FINNMATKOJEN ÄKKILÄHTÖ SARDINIAN SAARELLE 26.8. – 2.9.2015
HOTELLI MÄÄRITTELEMÄTÖN, TARJOUSHINTA 320 €
MATKASSA LEENA JA JUSSI
ti 25.8.2015
Olemme vielä mökillä ja ilmassa on haikeutta. Kesäkausi päättyy tänään helteiden myötä. Tai meillä mökkikesä loppuu mutta helle jatkuu, sillä Sardiniassa lämpötila huitelee 30 asteen tuntumissa vielä elokuussa. Toivottavasti siellä puheltelee myös raikas merituuli.
Lentomme lähtee huomenna anivarhain 7:45. Se ei tuntunut pahalta. Paitsi sen jälkeen kun tutkailimme yhteyksiä Hämeenlinnasta lentoasemalle. Junalla emme ehdi. Omalla autolla emme välitä lähteä. Siis ainoksi vaihtoehdoksi jäi ekspressbussi. Ja se lähtee 4:05. Huh. Lupasin itselleni, että perillä otamme kunnon päiväunet. Minä nukun sujuvasti myös lentokoneessa. Jussi ei nuku.
Odotukset matkan suhteen ovat avoimet. Saari on tuiki tuntematon, joten meille ei ole mitään väliä millä puolella asumme. Tai jos saa toivoa, mieluiten auringonlaskun puolella. Lentokenttä sijaitsee Algherossa. Voisin kuvitella että majoituskin on sillä suunnalla. Siis luoteessa. Pääkaupunki Cagliari on etelässä. Saari on noin 300 km pitkä ja 150 leveä. Tutkailin Finnmatkojen retkitarjontaa. Saarikierros lienee paikallaan. Matkajännitys alkaa jo poltella…

LENTOKENTTÄ ON ALGHEROSSA
Siirryimme illan edellä kaupunkiasuntoon. Pesukone pyörii vielä. Saa nähdä pakkaammeko märät shortsit laukkuun. Tein meille tukevat eväät, sillä halpalentoihin ei kuulu maksutonta tarjoilua. Olemme ensimmäistä kertaa liikkeellä pelkkien käsimatkatavaroiden kera. Sepä saikin mietteliääksi, miten aurinko- ja kasvovoiteet pakataan pikkupussukoihin. Retkilinkkarin saa unohtaa, samoin korkkiruuvin.
ke 26.8.2015 matkapäivä
- Tuin lento Helsingistä Algheraan 7:45 – 11:05
- majoittuminen hotelli Eucaliptiin Algheran Lido-alueelle
- keskiviikkomarkkinat ja tutustuminen lähiympäristöön
- puoli metriä pizzaa ja kannullinen viiniä illalliseksi
Puhelinherätys pirahti aamuyöllä kolmelta. Meillä oli tehokas aamulenkki, kun kiiruhdimme vähän myöhässä hiljaisen kaupungin halki linja-autoasemalle. Onneksi Paunun linjurikin oli vähän myöhässä.
Lentokentällä meillä ei ollut enää kiire. Tuin kone lähti ajallaan ja oli perillä Algheron kentällä etuajassa. Lentoaika oli 3 tuntua ja 25 minuuttia. Kuuma tuuli ja auringonpaiste tervehtimät perillä. Koko kesänä ei ole satanut kuin muutamana päivänä. Tulevaksi viikoksi on luvassa lämmintä parhaimmillaan +33 astetta.

NÄKYMÄ KULMAPARVEKKEELTAMME
”Hotellinne Eucalipti sijaitsee Algherossa Lidon ranta-alueella ja ajoaika sinne on noin 15 minuuttia”, Finnmatkojen opastyttö tiesi. Kun olimme respajonossa, samalla koneella tullut venäläistyttö tuli valittamaan, ettei ole tyytyväinen huoneeseensa. Me huolestuimme hetken, mutta se oli turhaa.

NÄKYMÄ 2 KULMAPARVEKKEELTAMME
Saimme pienestä hotellista tilavan kulmahuoneiston, jossa oli iso parveke, keittiö, kylpyhuone ja kaksi makuuhuonetta. Tänne mahtuisi kaveritkin. Näköala oli sisäpihan uima-altaalle. Olimme kovasti tyytyväisiä. Ranta on aivan hotellin tuntumassa ja supermarket lähellä.

MARKKINOILLA OLI TUULAHDUKSIA AFRIKASTA
Algherossa oli keskiviikkomarkkinat. Emme malttaneet mennä heti päiväunille, vaan löysimme itsemme markkinahumusta. Jussi osti maalaisjuustoa, minä yllättäen – ja sovittamatta – khakinväriset pellavashortsit. Ne olivat ihan hyvät, varsinkin kun laihdun pari kiloa…

LOMAN ENSIMMÄISET PAIKALLISET ICHNUSA-OLUSET MAISTUIVAT
Lähikatuja kävellessämme tuntui kuin olisi lukenut maantiedonkirjaa. Nimet olivat sointuvia. Via Lido, Via Garibaldi, Via Sardegna, Via Liguria.
Supermarketista löytyi perustarvikkeet. Myös kaipaamamme korkkiruuvi. Sellainen löytyi myös keittiöstämme. Nyt meillä on niitä kaksi. Kauppaostoksista kolme oli ylitse muiden. Maalaisleipä oli sitkoisen tuoretta ja rapeakuorista. Paikalliset tomaatit olivat pieniä ja makeita kuin mansikat. Uusi tuttavuus passionhedelmäjogurtti yllätti kirpeällä aromillaan. Päiväkahvin ja vaniljamunkkien jälkeen vaivuimme syvään uneen.
Pulahdus uima-altaaseen virkisti kummasti. ”On tämä lämpimämpää kuin Vanajan vesi”, Jussi totesi ja sukelsi.

LIDON RANTA AURINGONLASKUN JÄLKEEN
Ilta-aurinko oli juuri laskenut kun ehdimme rannalle. Pehmeä hiekka tuntui hyvältä paljaiden varpaiden alla. Rantaravintolat olivat täpötäynnä nuoria perheitä. Rantakadun erikoisuus näytti olevan metreittäin tarjoiltava pizza.

PUOLI METRIÄ MARINARA-PIZZAA
Sitä mekin tilasimme. Tosin vain puoli metriä. En muista koska olen syönyt niin maittavaa herkkua. Pohja oli ohuenohut ja päällä maistuivat tomaatti ja oregano. Liekö viinikannullisella ollut osuutta nautintoon.

VIRIKKEITÄ HYVÄLLE LOMALLE
to 27.8.2015
- tervetulotilaisuus
- piknik-lounas omalla parvekkeella
- siesta uima-altaalla
- opastettu kävelykierros Algheron vanhassa kaupungissa
- illallisella äyriäisrisottoa ja bottarga-pastaa
Oli pakko laittaa puhelinherätys. Se tepsi ja ehdimme ajoissa Daps-ravintolaan infoon. Finnmatkojen Erika kertoili innostavasti saaren nähtävyyksistä. Päätimme osallistua samana iltana vanhan kaupungin kävelykierrokselle ja seuraavana päivänä retkelle otsikolla ”Kauneinta Sardiniaa”.
Aprikoosimehun voimin kävimme läheisessä supermarket ISA:ssa. Katoin meille parvekkeelle piknik-lounaan.

PIKNIK OMALLA PARVEKKEELLA
Tarjolla oli paikallisia herkkuja: tuoretta salaattia, rehevä nippu basilikaa, makeita tomaatteja, pestoa, säilöttyjä anjoviksia, vihreitä oliiveja ja uunituoretta leipää. Niin ja paikallista kirpakkaa valkoviiniä.

LIDON RANTAKADULLA
Algheron vanhakaupunki on keskiajalta peräisin. Hotelliltamme sinne on kävelymatka pitkin palmujen koristamaa Lido-rantakatua. Matkalla oli niin paljon nähtävää, että olimme myöhästyä tapaamispaikalta satamassa. Erika johdatti pientä ryhmää vanhaan historiaan.

ALGHERON VANHASSA KAUPUNGISSA
Näimme torneja ja muureja, kävimme katedraalissa ja päädyimme ranta-aukiolle, jota koristi vanha katapultti.

LASILLISET PROSECCOA
Ihastuneina kauniista illasta ja kauniista kaupungista istahdimme nauttimaan lasilliset proseccoa rantakahvilaan.

NUKKUVA JÄTTILÄINEN
Nyt melkein onnistuin saamaan auringonlaskusta kuvan.
Oppaat ovat suositelleet kilvan Kings-nimistä huippuravintolaa. Ei sinne niin vaan mentykään. Olisi pitänyt olla pöytävaraus. Ehkäpä joku ilta meillä on sellainen. Tänään valitsimme oppaan suosituksesta Casablancan, joka sijaitsi pienellä piazzalla vanhan kaupungin sydämessä.

ÄYRIÄISRISOTTOA
Minä tilasin äyriäisrisoton, Jussi bottarga- eli mätipastaa. Minun annokseni maistui mereltä ja oli erinomaisen hyvä. Jussin pasta ei ollut läheskään niin maukas.

VANHAN KAUPUNGIN SATAMA
Kotimatka lahden rantaa pitkin oli tunnelmallinen. Päätimme hienon päivän lasillisilla grappaa. Sen jälkeen olikin aika laittaa puhelinherätys aamun retken varten.
Kirjoitin perjantain retkipäivästä oman tarinan otsikolla ”Kauneinta Sardiniaa”.
la 29.8.2015 rantapäivä
Vasta tänään lomamme neljäntenä päivänä ennätimme rentoutua rannalla ja pulahtaa lämpimään Välimereen.

MATKALLA RANNALLE UUSISSA SHORTSEISSA
Panostimme täysillä ja sijoitimme 15 euroa rantatuoleihin ja aurinkovarjoon. Nautimme koko rahan edestä eli auringonlaskuun asti.

RANTALEIJONA JUSSI

ALGHERON LIDO-RANNALLA
Jussi luki ”Salaperäinen Sardinia” –matkakertomusta ja minä Alice Munron Nobel-palkittuja novelleja ”Liian paljon onnea”. Onnea meillä on ollutkin, sillä päivät ovat olleet aurinkoisia ja taivas uskomattoman sininen ilman pilvenhattaraa. Siksipä aurinkovarjo oli tarpeen. Mietimme veneretkeä mutta hehkuva aurinko arveluttaa.
Iltapäivällä rupesi hiukomaan. Aivan rannan tuntumasta löytyi kodikas taverna, joka tarjosi perinteisiä pizzoja.

HERKKUPIZZAT
Minä valitsin täytteiksi munakoisoa, artisokkaa ja herkkusieniä. Jussi muisteli nuoruudessaan maistelemiaan anjovispizzoja ja valitsi sellaisen kapriksen kera. Suolavajaus oli hetkessä hoidettu, sillä sekä kalat että kaprikset olivat tosi suolaisia.
Otimme rantatuoleissa pienet päiväunet. Sen jälkeen oli suloista katsella maailman menoa ja uida tyynessä vedessä. Auringonlaskun aikaan (tänään en myöhästynyt) nautimme paikalliset Ichnusa-oluet rantabaarissa. Joskus elämä on vaan niin makeaa.

AURINGONLASKUOLUIDEN AIKA
Oikein hyvää matkaa ja mukavia matkakertomuksia, niitä seuraamme mieluusti. Tehiterkuin t&i
TykkääTykkää