Satu-Minna Suorajärvi kirjoittaa lehdistötiedotteessaan: ”Veistokseni pohjautuvat 3D-teknologiaan, jonka mahdollisuudet on otettu käyttöön arkkitehtuurissa, teollisessa muotoilussa, lääketieteessä ja kansainvälisessä kuvanveistossa”.  Mielenkiintoista.  Hän on kuvanveistäjä, 3D-mallintaja ja lääkäri.  ”Veistosten muotoon on tallentunut ihmisten liikkeitä ajassa ja tilassa.”

Katselin häkeltyneenä veistoksia, joista useimpien materiaali oli PLA-muovi.  Olisi tehnyt mieli koskettaa ja kokeilla, miten kevyitä ne olivat.  Maltoin mieleni.  Meitä kirjoittajia oli paikalla opettaja Päivin lisäksi vain neljä.  Flunssa-aaltoko on liikkeellä?

Ensimmäiseksi saimme valita mieleisemme veistoksen ja kirjoittaa siitä tarinan.  Minä valitsin hohtavan hangen ja kuvittelin, miten pieni hiihtäjä tarpoo lumessa ja eksyy.  Mutta kas, suojelusenkeli (joka viittoili veistoksen toisessa päässä) johdattaa hänet kotiin.

Toinen aihe vei meidät saman työn ääreen.  Saimme kuvitella, miten veistos nimeltä ”Putoaminen” oli syntynyt.  Tehtävänanto oli yksinkertaisesti kerro tarina.   Meitä oli neljä ja kaikkien tarinat olivat erilaisia.  Kaksi niistä oli jopa positiivisia.  Minun ei ollut.