kesää odotellessa

SADEPÄIVIÄ HÄMEENLINNASSA

ke 28.6.2017

Kesä on kauneimmillaan ja me vietämme kaupunkipäiviä.  Miten tämä on mahdollista.  No, yksinkertaisesti siksi, että meillä on menoja ja mökillä on märkää ja kylmää.  Minä kävin eilen kampaajalla.  Se piristi kummasti.  Toinen tähtihetki oli, kun osallistuin Galleria Paperihuoneella taideterapiailtaan.

 

MAALAUSVÄLINEINÄ VILLALANKA JA MUSTE

Maalasimme villalangalla ja musteella (!) – uusi kokemus, kirjoittelimme tuntemuksiamme ja keskustelimme.  Palasin kotiin oikein virkistyneenä.  Ja mikä parasta, tänä iltana jatkamme monotypian merkeissä.

Jussi on vaihteeksi lähdössä Tapanilaan patistamaan Annan työmiehiä.  Talo on maalattu, mutta ikkunoissa ja ympäristön siistimisessä on vielä paljon puuhaa.  Loppuviikoksi on luvassa lämpemevää.  Heti kun aurinko paistaa, hurautamme jatkamaan pahasti keskeytynyttä mökkikesää.

 

to 29.6.2017

Monotypiakokeilut olivat hauskoja.  Keräsimme ulkoa kukkia ja lehtiä.  Telasimme offsetpellille taustavärin ja sommittelimme luonnonmateriaalit päälle.  Vedimme koko komeuden prässin läpi ja saimme aikaiseksi uniikkeja taideteoksia.

 

VIRRAN VIEMÄÄ – MONOTYPIAT

Nyt olemme lähdössä taas vaihteeksi mökille.  Odotan jo kovasti auringonpaistetta keinulla!

 

la 1.7.2017

Kesä on tullut.  Aurinko on lämmittänyt mökkipihaa jo kaksi päivää.  Minä olen ladannut akkuja.  Olen istunut keinulla päivänpaisteessa aurinkolasit ja lippis päässä, lukenut dekkareita ja nauttinut.

 

KURJENMIEKAT KUKKIVAT KOMEASTI MÖKKIPIHALLA

Olemme syöneet tuoretta kalaa ja uusia perunoita ulkopöydän äärellä.

 

METSÄLENKILLÄ

Olemme lenkkeilleet aamupäivisin ja istuneet illalla rannalla ja saunoneet.  Järvivesi lämpenee pikku hiljaa.  Viikonloppukin näyttää lupaavalta, mutta ensi viikolla sataa.  Minä olen silloin Oriveden opiston kesäkurssilla Tampereella.  Maalaaminen sujuu hyvin sisätiloissakin.

 

JUHANNUSRUUSUT AUKESIVAT VASTA HEINÄKUUN ALUSSA

 

su 2.7.2017

Kävimme tänään huoltokäynnillä Hämeenlinnassa.  Poikkesimme matkalla Metsäkylän kartanon pannukakkukahvilaan.  Se oli niin suosittu, että jonoa riitti ulos asti.

 

HERKKUPANNUKAKKU

Ei ihme, sillä pannukakut olivat ylitsepursuavan makoisia.

Kesätarinat 3-8.7.2017 jatkuvat kuvataidetta-sivuilla otsikolla kesämaalari.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.