
MANGOJA JA MANGOSTIINEJA
Chiang Maissa helmi-maaliskuussa 2015
Thaimaassa hedelmät ovat auringonkypsyttämiä. Herkuttelemme kaupungilla tuoreilla viipaloiduilla mangoilla ja ananaksilla ja kannamme hedelmiä myös kotihotellille. Jopa siinä määrin, että niitä riittää maalausmalleiksi asti. Ihkaensimmäisessä asetelmassani on mangoja ja mangostiineja – hienot vastavärit.

MEHEVIÄ PAPAIJOJA
Jatkoin puutarhamaalausta niinä harvoina hetkinä, kun maltoin olla pois auringopaisteesta. Nyt malleina oli hedelmien lisäksi myös thaikukkia, joiden värikirjo on uskomattoman hieno.

LOTUKSEN NUPPUJA

IDYLLINEN MAALAUSPAIKKA HOTELLIN PUUTARHASSA
Uudet paikalliset akvarellivärit ovat pigmenteiltään yhtä värikylläiset kuin ympäröivä luonto. Mikäpä siinä on maalatessa hehkuvaa punaista tai auringonkultaa.

AAVIKKORUUSUJA
Pitkässä lomassa on puolensa. Ehtii juosta katsomassa nähtävyyksiä, ehtii istua altaan ääressä kirja kädessä ja ehtii maalata. Olen viettänyt monta suloisen lämmintä hetkeä ennen auringonlaskua kotipuutarhassa akvarellivärien ja sepiatussin parissa. Olen yrittänyt tyylitellä kukkia märkää märälle tekniikan antamalla vapaudella. Ja se on hauskaa!

THAIKUKKIA

THAIKUKKIA

SALKORUUSUJA

PERHOSKUKKA

MORNING GLORY
ti 10.3.2015 Bangkokissa
Runsaan kahden viikon maalaushetkien jälkeen tuli aika purkaa leiri. Nyt akvarellit, värit ja siveltimet on pakattu matkalaukun pohjalle odottelemaan paluulentoa kotiin. Vähän arveluttaa, miten hehkuvat värit sointuvat Suomen harmauteen.
Se tulee testattua heti kättelyssä, sillä AkvArtissa avautuu ryhmänäyttelymme jo maanantaina 16.3. Tervetuloa katsomaan Thaimaan värejä avajaisiin kello 17-19. Näyttely on avoinna seuraavat kaksi viikkoa ja minut tapaa päivystämässä pe 20.3 ja la 21.3. Päivystäjä ilahtuu aina saadessaan juttuseuraa!