
VIHDIN PÄÄKIRJASTO NUMMELASSA ON HIENO NÄYTTELYPAIKKA
to 1.3.2018
Pakkasta oli reilut kaksikymmentä astetta, kun starttasimme Hämeenlinnasta kohti Nummelaa. Valitsin Jorvin sairaalan näyttelytöistä parhaat ja pakkasin ne autoon. Lisäksi kyytiin pääsi tasan 35 akvarellia, joille oli paikat kirjaston lasivitriineissä.

TROPIIKISSA TUULEE

KIITOS KAIZU AVUSTA
Niiden ripustus oli todella helppo. Perheystävämme Kaizu sijoitti maalaukset (pienellä opastuksella) vitriineihin. Minä kävin laittamassa niihin nimilaput ja sen jälkeen lasikaapit lukittiin. Siinä se.

ALA-AULAN RIPUSTUS OLI VAATIVA
Aulan ripustus oli taitolaji. Kirjastossa on neljä kolmionmuotoista sermiä. Pähkäilimme taas kerran, miten niitä voi parhaiten hyöduntää. Minulla oli apujoukkoina Jussin ja Kaizun lisäksi Anna-tytär ja Liisa, joka vietti tänään ihkaensimmäistä päiväänsä eläkeläisenä. Vein tuliaisiksi kimpun oranssinhehkuisia ruusuja ja kissataulun. Se ei ollut omaa tuotantoa, vaan hieno kiinalainen tussimaalaus.

AVARUUTTA
Niin, päädyimme mahdollisimman avoimeen sijoitteluun. Se tarkoitti että käytimme sermeistä vain kaksi sivua. Onneksi niiden lisäksi oli seinäpinta-alaa käytettävissä.

RIPUSTUS ON VAUHDISSA
Anna kiipeili tikapuilla ja kiinnitti kiskoihin rautalangat. Pienen lounastauon jälkeen teimme loppukirin ja olimme valmiit hyvissä ajoissa iltapäivällä.

PIENET KUKKAMAALAUKSET PÄÄSIVÄT LEHTISALIN LASISEINÄLLE
Jussi halusi ajaa kotiin päivänvalossa. ”Älä ihan pian hanki uusia näyttelypaikkoja, ovat nämä sen verran työläitä”, mies valitti.

RIPUSTUSRYHMÄ ANNA JA LEENA
Miten niin työläitä, Anna ja minä hoidimme ripustuksen.

KEVÄÄN KELTAISTA
Näyttely on avoinna Nummelassa seuraavat neljä viikkoa. Käymme hakemassa maalaukset pois pääsiäisen alla. Sen jälkeen osa niistä pääsee Taiko.fi taidekauppaan verkossa.

VILLIVARSAN JA VILUKISSAN PERHEKUVA