ke 21.2.2018
Kuvataiteen aineopintojen piirustuskurssi on ollut minulle hulvattoman tekemisen aikaa. Koska opettajamme oli sitä mieltä, että kollaasit lasketaan piirustuksiksi, minähän otin siitä kaiken ilon irti. Kukkia syntyi pienen kukkakaupan verran. Halusin tehdä jotain muutakin. Työhuoneessani on ollut taidekoulun ajoista lähtien pari isoa alumiinilevyä. Ne sopivat mainiosti kalojen ja merenneitojen huviretkialustoiksi.
Leikkelin kalat ja merenneidot kuultavista fotoetsauskalvoista (ne olivat perua vuosien takaisesta fotoetsauskurssista). Ei voi tietää, mitä kaikkea voi hyödyntää. Merilevät ovat paperinarua ja heijastinnauhaa. Mitä syntyy seuraavaksi, sitä en vielä tiedä. Jotain hauskaa kuitenkin.