
KESÄKUKKIA
la 21.5.2016
Jussi ja minä olemme siirtyneet mökkimaisemiin. Onni on, kun päivän Helsingin Sanomat löytyy postilaatikosta. Minä päivystin torstaina hiljaisella gallerialla iltakuuteen. Jussi haki minut sieltä suoraan mökille.

MALJAT KESÄLLE
Onni oli, kun sauna oli kuuma, skumppa kylmää ja rantakeinulla tarkeni istua auringonlaskuun asti. Tästä voi kesä alkaa.
Perjantaina reippailimme lähimaastossa. Nyt olimme edelliskertaista viisaampia ja otimme sienikorin mukaan. Onni oli, kun korvasieniä löytyi mukavasti.

JUSSI PETSASI ULKOPÖYDÄN

KESÄLOUNAS ON KATETTU PUHTAALLE PÖYDÄLLE
Otimme kesäterassin käyttöön ja minä kokkasin meille herkkulounaan. Se tarkoitti korvasienimuhennosta, kuoriperunoita, paistettua lohta sekä tomaatti-mozzarellasalaattia. Jussi keitti jälkiruuaksi itse jauhetuista pavuista herkkukahvit.
Istuin ilta-auringossa Håkan Nesserin dekkarin ääressä rannalla ja nautin. Olen katsellut vaivihkaa äkkilähtöjä etelään. Ne ovat nyt toukokuun lopussa todella halpoja. Mutta jos kesäkelit jatkuvat näin ihastuttavina, ei täältä ole tarvetta lähteä minnekään… Eihän.
su 22.5.2016
En tiedä miten tässä näin kävi. Olemme eläkkeelle jäämisestämme asti hehkuttaneet, että voimme lähteä vaikka kuinka lyhyellä varoitusajalla äkkilähtömatkalle. Edellyttäen että se on todella edullinen. Vielä koskaan se ei ole onnistunut. On ollut ennalta sovittuja menoja ja muita tekosyitä.
Minua on kutkuttanut Italia. Olemme tehneet ansiokkaasti Finnmatkoilla mukavia jokerimatkoja. Yksi kohde, jossa emme ole käyneet on Sisilia. Vielä eilen edukas äkkilähtö ensi tiistaina määrittelemättömään hotelliin maksoi 260 euroa. Odottelimme vielä. Tänä aamuna hinta oli 175 euroa. ”Onpa halpa”, Jussikin innostui. ”Varaa pois”. Varaus onnistui, mutta maksaminen ei, sillä Nordea-pankilla oli tänään tietoliikennepäivitys ja pankkipalvelut olivat pois käytöstä. Saimme jännittää iltaan asti, onnistuuko matkavaraus. No onnistui ja nyt olemme kuin olemmekin lähdössä ylihuomenna kohti Sisiliaa! Matkaraportti seuraa aikanaan.
Viikonloppu mökillä oli idyllinen. Aurinko helli ja saimme iloksemme kesän ensimmäisen vierailijan.

PÄIVÄKAHVIT KESÄKEINULLA
Liisa K. saapui omatekoinen suklaakääretorttu tuliaisena. Lauantaina lenkkeilimme, saunoimme, herkuttelimme blineillä ja pelasimme canastaa pitkälti auringonlaskun jälkeen.

CANASTAPELI JATKUI PÄIVÄNVALOSSA
Tänään sunnuntainakin lenkkeilimme, nautimme kuhalounaan ja söimme päiväkahvin kera herkkutortun loppuun. Liisa lähti ennen paluuruuhkaa. Jussi ja minä saunoimme taas, sillä mökkisauna on harvinaista herkkua pitkän talven jälkeen. Kaupunkikodissamme kun ei ole omaa saunaa. Nyt istumme tiiviisti katsomassa Suomen Leijonien loppuottelua Kanadaa vastaan. Peukkuja.
Saimme postia Espoon kesäpäivästä:

KESÄMENOA KAUKLAHDESSA
”Pomppukesä on avattu (ja sisään ei meinattu tulla millään) 🙂 Hiekkalaatikolla on myös iso aurinkovarjo suojaa antamassa. Terkut kaikilta! Miika”