kirjoitettu keväällä 2003

Luolamies halusi metsästää ja kalastaa ravintonsa itse.  Hänen ihanteenaan oli käyttää ravinnoksi sitä mitä alkuihmiset söivät. Riistaa, kalaa, marjoja ja juureksia.  Nuori vaalea vegaanityttö puolusti omaa aatettaan kirkassilmäisesti.  Hänen ruokavalioonsa kelpasi vain luonnonmukaisesti viljellyt kasvikset.  Biologi puolestaan kertoi tieteellisen tarkasti, ettei ihmistä ole tarkoitettu kasvissyöjäksi.  Monet nykyvihanneksista ovat olleet alun perin syötäväksi kelpaamattomia. Villiperuna oli myrkyllinen ja maissi on jalostettu alkujaan sianruuaksi.

Lopuksi keskustelijat saivat koota buffet-pöydästä mieleisensä aterian.  Ravintotieteilijä arvioi, miten terveellisiä annokset olivat.  Vetreä luolamies sai kyytiä.  Lihavoittoinen ruokavalio sisälsi liikaa proteiineja ja liian vähän kuituja.  Sydän- ja verisuonitautien riski oli suuri.  Asiantuntijaa epäilytti myös vegaanitytön yksipuolinen kasvisvaihtoehto.  Hän korosti, että tärkeiden vitamiinien ja hivenaineiden saantia pitää tarkkailla.

Luolamies, vegaanityttö sekä biologi esiintyivät  television Kirvesmiehet –sarjan ruokakeskustelussa.  Ohjelma herätti ajatuksia, niin kuin hyvän televisio-ohjelman tuleekin. Tuntuu, että meidän aikanamme ruuan merkitys on kasvanut kohtuuttoman tärkeäksi.  Enää ei syödä hengenpitimiksi, vaan ruuasta on tehty elämänasenne.  Kuuntelin erityisen tarkasti vegaanitytön mielipiteitä, koska minunkin nuorisoni on ”hurahtanut” aatteeseen. Voisi heillä tosin olla huonompiakin harrastuksia.

Poikani tyttöystävä, biologian opiskelija ja vegaaniliiton sihteeri Elina Särkelä kertoo lehtihaastattelussa:  ”Itselleni ekologisuus on tärkein syy.  Maatalous kasvattaa järjettömiä määriä rehua ruokkiakseen eläimiä, jotka me vuorostaan syömme.  Ruokaa ei menisi niin paljon hukkaan, jos me ihmiset söisimme kasviksia.”

Tavoitteet ovat ihailtavia.  Myönnän.  Nostan hattua nuorille, jotka ovat tinkimättömiä aatteessaan.  Koska sitten, jos ei nuorena. Mutta miksi tehdä elämästä ehdoin tahdoin hankalaa?  Liha, kala, kananmunat ja maitotuotteet ovat kiellettyjen listalla.  Viini ja makeiset eivät käy, koska niiden valmistuksessa käytetään usein liivatetta. Kaupassa pitää lukea jokainen pienellä painettu tuoteseloste, ettei vahingossa ota sopimattomia ruoka-aineita.  Eihän se vanhemmalta ihmiseltä edes onnistu. Ja jos joku väittää pystyvänsä tekemään kuohkean täytekakun ilman munia ja kermaa, minä väitän hänen pysyvän kaukana totuudesta.

Myönnän, että vegaanien ansiosta ruokavaliomme on monipuolistunut. Kasvimaalla tuoksuu kesäisin tuore korianteri sulassa sovussa porkkanoiden ja sipulien kanssa.  Basilikaa rakastavat kaikki. Pussillisesta siemeniä saa niin paljon taimia, että niistä riittää tuliaisia vierailuillekin. Talvisin ikkunalaudalta on mukava napsia auringonkukan- ja herneenversoja leivän päälle.  Olen kokeillut jopa sinimailasen idätystä ja todennut sen kiitolliseksi helppoudessaan.  Isäntä puolestaan on kunnostautunut luomukotiviinin teossa.

Ulkomailla nuorisolla on matkassa vegaanipassi, johon on listattu usealla kielellä ruokavalioon sopimattomat raaka-aineet. Käytännössä matkustelu ei ole kuitenkaan mutkatonta.  Poikani kertoi kokemuksistaan Espanjassa: ”Kielitaidon harjoitusta sai ainakin tarpeeksi, kun jokaisessa ruokapaikassa sai passista huolimatta selittää moneen kertaan, minkälaista kasvisruokaa halusi.  Tarjoilijat ehdottivat yleensä ensimmäiseksi munakasta!”

Itse tiedostavana mutta mukavuudenhaluisena ihmisenä jätin jo kymmenen vuotta sitten ruokavaliostani pois liha- ja kanaruuat.  Enkä ole niitä kaivannut.  Vaikuttimena oli enemmänkin keventynyt olo kuin eettiset näkökohdat.  Nykyään verisen pihvin ajatteleminenkin pyörryttää.  Mutta vastapaistettu tuore kala tai tirisevät blinit saavat makunystyräni herkistymään.

Perheemme mies ei ole mikään luolamies.  Hän on avarakatseinen ja avaravatsainen.  Hän syö mielellään.  Kasvisruoka käy yhtä hyvin kuin muukin ruoka.  Välillä hän paistelee tyynen rauhallisena itsekseen grillipihvejä ja kananrintaa.  Seuranaan uskollinen ja aina nälkäinen koira, josta nuoriso ei ole saanut koulittua kasvisruokien ystävää.  He ovatkin jättäneet sekä isän että koiran rauhaan toivottomina tapauksina.

Tyttären ylioppilasjuhlien aikaan meillä käytiin keskustelua Suurilla Kirjaimilla.  Tytär olisi halunnut järjestää täysin vegaanisen ruokatarjoilun.  Kuvittelin kauhuissani, mitä vanhat sukulaiset tuumivat tofusta, falafel-pyöryköistä ja hummustahnasta. Entä ne täytekakut?  Ratkaisimme kiistan järjestämällä vegaanipöydän sekä perinteisen tarjoilun.  Epäilyni joutuivat häpeään, kun sukulaistädit maistelivat halukkaasti kaikkea, mitä ole tarjolla. Vierailu oli heille suorastaan elämysmatka.  Kotipuolessa riitti kertomista juhlien jälkeen.

Vegaaniaate on tuonut virkistävästi uusia ajatuksia.  Keskustelemme usein nuorison kanssa elämänarvoista.  Meillä kompostoidaan nykyään ruuanjätteet ja viedään  (soija)maitotölkit ja sanomalehdet sekä lasipurkit keräyspisteisiin.  Ongelmajätteistä puhumattakaan.  Tytär on myös eläintensuojelija.  Ei sentään kettutyttö.  Mutta sen verran solidaarinen olen, etten edes haaveile turkiksista.  Nuorison pukeutuminen on muuttunut vuosien varrella merkkifarkuista hip-hop-kauden jälkeen kierrätyskeskusten löytöihin.  Onneksi he nykyään suostuvat pitämään pipoa päässä pakkasella.  Minun järkeeni ei mahdu, miksei nahkakenkiä voi käyttää. Kirpputorilta vanhoina löydetyt kelpaavat juuri ja juuri.

Terveydestään he pitävät parempaa huolta kuin moni sekaruokaa syövä.  Paino on hallinnassa ja veriarvot kunnossa, kiitos monipuolisen tiedonsaannin.  Ja vaikka he pitävätkin meitä vanhoja pölyttyneinä, katselen heidän ansiostaan maailmaa entistä avoimemmin silmin.  Töissä kahvipöytäkeskustelussa huomaan puolustavani vegaaneja kiihkeästi. ”Voi, vegaaniruoka on maittavaa ja terveellistä.  Sitä on helppo valmistaa, koska nykyään lähikaupoistakin löytyy tuoreita kasviksia ja soijatuotteita”, kuulen ääneni kehuvan epäuskoisille.

Vakuutteluistani huolimatta en itse kuitenkaan aio ryhtyä vegaaniksi.  Syön mielelläni kasviksia jo terveydenkin vuoksi, mutta en halua ruokakysymysten rajoittavan elämääni.

Marjaleena Etula
kirjoitettu keväällä 2003

minustako alakarppaaja

Tutustuin sattumalta keväällä 2006 kampaajalla käydessäni vähähiilihydraattiseen ruokavalioon.  Selasin naistenlehteä ja kiinnostuin, kun Antti Heikkilä hehkutti, miten oikeanlaisella ruokavaliolla laihtuu ilman näläntunnetta, kiinteytyy, kaunistuu ja tervehtyy.  Kaikki tämä, kun vain malttaa jättää ruokavaliosta pois huonot hiilihydraatit.  Niitä ovat sokeri, viljatuotteet, leipä ja peruna.  Järkytyin välittömästi ajatuksesta, ettei aamulla saa syödä ruisleipää eikä puuroa.  Niitähän on tähän asti pidetty terveyden perustana.  Päätin kuitenkin kokeilla, sillä bikinikelit lähestyivät.

Hiilihydraattipitoisten ruokien sijasta alakarppaaja syö proteiinia (lihaa, kalaa, kananmunia, juustoja, avacadoa, pähkinöitä, jogurttia), lisäksi kasviksia ja marjoja sekä hyvänlaatuista rasvaa (voita, oliiviöljyä ja kookosöljyä).  Varmistin, että karpata voi, vaikka ei syö lihaa.  Sen voi korvata esimerkiksi pavuilla ja soijatuotteilla.  Olut sitä vastoin ei karppaajalle sovi, mutta niin kuin Antti Heikkilä kirjassaan sanoo: ”Aina voi vaihtaa viiniin”. Punaviinissä ei ole juuri lainkaan hiilihydraatteja, myös kuiva siideri ja kirkkaat viinat sopivat.  Siis kaiken kaikkiaan ei lainkaan hullumpi elämäntapa.

Minä kokeilin uutta ruokavaliota kesälomalla vaihtelevalla menestyksellä.  Leivän pois jättäminen oli helpompaa kuin kuvittelin.  Aamupalaksi söin jogurttia ja marjoja sekä kananmunan.  Sillä jaksoin mainiosti lounaaseen asti.  Päivällä keittelin kasviskeittoja ja söin salaattia.  Iltaisin grillasimme vegaaninuorison kanssa kasviksia ja tofua.  Jussin kanssa herkuttelimme lisäksi tuoreella kalalla.  Lettujen paistaminenkin onnistui, kun vaihdoin vehnäjauhot soijajauhoihin, leseisiin ja pellavarouheeseen.  Parasta tässä ruokavaliossa on, että saa syödä hyvää maukasta ruokaa.  En muistanutkaan, miten herkulliselta aidossa voissa paistettu maistuu.  Kevyttuotteet saivat lähteä jääkaapista ja tilalle tuli kymmenprosenttista turkkilaista jogurttia, kookosmaitoa ja kunnon juustoja.

Luin innolla Antti Heikkilän Hyvän olon keittokirjat sekä mainion tietopaketin: Ilkka Salmenkaita, Varpu Tavi: Laihdu ilman nälkää hiilihydraattitietoisella ruokavaliolla.  Paras tietolähde löytyi kuitenkin netistä, jossa karppaajilla on omat sivustot.   Kun asiaan haluaa perehtyä enemmän, voi ruoka-aineiden hiilihydraattipitoisuudet tarkistaa kansanterveyslaitoksen sivuilta http://www.fineli.fi.  Sieltä valitaan sivusto hiilihydraatit, imeytyvä: eniten ja vähiten sisältävät elintarvikkeet. 

Niin yllättävältä kuin se kuulostaakin, painoni alkoi tasaisesti pudota.  Kesäloman jälkeen työpaikkalounaalla on erittäin helppo syödä ruokavalion mukaisesti, sillä salaattipöydästä voi valita sopivia kasviksia ja buffetpöydän antimista voi aina jättää perunat ja leivät ottamatta.  Onneksi en kaipaa makeita jälkiruokia.  Juustot sekä tumma suklaa ovat karppaajalle sallittuja, ne maistuvat minullekin.  Kun paino oli pudonnut elokuun puolessa välissä neljä kiloa, päivitin ilokseni oman tikkerin.

Nettisivuilla eräs aloitteleva karppaaja kirjoitti: ”Tätä sitten loppuelämä, onneksi löytyi tämä, voi kun olisin aiemmin tajunnut, mutta parempi myöhään kun ei silloinkaan :)”

Testasin netissä, millainen karppaaja olen.  Sain tuloksen, jonka allekirjoitan (vaikka tässä vähän intoilenkin):  Tapakarppi ei jaksa vouhottaa karppaamisesta.  Karppauksesta on tullut luonnollinen elämäntapa, jota ei tarvitse sen kummemmin miettiä. Foorumilla tapakarppi kuitenkin vierailee tsekkaamassa uusia reseptejä ja vanhojen karppikavereiden kuulumisia.

päivitetty 29.10.2006
tikkerin laskenta alkoi kesäkuussa 2006

minustako pätkäpaastoaja?

Termi pätkäpaasto oli minulle tuiki tuntematon, kunnes törmäsin siihen karppaus.infon keskustelufoorumilla.  ”Miltä kuulostaisi, jos voisi syödä mitä ikinä haluaa ja pysyä silti terveenä? Tai jopa parantaa terveyttä niin tehdessään. Kiinnostavaa, eikö totta? Pätkäpaastossa on tarkoitus vuoroin paastota, vuoroin syödä 24 tuntia. Jotta paastosta tulisi mahdollisimman mukava, paasto ja syömisjakso kannattaa ajoittaa niin, että 24 tunnin jakso alkaa keskellä päivää. Silloin voi syödä joka päivä joko yhden tai kaksi ateriaa.” 

Idea tuntui niin raikkaalta, että päätin kokeilla.  Testini alkoi maanantaina.  Söin kevyen aamiaisen ja tukevan lounaan puolen päivän aikaan.  Illalla nautin vain vihreää teetä ja lasillisen tomaattimehua.  Tiistaiaamupäivänä jatkoin teen juontia. Lounasaikaan ruoka maistui tavallista herkullisemmalta, vaikka nälkä ei ollutkaan vaivannut.  Kokeilu vaikutti myönteiseltä, varsinkin kun jatkoin tietopaketin opiskelua: ”On olemassa keino laskea verensokeria, parantaa insuliiniherkkyyttä, laskea verenpainetta, nostaa HDL-arvoa, päästä eroon diabeteksesta, pidentää elinikää ja silti pudottaa painoa. Kaikki tämä onnistuu ilman suosikkiruoasta luopumista tai sen määrän rajoittamista. Kuulostaa hieman ostos-tv-huuhaalta, mutta se ei ole sitä. Lukuisat tutkimukset ovat osoittaneet, että kalorien rajoittaminen tuo mukanaan nuo edellä mainitut terveysedut.” 

Suhtaudun mainoslauseisiin epäluuloisesti, mutta lyhyet kokeilut paastopäivistä ovat tuntuneet sekä helpoilta että piristäviltä.  Jos ne vielä edistävät terveyttä, sehän sopii.  Paino on pudonnut hitaasti mutta vakaasti.  Jo se on kannustava syy tarkkailla ruokavaliota.

Koeviikon jälkeen päätin, että jatkan pätkäpaastoa pitämällä viikoittain yhden tai kaksi paastopäivää. Maanantaipaasto tuntuu hyvältä ajatukselta viikonlopun jälkeen. Parasta näissä kevytpäivissä on se, että paino laskee takuuvarmasti ja samalla tuntee itsensä hyväksi ihmiseksi. Kohta on aika hankkia uusia sopivia vaatteita. Jo pelkkä ajatuskin piristää syksyä.