huhtikuussa paistaa thaiaurinko

Olemme taas kerran lähdössä etelän aurinkoon.  Huhtikuussa turistisesonki on jo ohi, sadekausi on alkamassa ja lentohinnat tarjouksessa.  Meille se sopii mainiosti, sillä Suomen kevät on vielä varhainen.

 

Suuntaamme nyt ensimmäistä kertaa Koh Changille.  Se sijaitsee Pattayan eteläpuolella lähellä Kamputsean rajaa.  Olemme lukeneet opaskirjat ja tutustuneet majoitustarjontaan netissä.  Lennähdämme pariksi ensimmäiseksi yöksi Tratin kaupunkiin ja jatkamme sieltä matkaa saarelle.  Hauska kirjoitella kuulumisia ihka uudesta kohteesta.

Phuket, Koh Samui ja Chiang Mai ovat tulleet jo niin tutuiksi, että niistä on vaikea hehkuttaa uusia elämyksiä.  Toki maistuva thairuoka, trooppinen luonto ja auringonsäteet innoittavat minua vuodesta toiseen.  Otan taas akvarellivälineet matkaan.  Rauhaisia aurinkopäiviä, uimista kirkkaan turkoosissa merivedessä, jännittävää luettavaa ja ulkoilmamaalausta  – niistä on minun suosikkilomani tehty.

Päivitän matkakertomusta otsikolla KohChang2018Lämpimästi tervetuloa mukaan:)

Talviset tarinat kotisuomesta löytyvät otsikolla Talvipäiviä 2017-18.

ma 2.4.2018 matkapäivä

Katselin varovasti säätietoja.  Opin että kuiva kausi ja sesonki ovat lopuillaan.  Huhtikuu on kuumin kuukausi.  Ei ihme, että lennot ovat tähän aikaan vuodesta edullisia.

  • The driest months are from November to March. This is High Season
  • On average, the temperatures are always high i.e. over 30C during the daytime year round.
  • The hottest month is April

Olemme nyt oikeasti matkakuumeessa.  Pakkaus on vielä kesken, mutta vauhdissa.  Meillä on menomatkalla yölento.  Tiedämme kokemuksesta, että Finnairin Airbus 350A on ylellisen tilava ja viihdejärjestelmä toimiva.  Olemme huomenna anivarhain paikallista aikaa Suvarnabhumin kentällä.

 

Jatkolento Bangkok Airwaysin koneella lähtee samalta kentältä muutaman tunnin odotusajan jälkeen.  Se tarkoittaa, että olemme jo huomenna iltapäivällä lepäilemässä Tratin kaupungissa Center hotellissa.  Sieltä on luvassa ensimmäinen raportti:)

There are 2 comments

  1. terttu

    Onnea isovanhemmillekin piskuisesta tytöstä ! Nyt kerrankin voitte tuoda tuliaisiksi pikkumekkoja …. Ja oikein rentouttavaa ja hyvää matkaa teille! Hassua, kun pitkästä aikaa ryhdyin someilemaan, niin osui tuo Kukka Pitkänen pitkine tauluineen samaan aikaan tuonne TV:n ruudulle …. onpa uskomaton urakka hällä. Sitkeitä nuo hämeenlinnalaiset… Täällä on vielä lunta pihassa. Mieluusti taas katson värikkäitä kuvia kukista ja maisemista. Laittakaapa vaan niitä lisää tänne…
    terkuin Terttu ( ja varmaan Immokin…. läksi mökkiä tsekkaamaan)

    Tykkää

  2. marjaleenaetula

    Kiitos – ollaan täällä täpinässä etämumminia ja pappana. Onneksi saamme viestejä ja kuvia lähes reaaliajassa. Kun käytte Hämeenlinnassa, poiketkaa taidemuseossa. Siellä on taiteilijaseuran Viiva-näyttely ja Kukka jatkaa livenä 9 metrin piirustuksensa parissa. Helleterveisin Leena

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.