
URHEAT MERIRETKELÄISET
ma 21.11.2016
Päivän meriretki oli antoisa. Meidät noudettiin 7:30 hotellilta ja palautettiin lähes 12 tuntia myöhemmin.

SAIMME TINGITTYÄ ESITTEEN HINNASTA YLI PUOLET POIS
Matkapakettiin kuului minibussikuljetus satamaan, koko päivän kierros pikaveneellä Phi Phi saarille, uinti- ja snorklaustauot sekä maittava lounas muslimikylässä pääsaarella.

ENSIMMÄINEN RANTAUTUMINEN

MONKEY BAYN MANNEKIINI
Maisemat olivat upeat, meri tyyni ja opaspoika pätevä ja mukava ja sujuvasanainen.

ARJA JA APINA
Mutta mutta… Olemme kokeneet Phi Phillä aikaisemmilla matkoillamme rauhaa ja upeita snorklauskokemuksia värikkäiden koralliriuttojen yllä. Nyt pääsimme vain kerran kokeilemaan snorklausta ja silloinkin näimme vain pieniä akvaariokaloja. Korallit olivat kuolleet.

PIKAVENEET TÄYTTIVÄT PHI PHI DONIN RANNAN

PIKAVENEIDEN RINNALTA LÖYTYI MUUTAMA PITKÄHÄNTÄVENEKIN

MUSLIMIKYLÄ JOSSA ASUIMME KERRAN
Kirjoitin siskolle:

MERIVESI OLI USKOMATTOMAN KIRKASTA

VIIKINKILUOLILLA

HANEYMOON?

UIMATAUKO
Me Jussin kanssa olimme sitä mieltä, että tämä oli meidän viimeinen snorklausretkemme näillä vesillä.

JUSSI JA LEENA TUTUISSA MAISEMISSA MAYA BAYSSA
Löysin kuin löysinkin vanhan matkakertomuksen Koh Phi Phin retkeltämme. Olimme silloin Jussin kanssa vuorotteluvapaalla ja nautimme huikaisevasta vapaudesta. Tässä nostalginen tarina:

LEENA PHI PHILLÄ 16 VUOTTA SITTEN
Koh Phi Phillä vuonna 2000
Omatoimimatkailu Thaimaassa onnistuu enemmän kuin hyvin. Matkatoimistoja värikkäine kuvastoineen ja hinnastoineen on yhtä tiuhassa kuin räätäleitä ja pikkuravintoloitakin. Bussi-, laiva- ja junaliput ovat edullisia – ja mikä parasta: lipun hintaan kuuluu nouto hotellista ja jatkoyhteyksistä huolehtiminen.
Kouluenglannilla pärjää mainiosti ja kielioppisäännöt voi unohtaa. Paikalliset laittavat englannin sanoja usein vain peräkkäin ja korvaavat r-kirjaimen l-llä, leikkiin on helppo mennä mukaan ja asiat selviävät varmasti.
Niinpä heti matkamme toisella viikolla seisoimme rinkat palaneilla olkapäillä pikkuhotellimme tienhaarassa kyytiä odotellen. Fantasy Hillin ystävällinen henkilökunta otti säilytykseen pitkähihaiset ja -lahkeiset vaatteemme, kun lupasimme palata matkamme viimeiseksi viikoksi tuttuun bungalowiimme.
Minibussi nouti meidät sovittuun aikaan ja vei satamaan, josta matkasimme valkoisella laivalla Phi Phi -saarille. Se oli välietappi, jossa ajattelimme viettää pari yötä. Loppujen lopuksi se osoittautui kuitenkin yhdeksi viehättävimmistä matkakohteistamme, vaikka onkin turistien kansoittama. Menomatkalla viihdyimme viikon ja paluumatkallakin vielä kaksi päivää! Eniten matkalla nautin siitä, että aikataulu oli joustava ja meillä oli varaa pysähtyä sinne, missä viihdyimme.
Phi Phi -saaret ovat noin kahden tunnin merimatkan päässä Phuketista. Pääsaarella Phi Phi Donilla on majoitustiloja, vilkas keskusta pikkuravintoloineen ja kauppoineen sekä unelmarannat. Salaperäinen Phi Phi Leh on oiva retkikohde, siellä on Viikinkiluola, jossa kerätään pääskysenpesiä, sekä loistavat snorklauspaikat. Phi Phi Lehllä upeassa Maya Bayssä on kuvattu The Beach -elokuvaa.
Don-saaren kärjessä Long Beachillä harjoittelin Jussin opastuksella snorklauksen jaloa taitoa. Pärskin vettä ja olin varma että hukun heti, kun laitan pääni veteen.. Lopulta päätin uskoa, että myös veden alla VOI hengittää – ja löysin huikaisevan ihanan maailman! Kirkkaassa vedessä erottuivat huojuvat korallit ja värikkäät akvaariokalat. Olin aivan haltioissani – kunnes uin snorkkelieni kanssa syvemmälle kivikkoon ja jouduin silmätysten pahansuovasti tuijottavien pitkäpiikisten merisiilien kanssa! Rantavedessä leikitteli pari pientä haita, seurasin lumoutuneena enkä ymmärtänyt edes pelästyä (olivat kyllä vaaratonta lajia).
Saariryhmän ympäri järjestetään päivän meriretkiä, hintaan sisältyy snorkkelit, räpylät, lounas ja virvokkeita. Sinne siis. Hellehattu ja kahdenkympin suojakertoimet varusteina vietimme hienon meripäivän. Vesi oli turkoosinsinistä ja keli mukavan tyyni – snorklauspoukamat toinen toistaan upeamia. Vedenalainen kamera olisi ollut kova sana.. Minä innostuin niin, etten edes muistanut olevani amatööri – ensimmäisten joukossa vain veteen ja tutkimusretkelle. Illalla olin sitten niin poikki, että uni tuli heti kun pääsimme majaamme..
Rantamajassa sitten unelmaparatiisimme tuli käärme – tai paremminkin torakoita! Siistinä suomalaisena sain välittömästi primitiivireaktion moisista yllätysvieraista. Lämmin ja kostea wc houkutteli ne sisälle koloistaan. Jatkossa pidimme yötä myöten vessassa valot ja opimme nostamaan lattialta kaikki tavarat koukkuihin seinille (siihen se naulapussi olisi ollut tarpeen). Ruuanmuruakaan ei saanut jättää pöydälle, sinne taas hyökkäsi muurahaisarmeija. Jussi nuiji matkamme varrella vähin äänin erilaisia rotinkaisia myöhemminkin..
Aurinkoa riitti joka päivälle, meidän ihomme vaihtoi loman tässä vaiheessa väriä helakanpunaisesta kullanruskeaksi. Vaaleatukkainen Jussi oli kuin uusi ruskea mies, loppulomalla hän vaatimattomasti ilmoittikin olevansa Etelä-Afrikasta kotoisin.
Koh Phi Phillä tein ensimmäistä kertaa tuttavuutta tulisten curryjen kanssa – ja taas ihastuin. Missään en ole saanut niin ihanaa kookosmaitoon tehtyä kasviscurrya kuin Long Beachin rantaravintolassa! Piti käydä vielä paluumatkalla testaamassa, oliko se niin hyvää – ja oli se, suosittelen!