
KESÄN 2015 ENSIMMÄISET KANTARELLIT
Nyt kun saimme hellekelit, suosin mökillä vaivatonta kesäruokaa. Se tarkoittaa kattilallista uusia perunoita, kalaa ja salaattia. Heinäkuun toisena päivänä löysimme metsälenkillä kesän ensimmäiset pienet kantarellit. Ne olivat pulleita, joten herkkukastike ruokakerman kera syntyi helposti.

UUSIA PERUNOITA, SINAPPISILAKOITA JA MOZZARELLASALAATTIA
Salaatit ovat kesäruokaa parhaimmillaan. Jussin bravuuri on coleslow, joka maistuu vaikka joka viikko. Kun saamme kesävieraita, grilli kuumenee ja väki viihtyy ulkopöydän ääressä. Pakastimesta löytyy jäätelöä. Jussi sekoittaa pirtelöitä tuoreiden marjojen ja hedelmien kera. Ne maistuvat pikkuväellekin.

JUSSIN HERKKUA – JAUHELIHAPIHVEJÄ MUURIKALLA
Heinäkuun myötä meillä alkaa juhlakausi. On syntymäpäiviä ja nimipäiviä ja vielä hääpäiväkin. Minä pyöräytän mielelläni mansikkakakkuja. Jos metsä suo hyvän mustikkasadon, pullapohjainen piirakka paistuu mökkiuunissa. Sitä odotellessa herkuttelemme tuoreilla herneenpaloilla ja toivottavasti pian myös tuoreilla kotimaisilla mansikoilla.