
MATIAS LEHDON NÄYTTELY GALLERIA KONEESSA
ke 17.1.2018
Kirjoituksia Koneesta –kurssikevät käynnistyi lautapelien ja pelikorttien merkeissä. Hämmästelin nuoren miehen mielikuvitusta jo näyttelyn avajaisissa. Pelien ohjeet olivat niin monimutkaiset, etteivät ne ensikertalaiselle avautuneet. ”Aloitetaan pelaamalla, keksikää omat säännöt”, ohjaajamme Päivi kehotti. Me emme pelanneet, mutta tutkimme toki kiinnostuneina tankkereita ja hävittäjiä ja pommikoneita. Pelien maailma sai aikaan mielenkiintoisen keskustelun.
Ensimmäinen kirjoitustehtävä liittyi pelikorttisarjaan ”Queens and Kings”. Kortit oli ryhmitelty seinille. Saimme valita parin tai kolmen sarjan. ”Kertokaa keitä kuvissa on ja mikä on tilanne”, Päivi ohjeisti. Minä valitsin kaksi ratsumiestä ja kirjoitin Olipa kerran -sadun, jolla oli surullinen loppu. Toisessa kirjoitustehtävässä saimme valita lyijykynäpiirroksen sarjasta, joka ympäröi pelilautaa. Näistä tuli opettavaisia tarinoita ja ryhmällämme oli hauskaa. Tällainen taidenäyttely tällä kerralla. Seuraavalla kerralla on luvassa ilmaa ja valoa. Sitä tässä jo kaivataankin.