transgraph

Galleria Koneen maaliskuun näyttely oli filosofinen.  ”Outi Koivisto ja Milla Toukkari ehdottavat uutta tapaa nähdä painettu kuva. He käsittelevät taidegrafiikkaa rajapintojen, siirtymien ja käännösten kenttänä, jossa kuvan alkuperä kyseenalaistetaan yhä uudelleen. Se on heille ilmestyvien ja katoavien merkitysten sisällin.”

Meidän ensimmäinen kirjoitustehtävämme oli pohtia, mitä on taitos, laskos ja ura.  Minulla oli siitä omakohtaista kokemusta, kun piirustuskurssin opettajamme pyysi tekemään viivaa jollain uudella tavalla.  Esimerkiksi taittelemalla tai viiltämällä.

Toisessa tehtävässä saimme valita yhden puupiirroksista ja kertoa mitä se esittää.  Minä näin niissä tuulen tanssia.  Esillä oli puulaattoja ja vedoksia, joita oli ryhmitelty villisti ja vapaasti, jopa kulmittain nurkkaan ja osa lattialle.

Kolmas tehtävämme oli kaikkein hauskin.  ”Kirjoittakaa tästä teoksesta henkilökuva, kuka ja millainen hän on”, Päivi opettajamme kehoitti.  Ja mehän sukelsimme vähintäänkin hämmäntävään harjoitukseen.  Kyseessä oli otsikkokuvassa vasemmalla seinällä näkyvä kolmekerroksinen maisema.  Henkilökuvista tuli hulvattomia.

Tämän kevään kirjoituskurssit ovat nyt minun osaltani ohi.  Huhtikuun kurssipäivänä olen Aasian auringossa.  Hauskaa on ollut, kiitokset siitä loistavan ryhmämme, innostavan opettajan ja hienon Galleria Koneen.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.