loppukesän tapahtumia

ULJAS RATSUKKO LEPAALLA

ULJAS RATSUKKO LEPAALLA

la 15.8.2015

Lepaan puutarhamessut olivat minun mielestäni enemmänkin puutarhakonemessut.  Suuret nurmikentät olivat täynnä traktoreita ja mönkijöitä ja kaivureita.

 

OSTIMME KASSILLISEN SYYSKRYSENTEEMEJA

OSTIMME KASSILLISEN SYYSKRYSENTEEMEJA

 

VÄRI-ILOA

VÄRI-ILOA

Toki kukkiakin löytyi, mutta paljon vähemmän kuin kuvittelin.

 

FLORISTI-OPPILAAT SOLMIVAT KUKKASORMUKSIA

FLORISTI-OPPILAAT SOLMIVAT KUKKASORMUKSIA

Päivä oli kaunis ja Lepaan alueella oli mukava kierrellä.  Kävimme syömässä kartanoravintolassa.

 

KARTANOLOUNAALLA

KARTANOLOUNAALLA

Siinä oli juhlan tuntua, vaikka ruoka ei ollutkaan ihan gourmet-tasoa.  Jotenkin kertakäyttöastiat eivät sopineet kartanotunnelmaan.

JÄRVIVESI OLI +19,5 ASTETTA

JÄRVIVESI OLI +19,5 ASTETTA

Ilta oli yksi kesän kauneimpia.  Oli ylellistä istua tyynessä illassa saunan jälkeen.

 

KOTIVIINIÄ (SISÄISESTI) JA ARGAN-ÖLJYÄ (ULKOISESTI) SAUNAN JÄLKEEN

KOTIVIINIÄ (SISÄISESTI) JA ARGAN-ÖLJYÄ (ULKOISESTI) SAUNAN JÄLKEEN

Pulahdimme uimassa, nautimme erinomaista kotiviiniä ja ihailimme auringonlaskua.

 

su 16.8.2015

Puhelin pirahti aamuvarhaisella.  Annamuru soitti, että hän on pikkupoikien kanssa matkalla Hämeenlinnaan.  Tänään oli Galleria Paperihuoneen purkupäivä.  Koska päivästä oli tulossa kaunis, kehotin heitä tulemaan ensin mökille.  Purkuhommat ehti hoitaa illan edelläkin.

 

SAMU - PALAPELIMESTARI

SAMU – PALAPELIMESTARI

Saimme päivän mittaan lisää vieraita.  Tai yhden.  Liisa K. tuli mökille marjaämpäreiden kanssa.  Sovimme, että maanantaina on vadelmapäivä.  Vietimme sunnuntain auringonpaisteessa.  Samu kävi poimimassa punaherukoita ja karviaisia.

 

SAVUKALALOUNAS ULKOSALLA

SAVUKALALOUNAS ULKOSALLA

Minä katoin lounaan ulkopöydän ääreen.

MISKA HERÄSI PÄIVÄUNILTA RUOKAPÖYTÄÄN

MISKA HERÄSI PÄIVÄUNILTA RUOKAPÖYTÄÄN

 

LIISA OLI LEIPONUT TOSCAKAKUN TULIAISIKSI

LIISA OLI LEIPONUT TOSCAKAKUN TULIAISIKSI

Gallerian purku kävi joutuisasti, kun apukäsiä oli runsaasti.  Anna palasi poikien kanssa Helsinkiin.  Samu aloitti viime viikolla päiväkodin.  Edessä oli vielä tutustumispäiviä.

Mökillä ilta viileni, mutta auringonlasku oli tänäänkin upea.  Sen jälkeen kelpasi vielä pelata korttiakin.

 

ma 17.8.2015

VADELMAPUSKISSA

VADELMAPUSKISSA

Meillä oli kaunis vadelmanpoimintapäivä.  Viihdyimme puskissa pari tuntia ja saimme ihan kohtalaisesti marjoja.

 

MAKOISIA METSÄVADELMIA

MAKOISIA METSÄVADELMIA

Sitten tuli hiki.  Se oli aivan ihmeellinen tunne tällaisena kesänä.  Siirryimme lounaan jälkeen rannalle.  Siellä oli kova kolina.

 

RUOPPAAJA RANTAVEDESSÄ

RUOPPAAJA RANTAVEDESSÄ

Naapurin rannassa oli kaivuri, joka ruoppasi kiviä.  Mietimme hetken, haluasimmeko omalle tontille hiekkarannan pikkuväelle.  Haluaisimme toki, mutta meillä on kokemusta että se on hetken huumaa.  Jäät tuovat takuuvarmasti kivenmurikat takaisin.

 

ti 18.8.2015

Tänään on jännittävä päivä.  Tampere-päivä.  Lähdemme Liisa K:n kanssa kahdestaan galleriaretkelle.

 

kutsu

Galleria Kapriisissa on Luontoni-näyttelyn ripustus.  Vien kuusi maalausta ja toivon tietenkin, että kaikki pääsevät seinille.

Kaikki pääsivät.  Huomenna on avajaiset ja näyttely on näyttävä.  Tervetuloa.

 

pe 21.8.2015

Koko viikko on ollut yhtä haipakkaa.  Galleria Kapriisissa meillä oli iloiset avajaiset ja sen jälkeen meillä oli iloinen Tampere-ilta.  Kiitokset Sirpalle ja Erkille yösijasta.

Palasimme torstaina iltapäivällä mökille.  Aurinko paistoi nyt jo tuttuun tapaan rannalle.  Minä oikaisin ruuanlaitossa.  Kokosimme lähikaupan salaattibaarista mieleisen annoksen.

 

PIKNIK RANTAKEINULLA

PIKNIK RANTAKEINULLA

Kannoin sen keinulle.  Nautimme herkun oluen ja ajankohtaisen kirjallisuuden kera.  Keskiaikamarkkinat lähestyivät ja minulla oli kiire päivittää ennustajantietoni.  Tarot-kirja on tullut luettua useampaankin kertaan, mutta pieni kertaus oli paikallaan.  Olen lueskellut myös matkakertomusta Sardiniasta, sillä keskiaikatapahtuman jälkeen lähtö lomamatkalle on lähellä.

 

PETRAN SEURASSA KESKIAIKAMARKKINOIDEN TORIKOJULLA

PETRAN SEURASSA KESKIAIKAMARKKINOIDEN TORIKOJULLA

Perjantaina siirryimme toisenlaisiin tunnelmiin.  Minä pukeuduin pitkään mekkoon ja hoitelin Paperihuone ry:n torikojua yhdessä puheenjohtamme Petran kanssa.  Tosin minun aikani kului lähes tauotta ennustuspöydän äärellä.  Olin illalla aivan pyörryksissä vauhdikkaasta päivästä.  Ja tätä iloa on tiedossa koko viikonlopuksi.

Mökkipäiväkirja jatkuu otsikolla ”Mökkipäiväkirja 2015 päättyy helteiden myötä”.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.