Mäkelän sukuhistoriaa

äidin vanhemmat:

Aleksi Mäkelä s. 10.7.1885 k. ?.4.1952
Eedla os. Kullas  8 .3.1876-15.1.1935  

vanhemmat:

Rakel Marjatta Mäkelä s. 13.12.1919 Kalvola k. 7.7.1990
ja Lauri Henrik Kauppinen s. 21.3.1914 k. 17.7.1997
vihittiin 10.7.1948 Kalvolassa

kuvassa Mäkelän sisarukset Väinö, Eeva, Aino, Lea, Martta, Paavo ja äiti-Rakel

äidin sisarukset:

Eeva Sofia 23.11.1906-3.10.1984

Aino Lyydia 10.5.1910-15.6.1986
puoliso Lauri Olavi Ahlsten, vuodesta 1937 lähtien Ainola 29.7.1900-21.6.1965
lapset Raili Salonen, Yrjö, Raimo ja Pentti

Väinö Viljami 11.3.1908-18.7.1952
puoliso Sylvi s. 6.11.1916
pojat Kari s. 28.12.1946
Eero s. 25.5.1949

Lea Annikki 5.1.1913-11.3.1982

Martta Aliisa 12.11.1914-1.3.1999

Paavo Heikki 12.12.1917-18.1.2005
puoliso Rauha-Maija Laiho
lapset Pekka, Liisa, Raija, Aune ja Kaisa

Rakel Marjatta
puoliso Lauri Henrik
lapset Marja-Leena, Jaana ja Lauri

Kauppisten sukuhistoriaa

isän vanhemmat:
Albin Kauppinen s. 17.5.1881 Rantasalmi k. 25.2.1946 Haapakoski
Hilda Maria Partanen s. 6.1.1885 Rantasalmi k. 11.1.1972

isän isän vanhemmat:
Ferdinand Kauppinen k. 19.6.1929
puoliso Ulla Loviisa k. 12.5.1934

vanhemmat:
Lauri Henrik Kauppinen s. 21.3.1914 k. 17.7.1997
ja Rakel Marjatta Mäkelä s. 13.12.1919 k. 7.7.1990
vihittiin 10.7.1948 Kalvolassa

lapset:
Marja-Leena s. 6.7.1949
puoliso Juha-Heikki Etula s. 8.9.1949
lapset Miika Henrikki s. 21.11.1978
Anna Katariina s. 9.7.1982

Jaana Anneli s. 14.2.1957
puoliso Raimo Pokkinen
Lauri s. 14.2.1957 k. 15.2.1957

isän sisarukset:

Aino Eliisa s. 18.5.1907 k. 16.10.1993

Toini Ellen s. 13.9.1909  k. 29.1.1931
puoliso Wilho Aleksander Lappalainen, vihitty 24.3.1930
tytär Sirkka Posti s. 22.1.1931

Helmi Ester s. 16.5.1911 k. 12.6.1969

Lauri Henrik s. 21.3.1914 k. 17.7.1997

Siiri Onerva s. 2.1.1919 k. 12.1.1993
puoliso Toivo Peltonen s. 20.10.1919 k. 31.10.1986
vihitty 23.6.1944

lapset Eila Orvokki s. 18.7.1945
Toivo Olavi s. 13.9.1946
Ollin ja Ailan pojat:  Tomi ja ?

Risto Antero  s. 7.5.1950 k. 26.9.?

Ilpo Tapani s. 3.4.1962
Ilpon ja Merjan lapset:
Veera, Tuure, Riina

Aune Orvokki s. 30.6.1922 k.
puoliso Erkki Putkonen
lapsi Timo Erkki Juhani s. 24.6.1948
Timon ja Annen tytöt:
Paula
Ulla

Kaarin Mirjam s. 15.7.1924
puoliso Teuvo Partanen s. 26.4.1922
vihitty 22.6.1947

lapset Hannu Veikko s. 7.3.1948
Jouko Ensio 1.10.1949
Teuvo Aulis (Ali)  15.8.1951
Pertti ja Pauli 24.8.1955
Vesa Henrik 18.3.1962

Pauli Olavi s. 17.7.1926
puoliso Toini Saimi Riikonen s. 28.4.1924,
vihitty 16.12.1951

lapsi Tuija Hannele s. 8.3.1953
 

isän serkut:

Kalle Heikki Partasen k. 6.8.1963 ja Kyllikki Partasen s. 15.7.1901 lapset:

Osmo s. 12.11.1926
Teuvo s. 6.8.1930
Hilkka s.  3.8.1933
Eila s. 4.3.1937
Heikki

 

Löysin mökiltä kiinnostavan lehtiartikkelin Kauppisten sukujuurista.  Vuosilukua ei leikkeestä löytynyt.  Myöskään sukuseurasta ei ole mitään tietoa.  Ohessa tarina, jonka olen kirjoittanut 2003 luovan kirjoittamisen kurssilla.  Olin silloin opintovapaalla töistä ja kiinnostuin muistelemaan menneitä.

 

rusettipäinen tyttö

Vanha valokuvakansio osui käteeni, kun järjestelin vapaapäivän iloksi kirjahyllyä.  Harmikseni huomasin, että osa värikuvista oli muuttunut aivan ruskeiksi.  Onneksi mustavalkoiset lapsuudenkuvat katselivat albumin sivuilta muuttumattomina, nauravaisina.  Minuakin nauratti ja samalla itketti, kun jäin selailemaan niitä.

Jokaisessa kuvassa minulla oli rusetti päässä. Vauvakuvissa se oli teipattu lähes kaljuun päälakeen.  Äidin mielestä pikkutytöillä kuului olla rusetti.  Sekä vaaleansiniset vaatteet.  Kun silmätkin olivat siniset.  Pikkusisaren valokuvissa ei rusettia näkynyt.  Meillä on ikäeroa yli seitsemän vuotta, joten rusettikausi hänen lapsuudessaan oli jo ohi.  Minä olin ensimmäisellä luokalla kansakoulussa, kun Jaana ja kaksoisveli Lauri syntyivät. Olin pakahtua isonsiskon ylpeydestä, kun kerroin opettajalle, että olen saanut pikkusiskon ja pikkuveljen. Iloni oli kyllä ennenaikainen.  Hätäkasteen saanut Lauri kuoli vuorokauden ikäisenä ja siskokin osoittautui oikeaksi kiusankappaleeksi.  Roikkui aina perässä ja kiusasi.  Minä sain moitteet.  ”Pitäisihän sinun isompana ymmärtää”, vanhemmat valistivat.

Seuraavissa kuvissa olimme jo Suvelassa, mökillä.  Asuimme 1950-luvulla Hämeenlinnassa.  Läheisen Vanajaveden rannalta lohkottiin tontteja.  Meidän perheestämme tuli kivisen rinnepaikan omistaja.  Koska raha oli sotien jälkeen tiukassa, isä osti mökkinaapurin kanssa vanhan ladon .  Yhdessä he purkivat sen ja käyttivät laudat rakennustarpeina.  Lapsuuden kesiini kuuluu iloinen kilkatus, kun isä oikoi vanhoja vääntyneitä nauloja.

”Skodamme kun Suvelahan starttaa, kyydistä ei unohdeta Marttaa” isä runoili, kun ajelimme kevättalvella mökille. Martta-täti oli äidin sisko ja minun kummitätini.  Hän kuului perheeseen.  Jäät olivat rannan tuntumassa hauraita. Pilkille piti siitä huolimatta päästä.  Naureskellen isä kertoi kyllästymiseen asti, miten minä olin hihkaissut pontevasti: ”Anna Martta-tädin mennä edeltä!”.

Koska isä oli opettaja ja äiti kotona, perheellämme oli kesälomaa täydet kolme kuukautta.  Mökille siis oikein muutettiin.  Autoon lastattiin kaikki tarpeellinen vuodevaatteista ruukkukasveihin. Myymäläauto kävi pari kertaa viikossa ja läheisestä maatalosta saatiin tuoretta maitoa.  Jokailtainen maitomatka oli minun juttuni.  Kun talon isäntä hankki pihapiiriin suuria ilkeännäköisiä kalkkunoita, siitä tuli oikea seikkailu.  Sydän pamppaillen varmistin, että reitti pihan poikki navetalle oli vapaa.  Vasta sitten uskalsin pinkaista maitokannuni kanssa matkaan.  Äiti teki iltaisin rasvaisesta maidosta viiliä.  Miten mainiolta se maistuikaan, kun päälle ripotteli maailman parasta hämäläistä talkkunaa.

Asuimme ensimmäiset vuodet pienessä saunakamarissa. Vanhemmilla oli kerrossängyt, minulla alasängyn alta esiin vedettävä laveri, pikkusiskolla pinnasänky.  Martta-täti nukkui varavuoteessa,  joka päivisin korjattiin pois. Huoneessa oli lisäksi pöytä, tuolit sekä puuhella ja astiakaappi.  Muuta sinne ei mahtunut.  Sähköjä ei ollut.  Ruuat säilytettiin ulkokellarissa, järvessä tiskattiin, pihan perällä oli ulkohuone.  Koska mökkeily 50-luvulla ei ollut vielä kovinkaan yleistä, meillä oli ensimmäisinä kesinä jatkuvasti sukulaisia kesävieraina.  Äiti laittoi posket hehkuen pienessä kamarissamme ruokaa ja leipoikin vielä. Minun herkkuani oli unelmatorttu, jonka sisällä oli oikeaa voita ja tomusokeria.

Iltaisin nukkumaan mennessä mökki oli kuuma kuin pätsi. Seinän takana oleva sauna ei tilannetta ainakaan helpottanut.  Vieraat nukkuivat pihalla teltassa tai jopa saunan lauteilla.  Minä siirryin majailemaan vintille.  Oli jännittävää kiivetä sinne iltaisin tikkaita pitkin ja ryömiä kattoluukusta sisään.  Luin omassa pesässäni tyttökirjoja taskulampun valossa. Viisikko sekä Anna- ja Runotyttö –sarjat olivat suosikkejani.  Liekö tältä ajalta peräisin, että tyttäreni sai aikanaan nimekseen Anna.  Sateisina iltoina oli suloista nukahtaa korvan vieressä kuuluvaan ropinaan.

Uimarantakuvat herkistivät mieleni entisestään. Lapsuuden kesinä paistoi aina aurinko.  Minulla oli tapana käydä naapurin rannassa uimassa.  Heillä kun oli hiekkaranta, meillä ei.  Lasten tapaan uin nakuna ja jätin kuivat pöksyni rantakivelle.  Kun äiti huuteli kotiin syömään, sinnehän ne housut jäivät.  Kävin niitä sitten illalla naapurin Jorma-sedältä kyselemässä.  ”Vieläkö olet hukannut pikkuhousujasi?”  hän muisti kysellä minulta vuosikaudet. Minua nolotti ja vanhaa herraa nauratti.

Isä oli innokas kalamies. Yökaudet hän souti kuhaa, jota siihen aikaan Vanajassa oli runsaasti.  Lapsuuden herkkuhetkiä oli, kun istuimme koko perhe rantakivillä ja söimme sormin juuri savustettua kuumaa kalaa.  Kesän riemut olivat parhaimmillaan, kun samanikäinen serkkupoika Eero pääsi kaveriksi mökille. Lämpiminä huolettomina kesäpäivinä soutelimme järvellä  ja pulikoimme vedessä.   Kisailimme, kumpi jaksaa sukeltaa useamman kerran.  Äiti joutui lopulta huutamaan Eeron saunaan lämmittelemään, kun poika oli jo aivan sininen.

Syntymäpäivävalokuvia löytyi joka kesältä.  Heinäkuun lapsia kun olen.  Kuvissa meillä tytöillä oli prinsessamekot ja pojatkin oli puettu juhlavasti polvihousuihin, kangaspaitoihin ja kissanrusetteihin.  Äidin leipoman mansikkakakun kynttilämäärästä voi laskea, montako vuotta täytin. Eikä juhlapäivinä koskaan satanut.

Isä rakensi meille lapsille leikkimökin.  Siellä oli rauhallista lukea sarjakuvia ja toimittaa omaa lehteä.  Sen nimi oli ”Vekkuli-Villen Uutiset”.

 

Löysin hiljattain ensimmäisen numeron vuodelta 1959.  Se oli yksinkertaisesti liikuttava.  Kirjoitimme nimimerkeillä pieniä tarinoita ja piirsimme sakuraliiduilla kuvia.  Minä olin Tähtisilmä, Eero Onnennuoli, luokkatoverini Maritta Auringonkukka.  Lehdestä löytyi ensimmäinen runoni: ”Aurinko paistaa, lapset leikkii, pääsky jo etelän mailta palaa.  Lapset rientää uimaan, mutt’ pääsky iloissaan nyt livertelee”.   Valoisina kesäiltoina pelasimme Afrikan tähteä ja haaveilimme palmurannoista.  Haaveista tuli myöhemmin totta: Eero lähti merille, Maritasta tuli lentoemäntä ja minäkin olen lomamatkoillani nähnyt kaukomaita.

Olin innokas nuortenlehti Nastan lukija.  Kuuluin Nasta-kerhoonkin.  Päätin joskus kymmenkesäisenä tarjota suosikkilehteeni omia tarinoita.  Muistan elävästi sen huikaisevan riemun, kun kirjoitukseni eräänä kauniina päivänä julkaistiin.  Tarina kertoi Irja-Liisan mökistä ja tämän ystävästä Veikko-Pollasta sekä heidän kolmesta koirastaan Sillasta, Kannasta ja Kolkasta.  Palkinnoksi sain korillisen limonadia, joka maistui taivaalliselta!

Miten pienet mustavalkokuvat saivatkin niin paljon muistoja esille?  Haikeana laitoin kansion paikalleen ja päätin, että seuraavan kerran katselemme sitä yhdessä lasteni kanssa.  Hain samaan paikkaan heidänkin vauvakuvansa.  Niitä oli paljon enemmän ja väritkin olivat tallella.  Toistaiseksi.

Marjaleena Etula
kirjoitettu keväällä 2003