autolla läpi euroopan

Vuorotteluvapaamme vuonna 2000 jatkui automatkalla.  Kun Thaimaan sarongit oli pesty lähdimme huhtikuun lopussa keväiseen Eurooppaan.

Kulttuurishokki oli täydellinen, kun heti viikon kuluttua Thaimaasta palattuamme hiihtelimme jo Lapin hohtavilla hangilla ja suunnittelimme automatkaa keväiseen Eurooppaan.  Silmiini osui sanomalehdestä ilmoitus: tarjoushintaan rahtilaivalla Helsingistä Travemündeen.  Jussi tarkkana miehenä ynnäsi hintaeroa Ruotsin kautta ajettavaan reittiin.  Lopputulokseksi tuli, ettei siinä juuri ajopalkkaa olisi saanut. Onneksi ei vielä ollut paras sesonki, menopaluupaikat saatiin toivottuina päivinä.  Myöhemmin kuulin, että lomakaudeksi paikat on syytä varata mahdollisimman ajoissa.

Automatkailumme oli rajoittunut lähinnä mökki- ja mummolamatkoihin kotimaassa.  Lasten kanssa oli kerran käyty Tanskassa asti ja se oli ollut aika rasittavaa..  Nyt oli tilanne toinen: olimme vapaalla ja kahdestaan liikkeellä, aikaa kuusi viikkoa ja Eurooppa avoin!

Euroopan tiekartasto edessämme hahmottelimme reittiä: Saksasta Hollantiin ihailemaan tulppaanipeltoja – läpi Ranskan Loiren laakson satulinnoille – Espanjaan kulttuurikierrokselle – suosikkimaamme Portugalin aurinkorannoille!  Välimatkat vähän hirvittivät, mutta olihan meillä lähes uusi Scodillac  alla.

 

Matkavalmisteluja
Auto varustettiinkin sitten viimeisen päälle.  Kokeneet ystävät varoittelivat auto- ja taskuvarkaista niin, että minä jo mietin julkisia kulkuneuvoja..  Hankittiin rattilukko ja Jussi pulttasi munalukolla varustetun metallilaatikon auton tavaratilaan kassakaapiksi.  Ainakin pieni kiusa, hän tuumasi.  Minun vyölaukkuun mahtuvaan digitaalikameraani kiinnitettiin pikaliittimellä ohut vaijeri – jos joku vie kameran, saa sinut kaupanpäällisiksi, sanoi Jussi ja arveli että molemmat palautetaan pikaisesti.. Lisäksi Jussin retkihousuihin ja shortseihin ommeltiin sisätaskut passien, luottokortin ja rahojen säilyttämiseen.

Vanhan ajokortin uusiminen oli sekottaa aikataulumme, valmistus kestää neljä viikkoa.  Kiirehtimällä se saatiin kuitenkin ajoissa – epäilimme näet, ettei Jussin rippikoulukuva ole oikein uskottava maailmalla.

Autoliitosta saatiin tarpeellisia tietoja. Tuttu kirjastovirkailija varusti meidät kahdella kassillisella matkaoppaita ja karttakirjoja, jotka osoittautuivat kullan arvoisiksi. Hän ajatteli huomaavaisesti myös matkaviihtyvyyttämme ja laittoi mukaan Sinuhen kasettikirjana. Moottoriteitä ajaessamme olikin virkistävää kuunnella matkakertomuksia muinaisesta Egyptistä, maisemien katselusta kun ei voinut juuri puhua.

Lisäksi hankittiin kansainvälinen retkeilymajakortti ja -kirja edullisten yöpymispaikkojen löytämiseksi.  Retkeilymajavaihtoehto osoittautui hyväksi, nykyisin löytyy perhehuoneita ja edullisen aamiaisen saa halutessaan.  Myös Let’s Go -kirjoissa on erittäin hyviä vinkkejä ja karttoja kevyen kukkaron majoitukseen ja ruokapaikkoihin.

Auton vakuutusehdot selviävät green cardista, joka kannattaa ottaa onnettomuustapausten varalle mukaan.  Visa-kortin lisäksi harkitsimme toistakin luottokorttia – matkalla sitten kaduimme laiskuuttamme, kun ei tullut hankituksi.. Pelkkä ulkomailla toimiva pankkikorttikin olisi ollut apu hädässä.

Matkustusmukavuutta lisäsivät aurinkosuojat ikkunoihin, akkukäyttöinen jääkaappi tavaratilaan, retkikeitin, astiat ja piknikhuopa.  Ystävän neuvo oli, että autojääkaapin kylmenemistä voi nopeuttaa kylmäparistoilla, jotka voi jäähdyttää majapaikan pakastelokerossa.  Hyvä neuvo sinänsä, mutta meidän huoneissamme harvemmin oli jääkaappia..

Tavaroiden pakkaaminen oli luku sinänsä.  Aluksi kanniskelimme montaa pikkulaukkua lyhyitä yöpymisiä varten ja aina oli jotain hukassa.  Aika pian opimme, että yöpymistarvikkeet yhteen isoon kassiin, josta tarpeellinen sitten löytyikin.

 

Rahtilaivalla Saksaan
Rahtilaiva osoittautui paremmaksi ratkaisuksi kuin arvasimmekaan.  Lipun hintaan sisältyi täysihoito, ruuat olivat erinomaisia ja kyllä me söimmekin.  Muuta tekemistä laivalla ei sitten ollutkaan.  Minä istuin aurinkokannella kirjan kanssa ruoka-aikojen välit.

Puut olivat lehdessä, kun saavuimme Saksan puolelle.  Lähdimme turhia vitkastelematta moottoritietä Hollannin suuntaan ja jo puolilta päivin ylitimme rajan.  Valtavat tuulimyllyt, uudenmalliset tosin, reunustivat tietä ja maisema oli jo kovasti keväinen, vaikka oltiin vasta huhtikuun puolessa välissä.

 

Hollanti, tulppaaneja tulvillaan
Valtavat patorakennelmat tekivät vaikutuksen, kun ajoimme lähes 30 kilometrin pituista siltaa pohjoisrannalle.  Tulppaanipellot kukkivat toinen toistaan loistavimmissa väreissä.  Minä olin aivan haltioissani – Hollannin tulppaanit kun olivat olleet haaveissani jo pitkään.

 

Kerrassaan hulluksi tulin, kun pääsimme Amsterdamin lähelle Keukenhofin tulppaanipuistoon.  Tuhannet kukat oli istutettu väreittäin kauniiksi kuvioiksi, idyllisissä lammissa ui joutsenia ja lasipavijongeissa löytyi lisää kukkaloistoa aina orkideoihin asti.

Ihastuttavia kukkia löytyi myös Haagin Mauritshuisin taidemuseosta. 1600-luvun hollantilaiset mestarit ovat maalanneet taulunsa niin eloisasti, että niissä pörräävien kärpästen surinan voi kuulla.  Postikorttikokoelmani karttuivat taas.

Kaunein kevätaika ei välttämättä ole vielä kovin lämmintä.  Onneksi meillä oli villapaidat ja takit matkassa, sade oli herkässä.  Majapaikkoja löytyi helposti, koska lomakausi ei ollut vielä alkanut. Hotellihuoneet olivat läpi Euroopan tosi koleita, lämmityskausi kun oli jo ohi – villasukat ja yömyssyt sitten lämmittivät..

 

Halki kultaisten rypsipeltojen
Ranskassa minun kartanlukutaitoni joutuivat koetukselle.  Ajoimme mielellämme pikkuteitä maksullisia moottoriteitä vältellen.  Tiet ovat hyviä, mutta ne kulkevat joka pikkukylän läpi ja liikenneympyröitä on tuhkatiheään. Päivittäin jouduttiin tekemään  u-käännöksiä, Jussi tyynen rauhallisena tuumasi, lomallahan tässä ollaan, aikaa on. Monet kartat on kirjoitettu näin ikäihmiselle liian pienin tekstein, suurennuslasille olisi ollut käyttöä.. Saksan autoliiton ADAC:n karttakirja oli riittävän yksityiskohtainen suunnistamiseen, se oli minulla iltaisin kotiläksykirjana.

Komeat plataanit reunustivat monin paikoin tietä niin, että oli kuin puistossa ajelisi.  Rypsipellot loistivat huikaisevan keltaisina ja  kevättä oli rinnassakin.

Kotijoukoille ja ystäville olin luvannut lähettää matkakertomuksia sähköpostin välityksellä Thaimaan mallin mukaan.  Mutta Eurooppa osoittautuikin yllättävän kitsaaksi  internetyhteyksien kanssa.  Turisti-infoista kyselemällä suuremmissa kaupungeissa löytyi yleensä nettikahvila, josta postia voi lähetellä.  Aina se ei kuitenkaan ollut helppoa. Sitkeyttä vaati löytää nettikone esimerkiksi kopiokoneliikkeen takahuoneesta, näyteikkunassa ei tietenkään ollut mitään mainintaa internetistä..

 

Loiren laakson satulinnat
Loiren laakso on melkein pelkkää tasamaata, ruskea joki pilkahtelee vain paikka paikoin ja viiniköynnöksetkin olivat vielä pieniä.  Mutta omenapuut kukkivat valkoisina ja vaaleanpunaisina.  Ja linnat sitten: tunsin olevani sadussa.  Heti ensimmäiseksi teimme tuttavuutta Château d’Ussén kanssa, sen kerrotaan olleen Prinsessa Ruususen linnan esikuva!

 

Kiersimme kolmen päivän aikana kymmenkunta linnaa, kaikissa ei kuitenkaan käyty sisällä.  Ne olivat kaikki erilaisia, kauneimmat joen törmällä niin, että silhuetti kuvastui taivasta vasten.  Taidokkaasti muotoon leikatut puutarhat olivat nähtävyys sinänsä.

 

Olisin jäänyt laakson pikkukaupunkeihin pitemmäksikin ajaksi, mutta edessäpäin oli niin paljon nähtävää, että luovuin haikeana linnanneidon osastani. Auto oli toiminut hyvin – tuulilasiin tosin pamahti heti alkumatkasta pari kiveä ja seurasimme huolissamme, kun säröt lähtivät uhkaavasti leviämään..

Ehdimme kuitenkin tuudittautua jo rauhalliseen lomatunnelmaan, kunnes Etelä-Ranskassa viinikellarikierroksen jälkeen luottokortti vaan yksinkertaisesti hävisi. Liekö Jussin retkihousujen taskun repeämisellä osuutta asiaan, jää arvoitukseksi.  Joka tapauksessa siitä seurasi ikimuistoinen tiukan budjetin vappuviikko!

 

Rahattomina Ranskasta Espanjan aurinkorannoille
Automatkalla Etelä-Ranskassa ja Visa-kortti hukassa, neljän viikon loma vielä edessä, mitä tehdä?  Järkytyksestä toivuttuamme soitto välittömästi Luottokuntaan – kortti kuoletettiin ja uusi luvattiin tehdä heti seuraavaksi päiväksi.  Soitto kotijoukoille, poikamme lupasi noutaa uuden kortin, kunhan faxaamme valtakirjan.  Soitto tuttavalle, jonka tiesimme tulevan viikon kuluttua Barcelonaan.  Hän lupasi onneksi auliisti toimia kuriirina.  Myöskin Luottokunnan kautta kuriiripostissa olisi kortin saanut 350 markan hintaan, mutta  aikaa sekin olisi vienyt, koska oli pyhät edessä.

Meillä oli siis kaikki hyvin – mutta viikko piti tulla toimeen.  Ynnäsimme käteisvaramme, onneksi olimme sentään käyneet vastikään ruokakaupassa. Frangeja ja eri maiden varavaluuttaa saatiin paikallisessa pikkukaupungin pankissa vaihdettua vähän yli 1000 markan edestä Espanjan pesetoiksi. Pankkivirkailija hikoili kirjavan rahakokoelmamme kanssa ja jono takanamme kasvoi..

Sitten panimme asiat tärkeysjärjestykseen: ensin tankki täyteen bensaa, sitten kaupungin halvimpaan pikkuhotelliin, huone 110 markkaa yö. Seuraavana päivänä ajoimme Espanjan puolelle, jossa eläminen on halvempaa.  Olimme tosi tyytyväisiä, kun oli retkikeitin mukana, sillä ruoka on kaupoissa edullista.  Erinäisiä aterioita ehdimmekin valmistaa sen viikon aikana ihan itse.

Costa Bravan kauniilla rannikolla levitimme piknikhuovan kukkakedolle tai rantahiekalle ja harvoin on ruoka maistunut yhtä hyvältä…  Onneksi myös viini oli halpaa.  Ihan alas emme kuitenkaan vajonneet, ostimme vain toiseksi halvinta!  Vappuaattona kuuden markan kuohuviini maistui ylelliseltä..

Halvat pensionaatit ja retkeilymajat takasivat meille edullisen sisämajoituksen.  Läheltä Barcelonaa löytyi vanha idyllinen kartano, joka oli muutettu retkeilykäyttöön – asuimme siis herroiksi!

 

Värikäs Barcelona
Barcelonaan tutustuimme kantapään kautta – kirjaimellisesti.  La Ramblan kävelykadulla taidokkaasti pukeutuneet elävät ”patsaat” heräsivät eloon, kun turistit antoivat kolikkoja. Hauskin oli Dracula, joka nousi arkustaan ja iski vampyyrinhampaansa  lahjoittajan kaulaan kiitokseksi!

Kävelimme innolla Antonio Gaudin jalanjäljillä. Hänen huikeaan arkkitehtuuriinsa ihastuin heti ensi näkemältä.

 

Toinen mielikuvitusmestari Salvador Dali oli jo ehtinyt hurmata minut Espanjaan saavuttuamme.  Dalin syntymäkaupungissa Figueirasissa on entisestä teatterista tehty Dali-museo, kerrassaan hulvaton paikka, suosittelen!

Ilon hetki koitti kuuden päivän jälkeen, kun uusi Visa-korttimme lennähti perille.  Olo tuntui heti turvallisemmalta.  Juhlistimme tapahtumaa menemällä oikein ravintolaan syömään!

 

Seuraavana viikonloppuna meillä oli tuttavan asunto käytössä Costa Blancalla Torreviejassa suomalaisten suosimalla alueella.  Kaikki vähänkin urheilusta ymmärtävät suomalaiset kun olivat menneet Barcelonaan katsomaan formula-ajoja.. Onni koostuu pienistä asioista: oikea keittiö, pyykinpesukone, silitysrauta, televisio (josta tuli tietenkin formulaa)..

Minä olin ehtinyt tutkia matkaoppaita moneen kertaan lepopäiviemme aikana.  Marco Polon Espanjan-opas suositteli joka maakunnasta näkemisenarvoisia kohteita. Ne osoittautuivat oivallisiksi vinkeiksi, tiedon ylitarjontaa kun oli.  Kulttuurikierros saattoi siis jatkua.

 

Maurilaiskulttuurin lumoissa
Tunsimme itsemme taas kerran maalaisserkuiksi, kun ajoimme läpi Granadan kaupungin iltapimeässä majapaikkaa etsien.  Sen huomasi varmaan moottoripyörällä liikkuva hotelliopaskin.  Hän tuli ystävällisesti kysymään, minkä tason majoitusta haluamme.  Minä tietysti toivoin, että keskeltä vanhaa kaupunkia edullinen pikkuhotelli – ja sen sain.  Huoneen hinta  oli 150 mk, Scodillacille oikein tallipaikka 50 mk.  Parvekkeelta näköala katedraalille ja kävelymatkan päässä tarunhohtoinen Alhambran linnoitus.

 

Heti aamuyhdeksältä olimme innokkaina Alhambran portilla. Minä olin  lukenut opaskirjasta, että kävijämäärää rajoitetaan.  Saimmekin lähes jonottamatta liput Generalifen palatsiin ja Alcazaban linnoitukselle, mutta varsinaiseen maurilaisajan palatsiin sisäänpääsyajan vasta illalla.

Olin jo vaipua epätoivoon, kunnes taas päätimme joustaa aikataulussamme ja jäädä vielä toiseksi yöksi Granadaan.

 

Opaskirja kertoi: ”Silloin vasta tietää eläneensä, kun on nähnyt Alhambran”.  Minä olen valmis allekirjoittamaan.  Uskomattoman hienoja marmoripitsisiä pylväskaaria ja taidokkaita mosaiikkeja, ylväs leijonapiha ja joka puolella soliseva vesi.  Puutarhassa kukkivat ruusuportit!

 

Ja heti seuraavana päivänä Córdoban kaupungissa Mesquitan moskeijan sadat punavalkoiset holvikaaret.  Minulta loppuivat sekä filmit että videokasetit – onneksi suurkaupungin tavaratalosta sai lisää.

 

Aurinkoinen Algarve
Unikkopellot hohtivat punaisina, haikarat pesivät savupiippujen päällä ja aurinko säteili, kun matkamme neljännellä viikolla vihdoin pääsimme Portugalin puolelle.  Rantaloma saattoi alkaa.  Tässä vaiheessa tuntui, että kulttuuria oli saatu yliannos, mahtavat katedraalit ja palatsit olivat jo muistikuvissakin menossa sekaisin.  Matkapäiväkirjassa kaikki oli sentään tallessa..

 

Olimme kymmenen vuotta aiemmin lomailleet idyllisessä Albufeirassa lasten kanssa.

 

Äitienpäivänä lekottelimme tutulla rannalla brunssin merkeissä, kuohuviiniä ja tuoreita mansikoita – elämä hymyili taas.

Etelässä olimme päässeet kevätkauden herkkujen makuun. Oli paras parsa-aika ja rannikolla meren herkkuja.  Portugalilainen uusi tuttavuus oli Cataplana, “höyrykattilassa“ kypsennettyä kalaa ja simpukoita vahvassa tomaatti-valkosipulikastikkeessa, herkullista.  Tuttu Caldo verde eli paikallinen kaaliperunakeitto maistui juuri niin hyvältä kuin muistinkin.

 

Aito Portugali löytyi vanhoista kaupungeista Tavirasta ja Lagosista. Viehättävin majapaikka meillä oli keskellä Taviraa kaakelilla päällystetyssä kaupunkitalossa. Siellä vanha rouva villakoira kainalossaan esitteli ylpeänä rokokoo-huonekaluilla sisustettua yläkerran kahden huoneen ja parvekkeen vuokrahuoneistoaan. Kun lupauduimme jäämään kahdeksi yöksi, hinnaksi sovittiin peräti 110 mk yö! Koristeellisesti kaakeloituja taloja näkee kaikkialla, jopa kirkot on kuviotu sinivalkoisilla laatoilla, jollaista en ole muualla nähnyt.  Taas tarvittiin lisää filmiä.

Pitkin etelärannikkoa on jyrkkiä kuvauksellisia kallioita, joihin vuorovesi on uurtanut jännittäviä luolia ja tunneleita.  Maailmanloppu, Capo Sant Vicente, oli matkamme kääntöpiste. Se on Algarven läntisin paikka: tuulinen niemi, josta löytöretkeilijät ovat aikanaan lähteneet maailmaa valloittamaan.

 

Kotimatkalle
Aurinkolomalla olisimme viihtyneet pitempäänkin kuin viikon, mutta paluupaikat laivalle oli varattu ja lähdettävä oli.  Alentejon kukkiva maakunta on keväällä kauneimmillaan.

 

 

Unescon suojelukohde Evoran kaupunki oli viimeinen kulttuurikohteemme Portugalissa.

Aurinkorantojen humu haihtuu viimeistään silloin, kun käy katsomassa Evoran fransiskaanikirkon luukappelia. Huoneen seinät on rakennettu 5000 ihmisen sääriluista ja holvit koristeltu pääkalloilla. Rakennustyön tehneen kolmen munkin pääkallot irvistelevät alttarin sivuilla. ”Meidän luumme odottavat teidän luitanne”, lukee sisäänkäynnin  yläpuolella toiveikkaasti.

 

Palasimme läpi karun Espanjan ylängön Ranskaan. Pyreneitten vuoriston pohjoispuolta jatkoimme kahden meren tietä Atlantilta Välimeren rannalle.

 

 

Värikäs Provence ja Sveitsin karjankelloja kilkattavat alppikylät olivat ilo silmälle.

 

Saksan moottoritiet toivat meidät vauhdilla lääkäri Sinuhen seurassa Travemündeen, josta sitten myrskytuulen matkassa kiidimme Suomeen parahiksi kevään ylioppilaita onnittelemaan.

Yhtään auto- tai taskuvarasta emme onneksemme kohdanneet eikä kadonnutta luottakorttiakaan ollut käytetty väärin. 1000 markan kännykkälasku sitä vastoin oli jo kotona odottamassa..

Kesäksi päätimme yhteistuumin muuttaa mökille kuin ennen lapsina, järjestellä valokuvia ja kiusata ystäviä matkakertomuksilla.  Elokuussa kaivamme taas rinkat esille ja lähdemme Lappiin patikoimaan.  Vuorotteluvapaata kun on vielä ylellisesti neljä kuukautta jäljellä.

Marjaleena Etula
kirjoitettu kesällä 2000