
MOZZARELLAMUNAKASTA JA JUURESMUHENNOSTA
Matkalle lähtö vaatii aina tarkkuutta, ettei jääkaappiin jää mitään pilaantumaan. Toisaalta lähtöpäivänäkin pitää syödä, varsinkin jos kone starttaa vasta illalla. Minä tarkistin tilanteen ja totesin, että perunoista, sipuleista ja porkkanoista saa oivan muhennoksen. Kananmunia oli runsaasti. Kaapin perälle oli unohtunut avaamaton mozzarellapakkaus, jonka päiväys oli hädin tuskin voimassa. Kas, niistähän saa makoisan munakkaan lisukkeeksi.
Tein meille myös eväsleivät matkaan, sillä hintaan ei kuulunut aterioita. Se ei haitannut, sillä omat eväät ovat usein maukkaimpia kuin kalpea lentokoneruoka. Varsinkin kasvisannokset ovat olleet useasti täysin mauttomia. Huomenna olemme jo maistelemassa Kreetan tuoreita ja maukkaita kasviksia. Tuskin maltan odottaa. Nam.