ensimmäiset kotisivuni – taidetta

ILOA VÄREISTÄ

hulluna akvarellimaalaukseen

Uusi Elämäni alkoi puhelinsoitosta.  Hei, perustamme runsaan kysynnän vuoksi uuden Iloa väreistä –akvarellikurssin, haluatko mukaan?  Taatusti halusin.  Olin päässyt onnellisesti 58-vuotiaana vapaalle työelämästä.  Tästä kiitokset Mikael Jungnerille, joka tarjosi meille vanhoille kultaisen kädenpuristuksen.  Ilmoittauduin tammikuussa 2008 Espoon kaupungin työväenopiston jokaiselle maalauskurssille, mutta kaikki syksyllä alkaneet kurssit olivat tietysti täpötäynnä.

Kun ensimmäinen tunti alkoi, tunsin lievää pakokauhua.  Olin maalannut viimeksi koulussa yli 40 vuotta sitten.  Työni Ylen kuvaussihteerinä ei suonut mahdollisuuksia harrastaa säännöllisesti yhtään mitään, sillä toimenkuvaan kuului matkoja ja iltatöitä.  Mutta nyt päätin ottaa kerralla kaiken takaisin.  Metta –opettaja ripusti Olarin Kuunkehrän taideluokkaan asetelman: taustalle kirjavia kankaita ja etualalle röyhelöisen tanssiaispuvun.  Hän ei päästänyt meitä silloin – eikä myöhemminkään – helpolla.  Pakokauhuni yltyi.  Tuohon en pysty, juoksenko karkuun.  

Onneksi en juossut, sillä ensimmäinen tunti kului leppoisasti teoriaopinnoissa.  Metta opasti minua ja paria muuta vasta-alkajaa perusasioissa.  Hän kertoi, millaisia siveltimiä, värejä ja papereita kannattaa hankkia.  Olin käynyt tutustumismatkalla Helsingin taiteilijatarvikekauppa Temperassa taidetta opiskelevan tyttäreni Annamurun kanssa.  Tuntui kuin olisin astunut karkkikauppaan.  Värit lumosivat hetkessä.  Opimme Metan puheesta nopeasti, että akvarellimaalaus on välineurheilua.  Mitä kalliimmat tarvikkeet, sen parempi lopputulos.  Näin se vain on.  Niinpä syntymäpäivä- ja joululahjalistani ykkösenä ovatkin taidekaupan herkut.

Työskentelimme koko kevään tiiviisti sisätiloissa.  Kunnes huhtikuun lopulla pääsin kokeilemaan ulkoilmamaalausta.  Istuimme mummorivistönä toppatakit päällä Karhusaaren rannalla tarkkailemassa merta.  Navakka tuuli sai aallot välkkymään monen kirjavina.  Maalatessa värit kuivuivat niin nopeaan, että kerrosmaalaus onnistui lähes itsestään.  Olin oppinut pitämään märkätekniikasta, jossa paperi kostutetaan läpimäräksi.  Maalaaminen aloitetaan, kun pinta on jonkin verran kuivunut.  Kostea paperi ja runsaan veden käyttö akvarellivärien kanssa saa jatkuvasti aikaan yllätyksiä.  Kun niitä oppii hyödyntämään, lopputulos voi olla hyvinkin hieno.  Tosin se monesti aivan erilainen kuin aikomus on ollut.  Toisin kuin olin kuvitellut, akvarellimaalausta voi jatkaa kerroksittain.  Kuiva työ kostutetaan ja parhaimmillaan värikerrokset kuultavat toistensa läpi.

Syksyllä minua kohtasi oikea onnenpotku.  Hain Espoon kaupungin kolmevuotiseen taiteen perusopetukseen – ja pääsin.  Nyt kun kurssimme on puolivälissä, into vain kasvaa.  Meitä on toistakymmentä tunnollista naisopiskelijaa – ala on todella naisvaltainen – sekä Pentti.  Vastaava opettajamme Minna jaksaa kannustaa uuden oppimiseen.  Olemme ehtineet perusopintojen lisäksi kokeilla kuvanveistoa, tekstiilitaidetta ja maalauspohjien tekoa sekä väri- ja perspektiivioppia, olemme käyneet taidenäyttelyissä ja opiskelleet taidehistoriaa.  Luokkaopetuksen lisäksi meillä on käytössä netissä oma oppimisalusta, jossa on mahdollista käydä vuoropuhelua opettajien ja oppilaiden kesken.  Kevään haasteena on mm. puupiirroskurssi.  Viimeinen vuosi kuluu omavalintaisen lopputyön tekemiseen.  Minulla on pieni kutina, että valitsen tekniikaksi akvarellimaalauksen.  Vaikka olen ansiokkaasti kokeillut öljy- ja akryylivärejä, palaan uskollisesti yhä uudelleen akvarellin pariin.

Kun ikävuosia on jo yli 60, mikään uusi ei enää pelota.  Viime keväänä ripustin ensimmäisen ikioman näyttelyn luottokampaajani Marin galleriaseinälle Helsingin Punavuoreen.  Näyttelyn teemana oli etelän hedelmät, muistoja laajoilta Aasian matkoiltamme.  Avajaisissa tunnelma oli sakea.  Pieni kampaamo oli täpötäynnä sukulaisia ja ystäviä.  Sain niin positiivista palautetta, että uskaltauduin heinäkuussa pitämään toisenkin näyttelyn.  Paikka oli Korkeakoskella, jossa serkkupoika hoitelee Koskenjalan kenkämuseota ja siinä sivussa pikkuruista galleriaa.  Näyttelylle piti jo kevättalvella keksiä nimi.  Väristyksiä tuntui sopivan väljältä, sillä työt olivat vasta suunnitteilla.  Komea näyttely siitä aikanaan tuli, kun taas juhlimme avajaisia.  Se oli myös myyntimenestys, sillä kokonaista 16 työtä vaihtoi omistajaa.  Eniten minua hiveli, kun muutama vieras ihminenkin osti taulun.  Kauneimman kohteliaisuuden sain perheystävä Reijolta, joka halusi sijoittaa pennosiaan nuoriin lupaaviin taiteilijoihin. 

Tarinani opetus on, että koskaan ei ole liian myöhäistä toteuttaa haaveitaan.  Olen joka aamu intoa täynnä, mitä mukavaa tänään tapahtuukaan.  Omilla käsillä tekeminen antaa sellaista luovuuden iloa, että samaa hyvää soisi kaikille.  Lopputulos ei ole niinkään tärkeä, vaan se tekemisen ilo.  Ja parasta kaikesta, olen kohdannut kursseilla maailman mukavimpia ihmisiä, jotka ovat kokeneet samanlaista löytämisen iloa.

Onneksi tällä ei tarvitse elää.  Olisin aika hoikka tyttö, jos maalaamalla ansatuilla rahoilla pitäisi rahoittaa asuminen ja eläminen.  Mutta elämänlaatua harrastus on lisännyt huikeasti.

Marjaleena Etula, akvarellien lumoissa
kirjoitettu keväällä 2010

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.