
TERVEISIÄ METSÄSTÄ
to 19.10.2017
Alkusyksy on mukavaa aikaa. Laitoimme jo viime viikonloppuna mökkiä talvikuntoon, mutta puuhaa riittää vielä. Olemme menossa tänään puutalkoisiin.

SIENIRETKELLÄ KIRJOITUSKALLIOLLA
Kävimme eilen mökkimaastossa sieniretkellä. Kiipeilimme Kirjoituskalliolla ja hämmästelimme, miten märkää metsä oli. Minulla oli kumisaappaat, Jussilla ei. Suppilovahveroita löytyi mukavasti. Palasimme punaposkisina kaupunkiin, sillä mökillä on jo turhan kylmä yöpyä. Laitoin meille kermaisen sienikastikkeen tuoreista suppiksista. Tarjosin sen pastan ja Jussin graavilohen kera. Siitä ei arkiruoka parane.

SYKSYN PUNAISET MARJAT
Kävimme myös Hattulan Pyhän Ristin kirkolla viemässä vanhempieni haudalle syksyiset kanervat. Jussi lupasi tuoda sinne myös havunoksia.

TEMPERAMAALAUSTA TYÖHUONEELLA
Olin niin pirteä retken jälkeen, että lähdin vielä illalla maalaamaan työhuoneelle. Luonnostelin temperaväreillä suojelusenkeleitä joulumyyntiin. Kun palaamme marraskuun thaimaan matkalta, joulu on jo lähellä. Olen lupautunut vetämään marttasiskoille jouluaskartelua. Ei ole paineita, sillä minulla on hyvä rutiini joulukorttien tekemisessä. Ehkäpä askartelemme porukalla jouluenkeleitä.
pe 20.10.2017
Eilinen puuhapäivä oli tehokas. Aloitimme retken Kantolanniemestä, sillä Jussilla oli asiaa rakennustarvikekauppaan ja minä käyn aina mielelläni kirpputoreilla. Suurkirppari on kyllä minun makuuni liian suuri, mutta aina sieltä jotain kivaa löytyy.

NÄYTTÄVIÄ GRAFFITTEJA KANTOLANNIEMESSÄ – MINÄ OLEN KUVASSA MITTATIKKUNA
Ihastelimme matkan varrella siiloihin maalattuja tuoreita graffitteja. Olin nähnyt niistä runsaasti kuvia, mutta suuri koko häikäisi. Mökillä oli kuulas syyspäivä. Pinosimme puolikuivat koivuklapit vajan seinustalle odottelemaan ensi kesän takkailtoja. Pinosimme kesäkalusteet suojaan ja keräsimme pikkupoikien hiekkalaatikkolelut katoksen alle. Jussilla on vielä ennen matkaamme pari urakkaa. Vesivaraaja pitää tyhjentää ja kotiviiniastiat pestä uutta erää varten. Mies on lähdössä viikonlopuksi Pohjanmaalle ja tuo tullessaan punaherukoita ja toivottavasti myös puolukoita. Minä aion valloittaa olohuoneen ison pöydän joulukorttiaskartelua varten. Jatkan huomenna grafiikanpajalla, sillä olen lupautunut päivystämään lauantaipäivän. Kuvia on taas luvassa…
su 22.10.2017
Olen taas kerran askartelun lumoissa. Tein niin kuin suunnittelinkin. Levittäydyin olohuoneeseen ja valloitin ruokapöytämme. Samoin kaikki viereiset tasot.

ASKARTELUILOA
Aloittelin joulukorttien tekemisen suojelusenkeleistä. En tiedä miten siinä niin kävi, että huomasin tuota pikaa tekeväni linnanneitoja. Ehkäpä siksi, että olin printannut fotoetsausta varten ruutulattioita ja kauniita kaari-ikkunoita. Otin ne surutta käyttöön.

JOULUKORTTIMATERIAALIA
Vedostin eilen grafiikanpajalla myös joulupapereita. Käytin valmiita aihioita – tähtiä, joulukuusia, joulupalloja ja joulukelloja – vedosten pohjalla. Vien niitä aikanaan marttasiskojen iloksi, kun meillä on joulukuussa askarteluilta. Askartelu jatkuu vielä tämän päivän, sillä Jussi palaa (flunssaisena) Pohjanmaalta vasta huomenna. Hän on onneksi junalla liikkeellä. Ei tarvitse ajaa yksin puolikuntoisena.
ma 23.10.2017
Reippailin aamupäivällä asemalle Jussia vastaan. Aurinko paistoi, mutta mittari oli hädin tuskin plussan puolella. Otin jo eilen untuvatakin käyttöön ja olin tyytyväinen, kun ei tarvinnut palella. Jussi oli matkassa syystakissa ja oli palellut.

SYYSAURINKO LÄMMITTI
Hän jätti marjat Leena-siskonsa pakastimeen odottelemaan, kun käymme seuraavan kerran kylässä autolla. Emme siis saa kotiviiniä jouluksi, mutta kevätpuolella kyllä. Maltan odottaa. Viininjuonti jää muutenkin tauolle, sillä Thaimaa ei ole viinimaa. Siellä juodaan vahvaa hyvää olutta ja paikallista viskiä, jonka maulla ei ole mitään tekemistä viskin kanssa. Se kelpaa lähinnä yömyssyksi.
ti 24.10.2017
Yöllä oli pakkasta. Nyt aamuaurinko pilkistelee, mutta mittari on nollassa. Hrrrr. Minulla on tiedossa lämmin sisäpuuhapäivä grafiikanpajalla. Askartelin viikko sitten Hoivian vuodeosastolla asiakkaiden kanssa joulukorttiaihioita. Teimme carborundumia offsetpellille. Nyt laatat ovat kuivuneet ja pääsen vedostamaan niitä yhdessä vastuuhenkilö Airan kanssa.

JOULUKORTTIKAAOS SIIRTYI OLOHUONEESTA TYÖHUONEESEEN
Eilinen päivä vierähti vielä mukavasti joulukorttiaskartelun merkeissä. Jussi kävi mökillä omissa puuhissaan. Illalla hän yllätti tuomalla pizzan ja pullon punaviiniä sen seuraksi. Istuimme masut piukeina sohvalla katselemassa tallennettua elokuvaa ”Satavuotias joka karkasi ikkunasta ja katosi”. Se oli kerrassaan hulvaton.