
HILPEÄÄ VAPPUA!
su 30.4.2017
Merang, Suria Resort, päivä 9
yllätystempaus vaihtaa bussikyyti taksiin
majoittuminen Suria Resortiin Merangissa
lounas ja tutustuminen hotellialueeseen
matkan ensimmäinen pulahdus mereen
juhlallinen vappubuffet viereisessä hotelli Sutrassa
Riensimme ajoissa Kuala Terengganun bussiasemalle odottelemaan kyytiä Kuala Besutiin. Sieltä oli tarkoitus jatkaa matkaa taksilla Merangiin. Toisin kävi. Ystävällinen vanhaherra keltaisessa taksissa puhui meidät hetkessä ympäri. Hän tarjosi taksikyytiä suoraan rantahotelliimme tingittyyn 90 ringgitin (20 euroa) hintaan. Matkaa oli noin 50 km. Niinpä me ajelimme vappuaattona herroiksi Malesin itärannikkoa pohjoiseen. Maisema oli siisti ja vauras.

SURIA RESORT
Perillä meitä odotti suuri ja lähes autio hotelli, vaikka edellinen yö oli ollut loppuunmyyty(!). Respan tytöt kertoivat, että hotellivieraat olivat lähteneet jo aamulla. Me saimme tilavan huoneen pohjakerroksesta merinäköalalla. Viihdymme täällä seuraavat neljä päivää.

UIMA-ALTAALLAMME EI OLLUT TUNGOSTA
Ensisilmäyksellä näytti, että nyt meillä vihdoinkin on lomaloma. Täällä ei todellakaan ole muuta tekemistä kuin ottaa aurinkoa (puiden varjossa, rantatuoleja ei tietenkään ole), uida, lueskella ja minä pääsen maalauspuuhiin.

KANAA JA TOM YAM SEEFOOD-KEITTOA LOUNAAKSI
Söimme maittavan lounaan hotellin suuressa ravintolassa. Olimme ainoat asiakkaat. Hintataso on lähes kaksinkertainen Kuala Terengganun edulliseen tarjontaan verrattuna. Olemmehan turistipaikassa. Ja kuivassa sellaisessa. Täällä ei alkoholia tarjoilla. Saa nähdä, vietämmekö ihan oikeasti raittiin vapun!
Kyllä vain, melkein. Repuista löytyi pari lämmintä oluttölkkiä, jotka sujautin majoittuessamme jääkaapin pakastelokeroon. Löysin ne illalla ja erehdyin avaamaan. Meillä ei ollut kuohuviiniä, meillä oli kuohuolutta. Suurin osa päätyi laattalattialle. Että sellainen riehakas vappu.

MERIVESI OLI LÄMMINTÄ JA SUOLAISTA
Päiväunien jälkeen kirmasimme mereen. Vesi oli suloisen lämmintä. Mikä ihanuus! Ja tätä riemua riittää nyt seuraavat kymmenen päivää.
Vappuillallisemme oli juhlava. Kävelimme rantaa pitkin viereiseen Sutra-hotelliin, joka oli astetta hienompi kuin omamme. Itse asiassa siirrymme sinne viikon kuluttua, kun kalliit pyhäpäivät ovat ohi.

VAPPUKUVASSA PAIKALLISTEN KANSSA
Rannalla olevat paikalliset tervehtivät meitä iloisesti ja huusivat ”Selfie, selfie!” Niinpä päädyimme hymyilemään heidän kuvissaan ja sain yhden meillekin.

ILLALLISRAVINTOLAMME
Buffet-illallinen oli ylellinen. Runsas salaattipöytä ilahdutti jokapäiväisen riisin ja nuudelin syönnin jälkeen. Toki niitäkin oli tarjolla samoin kuin kalaa kookosmaidossa, mustekaloja chilin kera ja pieniä maukkaita katkarapuja. Lihaa ja kanaa tietysti myös. Tuntuu että kana on täällä kansallisruoka. Jälkiruuaksi oli pieniä kakkupaloja ja neonvärisiä tutisevia hyytelöitä sekä tuoreita hedelmiä. Ruokajuomana nautimme kirkkaanpunaista hibiscusmehua juhlallisesti jalallisista laseista. Hyvää ja makeaa oli. Huomenna tuskin saamme silliaamiaista, mutta buffetaamiaisen kuitenkin. Se kuuluu mukavasti huoneen hintaan.

BOUGAINVILLET KUKKIVAT TÄÄLLÄ REHEVINÄ
Suomesta on tipahdellut viestejä ja kuvia lumisateisesta maisemasta. Terveiset sinne, täällä ei onneksi sada lunta eikä vettäkään. Kuunsirppi oli kallellaan, kun kävelimme pimeässä yössä takaisin hotellille. Kaskaat sirittivät ja ilma oli silkinpehmeä. Saimme illan ratoksi skype-yhteyden Espooseen. Kaikki neljä vesseliä kävivät moikkaamassa tabletin ruudussa. On tämä tekniikka ihmeellistä, varsinkin kun se toimii. Jussi on ennättänyt lukea jo yhden e-kirjan. Minä olen toistaiseksi pysytellyt paperiversioissa.
ma 1.5.2017
Merang, Suria Resort, päivä 10
vappupäivä rannalla ja altaalla
kanavartaita lounaaksi
patikointia rantahietikolla
Hotellimme buffet-aamiainen oli taattua muslimilaatua. Nuudelikeittoa, paistettua riisiä ja paistettuja nuudeleita, kahvia, teetä, paahtoleipää ja marmeladia sekä tuoreita hunajameloneja. Ei kananmunia, ei juustoa, ei jogurttia.

VARJOISA LEIRIPAIKKA
Leiriydyimme rannalle kasuariinipuiden katveeseen. Yllämme kaartui ananaspuu.

ANANASPUU?
Hetkinen, eiväthän ananakset kasva puissa. Mikä tämä sitten oli?

TUULINEN PÄIVÄ
Merituuli puhalteli navakasti. Se vilvoitti mukavasti, mutta mereen emme tohtineet pulahtaa aallokossa. Pulahdimme sen sijaan altaaseen, joka oli vähän liiankin lämmin.

CHICKEN SATAY
Lähdimme iltapäivällä katsastamaan paikallisia ruokapaikkoja pääkadun varrella. Istahdimme Satay -ravintolaan, joka tarjosi nimensä mukaisesti vain grillattuja kanavartaita. Minä olen opetellut matkan varrella syömään kalan ja kasvisten lisäksi myös kanaa, joten kelpuutin paikan. Grilliruoka oli maistuvaista sambal-kastikkeen ja kummallisten riisipalojen kera.

VAPPUPÄIVÄN HERKKUHETKI
Jälkiruuaksi herkuttelimme omassa hotellissa hedelmillä ja mansikkapirtelöllä.

RANTAHIEKKASSA OLI HYVÄ KÄVELLÄ
Iltapäivän auringossa oli mukava patikoida rannalla. Laskuveden aikaan hiekka oli kovaa ja hyvää kävellä. Nyt nahka punottaa lupaavasti. Pääsin lopultakin myös maalaamisen alkuun. Kävin iltavalossa tekemässä puutarhassa ja rannalla luonnoksia. Tästä on hyvä jatkaa.