kolmatta kertaa oriveden opiston kesäkurssilla

KESÄINEN MAALAUSKURSSI ON ILO

KESÄINEN MAALAUSKURSSI ON ILO

ma 4.7.2016

Ihminen tilassa maalauskurssi  – Viggo Wallensköld

”Kurssilla maalataan ihmistä eri ympäristöissä, sisätilassa ja ulkona. Maalauksissa tutkitaan valoa, värejä ja kokonaistunnelmaa. Maalaus syntyy jokaisen omista lähtökohdista, mutta sen luomisessa on monia eri lainalaisuuksia ja mahdollisuuksia, joihin maalatessa perehdymme.

Kurssin opetuksessa kannustetaan taideteoskokonaisuuksien luomiseen. Kokonaisuus syntyy sommittelusta, väreistä ja rytmeistä.

Perusasioiden avulla maalauksella on mahdollisuus kuvata ja viestittää, välittää ajatuksia ja tunteita. Maalauksessa koko kuvapinta on merkityksellinen.”

 

KURSSILLA VOI MAALATA AKRYYLI- TAI ÖLJYVÄREILLÄ

KURSSILLA VOI MAALATA AKRYYLI- TAI ÖLJYVÄREILLÄ

Minä olen viihtynyt Oriveden opiston kesäkursseilla.  Kaksi vuotta sitten opettajana oli yksi suosikkimaalareistani Samuli Heimonen.  Viime vuonna opiskelu oli vähän turhan koulumaista, opettajana Riikka Wesamaa.  Tämän kesän opettaja Viggo Wallensköld on tuttu Hämeenlinnan taidemuseon hienosta näyttelystä.

Ajelimme aamuvarhaisella Jussin kanssa mökiltä Orivedelle.  Taitelijasiskoni Mari oli jo paikalla.  Meillä oli varauksessa yhteinen huone, mutta saimme yllättäen päärakennuksesta kokonaisen solun käyttöömme.

Maalauskurssimme ei ole ainoa, vaan täällä on tällä viikolla myös akvarelli- ja kuvanveistokurssi.  Sen lisäksi kirjoittajilla on meneillään useita kursseja.  Yhteistä ohjelmaa on joka-aamuiset croquis-piirustushetket, ruokailu (niitä on paljon) sekä opettajien luennot iltaisin.

Viggo kokosi joukkonsa infotilaisuuden jälkeen.  Pääsimme näyttämön taakse hulppeean ateljee-luokkaan.  Meitä kurssilaisia on 16, jopa kolme miespuolista.  Ainakin puolet on minulle tuttuja edellisiltä kursseilta.

 

ENSIMMÄISEN KURSSIPÄIVÄN MAALAUKSENI

ENSIMMÄISEN KURSSIPÄIVÄN MAALAUKSENI

Koska kurssin teema on ihminen tilassa, meillä on ilo maalata joka päivä ihastuttavaa Eeva-mallia.  Elävän mallin havainnointi on mitä parhainta harjoitusta.  Minulla on tuntuma, että tästä on tulossa hieno viikko.

 

ti 5.7.2016

Sää suosi sisämaalausta.  Ulkomittarissa oli +14 astetta ja ilmassa sateentihkua.  Mallimme seisoi koko pitkän päivän kontraposto -asennossa.  Paino siis toisen jalan varassa.  Kaunis ja klassinen asento, mutta ei mikään helppo pitemmän päälle.

Tein eilen illalla valmiiksi muutamia väripohjia.  Sellaiselle on helppo maalata, kun ei tarvitse miettiä ainakaan heti alkuvaiheessa taustaa.  Tässä kuvakertomus erään maalauksen synnystä:

 

HIILIPIIRROS VÄRIPOHJALLE

HIILIPIIRROS VÄRIPOHJALLE

 

PIIRROS ON SAANUT SÄVYJÄ AKRYYLIVÄREILLÄ

PIIRROS ON SAANUT SÄVYJÄ AKRYYLIVÄREILLÄ

 

VALMIS MAALAUS

VALMIS MAALAUS

Työ valmistui ennen kahvitaukoa.  Kannoin maalaustelineen salin toiseen laitaan ja tein pienen herkän tutkielman samasta asennosta.

 

TOINEN MAALAUS SAMASTA ASENNOSTA

TOINEN MAALAUS SAMASTA ASENNOSTA

Ei muuten ole ollenkaan yksinkertaista tehdä pientä, sillä siinä pitää tutkia aivan yhtä tarkkaan valot ja varjot kuin isommassakin työssä.

Illalla meillä oli kohottava hetki, kun opettajamme Viggo piti kaikille kurssilaisille kuvaesittelyn töistään.  Viggolla on aivan oma tyyli ja omat aiheet.  Oli kiinnostava kuulla niistä hänen itsensä esitteleminä.

 

ke 6.7.2016 syntymäpäivä

”Yö oli ihana ja tuuloset nukkui,
kukkaset tuoksui ja käköset kukkui”.

Liisa K. onnitteli minua näillä toisen syntymäpäiväsankarin säkeillä.  Kurssitoverit lauloivat onnittelut aamukahvilla, Jussi vähän myöhemmin puhelimessa.  Samoin Miikan, Otson ja Visan sekakuoro.

 

SÄHKÖISET ONNITTELUKUKAT

SÄHKÖISET ONNITTELUKUKAT

Sain sähköpostiin kukkakuvatervehdyksiä ja facebookiin runsain mitoin onnitteluja.  Kiitokset kaikille, kyllä muistamiset ilahduttavat.

Ulkomaalauspäivä ei onnistunut tänäänkään.  Maalasimme siis sisällä.

 

AAMUCROQUISPIIRROKSIA

AAMUCROQUISPIIRROKSIA

Osallistuin aamiaisen jälkeen croquis-tuokioon.  Käsi oli vetreä jatkaa harjoituksia.  Mallimme istahti peilin ääreen ja me kurssilaiset muodostimme tiiviin piirin hänen taakseen.

 

PEILIKUVA

PEILIKUVA

Minä tein kaksi versiota, mutta toinen jäi kesken.  Aikataulumme oli nimittäin tiukka.  Ennen illallista opistolla oli Kulttuuritapaus.

 

KUKKAMERI ON PALJASTETTU

KUKKAMERI ON PALJASTETTU

”Kello 16:30 paljastetaan kuvanveistäjä Aarno Jämsän teos ”Kukkameri” juhlistamaan Oriveden opiston ensimmäistä 100 vuotta”.  Sen kunniaksi kaikki paikalla olleet opettajat ja kurssilaiset kohottivat kuohuviinimaljan.

Pikaisen kalakeittoillallisen jälkeen suunnistimme opettajamme johdolla Purnuun.  Näyttelyn ”Vapaalla kädellä” kuraattoreina toimivat Tina ja Kari Cavén.  Tinan tunnen YLE-vuosilta.  Maailma on pieni.

 

VIGGO WALLENSKÖLD PURNUSSA OMIEN MAALAUSTENSA ÄÄRELLÄ

VIGGO WALLENSKÖLD PURNUSSA OMIEN MAALAUSTENSA ÄÄRELLÄ

Kiinnostavinta tämän vuoden näyttelyssä oli itseoikeutetusti Viggo Wallensköldin hautausmaasarja ”Calvaire”.  Myös ripustus oli kiinnostava.

 

MAALAUSKURSSILAISET PURNUSSA

MAALAUSKURSSILAISET PURNUSSA

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.