
TULIAISKUKKIA
su 17.6.2017
Avasimme taidenäyttelykesän komeasti Korkeakoskella. Ystävälläni Marilla oli siellä ”Tulppaanitanssi” näyttely. Paikka on minulle tuttu, sillä olen pitänyt siellä jopa kaksi yksityisnäyttelyä taiteen tekemisen alkutaipaleella. Minulla oli kotikenttäetu, sillä serkkuni Kari Mäkelä hoiteli kenkämuseota ja galleriaa monena kesänä.

OTSOLLA JA VISALLA ON TULIAISKUKAT VALMIINA
Minulla ja Jussilla oli juhlahetki, sillä saimme Otson ja Visan matkaan. He olivat ensimmäistä kertaa mukanamme ilman vanhempia. Visa nukahti menomatkalla ja heräsi vasta perillä. Me kuuntelimme Rajattoman lastenmusiikkia Otson kanssa. Suosikkimme oli ”Intiaanipoika ratsastaa”, joka soi useamminkin kerran puolentoista tunnin matkan aikana.

HIENO TAIDENÄYTTELYPAIKKA
Löysimme Marin galleriasta viimeistelemässä ripustusta. Yleisöä kertyi mukavasti paikalle. Olin laittanut Eero-serkulleni viestin, että nyt on loistava tilaisuus tavata sukulaisia. Hän kun asuu tyttöystävänsä Tainan kanssa Korkeakoskella.

TAPASIMME PITKÄSTÄ AIKAA SUKULAISIA
Molemmat tulivat avajaisiin ja halasimme pitkästä aikaa.

PÄÄSIN TAITEILIJAN KANSSA KUVAAN
Pikkupojat saivat paikallisoppaaksi Netta-tytön. Sen jälkeen meidän ei tarvinnut keksiä poikasille tekemistä. Tarjoilut maistuivat ja pihalla riitti leikkejä.

POIKASET LÖYSIVÄT LEIKKITOVERIN
Kysyin Otsolta montako pullaa hän söi. ”Varmaan kuusi tai seitsemän”, poika arveli tyytyväisenä.

KOSKEN KUOHUJA

LUONTOPOLULLA
Palasimme mökille vasta illalla. Otso pääsi Miika-isin kanssa kalaan. Riemu oli suuri, kun pojat tulivat rantaan ison ahvenen kanssa.

KALAMIEHET MIIKA JA OTSO

KALANSAALIS
Saunoimme auringon laskun aikaan. Jäimme Jussin kanssa saunamökille yöksi. Istuimme vielä iltaruskon aikaan rantakeinulla ja nautimme leppeästä yötuulesta ja kylmästä kuohuviinistä. Olisipa aina kesä ja lämmintä.
ma 19.6.2017
Sunnuntaipäivänä reippaat kalamiehet kävivät veneellä kalassa tuulta pelkäämättä. Laura puuhaili välimökillä. Poikien kerrossänky on jo koottu. Tavoitteena on saada mökki juhannuksena käyttöön.
Meillä on nyt uusi vaihe kesänvietossa, sillä Otso 5v jäi ensimmäistä kertaa tänne mökille kesänviettoon ilman vanhempia. Laura, Miika ja Visa heiluttivat illalla ja kaartoivat auton nokan kohti Espoota. Yö sujui rauhallisesti. Nyt aamulla heilutimme Jussi-papalle, joka lähti työnjohtajaksi Annan työmaalle Tapanilaan.

TERVEISIÄ KOTIVÄELLE MÖKILTÄ
Meillä on tiedossa mukava kesäpäivä. Koska aamu oli viileä, aloitimme kokkaushommilla. ”Voidaanko leipoa jotain hyvää, haluan viedä myös kotiin tuliaisia”, poika toivoi.

VALMIINA LEIPOMISHOMMIIN

MAKOISA MARJAPIIRAKKA
Etsimme netistä helpon marjapiirakan ohjeen. Otson hymy oli leveä, kun hän sai rapsia taikinakulhon ihan yksin.

VAAHTOPÄITÄ
Päivällä teimme metsäretken ja näimme kaksi komeaa kurkea. Kun palasimme, kävimme katsomassa järveä. Vaahtopäät vyöryivät rantaan. Illalla tuuli vain yltyi. Istuimme rantakeinulla ja Otso hihkui, kun vesiroiskeet yltivät puuskittaisen tuulen mukana sinne asti.
Iltapäivällä Otsolle tuli kova ikävä äitiä ja Visaa. Puhelinsoitto ja kalakeitto sekä jälkiruokavanukas auttoivat kummasti. Illalla herkuttelimme pakasteesta löytyneellä tonnikalapizzalla.

LAURA LÄHETTI KUVAN VISAN RAKENTAMASTA RUOHONLEIKKURISTA

TERVEHDYS KOTIVÄELLE, OTSO RAKENSI HIEKKAKUOPAN
Aurinko helli meitä koko päivän ja ylämökin pihalla oli lämmintä tuulesta huolimatta. Huomiseksi on luvassa sadetta. Se ei haittaa, sillä lähdemme papan autolla Hämeenlinnaan. Iltapäivällä meillä on tiedossa junaseikkailu Helsinkiin seuraaviin taidenäyttelyn avajaisiin. Taidenäyttelykesä jatkuu lupaavasti.
ti 20.6.2017
Säätiedotus tiesi, aamulla satoi. Mökissä oli viileää. Jussi-pappa ja Otso sytyttivät takkatulen.

TAKKATULI LÄMMITTI
Sen jälkeen meillä oli kodikasta aloittaa kesäpäivä puurolla, kuningashillolla ja kahvilla. Starttasimme puolen päivän aikaan Hämeenlinnaan. Vesisateessa. Inter City juna lähti 13:49 Helsinkiin. Varasimme paikat leikkivaunusta. Otsolla oli ikimuistoinen matka, sillä hän pörräsi saman ikäisen Freija-tytön kanssa liukumäessä. ”Näenköhän Freijaa enää koskaan?” poika kyseli haikeasti, kun pääsimme perille.
Helsingissä satoi ja paistoi vuorotellen. Otso ehti käyttää kaupunkikävelyn aikana saappaita, crockseja ja lenkkareita. Loppumatkalla sekä vedenpitävä haalari että sateenvarjo olivat tarpeen. Poikkesimme BR:n lelukaupassa haikailemassa legopaketteja. Poikkesimme tervehtimässä Jaana-siskoa Olympian toimistossa, sillä meillä oli rutkasti aikaa ennen taidenäyttelyn avajaisia.

JAANAN JA OTSON KANSSA KUVASSA
Artikassa oli lämmin tunnelma. Otso kuoriutui sadevaatteista ja viihtyi sen jälkeen tarjoilupöydän äärellä. Viinirypäleet, omenamehu ja perunalastut maistuivat.

GALLERISTI MARIN KANSSA KUVASSA
Minä toivoin näkeväni vanhoja tuttuja, turhaan. Vain sisko kävi ja myöhemmin Miika, joka tuli hakemaan Otson pariksi päiväksi kotiin. Poika ei olisi halunnut lähteä mummin kainalosta mihinkään. ”Tavataan kahden yön kuluttua”, hyvästelimme.

JUSSIN KANSSA KUOHUVIINILLÄ
Jussi yllätti ehdottamalla kuohuviinilasillisia ennen paluujunan lähtöä. Minulle se sopi mainiosti, vaikkei mistään tähtinäyttelystä ollutkaan kyse. Elämän juhlahetket ovat kyllä aina kilistyksen arvoisia!
ke 21.6.2017
Palasimme iltajunalla sateiseen Hämeenlinnaan ja olimme kaupungissa yötä. Jussi lähti aamulla jatkamaan Annan talon remonttia. Minä pääsin kyydissä Kantolanniemeen kirpparille.

LUKEMISTA LAPSILLE
Löysin poikasille uutta lukemista, pussillisen legopalikoita, kesävaatteita ja mökkipihalle perennoja. Iltapäivällä jatkamme grafiikanpajalla fotoetsausta. Näillä näkymillä palaamme mökille vasta huomenna odottelemaan juhannusvieraita. Jos oikein laskin, meitä juhlijoita on parhaimmillaan 11 henkeä.