
HÄMEENLINNAN VERKATEHTAALTA LÖYTYY VANAJAVEDEN OPISTO JA BIO REX JA TAIDELAINAAMO JA GALLERIA KONE
Olen taas kerran innoissani syksyn myötä alkavista kursseista. Olen ilmoittautunut maltillisesti Vanajaveden opistoon. Ensimmäiset liikuntakurssit käynnistyivät heti syyskuun alussa. Jussi jatkoi viime vuonna aloittamaansa seniorijoogaa. Minä menin aivan noviisina seniorivenyttelyyn. Huomasin heti ensimmäisen kerran jälkeen, että juuri tätä tarvitsin. Tunnin venyttely teki tosi hyvää. Ja tätä hyvää riittää kevääseen asti.

KURSSITARJONTAA RIITTÄÄ – TAIDEKURSSIT KAIPAAVAT LISÄÄ OPISKELIJOITA
Taidekurssit ovat vaarassa. Liikunta- ja kielikurssit täyttyvät hetkessä, taidekurssit eivät. Saa nähdä pääsenkö ensimmäisellekään. Vielä pitää jännittää viikko. Tai yksi kurssi ainakin toteutuu. Se on suosikkini ”Kirjoituksia Koneesta”. Käymme pienen ryhmän kanssa Galleria Koneen näyttelytilassa kirjoittelemassa pikkujuttuja taideteosten innoittamina. Se on poikkitaiteellista toimintaa parhaimmillaan.

KÄTILÖ-ELOKUVA PUHUTTELI
Verkatehtaalla on muutakin hyvää kuin opisto. On ylellistä, kun voi kävellä ex tempore kotoa elokuviin. Yllätimme itsemme käymällä katsomassa vasta ensi-iltansa saaneen elokuvan ”Kätilö”. Se oli kauniisti kuvattu ja kovasti kirjan henkinen. Tosin lukukokemus oli paljon rajumpi kuin siloiteltu elokuvaversio. Ehkäpä hyvä niin.