jim-Jam-Mur-Mur ja sokerina pohjalla Mammu Rankanen, joka esitti hurmaavan sikabaletin.

Minä ja Taavi saimme runsaasti kiitosta ammattitaitoisesta työskentelystä sekä tiimiltä että ykkösen johdolta. Huolimatta siitä, että ylitimme ohjelma-aikamme yli seitsemällä minuutilla..

Lähes 30 vuoden jälkeen edelleen toiveammatissa

HAIKEA KUVA MOSKOVAN AJOILTA

HAIKEA KUVA MOSKOVAN AJOILTA

Yksi etappi elämässä saavutettiin, kun nuoriso muutti pois kotoa. Miika lähti käytännössä jo heti ylioppilaaksi kirjoitettuaan. Ensin armeija-aika Isosaaressa ja Santahaminassa. Sitten opinnot ammattikorkeakoulussa Leppävaarassa, aiheena digitaalinen viestintä. Eli pari vuotta vielä kotinurkissa. Mutta harjoitteluvuosi vei taas pois kotoa. Miika pääsi Malesiaan Penangin yliopistoon. Viihtyi loistavasti ja palasi Suomeen ruskeana hiuksia myöten. Vuodenvaihteessa 2002 poika muutti sitten omaan vuokra-asuntoon Puotilaan yhdessä lukioaikaisen luokkatoverin Niinan kanssa.

Anna oli vielä nopeampi. Hän kirjoitti ylioppilaaksi keväällä 2001 ja muutti heti juhannusviikolla poikaystävä Jannen kanssa Leppävaaraan HOAS:n perheasuntoon. Nyt on välivuosi meneillään. Syksy kului päiväkotiapulaisena, keväällä ohjelmassa on opiskelua tekstiilialan taidepajassa. Anna käy sivutyönä Yleisradiossa pyörittämässä telepromteria Kuningaskuluttaja-ohjelmassa – olemme siis melkeinpä työtovereita.

Vuonna 2001 aloitimme Jussin kanssa eläkesäästämisen. Tavoitteenamme on päästä kuusikymppisinä eli vuonna 2009 virkeinä eläkkeelle. Kuvaussihteerin nimikkeen olen ajatellut pitää urani loppuun asti – vaikka siihen on jo tähän mennessä tullutkin erilaisia lisukkeita kuten –ohjaaja ja –tuotantopäällikkö.

Eräs nuorempi kollegani kiteytti kaiken sanomalla ”kyllä on mukavaa tehdä sellaista työtä, jossa viihtyy – ja siitä vielä maksetaan!”

Marjaleena kirjoitti tarinan tähän vaiheeseen 31.1.2002 Pasilassa

 

KUVAUSSIHTEERIN TÄHTIHETKIÄ - MUKANA NÄYTELMÄSSÄ

KUVAUSSIHTEERIN TÄHTIHETKIÄ – MUKANA NÄYTELMÄSSÄ

MUKANA TOISESSAKIN NÄYTELMÄSSÄ

MUKANA TOISESSAKIN NÄYTELMÄSSÄ

 

Jälkikirjoitus

En koskaan ajatellut julkaisevani edellä olevaa vuodatusta.  Mutta nyt kun netti on jokapäiväistä elämää, ajattelin tästä – ehkä – olevan iloa muillekin kuin itselleni.  Elämässä on tapahtunut paljon kirjoitelman jälkeen.  Jatkoin töissä vuoden 2007 loppuun.  Viimeiset vuodet toimin tuottajana kulttuuriohjelmissa.  Valitsimme erinomaisen työryhmäni kanssa arkisto-ohjelmia Teema-kanavalle ja teimme myös itse pieniä haastattelupätkiä.  Viimeiset vuodet olivat antoisia ja raskaita, sillä budjettivastuullisena olin jatkuvasti huolissani, miten saamme rahat riittämään vuoden loppuun asti.  Myös työmäärä lisääntyi määrättömästi,.  Pois lähteneiden työtovereiden tilalle ei otettu uusia.  Heidän työnsä jaettiin jäljelle jääneiden kanssa.  Muistelen edelleen lämmöllä kaikkitietäviä arkistotoimittajia Seija De Rybeliä ja Tuula Valoa.  Toimittaja Jarmo Heikkinen puolestaan tiesi kaiken vanhoista kotimaisista elokuvista.  Olin hänen kanssaan taltioimassa kulttuurihistoriaa näyttelijöiden kanssa.  Maire Kärkkäinen piti tiukalla kädellä budjettimme kurissa.

ILOISET LÄKSIÄISET

ILOISET LÄKSIÄISET

Kun YLE tarjosi vanhoille työntekijöille kultaisen kädenpuristuksen, olin ensimmäisten joukossa lähdössä viettämään loppuelämää vapaalla.  En ole päivääkään katunut.  Minulla oli viimein mahdollisuus tehdä sitä, mitä oikeasti halusin.  Taide ja kulttuuri oli vienyt sydämen jo taidehistoriaa opiskellessani.  Suoritin ensi töikseni Espoon työväenopistossa taiteen perusopinnot, jotka kestivät kolme vuotta.  Into vain kasvoi, kun huomasin taiteen tekemisen mahdollisuudet.  Yksityinen taidekoulu Alfa-Art työllisti minut seuraavat kolme vuotta.  Valmistuin kuvataiteilijaksi kesällä 2014.  Nyt olen omillani ja nautin.

Muutimme Jussin kanssa Hämeenlinnaan keväällä 2013.  Hämeenlinna on kotikaupunkini ja mökki on 20 kilometrin päässä Hattulassa.  Viihdymme hyvin, sillä pikkukaupunki tarjoaa mukavasti kulttuuria ja palveluja.  Kesät vietämme mökillä ja talvikuukausina matkustelemme kaukomailla.  VOP eli Vanajaveden opisto tarjoaa virikkeitä.  Minä käyn ahkerasti taidekursseilla, Jussi joogassa.  Minulla on työhuone ja osuus grafiikanpajaan kävelymatkan päässä.  Mitäpä muuta ihminen voi kaivata, kuin mielekästä tekemistä ja sosiaalisia kuvioita.

Miikan pieni perhe asustaa vanhassa kodissamme Espoon Kauklahdessa.  Pojanpojat Otso ja Visa ovat energiapakkauksia, joita on hauska käydä hellimässä.  Anna osti Tapanista vanhan talon, jota perhe kunnostaa.  Vuokra-asunto on keskellä Helsinkiä.  Kaksivuotias Samu ja kahden kuukauden ikäinen vauva työllistävät Annaa ja Tuomoa.  Tytär pyörittää siinä sivussa MURU-lastenvaatemallistoa.  Nettikauppa on hieno mahdollisuus, kun elämä keskittyy lastenhoitoon.

Sanotaan, että eläkkeellä on aikaa katsella vanhoja valokuvia ja muistella menneitä.  En tiedä kuinka monen kohdalla se toteutuu.  Minun kohdallani kyllä.  Kaivoimme Jussin kanssa A-kellarista vanhat valokuvakansiot ja minä vietin pari päivää selaillen ja skannaten kuvia.  Harmittaa, miten vähän kuvia työelämästä on ja niistäkin suurin osa huonoja.  Siirryimme 2000-luvulla nykyaikaan ensimmäisen digikameran myötä.  Kuvien määrä on lisääntynyt ja laatu parantunut.  Mutta nyt mennään näillä vanhoilla skannatuilla paperikuvilla.  Sain punaruskeiksi muuttuneiden kuvien värit palautettua photoshop-kuvankäsittelyohjelman avulla.  Mutta on monta ikimuistoista hetkeä, joista ei ole kuvia tai ne ovat hävinneet.  Esimerkiksi Sahalin matkalta ei ole tallessa kuin vhs-video.  Sekin on kohta menetetty, ellei joku tarmokas siirrä sitä digimuotoon..

Niin ja vielä surullinen uutinen nostalgisesta kuvaussihteeri-nimikkeestä.  Yleisradiossa se ei ole enää käytössä.  Kollegani ovat nykyään tuotantokoordinaattoreita.  Olen iloinen siitä, että sain olla mukana lähes koko uljaan kuvaussihteerikauden.

Marjaleena 31.12.2014 Hämeenlinnassa

PALAUTETTA
Facebookin ryhmästä  Kuvaussihteeri on paras!  Scriptan är bäst!  Thank God we have PA’s!

  • Leena Tomminen Kiitos! olipa mukava lukea – tuli paljon muistoja ja ihmisiä mieleen!
  • Ilona Laurikainen Kiitos Marjaleena, kirjoituksessasi viet matkalle kuvaussihteerityön historiaan mutta myös Yleisradion historiaan.
  • Tarja Tammelin Hienoa kun kirjoitit tämän! Valokuvat tosiaan veivät minutkin muistelemaan menneitä…
  • Tarja Nenonen Samoin! Luin innolla, olipas hienoa tekstiä, todellinen aikamatka! Oli turvallista aloittaa suorat lähetykset Kukko kiekuussa, muistan vieläkin karisman, Marjaleena, sinun ammattitaitosi ja persoonasi tuoman rauhan/varmuuden. Odotin panikkiia ja stressiä ja sanoin kesken lähetyksen , että tämähän on ihanaa työtä, kaikki sujuu… Sanoit vaan mulle, että hyss.. Näytit aukiolevat komennot… Ja niin jatkettiin, pulinat pois ohjaamosta;)
  • Marjo Lundvall Kyllä oli ilo lukea kirjoituksesi, kiitos!
    Seija Pajanne
    spajanne@gmail.com
    Siinä vilisi niin paljon tuttua naamaa, jotta vallan !
    Jatka samaa linjaa !!!  Muista niin kauan kuin muistat
    Kurssitoverini Ritva Eränen löysi oheisen tiivistelmän ja julkaisi sen facebookissa.  Minä lainaan sitä, sillä se on niin totta – kiitos Ritva!
    MITÄ KUVAUSSIHTEERI TEKEE? Seppo-Heikki Salonen kirjoitti Kuvaussihteerit r.y:n 10-vuotisjuhlatiedotteeseen 13.12.1977 sanasta sanaan seuraavan vastauksen: Kuvaussihteeri tekee töitä. Kuvaussihteeri kantaa huolia, plansseja, rekvisiittaa, liimaa, muistioita, käsikirjoituksia ja kaikkia muitten unohtamia asioista. Kuvaussihteeri muistaa. Kuvaussihteeri löytää. Kuvaussihteeri täyttää asiakirjoja, kaavakkeita, lomakkeita ja muita aukkoja. Kuvaussihteeri järjestää kokouksia, matkoja, tapaamisia ja peruuttaa kaiken tarpeen vaatiessa. Kuvaussihteeri selittää kaiken parhain päin. Kuvaussihteeri liennyttää. Voipuneet kuvaussihteeri elvyttää. Toimittajaa kuvaussihteeri ymmärtää.
    Liiton Arkki 2/2004 kommentoi näin:
    Kuvaussihteeri – onko se joku eläin?
    Kuvaussihteeri?
    Onks se joku eläin?
    Ainakin sillä on norsun muisti.
    Ja silmät tarkat ku haukalla, gebardinnopeet kintut.
    Joskus se on hiljaa ku ahvena.
    Tai sitte karjuu ku tiikeri
    ja aina se on kärppänä joka paikassa.
    Ota siinä sitte selvä onks se lintu vai kala!
    Niin, kuvaussihteeri?
    Onks se joku eläin?
    Vai oisko se kone?
    Sehän käykin tarkemmin ku kronometri.
    Ja toisinaan se sysää kaikenmaailman
    raporttia ja kaavaketta ku tietokonepääte.
    Muutenkin sillä raksuttaa, ja melkein aina
    se tietää mun asioista enempi kun mä itte.
    On se yks helvetinkone!
    Ai kuvaussihteeri?
    Onks se joku eläin?
    Vai oisko se kone?
    Mut jos se onkin ufo?
    Senkin toiminta kumoo Einsteinin suhteellisuusteoriat.
    Mitäs jos se onkin satu?
    Sehän tulee toimeenkin sen seittemän kääpiön kanssa niinku Lumikki.
    Ja passailee joskus ku lampun henki.
    Tai…
    No, mitä se mulla kuuluu mikä se on.
    Kunhan vaan on.
    Kuvaussihteeri!
    Voi mua onnenpekkaa!
    Jussi Tuominen

There are 6 comments

  1. Marjo Lundvall

    Hitsinvitsi Marjaleena, kylläpä tulvii muistoja mieleen. Sahalinin reissu oli uskomaton, siitä minulla on tallessa vielä printtikuvia, Sinun ja Määttäsen Ekin ottamia ymmärtääkseni. Oi niitä aikoja:-)

    Liked by 1 henkilö

  2. Ritva Eränen

    Hei Marja-Leena!
    Vasta nyt ennätin lukea koko muistelusi. Aloitin jo silloin, kun linkki tuli sivustolle, mutta oli niin myöhäinen ja huomasin, että juttuja on paljon, oli pakko jättää loput myöhempään ajankohtaan ja se oli vasta nyt, Olipa hienot tarinat! Välillä tuli väristyksiä ja jopa kyyneleitäkin ja muistoja, muistoja, muistoja… Olen itsekin pitänyt työtäni etuoikeutettuna ja ihanana ja nyt kun eläkkeelläkin olen ollut jo virallisesti yli seitsemän ja tuntitöiden jälkeisiä vuosiakin jo viisi, muistelen todella lämmöllä 40-vuoden YLE-aikaa, kuinka mukavaa ja antoisaa olikaan. Itse viihdyin erinomaisesti lasten ja nuorten parissa, sain myös kohdata mielenkiintoisia ihmisiä ja matkustaakin, jopa kahdeksi viikoksi Roomaan kuvausmatkalle. Huikeeta, mitä kaikkea Sinä olet nähnyt, tavannut ja kokenut, tosi mielenkiintoista! Sitä paitsi osaat kirjoittaakin koukuttavasti. Lämmöllä ajattelen Sinua, rakas kurssikaverini, kurssilta kuusi!

    Liked by 1 henkilö

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.