muutimme mökille

SILLIÄ JA UUSIA PERUNOITA

SILLIÄ JA UUSIA PERUNOITA

su 5.6.2016

Helteet menivät.  Me hikoilimme ensin viikon Sisiliassa ja toisen viikon Hämeenlinnassa galleriakiireiden vuoksi.  Kun ennätimme mökille, helteet olivat ohi.  Toivon todella, että ne palaavat.  Sääennuste kertoo ”Puuskaista pohjoistuulta”.  Ei kiva.

NIITTYLEINIKIT KUKKIVAT VILLISTI

NIITTYLEINIKIT KUKKIVAT VILLISTI

Muistan elävästi viime kesän, kun palelimme koko kesäkuun ja koko heinäkuun.  Kesä tuli vasta elokuussa.  No, muuten mökillä on mukavaa.  Täällä tulee vietettyä aikaa ulkosalla paljon enemmän kuin kaupungissa.  Minä olen oikeasti lomalla.  Päivystin graafikkoystävien kanssa tammikuusta alkaen Galleria Paperihuoneella päivän lähes joka viikko.  Se oli mukavaa, mutta sitoi.  Toki oli mahdollista vaihtaa vuoroja matkojen vuoksi.

 

ORVOKIT TOIPUIVAT HELLEPÄIVISTÄ

ORVOKIT TOIPUIVAT HELLEPÄIVISTÄ

Nyt meitä kohtasi onni, kun saimme työvoimatoimiston kautta Ilkan vakituiseksi päivystäjäksi koko tulevaksi vuodeksi.  Vieläpä edullisesti.  Se tarkoittaa, että voimme mennä ja tulla grafiikanpajalle ihan oman aikataulun mukaan.  Siis kesällä vähemmän, talvella enemmän.  Minulla on meneillään grafiikanpajalla pieni näyttely.  Lokakuussa sain peruutusajan ja ripustan silloin gallerian puolelle ikioman näyttelyn.  Siihen kannattaa panostaa, vaikka osa töistä onkin jo valmiina.

Mökillä villi luonto oli yrittänyt vallata pihamaan.  Siitepölyä oli kaikkialla, ruohikko rehotti ja rikkaruohot kasvoivat kilpaa kukkasadon kanssa.   Minä otin ensimmäiseksi luudan käteen, sitten kumihansikkaat ja puutarhatyökalut.  Jussi viikatoi pienen viheralueemme.  Kun sain haravoitua ja orvokit ja ruusut nypittyä, pihapiiri alkoi näyttää taas kotoisalta.

 

KESÄKIMPPU

KESÄKIMPPU

Tein luontoretken lähimaastoon.  Omenapuut olivat jo kukkineet.  Kielot olivat parhaimmillaan.  Samoin kirkkaankeltaiset leinikit, metsäkurjenpolvet, koiranputket ja linnunsilmät.  Keräsin ensimmäisen kesäkimpun silmän iloksi.  Illalla lämmitimme saunan ja värjöttelimme saunapuhtaina kylmässä pohjoistuulessa verannalla.  Nyt odottelen lämpimiä kesäiltoja.  Onneksi televisiosta tuli hurmaava elokuva ”Julie & Julia”.  Kyllä kesäiltoja voi näinkin viettää.

 

ti 7.6.2016

Mökkirauha keskeytyi heti alkuunsa.  Jouduin palaamaan kaupunkiin, sillä gallerialla oli säpinää – taideopiskelijoiden ryhmän vierailu ja jäsenkokous – ja tänään on hammaslääkäri.  Ei pitäisi puraista ruisleipää.  Ymmärtäisin että paikka lohkeaa toffeen syönnistä, mutta ei ruisleivästä.  Onneksi sain peruutusajan.  Seuraava olisi ollut elokuussa.

Hammashoitaja laittoi väliaikaisen paikan.  ”Leivoin siihen kakun”, hän selitti.  Toivottavasti tuli hyvä kakku.  Ensimmäinen vapaa lääkäriaika löytyi vasta syyskuun lopussa.  Kuulin, että apteekista voi ostaa paikka-ainetta, jonka voi itse tökkiä hampaaseen.  Siis itse paikata hampaansa, onpa aikoihin eletty!

 

MÖKKIPIHALLAMME MAJAILEE ROHKEA PUPUJUSSI

MÖKKIPIHALLAMME MAJAILEE ROHKEA PUPUJUSSI

Mökillä oli suloinen iltapäiväaurinko, kun pääsin takaisin.  Nautin kesästä pihakeinulla kylmän oluen ja Donna Leonin ”Kultamunan” seurassa.  Se taisi jäädä tällä viikolla ainutkertaiseksi.  ”Kesämyrsky iskee Suomeen keskiviikkona”, Helsingin Sanomat otsikoi.

Jussi lämmittää saunaa.  Hän sai aamulla verkoista viisi kuhaa ja ahvenen.  Meillä on luvassa gourmet-illallinen.  Saunakuohuviini on jäähtymässä.

 

KYNTTILÄILLALLISELLA TARJOLLA VANAJAN KUHAA

KYNTTILÄILLALLISELLA TARJOLLA VANAJAN KUHAA

Tämä on mökkielämää parhaimmillaan.  Tulkoon vaan myrsy!

 

ke 8.6.2016

Puut taipuivat tuulessa kaksinkerroin ja Vanajanselällä oli vaahtopääaaltoja.  Sadetta ei kuulunut.

 

SUONTAAN KARTANON PELLOILLA RUIS OLI JO PITKÄÄ

SUONTAAN KARTANON PELLOILLA RUIS OLI JO PITKÄÄ

Me kävimme aamulenkin jälkeen kauppareissulla.  Minä löysin Tiiriöstä uuden kirppiksen.  Hämeenlinnassa kirppareita riittää ja minä nautin.  Ostin poikasille monsteriautoja ja kotipihalle syysasterin taimia.   Puutarhalta löytyi uusia yrttejä: timjamia, rosmariinia ja salviaa.  Niillä pärjään koko kesän.  Tuoretta oreganoa ja minttua löytyy omasta takaa.  Laatikkoviljelmiin kylvämme rucolaa, tammenlehväsalaattia, tilliä ja persiljaa.  Laitan maahan myös istukassipuleita ja valkosipulinkynsiä ihan vain tuoreiden varsien takia.  Varsinkin valkosipuli antaa ruokaan kuin ruokaan herkullisen säväyksen.

 

to 9.6.2016

Tuuli yltyi.  Ulkona on hyytävän kylmä.  Mittari näyttää hädin tuskin kymmentä astetta.  Minä olen viihtynyt sisätiloissa.  Oli hyvä hetki siivota, sillä saamme huomenna viikonloppuvieraita.  Vaihdoin vierassänkyihin puhtoiset lakanat.  Keittiössä tuoksuu uunipaahdetut paprikat ja munakoisopata.  Hetken kuluttua on luvassa leipomuksia.

 

PUNAHERKUKKAMUFFINEITA

PUNAHERKUKKAMUFFINEITA

Kokeilin uutta silikonivuokaa, jolla saa mm. perhosenmuotoisia muffinseja.  Ostin sen keväällä pikkupoikien iloksi, mutta pääsin vasta nyt testaamaan.

 

LUOTEISTUULI OSUI MÖKKIRANTAAN

LUOTEISTUULI OSUI MÖKKIRANTAAN

Saunamökillä käydessäni puhuri oli viedä mennessään.  Haravoidut polut olivat täynnä puista pudonneita oksia.  Onneksi puut ovat pystyssä.  Toivottavasti huomiseksi tyyntyy.  Toivon aina, että mökkivieraiden kanssa voidaan oleskella ulkona.  Mutta säät ovat mitä ovat.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.