syksyn aavistus

KARVIAISET OVAT KYPSIÄ

KARVIAISET OVAT KYPSIÄ

ti 23.8.2016

Onnistuneiden Hämeen keskiaikamarkkinoiden jälkeen vetäydyin voipuneena mökin rauhaan.  Rauhallista täällä onkin.  Kesälomalaiset ovat lähteneet ja maanantain sadepäivä karkotti loputkin mökkiläiset.  Jussi ahersi rakennusprojektin kimpussa.

 

VIERASMAJAN ETEEN ON TULOSSA HULPPEA VERANTA

VIERASMAJAN ETEEN ON TULOSSA HULPPEA VERANTA

Olemme jo loppusuoralla, vaan niin on kesäkin.  Nyt on vuorossa veranta.  Minuakin tarvittiin.  Sain pidellä mittaa, jotta lattiasta tulee suora.  Mökin mäntylattia on saanut vahapinnan.  Vahan siksi, että se on hengittävämpi kuin lakkaus.

 

LUVASSA PILVIPOUTAA

LUVASSA PILVIPOUTAA

Tälle viikolle on luvassa pieniä sadekuuroja mutta lämmintä.  Suunnistan tuota pikaa katsomaan, onko uusia kantarelleja putkahtanut.  Mökin karviaispensaat ovat pullollaan tummanpunaisia marjoja, joten syyspuuhaa riittää silläkin saralla.

 

to 25.8.2016

Elokuun viimeinen mökkiviikko on loppusuoralla.  Siirrymme tänään kaupunkimaisemiin.  Hetkeksi.  Sillä lauantaiaamuna vaihdamme maisemaa.  Olemme lähdössä viikoksi patikoimaan Saariselälle.  Sitä ennen täytyy etsiä muuttolaatikoista retkivarusteet.  Huh.

 

KAATOSADE YLLÄTTI

KAATOSADE YLLÄTTI

Mökkiviikko on ollut kirjaimellisesti vaihteleva.  Saimme tiistaina sadetta runsain mitoin.  Olimme ehtineet sopivasti poimia karviaiset juuri ennen kaatosadetta.

 

SIENIMETSÄSSÄ

SIENIMETSÄSSÄ

Keskiviikko valkeni poutaisena.  Vedimme saappaat jalkaan ja teimme pitkän sieniretken lähimaastoon.

 

KESÄN ENSIMMÄINEN HERKKUTATTI

KESÄN ENSIMMÄINEN HERKKUTATTI

 

KANTARELLILÖYTÖJÄ

KANTARELLILÖYTÖJÄ

Mikä ilo onkaan löytää kullankeltaisia kantarelleja ja kesän ensimmäiset herkkutatit.

 

HERKKUTATTEJA LÖYTYI ENEMMÄNKIN

HERKKUTATTEJA LÖYTYI ENEMMÄNKIN

 

HERKKUTATTIPIHVIT

HERKKUTATTIPIHVIT

Paistoin meille gourmet-pihvit kauneimmista yksilöistä.  Kantarellit käytin pannulla ja pakastin suurimman osan.  Mukava kun on taas sieniä jopa vierasvaraksi.  Viime talvena piti ostaa herkkusieniä kaupasta, kun omat metsäsienet olivat loppu.

 

SEKASIENIÄ

SEKASIENIÄ

Ennätin vielä torstaiaamuna sienimetsään.  Ja miten ollakaan, aivan mökin lähimetsästä löytyi loppukesän ensimmäiset suppilovahverot.  Olin kovasti tyytyväinen.  Jos Saariselän maastosta löytyy sieniä, meillä on edessä gourmet-viikko.  Sienikastiketta, puikulaperunoita, kylmäsavuporoa, nam.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.