juhannuksen juhlaherkkuja

TIEDOSSA HEDELMÄINEN JUHANNUS

TIEDOSSA HEDELMÄINEN JUHANNUS

Mökki on siivottu ja juhannusjuhlat alkamassa.  Odottelemme juhannusvieraiksi Jussin Esko-veljeä ja Arjaa.  Odottelemme myös Annaa ja poikasia.  Samu on kuumeessa, joten ainakaan aattona he eivät pääse vielä matkaan.  Jos hyvin käy, myös Miikan perhe poikkeaa kesämaille.

 

FETA-PINAATTIPIIRAKKA

FETA-PINAATTIPIIRAKKA

Koska pohjanmaan vieraat tulevat myöhään, paistoin mehukkaan feta-pinaattipiiraan yöpalaksi.

 

JUSSIN TIRAMISUT PÄÄSIVÄT JÄLKIRUOKALASEIHIN

JUSSIN TIRAMISUT PÄÄSIVÄT JÄLKIRUOKALASEIHIN

Mökkiuuni oli kuumana jo ennen piirakan paistoa.  Jussi valmisti jälkiruuaksi tiramisua ja minä paistoin kakkutaikinasta mustikkahillolisäyksellä muffineita.  Hillon lisääminen kakkutaikinaan oli virhe.  Hillo painui pohjalle ja tarttui kiinni vuokiin.  En suosittele.

 

LEENAN MUSTIKKAKAKKUSIA

LEENAN MUSTIKKAKAKKUSIA

Arja ja Esko kaarsivat mökin pihaan puoli yhdeksän aikoihin.  Hetken kuluttua saimme yllätysvieraita.  Miikan perhe oli päättänyt lähteä ex tempore matkaan.  Piirakkaa riitti sopivasti kaikille.  Otso ja Visa herkuttelivat tuoreilla mansikoilla.

 

JUHANNUSAATTONA SILLI JA PERUNAT MAISTUIVAT

JUHANNUSAATTONA SILLI JA PERUNAT MAISTUIVAT

Juhannusaattona isot pojat puuhastelivat rakennustyömaalla.  Pienet pojat puuhastelivat keittiöhommissa. Otso pääsi ongelle ja Visa viihtyi ulkoleikeissä.

 

JUHANNUSAATTONA GRILLATTIIN

JUHANNUSAATTOILTANA GRILLATTIIN

Aattoiltana juhannussauna kuumeni ja Jussi-pappa teki tuoreet tuoksuvaiset vastat.  Pikkupojat ehtivät unten maille, ennen kuin grilli kuumeni.  Me aikuiset istuimme lämpimässä kesäillassa ulkosalla ties kuinka myöhään.

 

KUHA WALEWSKA ON JUHLARUOKAA

KUHA WALEWSKA ON MEIDÄN PERHEEN JUHLARUOKAA

Juhannuspäivänä Miikan perhe jatkoi matkaa Laviaan.  Minä vietin laatuaikaa keittiössä ja valmistin meille kuha Walewskan.  Kuhat olivat Jussin pyydystämiä.  Tämä uuniruoka on yksi suosikeistani ja aina maistuvainen.

 

JUHANNUSHERKUT ON KATETTU ULOS

JUHANNUSHERKUT ON KATETTU ULOS

Juhannuspäivä oli lämmin, joten ulkoruokailu onnistui mainiosti.  Omatekoiset jälkiruokaherkut oliva tässä vaiheessa muisto vain.  Onneksi Arja toi tuliaisina mehevää raparperipiirakkaa.  Siinä oli kesän makua.  Kiitokset.  Ja hyvää juhannusta 2016 kaikille!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.