taistelu valosta

PAULA PUOSKARI TAISTELU VALOSTA - maalauksia ja jättiläisiä

PAULA PUOSKARI
TAISTELU VALOSTA
– maalauksia ja jättiläisiä

Kevään viimeinen ”Kirjoituksia Koneesta” –kurssi-ilta oli vaikuttava.  Paula Puoskarin näyttelyssä oli esillä maalauksia ja jättiläisiä.  Teemana oli valo ja pimeys.  Niistä myös kirjoitimme.  Oliko vesisade vai kevätväsymys syynä, meitä kurssilaisia oli paikalla vain kolme.  Se ei kirjoittamista haitannut.  Ensimmäinen aiheemme ”Mikä on tämän ajan pimeyttä” oli vaativa.  Päivi -opettaja johdatti meidät seuraavaan tehtävään lukemalla Aale Tynnin runon ”Kuolemantanssi”.  Sen ja maalausten tunnelmissa kirjoitimme Valon ja Pimeyden vuoropuhelun.

Kolmas aihe oli ”Vapaa sielu”.  Siihen meitä innoittivat jättikokoiset hahmot, jotka hallitsivat galleriatilaa.  Aiheesta syntyi vilkas keskustelu, johon myös galleristi Sirpa Taulu osallistui.  Kaipasimme häneltä taustatietoja jättiläisten synnystä.  Oli kiinnostavaa kuulla, millainen pyöritys näyttelyn ripustus oli ollut.

Päivi Haanpää kiitti meitä kurssilaisia osallistumisesta ja toivotti syksyllä takaisin.  Minä olen ollut innoissani tästä poikkitaiteellisesta projektista.  Toivon, että jatkossa teemana voisi olla myös ”Kirjoituksia Paperihuoneesta”.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.