koukussa kirjastoon ja kirpputoreihin

KAIKKI NÄMÄ OVAT LUKUILONA YHTÄ AIKAA

KAIKKI NÄMÄ OVAT LUKUILONA YHTÄ AIKAA

Mikäpä sen mukavampaa, kuin kääriytyä pimeinä talvi-iltoina huopaan ja uppoutua kiehtovien tarinoiden maailmaan.  Hämeenlinnassa on erinomaisia kirjastoja.  Keittiön ikkunastamme näkyy lähikirjastomme Hätilässä.  Kaupungin pääkirjastokin on kävelymatkan päässä.  Käyn siellä selailemassa taidekirjoja, jotka ovat turhan painavia kotiin kannettaviksi.  Nyt joulun aikaan olen onnistunut haalimaan lukemista enemmän kuin tarpeeksi.  Onneksi uusiminen onnistuu kätevästi netissä.  Täällä uutuuskirjojen laina-aika on kaksi viikkoa ja ne voi uusia kerran.  Harmittelin Espoon aikoina viikon laina-aikaa, eihän se riittänyt koskaan.

PIENIÄ IHANUUKSIA ANNAN VAUVALLE

PIENIÄ IHANUUKSIA ANNAN VAUVALLE

Toinen intohimoni on lähikirppikset.  Lehdet mainostavat ale-myyntejä.  Kierrän ne kaukaa, sillä kotona on pienet tilat ja tavaraa yllin kyllin.  Mutta jaksan aina vaan uskoa, että kirpputoreilta voi tehdä löytöjä.  Varsinkin nyt, kun minulla on neljä pientä poikasta hellittävinä.  Pikkuautoja ei ole koskaan liikaa.  Ei myöskään kirjoja.  Vien mielelläni tuliaisia, mutta säästän osan aarteista kaupunkikotiin ja mökille.  Otson autot ovat tälläkin hetkellä parkissa mökin takan päällä.

Uusin ilon aiheeni on Annan pikkumuru, jonka nimiäisiä odotellaan edelleen.  Edes nimestä ei ole vielä tietoa.  Olen malttanut olla tekemästä ehdotuksia.  Oli aika nostalgista pestä pikkubodyt ja silittää ne vauvaa varten.

 

TULIAISIA POIKASILLE

TULIAISIA POIKASILLE

Seuraavalla kirpparikäynnillä löytyi leluja ja vaatteita myös isommille pojille.  Kuljetan mukana mittataulukkoa, että olen edes vähän jyvällä poikasten mitoista.  Tosin nuoriso kierrättää vaatteita sujuvasti pojalta toiselle, joten koolla ei ole niin väliä.

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.