
KOLME KUNINGASTA
ti 14.11.2017
- hammaslääkärissä
- aurinkoa altaalla
- kävelykierros vanhassa kaupungissa, kortit postiin ja yksi temppeli
- thairuokaillallinen
Jännitimme molemmat tänään paikallisella hammasklinikalla. Jussi opiskeli illalla hammassanastoa englanniksi. Opimme että juurihoito on root canal treatment.

CHIANG MAI SMILE DENTAL CLINIC
Se oli tarpeen, sillä lääkäri otti röntgenkuvan särkevästä hampaasta ja totesi, että parin viikon hoito pitää aloittaa. Emme ole täällä niin kauan, joten hän suositteli että spesialisti kuolettaa hermon ja laittaa väliaikaisen paikan. Tämä onnistuu perjantaina. Jatko voidaan hoitaa palattuamme Suomeen. Marssimme seuraavaksi apteekkiin ja Jussi osti runsaasti edullisia särkylääkkeitä. Kyllä tästäkin selvitään.
Vedimme henkeä päivän kuumimpaan aikaan altaalla. Lähdimme sen jälkeen kaupunkikierrokselle.

GRAFFITI KANAVAN VARRELLA
Suuntana oli vanhakaupunki ja siellä postitoimisto. Kirjoittelin kortit jo monta päivää sitten, mutta merkkien osto ja postitus on aina oma juttunsa. Terveisiä kotiin, kortit ovat nyt postissa ja perillä toivottavasti ennen meitä.
Posti oli aivan kolmen kuninkaan aukion vierellä. Pitihän siellä poseerata, vaikka paikka oli ennestään tuttu. Sen jälkeen olikin jo päiväolut paikallaan. Istahdimme kuvankauniiseen puutarharavintolaan, mutta pahus, olutta myytiin vasta kello 17 jälkeen.

VIRKISTYSTÄ
Tilasimme sitten mangosmoothien ja olimme siihen kovasti tyytyväisiä. Katselimme ympäristöä sillä silmällä, että tänne voisimme asettua asumaan seuraavalla matkallamme. Pihapiirissä oli sievä pieni allas ja hauskoja bungaloweja.

WAT DUANG DEE
Lähistöltä löytyi myös päivän temppeli. Minusta on kiehtovaa, ettei niihin koskaan kyllästy.

TOM KHA KAI, SOM TAM JA GRILLATTUJA RAPUJA BASILIKANLEHTIEN KERA
Virkistyneinä jatkoimme matkaa ja pysähdyimme seuraavaan kortteliin syömään taas kerran herkulliset annokset thairuokaa. Nyt oli jo oluttakin tarjolla. Aurinkoiset päivät, kaukoidän eksotiikka, temppelit, hyvä ruoka ja kylmä olut – näillä eväillä voisin viettää täällä vaikka kuinka monta viikkoa:)
ke 15.11.2017
- aurinkoa ja lukemista altaalla
- Jussilla hammassärkyä, hiljaiseloa
- thai-illallinen jo toisen kerran Gekko Gardenissa
Tropit eivät tehonneet, niin kuin toivoimme. Jussi oli vaisu koko päivän. Lueskeli ja lepäili. Lueskelimme ja lepäilimme yhdessä aamupäivän altaalla. Minä olin suunnitellut käyntiä Po Sang päivänvarjo- ja paperifactoryssa, mutta siirsimme retken parempaan ajankohtaan.
Sain ilokseni viestin mökkinaapuri Mantulta: ”Tervehdys! Tulin eilen niin kuin olin suunnitellut. Kävi hyvä tuuri. Koska tavataan? Mantu”
Vastasin, että meille sopii ihan mikä ilta vain. Lupasimme olla yhteydessä. Jussi piristyi päiväunien jälkeen. Tänään on ollut oikeasti päivä, jolloin ei ole tapahtunut mitään. Temppelikierroksetkin jäivät väliin. Minua ei haittaa, niin kauan kun lukemista riittää.

MATKALUKEMISTA
Nyt olen lukenut matkassa olleista kolmesta kirjasta kaksi. Onneksi on e-kirjasto käytössä.
Jussi toivoi, että käymme uudemman kerran Gekko Gardenissa, jossa söimme herroiksi isänpäivänä. Minulle se sopi mainosti, sillä ruoka oli hyvää ja edullista. Tilasimme alkupaloiksi raputäytteiset kevätkääryleet.

SIENIÄ, RAPUJA, PIHVILIHAA JA PARSAKAALIA
”Taidan siirtyä keittolinjalle”, sanoi hammastaan poteva Jussi. Tilasi sitten kuitenkin annoksen pihvilihaa ja parsakaalia. Varret olivat kovia, minä söin ne. Onneksi pihvi oli mureaa. Minun annokseni kiinalaisia sieniä ja rapuja oli erinomaisen maukas. Varsinkin kun nautin sen kanssa lasillisen etekä-afrikkalaista punaviiniä 85 b.
Tapasimme myös ensimmäistä kertaa kahteen viikkon suomalaisia. Parikymppinen kaveri kertoi tekevänsä etätyötä tietokonealalla täällä Aasiassa. Se on nykypäivää.
Illalla pelasimme hetken korttia, mutta Jussi valitti, ettei voi keskittyä. Ei se mitään, minä voitin mielelläni:)
to 16.11.2017
Tähän rupeaa tottumaan. Päivärutiinimme ovat kiireettömät. Nautimme erinomaisesta buffet-aamiaisesta yhdeksän aikoihin. Koska aurinko paistaa altaalle vain aamupäivisin, siirrymme sujuvasti sinne lepäilemään ja uimaan pariksi tunniksi. Iltapäivällä lähdemme kävely- ja temppelikierroksille. Sitten onkin päivän vaikein päätös edessä. Minne illalliselle?

KEVÄTKÄÄRYLEITÄ
Thairuoka maistuu edelleen, mutta olemme toki kokeilleet muitakin aasiamakuja. Vietnamin keittiö on erinomainen, samoin sushit maistuvat aina. Olemme testanneet myös burmalaisia ja kiinalaisia makuja. Vielä ei ole tehnyt pizzaa mieli, mutta sekin aika tulee.
Tiedoksi: jos päivityksiä ei kuulu, täällä nettiyhteys on vähän sattuman varaista. Välillä yhteys on kiitettävän nopea, välillä verkko on kokonaan kateissa. Jussi epäili, että se mykkyrässä sängyn alla. Ei löytynyt. Istun nyt hotellin aulassa päivittämässä tekstiä.