pääsiäisaurinkoa ja pääsiäiskokkoja pohjanmaalla

HYVÄÄ PÄÄSIÄISTÄ 2016

HYVÄÄ PÄÄSIÄISTÄ 2016

ma 28.3.2016

Muistan kaikenlaisia pääsiäiskelejä.  Välillä on satanut märkiä rättejä, välillä on aurinko pilkistellyt.  Kun nuorena tyttönä olin ensimmäisiä kertoja Jussin mukana pohjanmaalla, hämmästelin pääsiäiskokkoja.  Siihen aikaan poltettiin autonrenkaita.  Savu oli mustaa ja tuoksu kaamea.

 

HÖYKKYLÄSSÄ OLI VIELÄ KUNNOLLA LUNTA

HÖYKKYLÄSSÄ OLI VIELÄ KUNNOLLA LUNTA

 

KYLÄKOULUN PIHALTA LÖYTYI LEIKKIPAIKKA

KYLÄKOULUN PIHALTA LÖYTYI LEIKKIPAIKKA

Nykyisin kokot ovat kyläläisten kokoontumispaikkoja.  Lapset ovat innoissaan.

 

MISKAN ENSIMMÄINEN PÄÄSIÄISKOKKO

MISKAN ENSIMMÄINEN PÄÄSIÄISKOKKO

Niin meidänkin pikkuväki.  Anna, Samu ja Miska lähtivät mukaan.  Ajoimme kahden auton letkassa Alajärvelle.  Arja ja Esko olivat kahdestaan kotosalla.  Heidän pikkuväkensä oli maailmalla.  Tuomaksen perhe on työkomennuksella Pariisissa ja Timon perhe oli kyläilemässä kavereiden luona.

 

ESKO SYTYTTELEE KOKKOA

ESKO SYTYTTELEE KOKKOA

Keräsimme märkiä risuja Lappajärven jäälle.  Eiväthän ne suostuneet palamaan ilman sytytysnestettä.

 

MAKKARAT PAISTUIVAT KOKOSSA

MAKKARAT PAISTUIVAT KOKOSSA

Saimme aikaiseksi niin paljon tulta ja savua, että pääsiäiseksi hankitut käriste- ja lammasmakkarat paistuivat.

 

MÖKILLÄ ONNISTUI LUMIKAKKUJEN TEKO

MÖKILLÄ ONNISTUI LUMIKAKKUJEN TEKO

 

PÄÄSIÄISLAMMAS OLI MUREAA

PÄÄSIÄISLAMMAS OLI MUREAA

Pääsiäisaterialla oli tarjolla perinteiseen tapaan lammasta.  Minä ja Annakin suostuimme maistamaan, vaikka emme lihaa syökään.  Esko oli savustanut lohta, joten herkkuja oli meilläkin.

 

KYMPPIMÄMMIÄ JA PIENIÄ SUKLAAMUNIA

KYMPPIMÄMMIÄ JA PIENIÄ SUKLAAMUNIA

Jälkiruuaksi söimme mämmiä sekä kerman että vaniljakastikkeen kera.  Pikkupojista suklaamunat olivat parempia.

 

KINDER-MUNISTA LÖYTYI YLLÄTYSLAHJOJA

KINDER-MUNISTA LÖYTYI YLLÄTYSLAHJOJA

 

SAMU LIUKUMÄESSÄ

SAMU LIUKUMÄESSÄ

Kotimatkalla poikkesimme Keskisellä.  Samulla oli hauskaa, kun kauppakeskuksesta löytyi leikkipaikka.  Meno  oli niin hurjaa, että pikkuveli Miska istui mieluummin kauppakärryissä.

Teillä ei ollut onneksi pahoja ruuhkia.  Ehdimme Hämeenlinnaan iltakuudelta.  Anna ja poikaset jatkoivat välipalan jälkeen matkaa Helsinkiin.  Vieraat kiittävät mukavasta pääsiäisestä!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.