suuri syksyinen juhlapäivä

YLLÄTYSMALJAT NOORAN VIINIBAARISSA

pe 8.9.2017
Jussin syntymäpäivä

Meillä syntymäpäivät ovat aina Yhtä Juhlaa.  Niin nytkin.  Minä juhlin heinäkuussa syntymä- ja nimipäivää ja yhteistä hääpäivää.  Syyskuussa Jussi on Sankari.  Olemme monena vuonna viettäneet hänen juhlapäiväänsä matkoilla.  Välillä Välimerellä, välillä Lapissa.  Aika usein myös mökillä.  Nyt olemme vaihteeksi kaupungissa ja ihan vain kahdestaan.  Siis hyvässä seurassa.

Suunnittelin meille juhlaohjelman:

  • aamiasbrunssi ja lahjojen jako
  • virkistävä aamulenkki – satoi tai paistoi
  • virkistävä taidemuseokierros
  • juhlalounas Himalaya Kichenissä (Jussi sai toivoa)
  • päivänsankarille päivälepo (minulla grafiikanpajalla fotoetsausta)
  • yllätysmaljat
  • illalla kuohuviiniä ym virvokkeita kotisohvalla

Siis ei mitään räväkkää vaan mukavaa yhdessäoloa.

TARJOILUA SÄNKYYN

Jussi ilahtui aamiaistarjottimesta ja lahjapaketeista.  Niistä löytyi täsmälahjoina uudet uimahousut lomamatkoille ja aina tuiki tarpeellisia boksereita.  Lapset lähettivät päivänsankarille tämän toivekirjan Jo Nesbon ”Janon”.  Sekin pääsee lomamatkalle.

 

TAIDEMUSEOKIERROKSELLA

 

MAISTUVAINEN NEPALILAINEN LOUNAS

Päiväohjelma sujui sutjakkaasti käsikirjoituksen mukaan.  Nyt istumme toden totta kotisohvalla ja nautimme kuohuvat maljat.  Juhlapäivät ovat mukavia.

 

su 10.9.2017

Eivät juhlat tähän loppuneet.  Vietimme viikonlopun sadesäässä mökillä.  Saimme Tertun ja Immon sekä Annan ja pikkupojat juhlavieraiksi.

 

ONNITTELUKUOHUT IMMON JA TERTUN SEURASSA

Terttu oli leiponut syntymäpäiväsankarille suussasulavan maistuvaisen viikunakakun, jonka päällä oli herkullista mangorahkaa.

 

TUOREVIIKUNAKAKKU – KIITOS TERTTU

Samu ja Miska toivoivat suklaakakkua.  Sellainen löytyi K-kaupasta Pirkka-merkkisenä.  Maistelimme molempia ja hyviksi havaitsimme.

 

SAMULLA JA MISKALLA ON SIISTIT SYYSHIUKSET

Viikonlopun vietto alkoi parturista.  Anna, Samu ja Miska kävivät kaikki vuorotellen Terhin käsittelyssä.  Poikien edellinen käynti oli ennen juhannusta.  Oli ilo nähdä, miten heistä kuoriutui taas kerran somia pikkupoikia.

 

SAMU JA MISKA KÄVIVÄT  TERTUN JA IMMON KANSSA MÖRRIMETSÄSSÄ

 

HERKKUTATTIPIHVEJÄ

Lauantaipäivän kohokohtia oli mökkimaastosta löytyneet herkkutatit.  Minä paistoin niistä kelpo pihvit.  Jussi puolestaan tarjoili grillilihapihvejä ja kermaperunoita.  Yöuni oli taas kerran raskas.

Sitkeä sade jatkui koko sunnuntaipäivän.  Pukeuduimme sadeasuihin ja teimme antoisan sieniretken lähimetsään.

 

SIENIÄ LÖYTYI SATEESSA

 

VILJAPELLOT LOISTIVAT KELTAISINA – MISSÄ LEIKKUUPUIMURI?

 

KARVALAUKKUJA SIENISALAATTI-AINEKSIKSI

Minä olin erityisen onnellinen komeasta karvalaukkusaaliista.  Teen niistä talven blinikesteihin maukasta sienisalaattia.

PERKASIMME SIENET ULKOVERANNALLA

Löysimme myös komeita kantarelleja, punikki- ja voitatteja sekä ensimmäisiä suppilovahveroita.  Meidän metsästä en ole koskaan löytänyt mustia torvisieniä.  Onneksi emme törmänneet myöskään hirvikärpäsiin.

Thaikalakeittolounaan jälkeen purimme leirin.  Terttu ja Immo suuntasivat kotiin päin.  Samoin Anna ja pikkupojat.  Me ajelimme Hattulan Pyhän Ristin kirkon hautausmaan kautta kotiin.  Lähtömme aurinkolomalle Kreikkaan on lähellä.  Alkuviikolla edessä on matkalaukkujen pakkaus.  Mikä sen mukavampaa:)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.