
VANAJAVESI ON JÄÄSSÄ
Heräsin aamulla ja hieroin silmiäni. Oli se totta, taivaalta satoi lumihiutaleita. Pakkasta oli kahdeksan astetta. Olipa hauska kävellä työhuoneelle talvisäässä. Piristyin niin paljon, että viihdyin maalaamassa monta tuntia.

UUSI VUOSI – UUSI ILME
Kollaasit innoittivat käyttämään niitä öljyvärimaalausten malleina. Suunnittelin jo, että seuraavan yksityisnäyttelyn nimi on ”Paperin ja öljyvärien huumaa”. Vuokrasimme Galleria Paperihuoneen tilat ulkopuolisille koko vuodeksi. Nyt täytyy olla tarkkana ja laittaa hakemus vetämään vuodelle 2017.

TALVIAURINKO PAISTOI MATALALTA
ti 5.1.2016
Saimme eilen mieluisia vieraita. Anna ja pikkupojat ajelivat pakkassäässä Helsingistä Hämeenlinnaan. He tulivat vasta illalla ja pojat nukkuivat autossa. Se tarkoitti, että ilta venyi yöksi, ennen kuin porukka pääsi nukkumaan. Onneksi aamulla ei ollut kiirettä minnekään.

SAMU AUTTOI SKRABAAMAAN AUTON, PAKKASTA OLI 17 ASTETTA
Vietimme vetisiä hetkiä kylpylässä. Miska viihtyi lastenaltaassa ja Samu urheili Annan kanssa vesiliukumäessä.

REIPAS UIMAJOUKKUE
Tukeva kalakeittolounas Hällässä maistui uinnin jälkeen. Anna karkasi kampaajalle ja minä kuvittelin, että otamme Samun ja Miskan kanssa päiväunet. Minä olin aivan kypsä, mutta pojat eivät. Päivä oli liian jännittävä nukkumiseen. Paistoin tuttuun tapaan illalla kaikille lettuja ja ne tekivät hyvin kauppansa. Huomiseksi on luvassa paukkupakkasia. Saa nähdä, uskallammeko ollenkaan ulkoilemaan.