opiskelu koukuttaa

KUKKIA HOPEAMALJASSA

to 8.2.2018

Olen ollut liiankin tunnollinen oppilas.  Kotitehtäviä on valmiina enemmän kuin kehtaan viedä katseluun.  Aineopintojen piirustuskurssi on saanut minut lentoon.  Olen viettänyt lähes kaksi viikkoa päivittäin työhuoneella kollaasien lumoissa.  Kurssi jatkuu huomenna ja lauantaina.  Raportoin aikanaan, mitä opettaja kommentoi innostuksen puuskastani.

Maaliskuun taidenäyttelytyöni Vihdin pääkirjastossa Nummelassa ovat nyt valmiit.  Huokaisen helpotuksesta.  Sain tänään ilokseni – pyynnöstä – apua akvarellien nimien keksimiseen.

 

Levitin aamupäivällä kaikki 35 maalausta Galleria Paperihuoneen seinustoille.  Kurssikaveri Ilma kävi konsultoimassa.  Pääsimme hyvään alkuun.  Kun galleria avautui keskipäivän aikaan, Piela jatkoi siitä mihin olimme päässeet.  Nyt rupesi tapahtumaan, kiitos Piela.  Kaikki maalaukset on nimetty ja lopputulos on parempi kuin mihin itse olisin pystynyt.

Illalla osallistuin Paperihuone ry:n hallituksen kokoukseen.  Tulevaisuutemme galleristeina näyttää lupaavalta.  Tästä minä pidän.  Galleria ja työhuone ovat korttelin päässä kotoa.  Voiko parempaa toivoa.

 

su 11.2.2018

Tänään ohjelmassa on laskiaisrieha Nummelassa.  ”Talven pulkkakelit ovat parhaimmillaan”, aamun Hesari tiesi.  Pulkkamäkeen siis.  Näemme taas omat pikkupojat.  Toivottavasti pikkuväkeä on tulossa enemmänkin.

 

LEVITIN KOLLAASIMATERIAALIT TAIDELUOKKAAN

Perjantai-ilta ja lauantai sujuivat opiskelun merkeissä Tavastian taideluokassa.  Olemme nyt piirtäneet eri menetelmillä kaksi viikonloppua koululla ja tehneet kotitehtäviä sen lisäksi.  Kahden viikon kuluttua meillä on tämän kurssin merkeissä jäljellä vain loppukatselmus ja opettajan arviointi.

Seuraava kurssi on maalausta öljy- ja temperaväreillä (molemmat tuttuja), mutta se toteutuu vasta huhtikuun lopulla.  Ainakaan näin ensimmäisellä lukukaudella tekemistä ei ole yhtään liikaa.  Pitkä tauko sopii minulle ja Jussille, sillä ehdimme viettää huhtikuussa kolme aurinkolomaviikkoa matkoilla.

 

ALKUPALATARJOILU: VÄRIKKÄITÄ TALVIVITAMIINEJA, LÄMMITTÄVÄÄ PUNSSIA JA TUOREPURISTETTUA OMPPUMEHUA

Laskiaisrieha oli yhtä hauska kuin aikaisemminkin.  Juhlakansa saapui Nummelaan heti puolen päivän jälkeen.  Me myöhästyimme keittiövuorosta.  Ehkä ensi vuonna olemme ajoissa.

 

PULKKAMÄESSÄ

Suunnistimme alkuvirkistyksen jälkeen pienessä lumipyryssä pulkkamäkeen.  Anna ja pojat eivät päässeet tänä vuonna mukaan, sillä Samu oli kipeänä.

 

KAIKENIKÄISIÄ MÄENLASKIJOITA

Kuiva pakkaslumi pöllysi, kun pienet ja isommatkin ulkoilijat laskivat stigoilla ja pulkilla mäkeä.  Palasimme punaposkisina hernekeitolle ja pannarille.  Leena ja Jussi kiittävät omasta puolestaan isäntäväkeä laskiaisriehan järjestämisestä.

Olemme taas kotosalla, sauna on lämpiämässä ja pesukone pyörii.  Pähkäilimme paluumatkalla, mitä varusteita ottaa helmikuussa Välimeren matkalle.  Päätimme lähteä talvivaatteissa ja keventää – toivottavasti – aurinkopäivinä.  Aamulla Jussilla on varattu aika hierojalle.  Miehen selkä on ollut jo toista viikkoa niin kipeä, ettei hän saa öisin kunnolla nukuttua.

 

JANNE HIEROI JUSSIA MATKAKUNTOON

Hän sai Nummelassa jo pika-apua, sillä Liisan ja Kaizun Janne-poika on koulutettu hieroja.  Toivottavasti huominen käsittely helpottaa oloa.  Sairaana ei ole mukava matkustaa.  Raportoin siis lähipäivinä Mallorcalta.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.