
AURINGONKAJO MUSTAVALKOISESSA MAISEMASSA
pe 5.2.2016
Meidän perheen laskiainen alkoi jo runeberginpäivänä. Hämeenlinnassa oli pureva tuuli. Liput liehuivat vauhdikkaasti. Minä aloitin laskiaisvalmistelut leipomalla pellillisen omena- ja punaherukkamuffineita tuliaisiksi Nummelan riehaviikonloppuun. Lähdemme jo huomenna, sillä kulttuuriviikot jatkuvat. Meillä on ilo nähdä Vihdin talviteatterissa ”Saituri”. Sunnuntaina laaja ystäväjoukko liittyy seuraan. Kaizu laski, että lapsiakin on tulossa seitsemän. Heistä neljä on meidän pesuetta. Mukavaa.

NÄKYMÄ GALLERIAN IKKUNASTA ON JOKA PÄIVÄ ERILAINEN
Tänään tyydyimme tekemään Jussin kanssa kaupunkikierroksen. Kävimme galleriassamme (tietysti), kirjastossa, taidetarvikeliikkeen alemyynnissä (tietysti) ja ruokakaupassa. Sokerileipuri Suominen osasi tehdä herkullisen kosteita runeberginleivoksia. Pitihän niitä maistaa juhlapäivän kunniaksi.
la 6.2.2016
Minä riensin aamuvarhaisella (kello kymmeneksi) Vanajaveden opiston uudelle kurssille ”Viisi näkökulmaa nykytaiteeseen”.

VANAJAVEDEN OPISTO ON SUOSIKKINI
Palasin virkistyneenä vastaanottamaan viikonlopun haasteet. Niitä riitti niin kulttuuri- kuin herkuttelupuolella. Ehdimme Jussin kanssa sopivasti ennen kolmea Nummelaan.

MARI RANTASEN NÄYTTELYN AVAJAISISSA NUMMELASSA
Galleria Pictorissa avautui samana päivänä Mari Rantasen näyttely. Jouduimme ilman minkäänlaista etukäteistietoa avajaisiin. Taiteilija itse oli paikalla. Työt olivat oikea silmänilo harmaana ja loskaisena talvipäivänä. Värit loistivat kullanpunaisina. Kirjastossa oli esillä valokuvataidetta. Kerholaiset olivat kuvanneet pohjoisen luontoa. Kyllä niissäkin löytyi väri-iloa.
Tapasimme Liin ja Kaizun Nummelan uudessa nepalilaisessa Bihani-ravintolassa. Ruoka oli maittavaa. Ja sen jälkeen meidän kulttuuriohjelmamme jatkui. Käymme uskollisesti joka kesä Vihdin kesäteatterissa ja joka talvi Vihdin talviteatterissa.

SAITURI OLI RIEMASTUTTAVA KOMEDIA
Nyt vuorossa oli Molierin näytelmä ”Saituri”. Käännös oli uusi mutta tarina tuttu jo vuosien takaa. Ja taas kerran hämmästelimme, miten hyvin 1600-luvun kirjailijan teksti toimii tänäkin päivänä. Illanvietto jatkoi Liin ja Kaizun kotona. Tarjolla oli mokkakupposet uudella keittimellä sekä muuta virkistystä sen jälkeen.
su 7.2.2016
”Vuohen vuosi meni ja tuliapinan vuosi tuli”, Kaizu riimitteli. Kiinalainen uusi vuosi vaihtuu 8.2. mutta ennakoimme vähän vieraskirjaa varten. Voiko surkeampaa laskiaissäätä ollakaan. Taivas oli koko päivän sumuinen ja ulkona oli litimärkää.

VIHREÄ KATTAUS

LEGOJUNARATA KIINNOSTI PIKKUPOIKIA JA VÄHÄN ISOMPIAKIN
Juhlakansa saapui iltapäivän tunteina. Hernekeittolounaan jälkeen pikkuväki puettiin kurahousuihin.

LASKIAISENA PITI PÄÄSTÄ PULKKAMÄKEEN

MISKA JA SAMU VAUHDISSA
Suunnistimme läheiseen pulkkamäkeen, jossa sentään oli vielä vähän lunta jäljellä.

LUMIUKKOTOUHUA
Märästä lumesta oli kyllä iloakin, sillä lumiukko syntyi helposti. Poikaset koristelivat sen havunoksilla ja Miskan eväspussista löytyi sopivasti porkkana nenäksi.

ILOINEN LUMIUKKO ON VALMIS
Punssi, mehu ja pannukakku maistuivat kaikille punaposkille ulkoilun jälkeen. Kiitos taas kerran isäntäväelle mukavasti laskiaisriehasta!

LASKIAISPANNAREITA