tuomelan martat jouluaskartelivat

JOULUENKELI

ma 11.12.2017

Pimeänä joulukuun iltana Linkkikeskuksessa – Tuomelan Marttojen kokoontumispaikassa – kynttilät tuikkivat ja jouluhalot oli katettu pöytään.  Vastassa oli iloinen puheensorina ja kahvin tuoksu.

 

TARJOLLA JOULUHALKOJA JA JUUSTOJA

Minä kannoin kassikaupalla askartelutarvikkeita ja levitin kaikki esille.  Illan tähti oli ruususeppele.

 

TÄSSÄ SYNTYY PAPERIRUUSUJA SUODATINPUSSEISTA

Näytin malliksi, miten kätevästi ruusut valmistuivat valkoisista suodatinpusseista.  Saimme illan aikana valmiiksi kokonaisen ruusutarhan.  Kiinnitimme kuumaliimalla kukat styrokspohjaan.

 

OMATEKOISIA JOULUVALOJA

Niistä tuli paljon hienompia kuin ensimmäinen harjoitustyöni, joka oli mallikappaleena.

 

ASKARTELUILOA

Tarjolla oli myös joulukorttitarvikkeita ja silk clay -massaa, joista voi kätevästi muotoilla joulukuusenkoristeita.  Paperiruusut olivat kuitenkín suositumpia.  Olihan niissä monille uusi oivallus.  Minulle ainakin, sillä ihastuin siihen miten näyttäviä helppotekoiset seppeleet olivat.  Varsinkin kun niihin kiepautti vielä led-valot.

Meillä on suunnitteilla ensi viikonloppuna joulutempaus Galleria Paperihuoneella.  Jos olen oikein reipas martta, askartelen sinne muutaman ruusuihanuuden myyntiin:)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.