caponata – sisilialainen kasvispaistos

AINEKSET CAPONA-PATAAN

AINEKSET CAPONA-PATAAN

”Caponata on sisialainen kasvispaistos, johon paahdettu munakoiso tuo pehmeän maun. Caponatan raaka-aineita voit vaihdella aina sesongin mukaan. Valkosipulin ystävät puristavat joukkoon runsaasti valkosipulia.”  Näin tiesi maku.fi -sivusto.  Selasin läpi useammankin reseptin ja päädyin kokeilemaan kotikokki.net -sivuston ohjetta.  Paistokseen tarvittiin iso munakoiso, punainen ja keltainen paprika, kolme pientä kesäkurpitsaa, kaksi sipulia, oliiviöljyä, valkosipulinkynsiä, isoja kapriksia, omenaviinietikkaa, chilipippuria ja tomaattisosetta.

Minä sovelsin ainesvalikoimaa vaihtamalla keltaisen paprikan tuoreisiin vihreisiin papuihin ja lisäsin pataan loppuvaiheessa muutaman vihreän oliivin.  Omenaviinietikan sijasta käytin tuoretta limettiä.

 

VALMIS CAPONATA-PAISTOS

VALMIS CAPONATA-PAISTOS

Ohjeen mukaan kasvikset lohkotaan reilun kokoisiksi paloiksi ja kypsennetään kolmessa erässä oliiviöljyssä.  Ensin pannulle pääsevät sipulit ja paprikat.  Ne siirretään sivuun.  Seuraavaksi kypsennetään omenaviinietikalla maustetut munakoisot, jotka sekoitetaan paprikoiden joukkoon.  Kolmas erä on kesäkurpitsa ja chili.  Kun ne ovat kypsät, syrjään laitetut kasvikset pääsevät taas pannulle maustumaan suolan, pippurin, kapristen ja tomaattisoseen kera.

Maistoin paistosta ensimmäisen kerran bulgurin ja mintulla maustetun kermaviilin kera.  Maut sopivat mainiosti yhteen.  Jopa paljon kasvisruokia kokeillut matkailijakin herkistyi.

 

KERMAPERUNOITA JA CAPONATAA

KERMAPERUNOITA JA CAPONATAA

Caponataa riitti seuraavaksikin päiväksi.  Tarjosin sen kermamuhennettujen perunoiden kera.  Korvasin salaatin tuoreella rucolalla, jonka sekoitin perunoiden joukkoon.  Vahva pata ja miedot perunat sopivat hyvin yhteen.

Jätä kommentti

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.