days of wine and roses

Annatkos Emäntää, iloinen juhlavieras tilasi tarjoilijapoika Eemeliltä.  Juhlimme elokuussa kotipihalla Jussin ja minun 100-vuotista taivalta.   Ensiajatus yhteisistä juhlista tuntui luontevalta.  Olemme syntyneen samana vuonna, joten kuvittelimme pääsevämme helpolla.  Miten ihminen voikaan erehtyä.  Vasta järjestelyvaiheessa huomasimme, ettei kotikutoisen tarjoilun järjestäminen ollutkaan mikään pikkujuttu.  Jatkuva sateen uhka toi omaa lisäjännitystä muutenkin hektiseen juhlaviikonloppuun.

Vieraita ilmoittautui kättelyssä toista sataa.  Emme olleet koskaan järjestäneet näin isoja juhlia.  Alkukesästä olimme vielä huolettomia ja suunnittelimme yksinkertaisen ruokalistan.  Tillikermaista lohikeittoa, vihreää salaattia, paikallisen Halmeen leipomon leipää, kahvia, teetä ja isot uunipellilliset marjapiirakoita.  Jussi hankki 12 kiloa lohta, 25 kiloa perunoita ja rutkasti sipulia.  Minä keittelin järvikaloista lientä pakastimeen.

 

Onneksi sinä vuonna metsät olivat pullollaan marjoja.  Poimimme mökkimaastosta ämpärilliset mustikoita, vadelmia ja lakkoja piirakoita varten.  Jussi pulputti puna- ja mustaherukoista reilut sata litraa kotiviiniä. Naapureiden kanssa maistelimme juhlien alla tuoretta satoa.  Nimesimme neljä parasta lajiketta perheenjäsenten mukaan.  Juhlien suosikki oli mainio Emännän rehevä. Valinnanvaraa riitti, Isännän letkeä oli naisväen mieleen, Vaalea Anna ja  Miikan kipakka maistuivat nuorisollekin.  Tosin he taisivat lievittää happamuutta sekoittamalla viiniin coca-colaa.

Ennen kuin tässä pisteessä oltiin, olimme huhkineet olan takaa paikat juhlakuntoon.  Niin perusteellista täyspesua ja remonttia ei lähes kaksikymmentä vuotta vanha omakotitalomme ollut ennen kokenut.  Sanoinkin, että kunnon juhlat ovat tehokkain tapa saada talo ja pihapiiri kerralla uuteen uskoon.  Pohjanmaan sukulaiset saapuivat pahaa aavistamatta edellisenä iltana.  Heidän ilmeensä oli ikimuistoinen, kun kahvikupillisen jälkeen varustimme Jussin Leena-siskon miehineen esiliinoin ja veitsin perunankuorimistalkoisiin.  Kotiviiniä kului ennen kuin lohisoppa valmistui.

 

Keitto porisi mökiltä tuodussa muuripadassa ulkotulella monta tuntia.  Minä sain kunnian maustaa 60-litran padallisen.  Pelkästään suolan arvioiminen niin isoon keittomäärään oli taidetta.

Kirjoitin viikkoa ennen juhlia päiväkirjaan: Paniikki kasvaa.  Säätiedotus lupaa viilenevää ja sadetta.  Naapurin vanharouva Sinikka tiesi kertoa, että hänen sääpäiväkirjansa mukaan elokuun alussa aina sataa.  Katselin kutsujen aattopäivänä lohduttomana litimärkää pihamaata.  Terassi lainehti vettä ja ruohikolle kannetut pikkupöydät näyttivät ilkkuvan pihajuhla-ajatuksen mahdottomuutta.  Urhoolliset perheen miehet rakensivat sateessa tarjoilupöydän päälle tukevaa pressukatosta.

Juhlapäivän aamuna heräsin helpottuneena auringon pilkahdukseen.  Pihanurmikko kimmelsi kultaisena.  Pystytimme kuitenkin varmuuden vuoksi kaksi isoa telttakatosta.  Aamupäivä vierähti vikkelään, kun kuivasimme ja katoimme pöydät.

Valkoisiin paitoihin ja mustiin housuihin pukeutuneet Miika ja hänen koulukaverinsa Eemeli järjestivät tarjoilupisteen valmiiksi.  Heidän pihabaarinsa oli erinomaisesti varustettu, siellä oli jopa jääkaappi. Lohikeittoa oli tarjolla kirkas ja hylakermavaihtoehto.  Kasvissyöjät saivat kasviskeittoa.

Miika oli suunnitellut ja printannut kotiviinipulloihin tyylikkäät etiketit Chateau de Solvalla.  Olimme yhdessä laatineet kullekin laadulle kuvauksen tyyliin antava, juureva, heleä, tyylikäs eleganttiin iltaan. 

Tyttäremme Anna suostui pukeutumaan viininpunaiseen silkkiseen vanhojentanssipukuunsa. Hän näytti satuprinsessalta valmistellessaan kuohuviinitarjoilua ystävänsä Saanan kanssa.  Satu tuli mieleen myös keittiöhenkilökunnan asuista.

Sisareni Jane ja ystäväni Liisa ja Mimi muistuttivat erehdyttävästi mummeleita Täti Vihreä, Täti Ruskea ja Täti Sinipunainen värikkäissä esiliinoissaan.  Myös me päivänsankarit vaihdoimme siivousasut juhlavaatteisiin.

Minulla oli sinivuokon sininen pusero ja etelänmatkoilta tuotu pitkä kukalliseen kietaisuhame, Jussilla vaaleat housut ja punaruskea pikkutakki.  Kun kattaus oli valmis, vedimme henkeä ja nautimme rauhassa kotiväen kesken lasilliset kuohuviiniä.  Siihen rauha loppuikin, sillä yllättävä sadekuuro huuhteli pihan puoli tuntia ennen vieraiden saapumista.  Keittiöhenkilökunta juoksi esiliinat hulmuten keräämään liinat pihapöydiltä.  Selvittyämme säikähdyksestä ensimmäiset onnittelijat saapuivat – ja aurinko paistoi taas kirkkaasti.

The days of wine and roses
laugh and run away
like a child at play
trough the meadowland
toward a closing door
a door market “never more”
that wasn’t there before.

Päivän teeman Henry Mancinin kappaleen Days of Wine and Roses tunnelmalliset sävelet toivottivat vieraat tervetulleiksi.

Jane-siskon muusikkomies Raimond soitti yhtyeensä City Bay Swingersin kanssa katetulla verannallamme.  Vanha pölyttynyt pianomme sai kunnian päästä mukaan orkesteriin.  Se sai seurakseen basson, kitaran ja rummut.  Jazzyhtye oli luvannut jammailla pari tuntia, mutta viihtyi yllättäen iltaan asti.  Kotiviinillä lienee ollut  osuutta asiaan.

 

 

Myös vieraat viihtyivät.  Onnittelijoita riitti tuntikausia.  Minusta tuntui, että juhlakansaa tuli koko ajan lisää, eikä kukaan lähtenyt pois.  Hilpeä puheensorina täytti hetkessä pihan.  Tahtia ei haitannut, että lisätuoleja piti hakea naapurin puolelta ja keittiöhenkilökunnalta loppui tiskatessa kuuma vesi.  Viini ja keitto riittivät, musiikki soi, ruusukimput tuoksuivat.  Äänten taso nousi iltaa kohti.

Kiertelimme iloisina Jussin kanssa kilistelemässä maljoja ja rupattelemassa työtovereiden, ystävien ja sukulaisten kanssa.  Tässä vaiheessa ajatus isoista juhlista ei tuntunut enää ollenkaan huonolta idealta.

Auringon laskiessa tunnelma oli huipussaan.  Me vanha väki siirryimme illan viiletessä sisätiloihin laulamaan Jussin ja Raimondin kitaroiden säestyksellä.  Anna ja Miika ystävineen leiriytyivät kynttilöiden valossa pihalle yöpiknikille.

Juhlista puhuttiin pitkään.  Nostalgiset jazzin sävelet olivat kiirineet tyynessä kesäillassa pitkälle naapurustoon.  Saimme runsaasti huomiota ilmaiskonsertista.  Niin hauskaa kun olikin, olen päättänyt, että kun täytämme 120 vuotta, olemme Jussin kanssa matkoilla.

Marjaleena Etula
Kauklahdessa kesällä 1999