
NÄISTÄ SYNTYY VÄRIKÄS WOKKI
Nautin syksyisin kaupassa käydessäni kasvisten värikirjosta. Keräsin ostoskärryyn toinen toistaan hehkuvampia ruoka-aineksia wokkia varten. Granaattiomena pääsi mukaan ihan vain kauneutensa vuoksi. Sitä en laita wokkipannulle, vaan teen kirpeänmakean jälkiruuan.

TOFU WOKKIPANNULLA
Pilkoin kasvikset suupalan kokoisiksi. Marinoin tofun ja paistoin sen ensin valkosipulin, chilin, rosmariininoksien ja tuoreen inkiväärin kera. Siirsin sivuun ja laitoin seuraavaksi pannulle värikimaran.

TARJOLLA TOFUA, WOKKIKASVIKSIA JA BASMATIRIISIÄ
Kuullotin kasvikset kuumalla wokilla pikaisesti rapsakoiksi. Sekoitin tofun joukkoon. Maustoin padan soija- ja chilikastikkeella sekä varovasti sesamöljyllä. Tuore rosmariini toi hyvän yrtinmaun. Tarjosin wokin suoraan pannulta höyrytetyn riisin kera.

GRANAATTIOMENAHERKKU
Jälkiruoka syntyi helposti. Puolitin granaattiomenan ja kaavin lusikalla herkulliset pallerot ja mehun kippoon. Sekoitin joukkoon purkillisen kevytcremefraisea ja turkkilaista jogurttia. Maustoin hunajalla ja nautin. Suosittelen.

PAISTETTUA RIISIÄ
Yritän olla taloudellinen kokki. Teen yleensä ruokaa kerralla kahdeksi päiväksi. Nyt riististä ja wokkikasviksista tuli uusi ruokalaji. Paistoin keitetyt riisit pannulla ja sekoitin joukkoon raa’an kananmunan. Lisäsin wokin tähteet ja kuumensin nopsaan. Maku oli kohdallaan, kun lisäsin hiukan soijakastiketta. Helppoa ja hyvää.