luovaa kirjoittamista ja html-koodia
tunnelmia kolmen kuukauden kouluttautumislomalta

Perhe nukkui.  Koira tuhisi unissaan, tassut kuopivat ilmaa.  Vain minä valvoin.  Mielessä pyöri kehitteillä oleva matkatarina.  Kello näytti puolta kolme aamuyöllä.  Sitten välähti.  Ystävätär pyysi tuomaan tuliaisiksi tiikerin.  Löytyisikö tiikerinmetsästyksestä  tarinan punainen lanka?

Sain keväällä 2003 työpaikaltani Yleisradiosta kolmen kuukauden palkallisen kouluttautumisloman.  Olen pitkän linjan yleläinen, työvuosia on takana jo yli 30.  Työskentelen kulttuuritoimituksessa kuvaussihteerinä ja tuotantopäällikkönä sekä it -tukihenkilönä.  Hakemuksessa kerroin käyttäväni ajan kirjoitus- ja atk-opintoihin.  Koska sympaattinen päällikköni puolsi hanketta, loma myönnettiin ja lisäksi kulukorvauksia 1000 euroa kuitteja vastaan.  Summa kattoi noin puolet suunnittelemieni kurssien hinnasta.  Kokeneet työtoverit kehottivat hakemaan puuttuvan summan Kouran stipendirahastosta.

Aikanaan meitä onnekkaita oli parikymmentä kilistämässä kuohuviinimaljoja. Ylioppilaskunnan laulajat kajauttivat serenadin ja naiset saivat tulipunaruusut.  Posket hehkuen kävin kumartamassa oman stipendini.  ”Luovan kirjoittamisen kurssi, tietokoneen AB-ajokortti sekä Adobe Premier –videoleikkauskurssi”, paperissani luki komeasti.  Kaiken riemun keskellä tunsin lievää pakokauhua.  Ehdinkö ja pystynkö suorittamaan kaikki kurssit lomani aikana?

Luovan kirjoittamisen kurssi
”Kiehtooko kirjoittaminen? Haluatko kirjoittaa mehevämmin? Haluatko että lukija ahmii sanasi? Luovan kirjoittamisen kurssi sopii sekä työelämän kirjoittajille että harrastajakirjoittajille, jotka hakevat luovuutta ja rohkeutta kirjoittamiseensa.” Tämä ilmoitus houkutteli minut ilmoittautumaan Helsingin yliopiston Tutkimus- ja koulutuskeskus Palmenian tuottamalle kahden kuukauden verkkokurssille.

Kurssi sisälsi yksitoista opintojaksoa, joista minua puhuttelivat eniten aistihavainnot ja näkökulma, lapsuusmuisto, kolumni sekä arki ja dramatiikka.  Muita vaihtoehtoja olivat pakina, www-sivujen suunnitelma, tehokas verkkoteksti, tyyliharjoitukset, lukija sivuillani sekä avoin opintojakso.

”Onko Malesiassa tiikereitä?” matkakertomus syntyi spontaanisti öisten mietteiden jälkeen.  Jatkossa maltoin jo pohtia tyyliseikkoja, tekstin elävöittämistä sekä rajoittamista vain oleelliseen.  Tunnelma kurssilla oli lämmin.  Meitä kirjoittajia oli kymmenen, kaksi miestäkin oli uskaltautunut mukaan.  Saimme lukea verkossa toistemme kirjoitelmia ja antaa palautetta.  Hauskinta oli, kun sai selitellä tekemisiään muiden arviointien jälkeen. Varsinkin online –tilaisuudet olivat kutkuttavan intensiivisiä.  Saimme opettajilta tasapuolisesti kiitosta sekä rakentavaa kritiikkiä.  ”Valitse yksi aihe, hengitä syvään, rentoudu, anna mielikuvituksen lentää, väritä suurella pensselillä, hehkuta, liioittele, kirjoita isolla kynällä. Sinä osaat, se onnistuu. Varmasti”, opettaja kannusti minua, kun yritin mahduttaa koko työhistoriani yhteen tarinaan.

Toukokuun alussa pakkasin autoon Pekku –koirani, tietokoneen sekä printit harjoitustehtävistä.  Lähdin hakemaan innoitusta mökiltä.  Vanajavedessä jäät olivat vielä järvessä.  Ensimmäistä kertaa minulla oli mahdollisuus seurata, miten tummanpuhuvat lautat sulivat suhahdellen ja järvenselkä avautui toukokuun puolessa välissä.  Sinivuokot avasivat hennot nuppunsa kevätauringossa.  Pihapiirin haravointi oli hyvää vastapainoa tietokoneen ääressä istuskelulle.  Sain mökille seuraakin, kun Jaana -sisar tuli Pena –koiransa kanssa viettämään kuuden viikon sairaslomaa polvileikkauksen jälkeen.  Onni onnettomuudessa, kerrankin meillä oli yhteistä aikaa rupatella ja lukea suvun vanhoja kirjeitä takkatulen ääressä. Aineistoa löytyi niin paljon, että eläkepäivillä voimme vaikka innostua sukututkimuksesta. Koirat juoksivat sydämen kyllyydestä pihapiirissä.  Minä nautin vapauden tunteesta enemmän kuin olin etukäteen uskonutkaan.

Kirjoittajapiirimme paransi tahtia loppua kohti.  ”Kirjoittajan kahvilassa on 105 uutta viestiä” , tietokone kertoi vapun jälkeen, kun kävin Hattulan kirjaston netissä lukemassa viimeisimmän online –istunnon antia.  Tilaisuus oli jäänyt minulta väliin, koska mökillä ei ollut nettiyhteyttä.  Todistukset saimme toukokuun lopussa.  Innokkaimmat kurssilaiset keräsivät ryhmämme sähköpostiosoitteet jatkokirjoittelua varten.

Tietokoneen AB-ajokortti
Suoritin pari vuotta sitten viikonloppukursseina tietokoneen A-ajokortin.  Siksi olikin luontevaa jatkaa henkilöautosta kuorma-autoon. Tällä kerralla päätin kokeilla verkkokurssin mahdollisuuksia.  Taitotalo Amiedu tarjosi tähän tarkoituksen oppimisalustansa Efodin.

Valitsin pakollisen yhteiskäyttömoduulin lisäksi tutun tekstinkäsittelyohjelman Wordin, verkkojulkaisun hallinnan sekä julkaisu- ja kuvankäsittelyn.  Olin ostanut talvella Malesiassa käydessäni digitaalisen valokuvauskameran.  En arvannut ostohetkellä, miten paljon iloa siitä oli opiskelussa.  Onhan aivan toista harjoitella omilla kuvilla kuin leikkimateriaalilla.

”Loistava valinta!” opettaja hehkutti, kun ilmoitin opettelevani html-koodikieltä verkkosivun tekoa varten.  Itse olin hieman epäileväinen koodikielen suhteen.  Olin käyttänyt sujuvasti FrontPage –editoria aikoinaan Yleisradion Tiistaitiima –ohjelman sivujen tekemiseen ja päivittämiseen.  Ilokseni kuitenkin huomasin, että vasta nyt olin sivujeni herra.  Editori tekee paljon turhaa koodia.  Nyt sain aikaiseksi juuri omannäköistä jälkeä.

”Marjaleena Etulan kotisivut” syntyivät kuin itsestään. Kannustimena oli näyttää ystäville matkavalokuvia.  Elisan ADSL -liittymän mukana tuli ilmaista kotisivutilaa 30 megaa. Oli luontevaa ottaa se nyt käyttöön ja antaa tuttaville mieluummin nettiosoite, kuin tukkia heidän sähköpostinsa isoilla kuvilla.

Kunnianhimoisesti päätin haluta sivuilleni kehyksen.  Näytön vasemmalle puolelle paikallaan pysyvän palkin, josta pääsee linkeillä oikealla avautuville sivuille.  Opettaja lähetti ohjeet, miten koodaan kehyksen.  Se vielä onnistuikin, mutta sitten olin vaipua epätoivoon, kun sivut avautuivat aivan oman halunsa mukaan milloin vasemmalle, milloin oikealle.  Tässä vaiheessa menetin taas yöuneni, kun mietin pulmaan ratkaisua.  Verkko-opiskelun huono puoli on, ettei saa henkilökohtaista opastusta lainkaan.  Onneksi nettisivuja työkseen tekevä poikani Miika pelasti äidin pulasta ja sai sivut toimimaan ammattimaisesti. Taidon karttuessa ja luovan kirjoittamisen kurssin edetessä lisäsin sivuille tarinoita.  Kun keksin, että kameraa voi käyttää myös skannerina, oli vain mielikuvitus ja ilmaisen kotisivutilan koko rajana.

Perheen valokuvakansiot pursuivat kahdenlaisia kuvia: matkaelämyksiä ja ruokaelämyksiä.  Niinpä toteutin pitkään suunnitteilla olleen projektin järjestää kotikeittiön parhaat ruokaohjeet.  Tein sen suoraan sivuilleni.  Koin suorastaan taiteellista innostusta, kun asettelin vappusilliä ja kukkia kauniille pöytäliinalle ja kuvasin annoksen.  Vieraat saivat odotella kiltisti, että juhlaruuat oli ikuistettu, ennen kuin päästiin syömään.

Laitoin ystäville tiedoksi, että ruoka-ohjeet ovat käytettävissä ja lisääkin saa lähettää.  Kirjapainossa työskentelevä tyttären poikaystävä Janne yllätti minut täydellisesti.  ”Heips, jos tahdot, niin noita keittokirjoja voisi pienissä määrin painattaa väripainatuksena meillä töissä ja laittaa metalli-muovikierresidoksella kirjan muotoon.”

Siitäkös riemu syntyi. Tällaista tilaisuutta ei voinut jättää käyttämättä.  Lupasin huolettomasti aineiston toukokuun aikana, jotta Janne ehtii painaa sivut ennen kesäloman alkua. Ajokorttitutkintoon kuului ”pienen julkaisun” teko.  Aloitin Adobe PageMakerin opiskelun nollapisteestä.  Apuna vain opaskirja ja Amiedun harjoitustehtävät.  Aluksi sillit ja salaatit seikkailivat sivuilla sulassa sekamelskassa, mutta kun pääsin ohjelman ideasta perille, jatko oli hauskaa.  Kuvat ja tekstit liikkuvat omina elementteinään, joita voi asemoida tarkasti apuviivojen avulla.  Ohjelmalla voi taittaa kätevästi jopa vaativan julkaisun.

Mutta jos olisin arvannut, miten suuritöinen pienikin keittokirja on, olisin harkinnut tarjousta kaksi kertaa.  Sillä vaikka minulla oli ruokaohjeet valmiina, julkaisukelpoisten kuvien käsittely piti aloittaa alusta.  Lisäksi ruokahalu kasvoi matkan varrella. Keittokirjaan piti mahduttaa vielä tuo ja tuokin lempiresepti.  Sehän tarkoitti, että ruuat piti myös tehdä, ennen kuin ne voi kuvata.

Mökillä sisareni lepäili jalka suorana sohvalla ja nautti täysihoidosta.  Vielä enemmän minua rakastivat koirat, jotka kieppuivat jaloissa kieli pitkällä odotellen, mitä hyvää seuraavaksi tarjotaan.  Pena pääsi jo viime kesänä mökkiherkkujen makuun, kun hän pisteli poskeensa valkosipulimarinoidun lampaanpaistin isäntäväen saunamatkan aikana.

Valmis 50 -sivuinen kirjanen syntyi lopulta perheen yhteistyönä.  Minä taitoin sivut, mieheni Jussi oikoluki, Anna-tytär leipoi kakut, Pekku -koira nuoli kulhot ja poikani Miika suunnitteli kannen.  Tässä vaiheessa kysyin Jannelta varovasti, minkä kokoisen painoksen saan.  Olin pyörtyä, kun ynnäsimme yhdessä, että vaatimaton määrä 30 kappaletta tarkoittaa 1500 sivua. Mitään pelkäämätön Janne suostui painamaan sivut vapaa-aikanaan.

Kesäkuun alussa koitti totuuden hetki, tenttikausi.  Kouluajat palasivat elävästi mieleen, kun astelin reppu selässä atk-luokkaan.  Aikuisopiskelussa on se hyvä puoli, että tenteissä mitataan osaamista, ei ulkolukua.  Oppimateriaalin saa pitää mukana.  Eniten minua jännitti html-koodaus.  Yllättäen se osoittautui helpoimmaksi kokeeksi, kiitos tehokkaiden harjoitustehtävien.  Myös Word ja ohjelmien yhteiskäyttö menivät läpi ensi yrittämällä.  Kohtalon ivaa oli, että julkaisu- ja kuvankäsittelytentti ei onnistunut, vaikka olin tehnyt harjoitustehtävät tunnollisesti.  Lohduttauduin ajatuksella, että käytännön oppi on tallessa, todistusta tuskin tarvitsenkaan.  Syksyllä, jos intoa riittää, on toki mahdollisuus uusintatenttiin.

Adobe Premier –videoleikkaus
Toukokuussa Amiedun luokkahuoneessa tietokoneiden ääressä oli neljä nuorta miestä ja minä.  Pojat katselivat vähän alta kulmien, kun täti-ihminen oli eksynyt mukaan hidastamaan tahtia.  Päivän päätteeksi opettaja kuitenkin kehui, ettei yksikään kurssi ennen meitä ole edennyt yhtä pitkälle.  Kiitokset kuuluivat enemmänkin opettajalle, joka sai päivän teeman kuulostamaan selkeältä.  Idea on yksinkertainen: halutut videoklipit siirretään kamerasta firewire-kaapelilla tietokoneen kovalevylle, joka on varattu vain tähän tarkoitukseen.  Adobe Premier –ohjelman avulla materiaali editoidaan valmiiksi kokonaisuudeksi ja siirretään takaisin dv:lle.  Itse ohjelma on graafinen ja tehty mahdollisimman helppokäyttöiseksi ja monipuoliseksi.

Opimme päivän aikana siirtämään klipit aikajanalle, miksaamaan ääniä sekä lisäämään tekstejä ja animaatioita.  PhotoShopissa käsitellyt kuvat on helppo liittää videoon.  Näinkin jo kurssilla istuessani, miten hienot animoidut karttakuvat elävöittävät tulevaisuudessa matkavideoitani.

Jussi osallistui projektiin insinöörin pätevyydellään.  Hän kokosi minulle kotiin ikioman edit-yksikön: uuden tietokoneen, jossa on riittävän iso kovalevy ja kaksi näyttöä.  Minun vastuulleni jää  taiteellinen panos: kuvaus sekä leikkaus.  Onneksi olen saanut jo muutama vuosi sitten pätevää kuvausopetusta Yleisradion toimittajille suunnatulla dv-kurssilla.  Ystäväpiirimme odottaakin nyt innokkaasti matkailtoja, joissa videokuvien lisäksi on tarjolla oman keittokirjan herkkuja.

Kulttuuriharrastukset
Koska videoleikkauskurssi lyheni päivän mittaiseksi, jäi stipendirahastoon vähän ylimääräistä.  Hetkeäkään epäröimättä päätin käyttää sen virkistykseksi.  Nautin suunnattomasti, kun heti lomani alkuvaiheessa istuin neljä päivää Tampereen elokuvajuhlilla.  Jatkossa suosin Helsingin elokuvateattereiden edullisia päivänäytöksiä sekä kiertelin katselemassa kaikessa rauhassa taidenäyttelyjen antia.  Teatterikäyntejä kertyi arkea enemmän niitäkin.

Mitä opin
Opin käyttämään aikaa tasapuolisesti sekä opiskeluun että virkistykseen.  Kiihkeimpinä luomisen hetkinä istuin jo aamuseitsemältä tietokoneen ääressä.  Aurinkoisina iltapäivinä nautin hyvällä omallatunnolla keväästä kahvikupin ja naistenlehtien seurassa pihakeinulla.  Päivisin kiersin pitkiä metsälenkkejä koiran kanssa istumatyön vastapainoksi.  Parhaat ideat syntyivätkin ulkoillessa.

Tietokone tuli tutuksi, niin kuin tukihenkilölle kuuluu.  Sain varmuutta ja rohkeutta uusien asioiden oppimiseen.  Erityisesti ihastuin PhotoShopin rajattomiin kuvankäsittelymahdollisuuksiin.  Henkireikänä jatkossa on omat sivut, joita päivitän ainakin toistaiseksi innolla.  Myös kirjoittaminen sujuu entistä vaivattomammin.  Opin lukemaan muiden juttuja sekä keittokirjoja uusin silmin.  Työelämää ei tullut ikävä, sosiaalista kanssakäymistä kylläkin.  Verkko-opiskelu on yksinäistä puuhaa ja siihen pitää olla hyvä motivaatio.  Toisaalta harjoitustehtävien teko vie aikaa, joten kotiympäristö on siihen mitä parhain.  Päivät eivät tulleet pitkiksi missään vaiheessa.  Ihmettelenkin, miten jatkossa ehdin käydä töissä ja opiskella siinä ohessa uutta.  Haasteita riittää.

Marjaleena Etula
kirjoitettu kesäkuussa 2003

luovasti kirjoitusvireessä

Kirjoittaminen
Yllätyin, miten innostavaa se voikaan olla.  Tarinoiden kehittely täytti ajatukset.  Parhaat ideat syntyivät yleensä aamuyön tunteina, kun perhe nukkui.  Aamulla sitten yritin muistaa, mikä yöllä sytytti.  Tekstin hiominen oli oma taiteenlajinsa.  Kirjoitin omat juttuni nopeasti ja muokkasin sitten tekstiä kyllästymiseen asti.  Paras oikolukija oli mieheni Jussi.  Hän suhtautui kirjoituksiin vakavasti ja mietti tekstiä ulkopuolisen lukijan kannalta.  Huomasin itse olevani liian kiinni kirjoittamassani.  Tekstini olivat liian pitkiä.  Mutta luopuminen ”valmiiksi” kirjoitetusta oli riipaisevan vaikeaa.  Jos teksti jumiutui, lenkki koiran kanssa raittiissa ulkoilmassa kirkasti ajatukset.

Aihevalinnat
Valitsin luontevasti neljä aihealuetta tutusta elämänpiiristä.  Pelkäsin ennen kurssia, että joudun riimittelemään runoja tai referoimaan asiatekstejä.  Luontevinta oli valita aiheiksi lapsuudenmuisto, lomamatkalta palanneena matkakertomus, nuorison kautta läheiseksi tullut vegaaniaate sekä arkipäivän dramatiikka työelämän kokemuksista. Tulevia aiheita voisivat olla puutarhanhoito, mökkeily, koiramaailma, kulttuuriharrastukset sekä yksittäiset tarinat värikkäiltä työvuosilta.

Kurssin ilmapiiri
Tunnelma kurssilla oli lämmin.  Meitä kirjoittajia oli sopiva määrä.  Opettajat osallistuivat aktiivisesti keskusteluun.  Varsinkin on line –tilaisuudet olivat kutkuttavan intensiivisiä.  Silloin ei tarvinnut miettiä, miten luovasti esittää sanottavansa.  Kurssilaisilla oli hyvin erilainen tyyli ja aihevalinta.  Se toi rikkautta omaan ajatusmaailmaan.  Meitä kurssilaisia kohtaan opettajat olisivat voineet olla tiukempia.  Muiden töiden arviointi jäi oman aktiivisuuden varaan.  Pieni kovistelu olisi saanut ainakin minut tehokkaammin liikkeelle.

Arviointi
Huomasin, että muille rakentavan palautteen antaminen oli yllättävän vaikeaa.  Itse olin tyytyväinen, kun muut kurssilaiset arvioivat kirjoituksiani.  Opettajien palaute oli hyvin tahdikasta.  Hyvä niin.  Kannustaa jatkamaan, kun tarinoista löytyy kiitettävää.  Yritin ottaa kritiikin opin kannalta.  Jäin miettimään, onko muiden mielipiteet ehdottomasti ”oikeampia” kuin omani.  Hauskinta palautteen saamisessa oli, kun voi jälkikäteen selitellä tekemisiään.  Kaiken kaikkiaan kurssin paras anti oli, että tarinoista sai palautetta.  Usko itseen menee helposti, jos kukaan ei ole kiinnostunut kirjoituksista.

Mitä opin
Opin lukemaan lehtiartikkeleita ja kirjallisuutta uusin silmin.  Kiinnitän nykyään huomiota tyyliin, jolla jutut on kirjoitettu.  Elävä kuvaus ja huumori ovat kirjoittamisen valttikortit.  Omaan tekstiin suhtaudun entistä kriittisemmin.  Selittelyn, toistot, huutomerkit ja –kin päätteet olen yrittänyt minimoida.

Omat nettisivut ovat mainio harjoittelupaikka.  Erikoiskiitokset Harrille, joka arvioi ne ylimääräisenä harjoitustyönä.  Hän kehui sivuja raikkaiksi ja tekstiä napakaksi.  Verkossa ei saa jaaritella, koska lukijat ovat kärsimättömiä.  Valokuvasivuille hän toivoi pikkukuvakkeita, jotka klikkaamalla aukeavat suuriksi.  Minä halusin kuitenkin säilyttää valokuvagallerian teksteineen sellaisenaan.  Varsinkin kun sain palautetta, että kuvat latautuvat siedettävän nopeasti.

Kurssin online-tilaisuuksissa tuli parikin kertaa esille oiva konkreettinen ohje:  Amerikkalaisella Julia Cameronilla on mm. idea aamusivujen kirjoittamisesta: ”Kirjoita joka aamu heti herättyäsi isoon kirjaan/vihkoon se, mikä pyörii sillä hetkellä mielessäsi, ennen kuin teet mitään muuta, varsinkaan luet lehtiä. Oiva tyhjennysharjoitus, jonka tekstimassasta voi löytää hyviäkin ideoita johonkin tekstiin. Kannattaa kokeilla! Monille aamut ovat kiireisiä, mutta voihan tehdä oman sovelluksen ja kirjoittaa vaikka iltapäiväsivuja kahvikupin äärellä. Tärkeää onkin säännöllinen kirjoittaminen, ei välttämättä se kellonaika!”

Marjaleena Etula
kirjoitettu keväällä 2003

Luovuuden Tao

1. Alku

Luominen on kamppailua tyhjyyden kanssa.
Valkoinen kangas,
tyhjä paperi,
tai autio näyttämö.

Elämässä on kyse samasta asiasta.

Luomista edeltää aina tyhjyys.
Ennen alkua täytyy olla tyhjyys.

Ennen alkuakin on ollut jotakin:
kaikki se mitä on luotu aikaisemmin.

* * *

81. Luovuuden Tao ympäröi kaikkea

Luovuus näyttää usein yksinkertaiselta,
mutta yksinkertaisuus ei aina takaa luovuutta.

Luovan ihmisen ei tarvitse herättää huomiota.
Huomiota herättävät teokset
eivät aina ole syntyneet luovuudesta.

Luovan ihmisen ei tarvitse olla omistushaluinen.
Koska hän osaa luopua,
hänellä on enemmän kuin tarpeeksi.

Luovuuden Tao ympäröi kaikkea.

Luova ihminen ei yritä miellyttää muita.
Hän luo oman elämänsä ja on siihen tyytyväinen.

Pamela K. Metz: Luovuuden Tao
Suom. Harri Paasio ja Tuija Turpeinen
Unio Mystica 2000