Ma 15.6.2015

• myöhäinen aamiainen
• kiertokävely Borjomin puistossa
• tutustumisretki luola-asumuksiin ja linnoitukseen, molemmat Unescon suojelukohteita
• kasvislounas matkalla ja jauhelihaillallinen chachan kera Borjomissa

Aamulla tähän asti sopuisassa matkaseurueessamme oli napinahenkeä. Leo järjesti majoituksen kahteen vierekkäiseen majataloon. Toisen luonnehdinta oli ”mukavuus” ja toisen ”romantiikka”. Emme saaneet itse päättää kummassa asumme.

 

Me jouduimme – tai pääsimme – romantiikkaan, vaikka Jussi oli sitä mieltä että romantiikka se ei sovi jätkälle. Aamiainen luvattiin sänkyyn ylellisesti kello kymmenen. Sitä vaan ei kuulunut vaikka kello lähenteli puolta yhtätoista. Kunnes Leo saapui puuskuttaen ja toi terassille omatekoiset eväät.

 

Ei siinä mitään, tuore leipä, kahvi, munat ja makkarat kelpasivat. Pahempaa oli, että osa matkalaisista oli saanut allergiareaktiota homeen hajuisista kosteista huoneista. Seuraaksi yöksi heille luvattiin uusi majapaikka.

 

Napina unohtui, kun kuulimme tuoreimmat uutiset Tbilisistä. 12 henkilöä oli kuollut tulvissa ja 24 oli kateissa. Eläintarha oli huuhtoutunut mutavyöryihin. Näimme televisiokuvissa, miten karhu ui vuolaassa virrassa ja kuolleita tiikereitä nostettiin joesta ylös. Eksyneen näköinen virtahepo löntysteli kadulla poliisisaattueessa.  Vain mutavedessä uiva krokotiili näytti olevan omassa elementissään.  Koko maassa oli tänään suruliputus.

Sirpa kuiskutti tavatessamme, että ripuli iski. Minä olin tyytyväinen, että olin säästynyt siltä. Vaan ei kestänyt kuin puoli tuntia, kun minäkin sain juosta kiiren vilkkaan vessaan – jalanjäljille vielä.

 

Ei edes Borjomin kuuluisa terveysvesi auttanut. Jussilla oli onneksi survival kit mukana, josta löytyi ihmekapseleita. Niiden turvin päivän ohjelma sujui ilman ylimääräisiä bussin pysäytyksiä.

 

Päiväretki suuntautui suoraan etelään. Kohteinamme oli kaksi Unescon suojelukohdetta.

 

Niistä ensimmäinen oli todella vaikuttava Vardzian 3000 luolan kaupunki jyrkillä vuoren rinteillä. Se oli peräisin 1150 luvun lopulta.

 

 

Luolia oli niin paljon, etteivät voimat riittäneet läheskään kaikkien tutkimiseen.  Asumusten keskeltä löytyi myös tunnelmallinen pieni kirkko, jossa oli kuvankauniita seinämaalauksia.  Ostin yhdellä larilla kuvan kauniista Tamarasta.  Toivottavasti minua ei seuraa nyt huono onni, sillä hukkasin kuvan bussiin.

 

 

Hiirenvirna ja päivänkakkarat kukkivat villinä rinteillä.  Ne tunnistin, mutta valtaosa kukkijoista oli tuntemattomia.  Niinpä kuvasin tasapuolisesti kivi- ja kasvikuntaa.

 

Nautimme myöhäisellä lounaalle herkullisia herkkusienisaslikkeja, jotka oli kääräisty armenialisen ohuen leivän sisään. Retken ensimmäinen kasvisruoka, jota tarjottiin kaikille taisi olla minun ansiotani, sillä kehuin Leolle ylenpalttisesti sienitäytteisiä khinkaleita. Silloin hän kysyi, voisiko sellaista ruokaa tarjota koko seurueelle. Vastasin että voi. Toivottavasti sienet maistuivat muillekin!

 

 

Ilta alkoi hämärtyä, mutta meidän matkamme jatkui komealle 800-luvulla perustetulle Akhaltsikhen linnoitukselle. Olimme vaikuttuneita.

Iltapala oli aivan liian pian lounaan jälkeen, mutta hyvinhän se kelpasi paikallisen pontikan chachan kera. Seurue sai nyt jauhelihapihvit. Erkki ja minä olimme täysin tyytyväisiä tupla-annokseen tuoretta salaattia. Täällä erityisesti tomaatit ovat olleet makoisia.  Iltasade yllätti tänäänkin ja raikasti ilman. Me pääsimme lepäilemään ajoissa – kerrankin. Huomenna on matkan viimeinen päivä ja taas kerran paljon nähtävää. Nyt on hyvä ladata akkuja.

Tarina jatkuu otsikolla ”Stalinin museossa ja kruunajaiskirkossa”